Puuhia

Ensin on viikkotolkulla kirjoittamatta mitään ja sitten tuntuu, että pato ratkeaa auki....
Tässä siis vielä vähän.

*****

Olen hankkinut itselleni kumisaappaat. Kalliit! 19,90 eur (Tai siis tulivat lopulta kalliiksi... no eivät edes oikeasti.)

Mainitsemisen arvoinen asia, koska tilasin ne Hankkijan nettikaupasta paniikissa, koska omaa kokoani (36) oli jäljellä kaksi paria. Mies kävi ne hakemassa myymälästä, mutta kas kummaa, ne oli niin pienet, ettei jalka mennyt edes sisälle saati, että ne olisi saanut pois, jos olisi väkisin tunkenut.
Joten lähdin kerran työpäivän jälkeen vaihtamaan.

Päädyin lopulta sovittamaan saappaita, koska koot olivat niin merkilliset ja nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni aikuisten kokoa (38) olevat jalkineet. Mainitsemisen arvoinen asia, todellakin!!!

Mutta ne on haluamani keltaiset, lyhyet. 

Suunnitelma on siis päästä töihin pyörällä sukat kuivina, koska lenkkareista menee sateella vesi läpi.

Ja kyllä, hoksasin kyllä jo etukäteen, että valuessaan lahkeita pitkin vesi valuu suoraan saappaaseen.... 

Ensimmäinen lenkki on nyt saappailla kävelty, ja eivät tosiaan ole lenkkarin veroiset tietenkään kävellessä, mutta olipa kiva tunne kun varpaat oli kuivat!

Se, mikä teki niistä "kalliit", oli minun päästäminen Hankkijan myymälään ilman valvontaa. Siellähän oli puutarhapuolella lähes kaikki perennat ja pensaat -50% joten päädyin kantamaan autoon myös omenapuun. ♥

Meillä oli vanhassa paikassa vanha ihana Antonovka, joka teki taivaallisen hyviä talviomenoita, joista sai todella hyvää sosetta. Se halkesi kerran myrskyssä ja harmittelin sitä kovin.

Nyt on uusi Antonovka kasvamassa. Katsotaan, tuleeko siihen meidän aikana satoa....

****

Muita puuhia. Piti raivata pihaa järjestykseen. Jonkin verran puutavaraa on jäänyt "yli" ja se piti asetella talveksi suojaan. Siinä kun lautoja kannettiin, pohdittiin, josko ne kuitenkin olisi fiksumpaa ottaa heti käyttöön, ja puff, nyt on saunan edustalla noin puoleen tuntiin tehty uusi terassi. 

Huomattavasti mukavampi kuin niistä irtolaatoista koottu, ja tukeva. Lisäksi suurin osa ylijääneistä laudoista hupeni tähän sopivasti.

Siinä tehdessä sitten tuli puhe, että vuoden päivät on keskusteltu minkälainen lattia saunassa olisi kiva olla. Koska pakkasilla betoni on järisyttävän kylmä, ja finnfoamit ritilän alla oli vähän epävakaat ja keikkuvat. Turvallisuus edellä kuitenkin!

Joten otettiin loput laudelaudat ja tehtiin saunaankin "terassi". Mitoitus on nyt sellainen, että sinne alle saa ne finnfoam-levyt pitämään lämpöä jalan alla ja vesi nyt virtaa kuitenkin siitä kätevästi pois.

Lämmittäähän se piti tietenkin, että pystyi testaamaan, miten lattia toimii.

Rakkain paikka auringossa.

Sorruin myös somen uhrina testaamaan ruokajuttuja. Instagramissa törmäsin johonkin reseptiin, joka vaikutti mielenkiintoiselta, joten sen verran kaupan kautta kotiin, että ostin quinoaa.

Uunivuuan pohjalle ladottiin quinoaa, sen päälle kiehuvaa liha/kana/tms lientä, siihen pussillinen baby pinaattia revittynä, kaksi rasiaa kirsikkatomaatteja, sekä kaksi salaattijuustoa (muka-fetaa) kuutioituna. Hiukan mausteita ja öljyä päälle ja uuniin. 

Toimikin erinomaisesti broilerin lisukkeena. 

Teen tätä epäilemättä toisenkin kerran, koska quinoaa jäi vielä. 

