Muutoksia tulevaan 2023

Näin vuosikatsauksen jälkeen on hyvä vähän pohtia suunnitelmia ja tavoitteita tulevalle. Meidän kohdalla tulee melko suuria muutoksia.

Heti tammikuun alussa pojan tyttöystävä ottaa siivet alleen ja lentää Hanoihin Vietnamiin. Palaa siis kotiin Suomessa vietettyjen vuosien ja opiskelujen jälkeen. Loppukuusta poika lentää perässä. Molemmilla vain yhdensuuntainen lippu eli paluusta ei ole tietoa. 

Löytyykö sieltä töitä, löytyykö omannäköinen elämä, sitä lähtevät etsimään ja tekemään..... 

Haikeaa! Äärettömän haikeaa ja samalla tunne onnistumisesta: olen kasvattanut nuoren, joka uskaltaa kokeilla ja luottaa siihen, että elämä kantaa myös toisella puolen maapalloa. Olen saanut mahtavan miniä-kokelaan, vähän kuin kolmannen tyttären. He pärjäävät kyllä!

Aasia on suuri, joten varmasti kahdelle korkeakoulutetulle löytyy töitä. Toisaalta tietävät kyllä, että Eurooppa on vain tässä kulman takana ja aina voi palata takaisin ilman tunnetta, että olisi jollain tavoin epäonnistunut. Päinvastoin. 
Itse saatoin jopa sanoa, että olisi kiva jos palaisivat. Voisihan tuo sikäläinen anoppikokelas muuttaa Eurooppaan, ehkä. Koska fakta kuitenkin on, että valitsemallaan alalla työnäkymät keskittyvät vahvasti enemmän länsimaisiin maihin. Mutta katsotaan miten tämä tästä etenee.... 
Ainakin saattaa olla tiedossa joskus lomareissua siis jälleen Aasian suuntaan.

Toisaalta marraskuussa tuli huikean hienoja uutisia: vanhempi tytär on saanut opiskelupaikan XAMKista ja aloittaa siellä opinnot näillä näkymin tammikuussa 2024. Seuraa muutto Kouvolaan, jossa kampus sijaitsee... 
Tämä ihanainen perhe siis lähtee kolmen tunnin matkan päähän. 

Ehkä jopa edellistä isompi huokaus. Samalla kuitenkin toistamiseen onnistumisen tunne: ovat valmiit kokeilemaan siipiään, todenneet, että opiskelemalla maailma avautuu ihan eri tavoin. 

Maantietä riittää ja se ole kuin renkaat alle.

Näillä näkymin nuorin, Ipana, sentään jää tänne alueelle edelleen. 
Jatkaa toistaiseksi töissä eikä ehkä enää haaveile lähdöstä Libanoniin YK-joukkoihin, kuten välittömästi armeijasta kotiuduttuaan.
Itse äitinä yritän houkutella hakemaan yhteishaussa jonnekin opiskelemaan, mutta toisaalta armeijavuoden jälkeen on tietenkin kiva vähän kerätä rahaakin tulevaa varten. Kunhan ei jämähdä sinne. 

Katotaan mihin vuosi johtaa.
Melkoisena vitsinä tässä on jo ehditty puoli viikkoa kuulla "varhaisista" aamuista.... 
(Varha = Varsinais-Suomen HyvinvointiAlue)

Muutoksen tuulet puhaltaa (taas)

Heinäkuun puolivälin jälkeen toteutan yhden - noh, haave on vähän liikaa, mutta arkisen unelman. Minusta tulee sunnuntaipyöräilijästä arkipyöräilijä.

Vaihdan (taas) työpaikkaa, tällä kertaa tuohon oman kaupungin pisteeseen, jonne on matkaa älyttömän kivat 3,5 km jotka suhautan fillarilla vartissa. Ja talviaikaan tarpeen mukaan kävelen reilussa puolessa tunnissa.

Voisimme aidosti vihdoin miettiä tarvitaanko kahden hengen taloudessa kahta autoa, kun molempien työ on omassa kaupungissa. Toistaiseksi mitään päätöstä sen suhteen ei tehdä, mutta voi se tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa.
Perhekuvio on sillä lailla muuttumassa loppuvuodesta, että poika lähtee tyttöystävineen määräämättömäksi ajaksi Vietnamiin. Muuttavat siis sinne asumaan, ja aika näyttää mihin lopulta jäävät, vai ovatko matkalaukkuasukkaita hamaan tulevaisuuteen...  Ipana palasi asepalveluksestaan siviiliin ja havittelee lähtöä joukkoihin Libanoniin. Näin ollen auton lainaajia ei ole lukuisia, kuten tähän asti.
Paljon pohdittavaa.

