Toinen kierros

Osallistuin ammattiyhdistyksen kokoukseen ja sen jälkeen pääsimme syömään joulun kunniaksi. Mainittakoon, että tulin valituksi oman ammattiosastoni hallitukseen, joten oli syytäkin käydä haukkaamassa heidän piikkiin. 😃

Se, mikä EI mennyt ihan putkeen, oli ravintola. Muuten viehättävä, mutta suomeksi lasikuutio Turun torin reunalla. Ikkunan vieressä, ja muita istumapaikkoja ei ollut... oli jäätävän kylmä. 
Lisäksi meitä oli 16 ruokailijaa muiden lisäksi, olimme tilanneet ruuat etukäteen, mutta silti paikalla oli vain kaksi tarjoilijaa ja kaikki toimi aivan sairaan h-i-t-a-a-s-t-i! Ja äänitaso oli ravintolassa melko kova. Muistan ajatelleeni, että on harmi, kun pitää huutaa, jotta vastapäätä istuva kollega kuulee.

Paistettua turskaa ja muussia

Ehdottomasti herkullista!

Creme brulee ja kardemummainen mustikkajäädyke

Toi jäädyke oli pala taivasta ja creme brulee ei vaan ikinä petä!

Loppu hyvin, kaikki hyvin, ruoka oli hyvää, seura vielä parempaa ja ilta kiva, vaikka menikin myöhään. Olin kuitenkin ehtinyt tehdä kaksi toivottua kirjaostosta edeltävästi, joten joulutontun hommiakin samaan syssyyn.

MUTTA. 
Aamulla heräsinkin sitten hyvin hiljaisena. Kirjaimellisesti. Ääni tuli pihinänä. Ammatissa, jossa puhuminen on oleellinen osa työpäivää, minusta ei paljonkaan olisi iloa. 
Lisäksi päivän mittaan alkoi yskittää kuivasti, nenäkin ehkä vuoteli aavistuksen..... 

Ja näissä hommissa sitä saa tikkua nokkaan sitten nopeammin kuin ehtii lopettaa keskustelun pomonsa kanssa. 

Kollega nappasi näytteen ja sitten odotettiin. 
Mokoman touhun soisi jo lopetettavan. Mitähän hyötyä siitäkin on? Korona hoidetaan ihan tavallisena flunssana: niin kauan pysytään pois töistä, kun on oireinen, ja sitten voi palata. Daa!  Aivan turhaa rahanmenoa kunnille ja sairaanhoitopiireille. Yksi testi maksaa sen reilun satkun, lisäksi käytetty työaika, kun neniä kaivellaan ja puuhataan tarroja yms. 

Jään odottamaan mitä vuoden alusta tapahtuu, kun hyvinvointialueet siirtyvät valtion leipiin kokonaan. Ilmeisesti ainakin tartuntatautipäiväraha pitäisi lakkauttaa, joten työnantajilla ei pitäisi olla intressejä teettää testejä niin riivatun paljon. (Jälleen kerran, sote-ala lienee poikkeus, kuten jatkuva kuonokoppa päässä kulkeminenkin.....)

Testitulos antoi odottaa itseään. Se hyöty siitä oli, että tulipa käytyä Omakannassa tarkistamassa omat tiedot ja tsekkaamassa, että edelleen olen itseni kanssa samaa mieltä mm. hoitotahdosta, elintenluovutuksesta yms asioista, jotka sinne saa itse kirjata.
Ja sitten heti alkuiltapäivästä tuli kaksi tekstiviestiä: ensin kollega-tartuntatautihoitajalta ja heti perään sairaanhoitopiiriltä: olet positiivinen ja ohjeet vältellä kontakteja 5 päivää ja liibalaabaa.....  

Samperi että sapetti!
Päivän mittaan olo oli toki muuttunut nuutuneemmaksi ja totesin päätyväni napsimaan Buranaa kummalliseen muurahaisia ihon alla -tunteeseen, lämpökin nousi. 
Eniten kuitenkin harmitti se, että olin nyt sitten altistanut koko ammattiyhdistysporukan, varsinkin ne muutamat, jotka istui vieressä. 

Karanteenissa siis. 
Eipä silti, tämä on rankempi kierros kuin keväinen. Onko variantti muuttunut vai johtuiko kevään "helppous" siitä kuukautta aiemmin saadusta rokotteesta? Nythän siis edellinen oli se 8 kk sitten sairastettu tauti. MUTTA. Olen ollut sairaampi ihan perusflunssassa, joten sikäli saa olla tyytyväinen tilanteeseen. Tosin jaksoin koiria lenkittää hitaasti ja rauhallisesti sen normaalin aamulenkin verran kertaalleen enkä enää toiste saman päivän aikana. (Keväällä ravasin niitä 10-15 kilsan lenkkejä koko ajan....)

