Syksyä

Osuipa jo aamulenkille pakkasia heti lokakuun puolivälin jälkeen. Ei kirpsakka keli muuten, mutta tossunpohjat lipsuivat yhdessä kohtaa jonkin verran...
Sittemmin ollaan toki oltu huolella plussalla. Moni kyselee talvirenkaiden vaihtamisesta. Itse mietin lähinnä sitä, missä vaiheessa vaihdan nastarenkaan fillariin.

Tällekin vuodelle kävi niin, että kesälomapäiviä jäi käyttämättä sen verran, että tuli vaatimus käyttää ne vuoden loppuun mennessä. Koska olin viime vuonna joulua edeltävästi vapaalla, tänä vuonna olisi jonkun toisen vuoro. Niinpä pari pidennettyä viikonloppua suunnitelmiin, majoitukset varaukseen ja retkelle.

Päivälleen vuoden jälkeen sama paikka ja sama patikka. Eri seura.

Repovesi siis.

Karmea ajomatka. Sanotaan Suomen teistä muuten mitä tahansa, on kaksi, joita en haluaisi koskaan ajaa: tie 25 (Hanko-Hyvinkää) sekä tie 6 (Kouvola-Porvoo).

Luonnollisesti molemmat osui tälle retkelle. Mennessä jyristeltiin 25:sta rekkojen perässä ja jarrutettiin puolen kilsan välein tolpille (koska edellä menijä jarrutti, minusta vauhti ei sitä vaatinut...) joilla toi pätkä on miinoitettu.

Päästiin kuitenkin perille. Saarijärven parkkialueelta reissuun. Repuissa evästä, juotavaa ja hyvää tuulta. Eikä ristin sielua missään.

Olhavalla tulet ja tauko. On se merkillinen kallio: aivan kuin veitsellä leikattu pystysuora. Se kohta, mistä kalliokiipeilijät tulee alas, laskeutuu pienelle lämpäreelle, joka ulkonee kalliosta. Muuten pudotus olisi suoraan järveen. Lämpäreen päältä sitten venekyyti "rantaan".

Tauon jälkeen kavuttiin tietenkin katsomaan maisemia. Keli oli suhmurainen eikä katsomista kovin paljon ollut. Vähän houkutti kävellä "Korpin kierros", joka lähtee vuorelta eteenpäin ja kiertää nähdäkseni järven lähinnä pyörällä ajettavia teitä pitkin. Nehän olisi nopeita kävellä koirien kanssa.....

mutta valo alkoi hiipua kun kello kävi, ja lähinnä huolestutti, ettei jäädä pimeässä kävelemään epätasaista polkua. Otsalamppuja ei oltu pakattu mukaan. (Ensi kerralla muistaa nekin!)

Pölhökustaat pääsi reissuun

Tultiin siis alas omia jälkiämme ja päätettiin kuitenkin kiertää jokin tullessa nähdyistä järvistä toiselta puolelta. Tuolla on hyvät opasteet. Kartoissa on selkeät merkit ja kun seuraa esim. tietyn tulipaikan/laavun nimeä, pystyy siitä aina jatkamaan seuraavaan etappiin.

Kilsoja tuli reilun kympin verran, ehkä 12km. Aamulla oltiin kävelty jo kertaalleen perinteinen aamulenkki joten koirat oli aivan vireessä vielä reitin lopussakin. Ihmisillä ehkä painoi tossuissa jo vähän. Varsinkin kun aivan viimeisenä oli valtava jyrkänne. Polku tuli suorastaan pystysuoraan alas ja koirat oli pakko päästää hetkittäin vapaaksi, koska niiden veto olisi kaatanut, kun muutenkin piti ottaa neliveto itselleenkin päästäkseen liukumatta seuraavan männyn kylkeen.

Kas, kun makkaraa paistettiin niin paljon, ettei ihmiset syöneet.

Jäi sitten luppakorville taukopalkka. 