*****

Sitten syyskuun puolelta ihan paras uutinen: minut vakinaistettiin siihen nykyiseen työhöni, jonka suhteen heti ensimmäisenä päivänä ajattelin, että "voi nenä, tälle mun sydän sykkii täysillä". 
Paikka tuli auki ja hain sitä. Kuulin haastattelussa, että hakijoita oli 12 ja kolme haastateltiin. Pitää olla hirveän tyytyväinen, että pääsee edes pronssiotteluun, mutta kieltämättä ehdin jo vähän murehtia miten surullista olisi, jos minä olisin ensimmäisellä varasijalla. Tuo hakijamäärä kuitenkin kertoo siitä, että valitettavan moni on leipääntynyt (nykyiseen?) työhönsä ja haluaa jostain syystä muuta. Siellä olisi voinut olla vaikka tusina minua paljon kokeneempia hoitajia jonossa......

No, jossittelu on siltä erää ohi. 

Taisin kyllä aika tavalla leijua kun sain onnittelut esimieheltäni! ♥ 
Olen nyt aika monta kakkua "velkaa" vähän sinne sun tänne. Kukapa olisi uskonut silloin heinäkuussa, kun tein nopean päätöksen, että tämä päättyy näin?

Tuo paikka on sillä lailla aika uskomaton, että en ole tavannut moista työyhteisöä vuosiin. Kaikki, ja tarkoitan kirjaimellisesti kaikki, ovat ottaneet vastaan kauniisti, tsemppaamalla ja osoittaen arvostavansa ammattilaisuuttani. Virheet, joita toki tulen edelleen tekemään, kiitos uuden järjestelmän, on korjattu mainitsemalla asiasta kauniisti ja kannustavasti. Selän takana puukotusta ei ole. 

Tulen todellakin tekemään parhaani ja minusta oli äärettömän miellyttävää kuulla ylihoitajalta, että "enempää ei kukaan odotakaan".

Syksy saapuu

Loppukesä oli yhtä haipakkaa. Töissä vaihdoin työpistettä neljän viikon jaksoksi ja uuden oppiminen oli antoisaa ja rankkaa. Siihen lisäksi lukuisat viikonlopuiksi jo viime vuonna sovitut kokeet ja tapahtumat niin kalenteri oli täynnä.

Edelleen hymyilen levästi polkiessani sekä töihin että palatessani kotiin. Miten ihminen voikin olla ikionnellinen pelkästä mahdollisuudesta käydä töissä fillarilla. Kun työ, työkaverit ja koko työyhteisö on vielä valtavan hieno, tuntuu välillä siltä, ettei kehtaa hehkuttaa liikaa. Perisuomalainen "piilota kynttiläsi vakan alle" mentaliteetti....

Olen viritellyt uutta uskoa Paimiolaiseen merenpohjasaveen ja uskaltauduin tilaamaan kukkasipuleita. Hitti vai huti, nähdään ensi keväänä. Jännittää kieltämättä, mutta samalla olen vakuuttunut, ettei samanlaista talvea kertakaikkiaan voi tulla kahta peräkkäin. (Toisaalta mikäs minä olen sitä kuuluisaa ilmastonmuutosta vastaan taistelemaan....)

Sähköyhtiöhän vedätti meitä ihan 6-0 viime vuonna syksyllä ja siitä suivaantuneena kilpailutin yhtiöt keväällä. Silloin mietin vielä, että jättäisin koko homman loppukesään, mutta asia oli koko ajan mielessä ja uutisointi sähkön hinnoista sellaista, että lopulta sitten kesäkuun alussa pistin yhden firman kanssa hommat kimppaan. Näin jälkiviisaana, onneksi! Erityisesti tuossa elokuulla kiittelin onneani, etten jättänyt hommaa loppukesälle, koska eipä nuo hinnat näytä tästä rauhoittuvan. Ja se kusettanut firma sattui olemaan niitä, jotka sittemmin kaatuivat..... 
Mutta olen toiveikas, että vaikka sähkön hinta moninkertaistui aiempaan, nyt pystyn jotenkuten vähän suunnittelemaan kuluja seuraamalla kulutusta. Kesän ajan paneelit on tuottaneet kivasti ja olen nyt saanut tuolta uudelta yhtiöltä pelkästään miinus-merkkisiä laskuja. Asia, joka toki kääntyy toisinpäin tässä syksyn edetessä, mutta kiitettävän paljon paneelit tuottavat vielä näin syyskuussakin kun aurinko vaan paistaa. 