Käyn koiralenkit edelleen sellaiseen aikaan, etten juurikaan tapaa ketään. En siis tuolla kulkiessani altista ihmisiä! Raitis ilma sitä paitsi helpottaa kummasti hengittämistä, vaikka se tietty tukkoisuus tällä kertaa puuttuukin.

Kaipa tästä jonkunlainen jokavuotinen riesa meille jää. 
Ainakin tämän talven osalta uskon olevani hyvin suojattu. Tutkimustietoa siitä, että sairastettu tauti antaa itse asiassa rokotusta paremman suojan, on olemassa runsaasti. 
Influenssarokotteen kanssa joudun nyt vähän himmaamaan, ainakin muutaman viikon. Ennen joulua sen kuitenkin haluan. Onneksi tyypillinen influ-kausi alkaa Suomessa yleensä vasta vuodenvaihteen jälkeen ja huippuhetket sen suhteen osuu sinne hiihtolomaviikkoon....

Pysykääpä terveinä!

Koronakaranteenin ulkoilut

Otsikosta poiketen minä en ole karanteenissa.
Isäni sen sijaan pääsi hyvinkin yllättäen, lyhyellä varoitusajalla, palaamaan Suomeen ja tarkoitus olisi heitä pitää karanteenissa. Ensin 14 vrk Suomeen paluusta johtuen ja sitten 4 vk, koska ovat yli 70 v.
Suuresti ihmettelen, jos onnistun siinä edes reilun viikon.....

Perjantainen vapaapäivä muuttui siis hyvin toisenlaiseksi, kun aamulla herättyäni sain ilmoituksen, että "kotona tänään illalla". Heillä kun on kämppä jääkylmänä eikä esim. vesikierto ole päällä.

Oman pihan krookukset ovat salavihkaa nousseet pintaan

Kävin lastaamassa jääkaapillisen ruokaa ja pakastimeen vielä toisen mokoman. Jätin lapun pöydälle, että alueellamme toimii kauppataksi, eli toimita lista niin taksi tuo ruokakaupasta tavarat.
Tänään kun olivat heränneet, soiteltiin ja ensimmäinen kysymys oli: luuletko, ettei ihan vähän vaan voisi käydä kaupassa.

Voi GRRRRR!!  Pidä näitä nyt sitten karanteenissa, kun eivät ymmärrä (halua ymmärtää).
Annoin tulla suoraan, että ihan sama, jos itseänne haluatte altistaa, mutta kun esim. minä käyn siinä samassa kaupassa ja pahimmassa tapauksessa kuljetan sieltä nyt sitten jotain töihin. Kun juurikin viime yönä olette altistuneet n. 300 ihmisen pöpöille koneessa, eikä siellä ole takeita, ettei ollut influenssaa tai koronaa tai molempia.

Olisi pitänyt pantata auton avaimet.

Jälkeenpäin kyllä tuntuivat tajuavan mistä on kyse, ja olivat tyytyväisinä rapsuttelemassa pihaansa haravalla ja lähettivät kauppalapun toiveen kera "käytkö kaupassa" puhelimeen. Joskus tiukkasävyinen keskustelu on näemmä ihan tarpeen.

Perjantaina oli kalan savustuspäivä. Toinen puolikas vietiin isän jääkaappiin ja toinen jäi kotiin.
Ai nami!! Minä voisin syödä lähes pelkästään kalaa, niin hyvää se on. Onneksi sitä jäi niin sain pakata evääksi retkelle.

Koska olen poikkeuksellisesti vapaalla pitkän viikonlopun (pe-su), päätettiin tehdä jotain uutta ja kivaa, eli tutustua itselle uuteen kansallispuistoon.
Evästä reppuihin ja auton nokka kohti Liesjärveä, Kanta-Hämeessä (Tammela).

Alunperin meidän piti olla Bonon kanssa Tallinnassa näyttelyssä, mutta rajojen sulkeuduttua ja epidemian leviämisen vuoksi olin jo itse ehtinyt perua matkan. Bono ei lie ollut pahoillaan, kun ei päätynyt kylpyyn ja pönöttämään, vaan juoksentelemaan 6 metrin liinassa uuteen paikkaan.

Tapanin myrsky tai jokin sen jälkeisistä oli riepotellut tuolla maastoa oikein kunnolla. Puita oli tosi paljon ristissä ja paljon oli sahailtu polkujen keskeltä runkoa poikki.