Olhavanvuoren maisemaa

Olin varannut majoituksen Verlasta. Alkuperäinen ajatus oli, että jos majapaikka on tosi kiva, soitamme ja pyydämme saada jatkaa majoitusta vielä toisen yön ja kävelemme seuraavana päivänä lisää.

No tuota.....

Kun Bookingin kautta varaa majoituksen, jonka hinta on reilu satanen yöltä, sitä odottaa tiettyä tasoa. Varsinkin kun Bookingiin julkaistut kuvat antavat ymmärtää kyseessä olevan varsin kiva mökki kahdessa tasossa kaikilla herkuilla. 

Totuus oli kuitenkin 12 neliöinen huone, jossa jääkylmä vessa ja kaksi erittäin surkeaa ja vanhaa sohviksi puettua "vuodetta", joissa kummasskaan ei pystynyt nukkumaan. Toisen patjaan upposi ahteri sen 30 cm keskelle heti ja toisessa taas oli kivikova ohut petari. Sauna oli terassilta toisen oven takana  ja siellä ei ollut vesipistettä eli ei peseytymismahdollisuutta!! Keittiön hanasta tuli järvivettä. (Joka haisi kuolemalta, kunnes sitä oli valuttanut vartin verran.....)

Emme sitten päättäneet jäädä toiseksi yöksi. 😒

Tuliaisia. Hassu kuva, joka jäi vinoon.

Kotimatka tuli sitten 6-tietä pitkin. Tolppia, ohittajia, vaaratilanteita.... joopa joo.

Porvoossa kirjaimellisesti 5 minuutin pysähdys. Nappasin Brunbergilta pari laatikkoa suukkoja töihin vietäväksi ja koirat kävi pisulla. 

Porvoossa ei ole ainakaan liikennejärjestelyt muuttuneet sitten 1987. Edelleen kaupungin läpi ajettaessa saa jarruttaa jokaisiin valoihin. Ja niitä riittää. 

Muuten kaupunki on kasvanut tosi paljon. Olisi ollut kiva pysähtyä pidemmäksi aikaa, piiipahtaa vanhoilla ystävillä jne, mutta sadekeli ei houkutellut lenkille ja edellisen yön valvomisen jäljiltä oli ikävä kotiin.

Retki oli kiva. Muutaman viikon päähän on varattu jo vastaava. Kohde vaan toinen.

Lempi opukseni. Ideapankki.

Toivottavasti marraskuulla on vielä kirkkaita päiviä. Sateessa ei ole kiva patikoida, vaikkei se sikäli haittaa, että aina on kuivia vaatteita, joihin vaihtaa. Se on vaan omalla tavallaan muuten tympeää.

Retkiä

Koska mies vaihtoi työpaikkaa viime syksynä (vuokramieheksi) ja päätyi siis saman työnantajan vakkariksi keväällä, hän poltti lomansa tässä samalla. Toki vuokramies-ajoilta maksettiin lomat ihan sääntöjen mukaan pois, mutta vapaata ei tullut. 
Itse tein saman päätöksen ja poltin lomani jälleen, tosin sopimuksella, että saan pitää jotain palkattomia syksyllä ja lisää keväällä (jää nähtäväksi miten tuleva hyvinvointialue siihen sitten suhtautuu.....), mutta näin ollen me vaan olemme töissä.

No, nythän meillä toisaalta on viikonloput vapaana. (Miinus tämä alkusyksy, koska runsaasti kaikenlaista valmista suunnitelmaa on siihen kertynyt jo viime vuodelta....)

Joka tapauksessa päätimme viime sunnuntaina tehdä jonkun retken ja kohteeksi valikoitui itselle uusi paikka.

Kullaanvuori sijaitsee Suomen ainoassa kaupunkioikeudet saaneessa risteyksessä eli Raisiossa. Kartalta näkyi, että hauskan oloinen ympyrälenkki siitä tulisi, ja niin pakkasimme reput ja rensselit ja lähdimme aamulla matkaan.