Sähkölämmitteisessä talossa täytyy vaan huolehtia siitä, että ei tuuleta turhaan vaan tarpeeseen ja reippaassa tahdissa. Onneksi meillä on pihasauna, joka lämpiää puilla, koska saunominen on asia, josta luopuminen olisi vaikeaa. 
Näin kaksin asuessa pyykkiä tulee melko niukasti, tiskikone sen sijaan käy joka päivä, koska kuljetamme eväät töihin molemmat ja tiskaamme astiat kotona työpäivän jälkeen. 
Sen verran olen nyt jo satsannut, että pesin ajastuksella pyykkiä kahtena yönä siten, että pystyin siirtämään pestyt pikkuhousut ja sukat kuivausrumpuun heti herättyäni ja sain ne siis pois rummusta vielä ennen kuin lähdin töihin.

Toinen asia, jonka kanssa aloimme painia vasta liian myöhään on olohuoneen takka. Huhtikuussa ollessamme reissussa poika asui meillä tyttöystävineen ja lämmitti tietenkin taloa. No, takan sisäpuolelta oli pudonnut yksi tiili tulipesään (onneksi vasta meidän jo tullessa kotiin) ja tästä syystä takan lämmittäminen jäi loppukevään ajalta. Nuohooja oli todennut, että sen voi helposti (?) muurata takaisin, mutta samalla tutkimme vähän asiaa ja kävi ilmi, ettei takka ole sinänsä mitenkään varaava vaan kerää polttolämmön itseensä ja kiviinsä mutta ei sinänsä kestä kauan lämpimänä. No, näillä sähkön hinnoilla ja takan lämpöä rakastavana aloitimme kysellä sitten uuden tulisijan perään. 

Tämä asia onkin nyt sitten rempallaan. Sehän olisi pitänyt aloittaa heti keväällä, nythän kaikki haluavat uusia takkoja yms ja muurarit ja asentajat ovat kovilla ja varsin työllistettyjä. Lisäksi meidän tapauksessa vanha pitää tietenkin purkaa pois ja koska se on paikalla muurattu, kukaan ei tiedä mitä sieltä paljastuu....

Asia, joka painaa mieltä nyt kun yöt on jo kylmiä. Odottelen joka päivä viestiä takkafirmasta, että tulisivat katsomaan kohdetta.
Onneksi puuhellaa voi lämmittää ja tänä syksynä en edes savustanut taloa ensilämmityksessä, koska valikoin varta vasten pari sellaista päivää, jolloin ei sinänsä olisi tarvinnut lämmittää, mutta korkeapaine sai piipun vetämään hyvin ja nyt se on lämmennyt ja voi polttaa huonompanakin päivänä.

Aivan käsittämättömiä auringonlaskuja ollut tässä syksyllä. Ei tarvita filtteriä. Yhtenä iltana seisoin terassilla viitisen minuuttia ja kuvasin noin viisi kuvaa eli kerran minuutissa. Värit vaihtuivat niin paljon. Tavallaan vähän kauhistuttavaakin, koska tulee sellainen olo, että onko tämä normaalia vai jotain maailmanloppua.

Koska sähkön hinnat tosiaan loikkasivat aimo loikan ylöspäin, kaikesta muusta tarvitsee nyt koettaa nipistellä. Onneksi sain luottotoimittajalta 8 kuutiota puita talven varalle edelleen sopuhintaan. SitäKIN uutisointia seuranneena ja aivan liian myöhään liikkeelle lähteneenä tässä olisi voinut käydä kehnosti. Koska klapit kumottiin puuvaraston eteen sovitusti, ne oli pinottava aika reippaaseen tahtiin, jotta autolla pääsi liikkeelle. Hyvää hyötyliikuntaa.

Shoppailu ei ole ollut harrastukseni muutenkaan merkittävästi. Toki sorrun liian usein ruokakaupoissa kaikenlaiseen turhaan herkkuun, mutta esim. vaatekaupoissa en kierrä. 
No, syyskuun alussa oli pari vilpoisempaa aamua ja töihin fillaroidessa pohdin vakavissani "tätäkö tämä sitten on, aina palelee ja nenä vuotaa". 
Veronpalautukset tulivat ja sallin itselleni pientä luksusta kolmen uuden kahvimukin hankkimisella. Iittalan Taika-sarjasta ilmestyi siis jokin rajoitettu erä minusta valtavan kaunista mukia, ja kävin ne sovitusti hakemassa Prismasta kun olin muutenkin kulmilla. Siinä Primassa kävellessäni keksin sitten mennä myös naistenvaate-osastolle, ajatuksella tarvitsen muutamat sukat.... ja päädyin koettamaan kevyttoppatakkia, jonka sitten nappasin mukaan muina Sulo Vileneinä, koska se oli edullinen. Havaitakseni siis seuraavana aamuna, ettei pyöräilyn tarvitse olla aina jäätävää ja pukemalla riittävän tukevat sormikkaat myös näpit pysyvät lämpimänä. Ihan blondina siis jälleen.