Olin viikon kesälomalla omasta työstä ja keikkailin tuolla kilpailijalla. Hurjan kiva viikko, melko fiksu taloudellisesti (😊) ja täytyy sanoa, että siinäpä kertakaikkiaan mahtava työyhteisö.
Päätös vaihtaa ei syntynyt kovin kevyesti, tarkoittaahan tämä sitä, että poltan taas lomat ja aloitan taas tavallaan alusta.... tosin työkaverit ovat jo ainakin kasvoilta tuttuja.

Mutta näillä bensan hinnoilla tuo 50 km päivässä alkoi painaa ja lisäksi tekivät sellaisen tarjouksen, josta hyödyn ammatillisesti niin paljon, että en voinut sitä jättää ottamatta. Nyt ei jää mitään hampaankoloon.

Mieli on rauhallinen. 
Jotain palkatonta vapaata pidän, se on selvä. Onneksi haluan muutenkin mielelläni pitää vapaita normi loma-aikojen ulkopuolella, niin en haasta ketään sillä saralla.

Ja ensi kesään mennessä olen ehtinyt haalia itselleni useamman lomapäivän ihan palkallisena, joten ehkäpä tässä kuviossa ei ole yhtään häviäjää.

Elämänmuutoksia

Arkipäivien plussapostauksessa vähän vihjailinkin jo kertoneeni lääkärille ikäviä uutisia. Olen irtisanoutunut.

Päätöstä en tehnyt kevyin perustein. Onhan tämä muhinut ilmassa jo reilun vuoden. Ilmapiiriongelma töissä on ollut paikka paikoin käsinkosketeltava ja olen ollut onnellinen töissä vain polilla. Pärstäperusteinen johtaminen ei vaan sovi itselleni.
Kyselin mahdollisuutta erilaisiin "vaihtoihin". Olisin toivonut työnkiertoa kasvattaakseni osaamistani, halusin kouluttautua ja kokea uutta. Kysyin vuorotteluvapaata. Kaikkeen vastattiin yksiselitteisesti, ilman perusteluita "ei".  En nähnyt hirveästi vaihtoehtoja.

Muuton jälkeen palikat alkoivat loksahdella paikalleen: sain soiton itselleni täysin uudesta paikasta ja tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Joten jo kesäkuun alussa puhaltavat uudet tuulet. Katsotaan. 

En lähde ovet paukkuen, en polta siltoja takanani.
Olen aidosti pahoillani, että en saa kouluttaa kollegaa polityöhön ja lääkäri jää yksin. 
Ja jännittää aivan hitokseen.

Ehkä ihmisen kuuluu vaihtaa noin 10 vuoden välein?

Silmät laitettu kuosiin: ripsien ja kulmien kestoväri.

Olen käynyt tekemässä yhden vuoron uudessa paikassa. Porukka otti todella avoimen iloisesti vastaan. Sain kysellä tyhmiä, sain kyseenalaistaa, sain vastauksia.

Osastonhoitajan kanssa vaihdoin muutaman sanan. Nauroin tekeväni nyt isoja muutoksia, olkoon viiskymppisen villitystä. Vaihdoin osoitetta ja nyt työpaikkaa. Jospa pidän miehen, lapset ja koirat vielä. 😂

Kuisti on kuin kasvihuone. 

Vielä en uskalla laittaa maisseja ja sisäkasveja pihalle,

yöt ovat olleet sen verran viileitä.

Jossain kohtaa koti alkaa olla remontin osalta tehty. Keittiöstä puuttuu vielä joitain etusarjoja, laatikostot ovat paikallaan ja toivon mukaan tällä viikolla saadaan sähköt ja sitä myöten liesi ja uuni käyttöön. 

Viikonloppuna tehtiin myös pikkuremppaa vessaan. Mies laittoi sinne uuden pöytätason ja vielä pari pienempää hyllyä, joten sain tavarat paikoilleen eikä lattialla ole enää mitään. JEE! (Miten helppo siivota kun imurin saa joka koloon!)

Tilasin Torista pitkän harkinnan jälkeen 325 cm pitkän pitsiverhon. Se ei ollut kallis, mutta aina arveluttaa ostaa sokkona. No, kävi tuuri ja sain mielestäni aivan ihanan pitsikapan kuistille. Käsinvirkattu. Ihastelen noita ihmisiä, jotka osaavat tehdä tällaisia käsitöitä. Itse neulon kyllä sukat pakon edessä, mutta minusta ei ole näpräämään.... 