Ihan alkumatkasta meinasi usko loppua, kun polku johti ABC:n pihaan.... 

Pikainen tarkistus kartasta kertoi, että tosiaan, sen poikki pitää mennä ja retki jatkuisi liikenneympyrän toisella puolen. Tässä kohtaa toivoin hiukan selkeämpää merkintää reitille.

Mutta kun kaupunkialueelta päästiin, maisema oli kaunista. 

Tauko pidettiin suunnitellusti reissun ainoalla laavulla. Ei sillä, että olisimme tarvinneet tulipaikkaa, koska kannamme kuuman veden noihin pussiruokiin mukana, mutta on kivempi istua jossain istumiseen suunnitellulla alustalla. Lisäbonuksena näillä paikoilla on yleensä siisti puucee, niin täälläkin. 

Jonkin matkaa laavun jälkeen oli näkötorni. Se tosin näytti sen verran huteralta, etten edes ajatellut kiipeäväni sinne. Mies kävi toteamassa, että sieltä näkyy kauas ja hyvin. Täällä ei puusto ollut kasvanut vielä näkökentän eteen.

Melko pian näkötornin jälkeen tuli useampi risteyskohta, jossa olisi totisesti toivonut jonkunlaista merkkiä mihin suuntaan on tarkoitus jatkaa. Alueella risteilee runsaasti hiihtolatujen pohjia, joten vaihtoehtoja oli paljon. Teimme pistoja vähän jokaiselle polulle, kunnes oikea löytyi.

Sitten jossain vaiheessa polku päättyi hiekkatiehen, joka lähti kulkemaan talojen ohi. Kyltti "Dobermanni vapaana pihalla" sai allekirjoittaneen ottamaan hiukan rivakampia askeleita sellaisen 100 metrin verran.... ei hirveästi kiinnostanut kokeilla onko lölleröstä spanielista vastusta tuollaiselle. Ja rehellisesti hirvitti kyllä, että onko se edes luvallista ja olimmeko enää oikealla reitillä.

Koko loppumatkan reitti kulki metkasti talojen ohi erilaisia hiekkateitä ja lopussa asfaltillakin. Emmekä päätyneet suunniteltuun loppupisteeseen, vaan päädyimme kävelemään toista kautta autolle.

Laitoin palautetta, että reittimerkinnät ovat pahasti puutteelliset, koska me kuitenkin kävelemme paljon ja päivittäin, ja silti tuo 11,5 km reitti muuttui meidän jaloissa yli 16 km mittaiseksi. Joku toinen ei ehkä pystyisi tuota ylimääräistä vitosta enää tekemään.

Joka tapauksessa oli kiva sunnuntai ja nelijalkaiset olivat kerrankin tyytyväisiä eivätkä heti kinunneet uutta lenkkiä kun kotiin päästiin.

****

Aloitan tulevana maanantaina itselleni uudessa toimipisteessä ja tästä syystä loppusyksyn aikataulu näyttää siltä, että vapaita ei arkena ole.

Miten ollakaan, mies oli kuitenkin varannut itselleen pari pekkaspäivää juuri kun itselläni oli se yksi vapaa, joten eilen illalla jo puhuttiin, että kyllähän sitä joku retki pitää suunnitella jälleen.

Helppo vaihtoehto: Kurjenrahkan kansallispuisto ja siellä Savojärven kierros. Matkaan mars!

Päivä oli upea. Onneksi järveltä kävi pieni vire, koska paikka paikoin metsän siimeksessä oli kovin hautova ilma, suorastaan tukalaa.

Luonnollisesti järvi houkutti eikä noita kolmea pitänyt mikään pois. Kuumissaan olivat ja uituaan jaksoivat tyytyväisenä jälleen eteenpäin.

Mukana oli kyllä taas retkimuonaa, mutta kumpikaan ei ollut nälkäinen vielä, joten juotiin vaan kahvit. 

Taukopaikka oli tosi kaunis.