Kyllä, kahvi maistui jotenkin poikkeuksellisen hyvältä seuraavana päivänä tästä uudesta mukista.
Ja itse myönnän ihan ensimmäisenä, että on silkkaa hulluutta hankkia se määrä kahvimukeja, mitä meillä on, koska asumme kaksistaan. Hyvä, että ehtii käyttää jokaista edes kuukauden aikana.
Mutta toiset kerää Muumi-mukeja, toiset postimerkkejä, toisilla on enemmän kuin yksi koira ja toisilla aivan naurettava määrä kahvimukeja. Elämä on. 

Jos kaikki menee toiveideni mukaan, saatan mahdollisesti pystyä ensi vuoden alusta tekemään säännöllisesti virka-aikaa töissä. Näin kun siitä on saanut esimakua, tuntuu kieltämättä aika makealta voida viikonloppuna viettää aikaa rauhassa kuten niin sanotut normaalit ihmiset. 
Jään itsekin kuulolle sen suhteen. 

Tuntuu jotenkin hyvältä "palata" tännekin. Kaikenlaisia asioita olisi kerrottavana. En edes muista mistä olen jo kirjoittanut ja voisi olla syytä palata omiin teksteihin.

Muutoksen tuulet puhaltaa (taas)

Heinäkuun puolivälin jälkeen toteutan yhden - noh, haave on vähän liikaa, mutta arkisen unelman. Minusta tulee sunnuntaipyöräilijästä arkipyöräilijä.

Vaihdan (taas) työpaikkaa, tällä kertaa tuohon oman kaupungin pisteeseen, jonne on matkaa älyttömän kivat 3,5 km jotka suhautan fillarilla vartissa. Ja talviaikaan tarpeen mukaan kävelen reilussa puolessa tunnissa.

Voisimme aidosti vihdoin miettiä tarvitaanko kahden hengen taloudessa kahta autoa, kun molempien työ on omassa kaupungissa. Toistaiseksi mitään päätöstä sen suhteen ei tehdä, mutta voi se tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa.
Perhekuvio on sillä lailla muuttumassa loppuvuodesta, että poika lähtee tyttöystävineen määräämättömäksi ajaksi Vietnamiin. Muuttavat siis sinne asumaan, ja aika näyttää mihin lopulta jäävät, vai ovatko matkalaukkuasukkaita hamaan tulevaisuuteen...  Ipana palasi asepalveluksestaan siviiliin ja havittelee lähtöä joukkoihin Libanoniin. Näin ollen auton lainaajia ei ole lukuisia, kuten tähän asti.
Paljon pohdittavaa.

Olin viikon kesälomalla omasta työstä ja keikkailin tuolla kilpailijalla. Hurjan kiva viikko, melko fiksu taloudellisesti (😊) ja täytyy sanoa, että siinäpä kertakaikkiaan mahtava työyhteisö.
Päätös vaihtaa ei syntynyt kovin kevyesti, tarkoittaahan tämä sitä, että poltan taas lomat ja aloitan taas tavallaan alusta.... tosin työkaverit ovat jo ainakin kasvoilta tuttuja.

Mutta näillä bensan hinnoilla tuo 50 km päivässä alkoi painaa ja lisäksi tekivät sellaisen tarjouksen, josta hyödyn ammatillisesti niin paljon, että en voinut sitä jättää ottamatta. Nyt ei jää mitään hampaankoloon.

Mieli on rauhallinen. 
Jotain palkatonta vapaata pidän, se on selvä. Onneksi haluan muutenkin mielelläni pitää vapaita normi loma-aikojen ulkopuolella, niin en haasta ketään sillä saralla.

Ja ensi kesään mennessä olen ehtinyt haalia itselleni useamman lomapäivän ihan palkallisena, joten ehkäpä tässä kuviossa ei ole yhtään häviäjää.

Työuupumus

Keväällä tuli korona ja sen myötä pakkolaki.
Pakkolaki ei meillä näkynyt, ei näkynyt kyllä koronakaan.

Mainittakoon, että pakkolaista huolimatta tai juuri siksi, olen tehnyt aivan idioottimaisia määriä ylitöitä ehkä noin kaksi viimeistä vuotta.
Ylitöitä tein, koska kiltin tytön syndrooma. Jonkunhan ne oli tehtävä niin miksen minä? Ihan joka kerta....   ja rehellisesti, kuten lääkärillekin jouduin myöntämään, en edes taloudellisesta pakosta vaan ahneuttani ja koska luulin, ettei niitä tee sitten kukaan muukaan ja esimies on pulassa.