Arvostan Luontopalveluiden tapaa kuitenkin järjestää kulkeminen turvalliseksi, vaikka muuten jättävätkin rungot sinne pieneliöiden kodiksi.

Viiden kilometrin jälkeen osuttiin Kopinlahden parkkipaikan lähistölle. Siinä oli sopivasti puu ja penkki, joten joimme kahvit ja söimme kalavoikkarit.

Siitä olisi lähtenyt reitti eteenpäin kohti Pirttilahtea, jonne havittelimme, mutta kannas oli niin pahasti veden alla, ettei siitä päässyt kuivin jaloin kävelysillalle saakka. Harmi.  (Toinen harmi, etten ottanut kuvaa.... seikkailumieli ei puuttunut, mutta jäätyi siinä kohtaa....)

Toisaalta, nyt on hyvä tekosyy tulla uudestaan kesäaikaan....

Takuulla Liesjärven kansallispuiston tämän lauantain

kaunein cockerspanieli ♥

Muun rotuisia tuli nimittäin vastaan vaikka kuinka.

Jouduttiin siis palaamaan omia jälkiä takaisinpäin, mutta otettiin parikin sivuhyppyä ja piipahdettiin mm. Savilahden nuotiopaikalla (useita ihmisiä ja koiria) sekä Korteniemen perinnetilan tulentekopaikalla (myös ainakin yksi isohko perhe paikalla).

Asianmukaisesti välttelimme ihmisiä. Se onnistuu hyvin, kun mukana on koira. Jos ei välttelisi, fuffeli olisi kohta pistellyt poskeensa jonkun muun eväät ja varastanut makkarat grilliltä...

Maisemat oli kauniita ja sään puolesta saatiin puolipilvisestä lumisateen kautta kirkkaaseen aurinkoon. Melkein parasta mahdollista siis.

Tukkisavottaa.

Alimman kuvan kohdalla polku kääntyy tiukkaan oikeaan.

Onneksi. Tuo olisikin ollut esterata.

Meiltä ajoi tuonne reilun tunnin. Tosi kiva keikka. 

Mittarin mukaan kävelimme ensin n. 5 km ja takaisinpäin kaikkien lenkkien kautta autolle tuli 8 km. 

Onneksi oli sen verran evästä mukana, että vielä autolla kiskaisimme nassuun sellaiset desin pussissa olevat hedelmäpuurot ja vähän Tupla-patukkaa kuplaveden kaveriksi. Jaksoi sitten kotiin, missä odotti ihan oikea ruoka. 

Bono oli tosi väsyksissä ja nukkui autossa koko kotimatkan.

Vielä illemmallakaan se ei mitenkään erityisemmin pyydellyt lenkille. Saunassa sen sijaan makasi aivan kyljellään pitkin lauteita.

Eduhan jäi kotiin aamulla. Sen jalat eivät enää kestä tällaista eikä sitä voi vaatia kävelemään pitkiä lenkkejä. Se sai lenkin aamulla ja jäi rauhassa omaan kotiin.

Uupunut patikoja.

Meidän patikointivalio ♥

Sunnuntaina aamu valkeni jälleen kauniina. Koska edellinen päivä oli ollut niin kiva, ajattelimme, että mennään vielä Pappasenkin kanssa pieni lenkki niin, että kahvitellan. Joten auto kohti Teijoa.

Nopea kolmen kilometrin lenkki Roosinniemen laavulle, jossa oli ollut yöpyjiä!! 

Wau!! Joku siis yöpyi tuolla pakkasella. Yksi teltta oli pystyssä ja nuori nainen oli ollut riippumaton kanssa. Nostan hattua!

Me kahvittelimme siinä samalla laavun nuotiopaikalla, eri puolilla. Hän kertoi, että yöllä pakkanen oli laskenut -9 asteeseen ja tähtitaivas oli ollut mielettömän kirkas. Varmasti upea kokemus!!

Järven pinta oli yöllä mennyt ohueen jäähän. Tosin se ohut oli sen verran paksu, etten saanut kopautettua sitä kahvimukilla rikki, kun olisin huuhtonut mukin. 

Kotona alkoi tehdä mieli munkkeja, ja koska isäni tosiaan lähetti pyynnön piipahtaa kaupassa, otin samalla itselle maitoa ja hiivaa ja paistoin satsin munkkeja.
Totesin, että jos koronasta ei muuta haittaa ole, ainakin se altistaa ylipainolle ja sydän- sekä verisuonitaudeille, kun kotona ei ole muuta tekemistä kuin leipoa.