Tuo kierros on kylttien mukaan 5,6 km. Muutama lisäkilometri tulee siitä, että jättää auton sille merkitylle paikalle ja lisäksi me poikkesimme paluumatkallakin vielä Kurjenpesällä, mutta luulemani rakennus ei ollutkaan kahvila/putiikki ja oli kiinni. 

Ai että. Tästä on hyvä jatkaa. Kesää on vielä jäljellä.

Koronakaranteenin ulkoilut

Otsikosta poiketen minä en ole karanteenissa.
Isäni sen sijaan pääsi hyvinkin yllättäen, lyhyellä varoitusajalla, palaamaan Suomeen ja tarkoitus olisi heitä pitää karanteenissa. Ensin 14 vrk Suomeen paluusta johtuen ja sitten 4 vk, koska ovat yli 70 v.
Suuresti ihmettelen, jos onnistun siinä edes reilun viikon.....

Perjantainen vapaapäivä muuttui siis hyvin toisenlaiseksi, kun aamulla herättyäni sain ilmoituksen, että "kotona tänään illalla". Heillä kun on kämppä jääkylmänä eikä esim. vesikierto ole päällä.

Oman pihan krookukset ovat salavihkaa nousseet pintaan

Kävin lastaamassa jääkaapillisen ruokaa ja pakastimeen vielä toisen mokoman. Jätin lapun pöydälle, että alueellamme toimii kauppataksi, eli toimita lista niin taksi tuo ruokakaupasta tavarat.
Tänään kun olivat heränneet, soiteltiin ja ensimmäinen kysymys oli: luuletko, ettei ihan vähän vaan voisi käydä kaupassa.

Voi GRRRRR!!  Pidä näitä nyt sitten karanteenissa, kun eivät ymmärrä (halua ymmärtää).
Annoin tulla suoraan, että ihan sama, jos itseänne haluatte altistaa, mutta kun esim. minä käyn siinä samassa kaupassa ja pahimmassa tapauksessa kuljetan sieltä nyt sitten jotain töihin. Kun juurikin viime yönä olette altistuneet n. 300 ihmisen pöpöille koneessa, eikä siellä ole takeita, ettei ollut influenssaa tai koronaa tai molempia.

Olisi pitänyt pantata auton avaimet.

Jälkeenpäin kyllä tuntuivat tajuavan mistä on kyse, ja olivat tyytyväisinä rapsuttelemassa pihaansa haravalla ja lähettivät kauppalapun toiveen kera "käytkö kaupassa" puhelimeen. Joskus tiukkasävyinen keskustelu on näemmä ihan tarpeen.

Perjantaina oli kalan savustuspäivä. Toinen puolikas vietiin isän jääkaappiin ja toinen jäi kotiin.
Ai nami!! Minä voisin syödä lähes pelkästään kalaa, niin hyvää se on. Onneksi sitä jäi niin sain pakata evääksi retkelle.

Koska olen poikkeuksellisesti vapaalla pitkän viikonlopun (pe-su), päätettiin tehdä jotain uutta ja kivaa, eli tutustua itselle uuteen kansallispuistoon.
Evästä reppuihin ja auton nokka kohti Liesjärveä, Kanta-Hämeessä (Tammela).

Alunperin meidän piti olla Bonon kanssa Tallinnassa näyttelyssä, mutta rajojen sulkeuduttua ja epidemian leviämisen vuoksi olin jo itse ehtinyt perua matkan. Bono ei lie ollut pahoillaan, kun ei päätynyt kylpyyn ja pönöttämään, vaan juoksentelemaan 6 metrin liinassa uuteen paikkaan.

Tapanin myrsky tai jokin sen jälkeisistä oli riepotellut tuolla maastoa oikein kunnolla. Puita oli tosi paljon ristissä ja paljon oli sahailtu polkujen keskeltä runkoa poikki.

Arvostan Luontopalveluiden tapaa kuitenkin järjestää kulkeminen turvalliseksi, vaikka muuten jättävätkin rungot sinne pieneliöiden kodiksi.