Sitten oli paskamyrsky henkilökemioihin liittyen työpaikalla.
Henkilökemiat on aina mielenkiintoisia. Jään ihmetellen odottamaan miten asia etenee.  Toisaalta 80 naisen työpaikassa olisi ihmeellistä, jos jokaisen kanssa olisi paras kaveri.

Mies jäi lomautetuksi ja kadehdin häntä niin, että viittä vaille aivoverisuoni ratkesi.
Miehen lomautukset eivät jatkune....

Kesälomaa oli suunnitellusti kaksi vaivaista viikkoa.
Opinko jotain kesälomien suunnittelusta? No en oikeastaan. Säästin tarkoituksella syksyyn paria viikkoa, kuten aina. Jossain normaalissa tilanteessa tuo kaksi viikkoa olisi riittänyt hyvin.

Sitten tuli stoppi.
Tie nousi pystyy kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.
Tätä kutsutaan kai burn outiksi. Työuupumus maximus. Hoitona pakkolepo.

Täällä ollaan. Opettelen uudestaan elämään. Olisi kivaa, jos muistaisi miten hymyillään.
Ehken jatkossa kiristä ruuvia ihan näin tiukalle.
On totta, että tässä on monta asiaa monessa.
Pääsääntöisesti tämä on ollut tähän asti todella kammottava vuosi. Voisiko 2020 vaan ladata uudestaan?

Aika muuttua, aika muuttaa?

Aikanaan loin tämän blogin elämäntilanteessa, jossa muutos oli ainoa mahdollisuus.
Aletaan palaamaan juurille.

Työpaikalla tilanne on sellainen, etten näe muuta vaihtoehtoa kuin alkaa laittamaan verkkoja vesille. Tähtäin siis siinä kuuluisassa "jotain muuta".

Aika näyttää.

Lääkevuoro

Joskus kerroin yövuorosta.
Tänään taas tein lääkevuoron, koska ihana työkaverini paikkasi minua enkä joutunut valvomaan viime yönä. Hip hei!  Tein siis hänelle eilisen aamuvuoron ja sitten ylimääräisenä vielä tämän päivän, koska yövuoron tunnit ei muuten menisi tasan.... (ylitöitä saa tehdä näin sovitusti ja koska teen sitä 80% listaa, siinä on varaa.)

Meillä on iltavuorossa miehitys sellainen, että jokaisessa solussa (3 kpl) on kaksi hoitajaa. Lisäksi iltavuoron kanssa päällekkäin on lääkevuorolainen, jonka vastuulla on jakaa koko osaston (tänään oli 47 potilasta) kaikki seuraavan vuorokauden (klo 14 - klo 12 seur. pv) tablettilääkkeet sekä hoitaa kaikki suonensisäiset sekä mahdolliset pistoksena annettavat lääkkeet. Työaika on 12-20.

Yksityisyydensuojana ja muutenkin, meillähän ei osastolla voi juurikaan mitään kuvata. En todellakaan haluaisi, että joku lätkäisisi oman naamani jonnekin someen. Otin kuitenkin yhden naamakuvan lääkehuoneessa, kun siellä ei ollut muita. Lisäksi mistään ei voi päätellä mitään. Edes lääkepurkkien etikettejä ei pysty lukemaan.

Meillä on nuo takana olevat 7 kaappia, joissa tabletit. Niistä purkitetaan siis jokaiselle yksitellen.
Meillä on kolmena päivänä viikossa farmaseutti, joka sen tekee, mutta kahtena päivänä ja viikonloppuisin joku sairaanhoitaja hoitaa tontin.

Minä henkilökohtaisesti tykkään lääkevuorosta. En tekisi sitä joka viikko, mutta se on miellyttävää vaihtelua ja pitää oman osaamisen muistissa. Työaika on myös mainio: ehtii aamulla lenkille, mutta silti on järkevään aikaan kotona.

Päivä alkoi sillä, että desinfioin kaikki pinnat. Sitten keräsin tarpeellisia tavaroita (pinsetit, purkkeja, tablettileikkurin, kynät, tyypillisimmät lääkkeet tuohon pöydälle lähelle) ja aloitin. Noin klo 12-15 jaan pillereitä. Jokaisen potilaan jälkeen tarkistan laskemalla, että ne on oikein.
Tänään oli yksi potilas, jonka pillerit ei meinanneet millään käyttäytyä. Jouduin käymään ne yksittäin läpi kahteen kertaan.... (Olin jakanut yhden kapselin klo 12 purkkiin klo 8 sijaan.... samanväriset purkit aiheuttaa päänsärkyä näin.)