Kuistilla vihdoin verhot

Halusin jatkaa vanhan VPK:n naisosastossa muutosta huolimatta. Huhtikuun alussa en päässyt kokoukseen, koska kaikki oli kotona vielä sekaisin. Nyt päätin ottaa ajan itselleni ja lähdin pontevana liikkeelle. Varasin ylimääräisen 30 min ehtiäkseni käydä Kukkatalossa ja olin sopinut nappaavani yhden ystävän kyytiin. Joten hyvin poikkeuksellisesti moottoritielle. (Koska reitti Kukkataloon olisi siitä "suorempi".)

VIRHE!!!

Puolimatkassa ensin asfaltointityömaa, ja tuntemattomasta syystä letka pysähtyi viideksi minuutiksi täysin paikalleen, vaikka vain toista kaistaa tehtiin.

Muutama sata metriä sen jälkeen, vauhti oli juuri noussut n. 100 km/h, säikähdin kun salama iski näkökentässä taivaan poikki ja samantien alkoi tulla rakeita ikkunaan. 

Siitä pari sataa metriä ja tiellä olikin jo 10 cm raekerros:

Suvikelit

Vauhti putosi 40 km/h ja mentiin kieli keskellä suuta.
Vastaantulevien kaistalla oli jo kolme autoa pois tieltä: yksi nokka minua kohti keskikaistaleella, toinen perä pystyssä rinteessä tien toisella puolen ja kolmas nokka samaan suuntaan kuin itselläni.... 
Yksi ensihoitoyksikkö oli paikalla ja matkan aikana vastaan tuli vielä viisi lisää siniset vilkkuen. Lopulta tuli vielä Pelastuslaitoksen paloautokin.... 

Toivottavasti ihmiset selvisivät loukkaantumatta!

Minä EN ehtinyt Kukkataloon. en lopulta edes yrittänyt. Noukin kaverin ja ajettiin suoraan kokoukseen. Illalla kotiinpalatessa aurinko paistoi, (vanha) tie oli kuiva ja oli epätodellinen olo, että lumiset kuvat olivat edes totta.

Aika muuttua, aika muuttaa?

Aikanaan loin tämän blogin elämäntilanteessa, jossa muutos oli ainoa mahdollisuus.
Aletaan palaamaan juurille.

Työpaikalla tilanne on sellainen, etten näe muuta vaihtoehtoa kuin alkaa laittamaan verkkoja vesille. Tähtäin siis siinä kuuluisassa "jotain muuta".

Aika näyttää.

Epäsosiaalista elämää

Olen aina pitänyt itseäni ekstroverttinä.
Sellainen "palikkatesti", missä laitettiin ominaisuuksia laatikkoon ja saatiin jokin nelikirjaiminen selitys itselle, olin aina se eniten suunapäänä ja sosiaalisena olentona kuvautuva tyyppi.

Ikä tekee tehtävänsä.

Nyt kun epidemia jyllää ja ihmisiä kehotetaan olemaan yksin sisätiloissa ja välttämättän kaikkia sosiaalisia kontakteja, on suorastaan hupaisaa huomata, miten ekstrovertti ihminen voi näin nauttia tästä yksinolosta ja siitä, että luvalla voi kieltäytyä kaikesta. Vähän noloakin ehkä.

Nyt, kun teen pitkää päivää töissä, nautin aivan luvattoman paljon siitä, että voin mennä kotiin, ottaa koirat ja lähteä metsään. Siellä, pelkkä tuulihousujen suhina seuranani (ja parit talitintit....) olen minä ja omat ajatukseni.
Kun kaverit kyselevät voidaanko nähdä ja kahvitella, voin luvalla sanoa olevani nyt varovainen ja välttäväni turhia kontakteja, olkoonkin, että ihmiset ovat terveinä.

Ehkä ihminen voi muuttua?
Ehkä super-ekstrovertistä voikin löytyä pieni hiljainen sisäinen-introvertti, joka nyt iloitsee ja nauttii päästessään esille?

Eikä tämä tarkoita, etten tykkäisi lähteä kavereiden kanssa kahville. Tai haluaisi nähdä.
Olen kuitenkin olosuhteiden pakosta töissä hyvinkin sosiaalinen, ihmisten kanssa tehtävä työ ehkä tekee tämän juuri sellaiseksi, että vapaa-ajalla haluaa sitten olla itsekseen?

Oikeastaan: ihan sama miksi ja miten, minusta on vaan juuri tällä hetkellä aivan ihanaa ja suloista, että saa välillä olla luvalla epäsosiaalinen!!