Viiden kilometrin jälkeen osuttiin Kopinlahden parkkipaikan lähistölle. Siinä oli sopivasti puu ja penkki, joten joimme kahvit ja söimme kalavoikkarit.

Siitä olisi lähtenyt reitti eteenpäin kohti Pirttilahtea, jonne havittelimme, mutta kannas oli niin pahasti veden alla, ettei siitä päässyt kuivin jaloin kävelysillalle saakka. Harmi.  (Toinen harmi, etten ottanut kuvaa.... seikkailumieli ei puuttunut, mutta jäätyi siinä kohtaa....)

Toisaalta, nyt on hyvä tekosyy tulla uudestaan kesäaikaan....

Takuulla Liesjärven kansallispuiston tämän lauantain

kaunein cockerspanieli ♥

Muun rotuisia tuli nimittäin vastaan vaikka kuinka.

Jouduttiin siis palaamaan omia jälkiä takaisinpäin, mutta otettiin parikin sivuhyppyä ja piipahdettiin mm. Savilahden nuotiopaikalla (useita ihmisiä ja koiria) sekä Korteniemen perinnetilan tulentekopaikalla (myös ainakin yksi isohko perhe paikalla).

Asianmukaisesti välttelimme ihmisiä. Se onnistuu hyvin, kun mukana on koira. Jos ei välttelisi, fuffeli olisi kohta pistellyt poskeensa jonkun muun eväät ja varastanut makkarat grilliltä...

Maisemat oli kauniita ja sään puolesta saatiin puolipilvisestä lumisateen kautta kirkkaaseen aurinkoon. Melkein parasta mahdollista siis.

Tukkisavottaa.

Alimman kuvan kohdalla polku kääntyy tiukkaan oikeaan.

Onneksi. Tuo olisikin ollut esterata.

Meiltä ajoi tuonne reilun tunnin. Tosi kiva keikka. 

Mittarin mukaan kävelimme ensin n. 5 km ja takaisinpäin kaikkien lenkkien kautta autolle tuli 8 km. 

Onneksi oli sen verran evästä mukana, että vielä autolla kiskaisimme nassuun sellaiset desin pussissa olevat hedelmäpuurot ja vähän Tupla-patukkaa kuplaveden kaveriksi. Jaksoi sitten kotiin, missä odotti ihan oikea ruoka. 

Bono oli tosi väsyksissä ja nukkui autossa koko kotimatkan.

Vielä illemmallakaan se ei mitenkään erityisemmin pyydellyt lenkille. Saunassa sen sijaan makasi aivan kyljellään pitkin lauteita.

Eduhan jäi kotiin aamulla. Sen jalat eivät enää kestä tällaista eikä sitä voi vaatia kävelemään pitkiä lenkkejä. Se sai lenkin aamulla ja jäi rauhassa omaan kotiin.

Uupunut patikoja.

Meidän patikointivalio ♥

Sunnuntaina aamu valkeni jälleen kauniina. Koska edellinen päivä oli ollut niin kiva, ajattelimme, että mennään vielä Pappasenkin kanssa pieni lenkki niin, että kahvitellan. Joten auto kohti Teijoa.

Nopea kolmen kilometrin lenkki Roosinniemen laavulle, jossa oli ollut yöpyjiä!! 

Wau!! Joku siis yöpyi tuolla pakkasella. Yksi teltta oli pystyssä ja nuori nainen oli ollut riippumaton kanssa. Nostan hattua!

Me kahvittelimme siinä samalla laavun nuotiopaikalla, eri puolilla. Hän kertoi, että yöllä pakkanen oli laskenut -9 asteeseen ja tähtitaivas oli ollut mielettömän kirkas. Varmasti upea kokemus!!

Järven pinta oli yöllä mennyt ohueen jäähän. Tosin se ohut oli sen verran paksu, etten saanut kopautettua sitä kahvimukilla rikki, kun olisin huuhtonut mukin. 