Huoneessa juoksee jengiä hakemassa milloin mitäkin, joku kyselee jotain, radio pauhaa (haluan sen taustaäänen), joten keskityttävä on.

Klo 15 kävin kahvilla/tauolla/jaloittelemassa ja nollasin hetken.
Sitten tulostin lääkelisäystarrat ja aloin nostella pöydälle klo 16 meneviä lääkkeitä. Ne on kaikki suonensisäisiä tai pistoksia. Laimensin ne valmiiksi, letkutin ja lähdin viemään. (Kello on siinä vaiheessa ehkä 15:30-15:45 kun lähden...)
Käytännössä käyn lähes jokaisessa huoneessa. Kello juoksee kilpaa, koska klo 16 tulee myös päivällinen ja on ärsyttävää olla jaloissa.....

Solujen hoitajat kerää tippuneet pullot pois. Minä tulostin seuraavan kierroksen laput ja menin syömään.
Höpöteltiin niitä näitä siinä pöydässä, keitettiin kahvit. Tarpeellinen tauko.

Sitten järjestelin paikkoja: toin lääkehuoneeseen laatikoittain uusia letkuja varastosta, availin laatikoista nestepulloja, pyyhin pintoja ja tarkistin, että yötä varten on kaikkea. Tänään muistin pari asiaa, joista oli esimiehen kanssa puhetta ja heitin hänelle sähköpostiviestin, koska olen nyt muutamalla vapaalla.

Kuuden jälkeen lähdin ensimmäiselle iltakierrokselle. Lähes kaikki sairaalan potilaat saa ns. napapiikin, eli "verta ohentavan" lääkkeen pistoksena vatsaan, veritulppien ehkäisyyn. Juoksutan piikit ajoissa, koska niiden antoaika ei ole minuutin päälle.
Sitten laimensin loppuja lääkkeitä (klo 20 kierrokselle, käytännössä jouduin lähtemään 19:30 jälkeen kiireellä), vein ne, siivosin jälkeni, luovutin avaimet ja lähdin kotiin.

Yllätys kotiinlähtiessä oli hauska: tytär kavereineen istui osaston käytävän päässä kun kävelin sinne. Olivat tulleet kaupunkiin ja saivat kyydin kotiin.

Ja seuraavaksi:  Huomenna Bonon näyttely Turussa ja NELJÄ VAPAATA!! Niin ansaittua!

Laiska töitään luettelee....

Menossa/tulossa todella tiukat pari viikkoa.
Aikataulut on lähes minuutilleen kiinnitetty ja auta armias jos jossain klikkaa....

Tällä viikolla itse aamuissa, mies iltavuoroissa. Käytännössä koirien kannalta aivan taivaallista: saavat hyvän lenkin aamulla ja toisaalta illallakin on joku paikalla.

Toisaalta se tarkoitti sitä omalta kohdaltani esim. tänään, että

* herätyskello soi viideltä,
* vedin täyden reippaan päivän töissä,
* kiirehdin kotiin (25 min),
* pissatin koirat pihalla,
* nappasin penskan autoon,
* ajoin takaisin kaupunkiin Pentueskariin (25 min matka + tunti eskaria),
* palasin kotiin (25 min),
* otin Pappakoiran remmin jatkeeksi ja tein tunnin lenkin,
* ja vasta sen jälkeen pääsin edes harkitsemaan mitään kotitöitä....

Bono löysi hauskan tyynyn, jonka kanssa painia.

Etsin vanhoja farkkuja joiden lahkeesta saisin siihen uuden pinnan.

Juurikin tänään meinasi käpy kärähtää kun pääsin kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa kotiin eteistä pidemmälle klo 19:30 - ja tajusin samalla, että

* pyykit on pesemättä (niitä toki kannetaan lisää pesuun mutta kone ei käynnisty ilman minua),
* tiskikone lähes täynnä,
* lattialla roskaa (penska popsii polttopuita....),
* takka lämmittämättä päivältä
* ja kun itsellä on nälkä ja jano, sitä meinaa ihan kilahtaa.

