Muutoksen tuulet puhaltaa (taas)

Heinäkuun puolivälin jälkeen toteutan yhden - noh, haave on vähän liikaa, mutta arkisen unelman. Minusta tulee sunnuntaipyöräilijästä arkipyöräilijä.

Vaihdan (taas) työpaikkaa, tällä kertaa tuohon oman kaupungin pisteeseen, jonne on matkaa älyttömän kivat 3,5 km jotka suhautan fillarilla vartissa. Ja talviaikaan tarpeen mukaan kävelen reilussa puolessa tunnissa.

Voisimme aidosti vihdoin miettiä tarvitaanko kahden hengen taloudessa kahta autoa, kun molempien työ on omassa kaupungissa. Toistaiseksi mitään päätöstä sen suhteen ei tehdä, mutta voi se tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa.
Perhekuvio on sillä lailla muuttumassa loppuvuodesta, että poika lähtee tyttöystävineen määräämättömäksi ajaksi Vietnamiin. Muuttavat siis sinne asumaan, ja aika näyttää mihin lopulta jäävät, vai ovatko matkalaukkuasukkaita hamaan tulevaisuuteen...  Ipana palasi asepalveluksestaan siviiliin ja havittelee lähtöä joukkoihin Libanoniin. Näin ollen auton lainaajia ei ole lukuisia, kuten tähän asti.
Paljon pohdittavaa.

Olin viikon kesälomalla omasta työstä ja keikkailin tuolla kilpailijalla. Hurjan kiva viikko, melko fiksu taloudellisesti (😊) ja täytyy sanoa, että siinäpä kertakaikkiaan mahtava työyhteisö.
Päätös vaihtaa ei syntynyt kovin kevyesti, tarkoittaahan tämä sitä, että poltan taas lomat ja aloitan taas tavallaan alusta.... tosin työkaverit ovat jo ainakin kasvoilta tuttuja.

Mutta näillä bensan hinnoilla tuo 50 km päivässä alkoi painaa ja lisäksi tekivät sellaisen tarjouksen, josta hyödyn ammatillisesti niin paljon, että en voinut sitä jättää ottamatta. Nyt ei jää mitään hampaankoloon.

Mieli on rauhallinen. 
Jotain palkatonta vapaata pidän, se on selvä. Onneksi haluan muutenkin mielelläni pitää vapaita normi loma-aikojen ulkopuolella, niin en haasta ketään sillä saralla.

Ja ensi kesään mennessä olen ehtinyt haalia itselleni useamman lomapäivän ihan palkallisena, joten ehkäpä tässä kuviossa ei ole yhtään häviäjää.