Kotona alkoi tehdä mieli munkkeja, ja koska isäni tosiaan lähetti pyynnön piipahtaa kaupassa, otin samalla itselle maitoa ja hiivaa ja paistoin satsin munkkeja.
Totesin, että jos koronasta ei muuta haittaa ole, ainakin se altistaa ylipainolle ja sydän- sekä verisuonitaudeille, kun kotona ei ole muuta tekemistä kuin leipoa.

Kotiseutukierros ja vähän koirajuttuja

Tässä ammatissa ilo on otettava silloin kun sitä on tarjolla. Toisin sanoen itsellä osui viikonloppu tällä viikolla kohtaan torstai-perjantai.
(Alunperin listassa oli peräti neljä vapaata, ti-pe, mutta ahneuksissani buukkasin niitä pari työnteolle.)

Torstaina herätyskello soi, vaikkei ollut töitäkään. Suunta vei Janakkalaan Hämeenlinnan viereen, kouluttautumaan.

Päivä oli hieno ja iloisin yllätys oli Bonon toiminta. Mehän on luonnollisesti tehty kaikki mahdolliset virheet lähtien siitä, että se lenkkeilee harvoin jos koskaan yksin, ja yleensä aina poluilla. (Meillä ihmisillä on outo tapa kulkea valmiiksi merkittyä reittiä pitkin.....)

No, eipä tehnyt tiukkaakaan. Vesiosio, jota olin toisaalta pitänyt ihan varmana, olikin vähän jännä ja sitä on vielä hiottava.
Meillä on siis tavoitteena läpäistyt taipparit vielä tälle kesälle.

****
Tänään aamulla, koska eilinen oli koko päivän rutistus matkoineen, otettiin rauhallisemmin. Aamupalaa syödessä idea kuitenkin lähti: jos menisi Teijolle aamukahville?

Lenkkihän siitä sitten tuli.

Vähän toisenlainen lenkki kuin aiemmin.

Tänään jälleen pohdittiin miksei käydä useammin näissä maisemissa.

Kalasuntin saareen pitää mennä ihmisvetoisella lossilla.

Losseja on molemmin puolin saarta.

Lautturiksi siis harjoiteltu tänään!

Nämä tassut on tehty kulkemaan.....

Kotiin palattiin lähes kolme tuntia jälkeenpäin. Onnellisena, väsyneenä, tyytyväisenä.

Hetki lepoa terassilla, saatoin jopa torkahtaa aurinkoon.

Sitten laiskotti niin paljon, että ajatus: en kyllä tänään kokkaa. Lähdetään jonnekin syömään.

Joten ajoimme Teijolle takaisin, tällä kertaa Mathildedahliin ja siellä Ruukin Krouviin. Voin suositella!!

Ruukkialue on tosi kaunis käveltävä.

Aurinko häikäisee...

Alpakat ♥

Voi mitä söpöliinejä

Jos joku on tonttuoviin jo ihastunut, tässä kesäinen vaihtoehto:

kaapelikelapöydässä asuivat Herra Hiiri ja Rouva Orava

Kotiin vielä Kyläpuodin kautta ja vähän leipää iltapalaksi.

Chiabatta oli vielä kuumaa, kun sen pussitin.

Speltti-suklaa-cookiet sulivat suuussa....

Siemennäkkileipä, juureen tehty, on aivan taivaasta.....

Nyt olo on sellainen, kuin olisi ollut lomalla. Jännä, mitä ihmiselle tekee se, ettei vaan jää kotiin viettämään vapaata vaan tekee jotain vähän poikkeavaa. Patikointi ei meillekään ole mitenkään erikoista, mutta jotenkin siitä tulee aina niin paljon parempi mieli kuin tavallisesta lenkistä. 

Kaikki syömiset ja muu viihdyke on toki sitten extraa.

Kalenterin viikonlopuksi siis loistavalla mielellä töihin. Mulla oli äitienpäivä jo tänään! ♥