****
Pentueskari. 
Sanana hauska, meille tarpeellinen. Olen ehtinyt yhdeksässä vuodessa unohtaa koiran kouluttamisesta kaiken.
Harjoiteltiin rauhoittumista ja kontaktia. Molemmat niin tärkeitä arkipäivän taitoja. Vilkkaalle rodulle varsinkin rauhoittuminen on tosi tarpeen.

Kotiin tultua muistin omistavani useammankin klikkerin ja tein pienen klikkeritreenin kylppärissä. Ideana oli tänään opettaa penskalle mitä "klik" tarkoittaa, jotta sitä voi myöhemmin käyttää kouluttamiseen palkkana.

Hyvä mieli. Paitsi että Bono on syönyt niin paljon kuivia karkkeja tänään, että iltapalaksi vain "lihasoppaa" eli pieni nokare Edun kalkkunanlihaa runsaassa vedessä ja vain varovasti omia papanoita sinne joukkoon. Ettei kuivat jumitu suolistoon.
Nyt illan tullen kakara on paksu! Huvittavaa....

Näistä kahdesta voi saada jo kuvan samaan aikaan.

Edellyttäen, että penska on väsytetty.

Kyykkyyn ei auta mennä, silloin se tulee luokse.

****

Mikä sitten tekee näistä viikoista niin kiireisen?

Paitsi kaikki.

No, tälle viikolle tosiaan oli tänään tuo eskari, huomisen pentupainin taidan jättää väliin, koska aikataulu olisi samalla tavalla kiireinen enkä halua ottaa siitä stressiä. Torstaille Ipana haluaa tulla kaupunkiin, koska on jo jonkun aikaa tarvinnut uuden ratsikypärän, mutta kauppa on typerästi auki eikä sinne ole yksinkertaista mennä. Joten suoraan töiden jälkeen treffit niin onnistutaan.

Pe-la yön valvon, lauantain käytän herättyäni leipomiseen, koska sunnuntaina on paikallisen VPK:n iso kevättempaus-päivä, jonne menen kahvia myymään ja laitamme leivonnaisia myyntiin. Perniön VPK täyttää syksyllä 100 vuotta ja meillä on iso juhla virallisine kutsujuhlineen yms. Nämä rahankeräys-jutut on tarpeen.

Ensi viikosta alkaa sitten se iso rutistus uuden opiskelijaohjaus-moduulin kanssa. Ensi viikkoon sattuu vaan tiistaille koko päivän laivaristeily koulutuksen muodossa sekä to-pe Sairaanhoitajapäivät Helsingissä.... ja samanaikaisesti pitäisi siis olla vetämässä tuota uutta systeemiä opiskelijoille. 

Ihan vähän on riittämätön olo. Kaikkea kun ei työvuorosuunnittelukaan pysty ottamaan huomioon....

Keskiviikkona minulla olisi vapaa, mutta epäilen, että työmaalle on pakko mennä. Opiskelijoita kun ei voi jättää heitteillekään, ja kollegani on pitkällä sairaslomalla.

Maalaismaisemaa.

Tätä katsoessa stressikin laukeaa.

Sanotaan, että laiska se töitään luettelee. Otan harvoin stressiä tällaisesta. Tämä hässäkkä loppuu jo reilun viikon päästä, sitten eletään taas normiarkea. Mutta kyllä se vähän sellaista ylimääräistä mieleen tuo....

Karu töihinpaluu

Olin tosiaan yhteensä pari viikkoa pois töistä, erilaisilla lomilla ja vapailla.

Eilen sitten pitkän tauon jälkeen lähdin pukuhuoneesta jopa vähän innostuneena (tykkään työstäni ja työkavereistani) tepsutin hissille ja voihan jösses saakeli....

... hissi teipattu täyteen kammottavia keltaisia lappuja, joissa teksti "osasto suljettu, ehdoton vierailukielto".

Teki mieli vetää uukkari siinä kohtaa ja palata häntä koipien välissä kotiin.

Meillä on siis täysi sulku. Influenssaa joka nurkassa.

Surkuhupaisaa tässä on se, että silloin pari viikkoa sitten lauantaina kun olin viimeistä työpäivää, meillä todettiin viisi (5!!!) uutta tautia päivän aikana ja tehtiin jumalaton hurlumhei sänkyvalssi, että saatiin eristyksiin kaikki tartuttavat. Ja siinä kun siirrettiin, uutistenlukija kailotti suureen ääneen, miten "Länsi-Suomessa alkaa tämän vuoden influenssakausi tulla kohti loppuaan...."

Ai jaha??

Kaksi viikkoa ollut täysi helvetti eikä näytä helpottavan.

