Ne kuuluisat viimeiset sanat, että: minä. en. askartele.
Joskus sitä joutuu syömään omat sanansa, eikä se rehellisesti tällä kertaa tehnyt edes kovin kipeää. Ennemminkin huvitti suunnattomasti.
Käsityömessuilla sain itseni vakuuttuneeksi siitä, etten ala väkertämään mitään, vaan ehkä hankin jotain joulukivaa esim. markkinoilta.
No, pari työkaveria, jotka ostivat sieltä reppukaupalla materiaalia, laittoivat kuvia ja ne näytti niin kivalta, että menin sitten sortumaan ja tilasin (juuri postilakon keskellä) itselleni starttipaketin noista lasihimmeleistä.
Olivat nohevia tuossa putiikissa, paketti tuli matkahuollon kautta parissa päivässä, joten mikään tekosyy ei estänyt allekirjoittanutta aloittamasta, vaikka pelkäsin etukäteen, että menetän hermoni (ja kasvoni) ja päädyn töihin lasinsirpaleet käsissä ja rautalankamytty roskiksessa...
Ei vaatinut kokonaista viinitonkkaa, itse asiassa ei edes lasillista.
Ohjeet oli selkeät ja jopa tällainen ei-niin-kolmiulotteisesti-taitava osasi niiden mukaan yhdistää lasiputket rautalangalla ja saada aikaan yhdenlaisen tähden.
Tämän ison jälkeen olin jo ihan fiiliksissä ja pusersin samana iltana kasaan vielä pienen ja aloituspallon toiseen pieneen.
Pienten kanssa vaan sakaroiden välit oli jo niin napakat, että piti hakea pinsetit avuksi, että sai rautalankaa pujoteltua.
Viimeinen pikkutähti on vielä matkassa, yhden sakaran verran tehtynä.
Ripustin ne parvekkeen oveen. Oli hirmu vaikea saada kuvaa, jossa ne erottuvat taustasta.
Pimeällä salama lyö kuvaan valkoisen pallon ja päivällä puiden oksat vievät tähdet näkymättömiin.
Jos niihin vielä saisi viriteltyä jotkut pienet valot.......
Minä. Olen. Askarrellut!!