Itse olin onnekseni sijoitettuna ns. puhtaalle puolelle, eli osaston palo-ovet on lukittu, toisella puolella jyllää nyt tauti ja meidän puolta siivottiin sitten niin vahvalla kloorilla ja otsonoinnilla, että luulisi kuolevan jo vähän ärhäkkäämmänkin taudin itiöt.

Tamiflu menee siellä nyt vähän jokaiselle, henkilökuntaa (myös itseni, kun olin ollut osaston tiloissa n. 30 sekuntia) testataan heti kun kerran yskäisee, ja kaikki hoitotoimet tehdään kuonokoppa päässä hanskat kädessä.

Tavaraa on laitettu säkkitolkulla roskiin (kaikki paperitavara mitä ei voi viinalla pestä tai mikä ei kestä käsittelyjä....) joten halvaksi tällainen ei tule.

Onneksi mulla on ihan parhaat ja ihanimmat työkaverit!!

Vaikka väitänkin, että se kollega, joka pääsi sen vessaharjan mun sieraimeen työntämään, ihan vähän nautti siitä (vahingonilosta), vakavasti puhuen kuitenkin jokainen ottaa nyt omat oireensa tosissaan ja esim. vähänkin räkäiset on nyt jääneet suosiolla kotiin.

Näytteenotto ei tosiaan ollut mitään miellyttävää. Se vessaharja (siis pieni pyöröharja) työnnetään oikeasti sieraimesta n. 12 sentin syvyyteen, se kutittelee kurkkua siinä kohtaa kun sitä pyöräytetään....  aarrrgghhh!! Olipa kammottavaa.

Nyt vaan toivotaan, että tauti syö itsensä loppuun eikä uusia tartuntoja tule.

Toivon meidän talon päättäjille nyt viisautta pitää osasto suljettuna kunnes jokainen näistä potilaista on kotiutettu ja tyhjä osasto sitten siivottu viimeisen päälle. 

Yksikin uusi potilas tuonne joukkoon ja sehän lehahtaa siitä sitten uudella voimalla taas....

Ja seuraavaksi herkuttelemme ajatuksella: tervetuloa noro! 👿

Missä mun talviloma??? Pari viikkoa vielä....... kestää, kestää...

*****

Kuvat vain viihdykkeenä. Halusin näin ikävään aiheeseen vähän lempeämpiä kuvia eikä Bonoa voi joka tekstin kuvitukseksi laittaa.

Aurinko ja risukasat

Ensin oli se kuuden putki, sitten yksi vapaa. Tällä viikolla vielä neljä perään, pääasiassa iltavuoroja. Hoppua töissä, uusi opiskelija ja paljon tekemistä.
Nukkumaan joka ilta vasta 23 jälkeen. Ja koska täällä Lounais-Suomessa on totisesti saatu sitä lunta, aamu-kolmelta joka aamu lumiaura kolistelemassa makkarin ikkunan takana. Fyysinen väsymys on melkoinen.

Tiistaina olisi ollut työvuoro 1330-2130 mutta kutsuivat haastatteluun. (En sikäli valita.... heh!) Haastattelu 9:50 joten hullua lähteä sahaamaan tuota 25 kilsan pätkää eestaas. Menin siis luvalla töihin ajoissa. Ei se silti sieltä loppupäästä mihinkään lyhentynyt, tulihan muuten vaan päivälle mittaa.

Tänään koulutuspäivä.
Kotiin kaupan kautta. Ja kotona keittiössä puhelin soi. Pomo soittaa ja onnittelee: tarjoamme sulle sairaanhoitajan vakanssia osastolla 4. Pysyvä paikka.

Mitä tekee tämä uupunut hoitsu? Purskahtaa itkuun. Siis siinä puhelimessa.
Sain sentään änkytettyä kiitoksia ja wau ja muuta yhtä järkevää. Onneksi hoidon taso on oikeasti korkeampi.

Aurinko siis paistaa risukasaan niin että silmiä häikäisee!!

Meillä on lunta!

Meillä on siis aivan valtavasti lunta. Sitä on tullut nyt viikossa niin, että jengi hiihtää pururadalla, luistinrataa jäädytetään, ja metsässä saa aurata kinosta aamulenkillä.

Aivan ihanan kaunista!  (Paitsi ensi viikolla kun lupaavat lämmintä, että kaikki sulaa kuraksi..... pöh!)

Olen vuosia sanonut, että joulu on mielentila, ei päivä kalenterissa!
Jos joskus, tänään se pätee, enemmän kuin monesti ennen.