Otsikosta poiketen minä en ole karanteenissa.
Isäni sen sijaan pääsi hyvinkin yllättäen, lyhyellä varoitusajalla, palaamaan Suomeen ja tarkoitus olisi heitä pitää karanteenissa. Ensin 14 vrk Suomeen paluusta johtuen ja sitten 4 vk, koska ovat yli 70 v.
Suuresti ihmettelen, jos onnistun siinä edes reilun viikon.....
Perjantainen vapaapäivä muuttui siis hyvin toisenlaiseksi, kun aamulla herättyäni sain ilmoituksen, että
"kotona tänään illalla". Heillä kun on kämppä jääkylmänä eikä esim. vesikierto ole päällä.
Oman pihan krookukset ovat salavihkaa nousseet pintaan
Kävin lastaamassa jääkaapillisen ruokaa ja pakastimeen vielä toisen mokoman. Jätin lapun pöydälle, että alueellamme toimii kauppataksi, eli toimita lista niin taksi tuo ruokakaupasta tavarat.
Tänään kun olivat heränneet, soiteltiin ja ensimmäinen kysymys oli: luuletko, ettei ihan vähän vaan voisi käydä kaupassa.
Voi GRRRRR!! Pidä näitä nyt sitten karanteenissa, kun eivät ymmärrä (halua ymmärtää).
Annoin tulla suoraan, että ihan sama, jos itseänne haluatte altistaa, mutta kun esim. minä käyn siinä samassa kaupassa ja pahimmassa tapauksessa kuljetan sieltä nyt sitten jotain töihin. Kun juurikin viime yönä olette altistuneet n. 300 ihmisen pöpöille koneessa, eikä siellä ole takeita, ettei ollut influenssaa tai koronaa tai molempia.
Olisi pitänyt pantata auton avaimet.
Jälkeenpäin kyllä tuntuivat tajuavan mistä on kyse, ja olivat tyytyväisinä rapsuttelemassa pihaansa haravalla ja lähettivät kauppalapun toiveen kera "käytkö kaupassa" puhelimeen. Joskus tiukkasävyinen keskustelu on näemmä ihan tarpeen.
Perjantaina oli kalan savustuspäivä. Toinen puolikas vietiin isän jääkaappiin ja toinen jäi kotiin.
Ai nami!! Minä voisin syödä lähes pelkästään kalaa, niin hyvää se on. Onneksi sitä jäi niin sain pakata evääksi retkelle.
Koska olen poikkeuksellisesti vapaalla pitkän viikonlopun (pe-su), päätettiin tehdä jotain uutta ja kivaa, eli tutustua itselle uuteen kansallispuistoon.
Evästä reppuihin ja auton nokka kohti
Liesjärveä, Kanta-Hämeessä (Tammela).
Alunperin meidän piti olla Bonon kanssa Tallinnassa näyttelyssä, mutta rajojen sulkeuduttua ja epidemian leviämisen vuoksi olin jo itse ehtinyt perua matkan. Bono ei lie ollut pahoillaan, kun ei päätynyt kylpyyn ja pönöttämään, vaan juoksentelemaan 6 metrin liinassa uuteen paikkaan.
Tapanin myrsky tai jokin sen jälkeisistä oli riepotellut tuolla maastoa oikein kunnolla. Puita oli tosi paljon ristissä ja paljon oli sahailtu polkujen keskeltä runkoa poikki.
Arvostan Luontopalveluiden tapaa kuitenkin järjestää kulkeminen turvalliseksi, vaikka muuten jättävätkin rungot sinne pieneliöiden kodiksi.
Viiden kilometrin jälkeen osuttiin Kopinlahden parkkipaikan lähistölle. Siinä oli sopivasti puu ja penkki, joten joimme kahvit ja söimme kalavoikkarit.
Siitä olisi lähtenyt reitti eteenpäin kohti Pirttilahtea, jonne havittelimme, mutta kannas oli niin pahasti veden alla, ettei siitä päässyt kuivin jaloin kävelysillalle saakka. Harmi. (Toinen harmi, etten ottanut kuvaa.... seikkailumieli ei puuttunut, mutta jäätyi siinä kohtaa....)
Toisaalta, nyt on hyvä tekosyy tulla uudestaan kesäaikaan....
Takuulla Liesjärven kansallispuiston tämän lauantain
kaunein cockerspanieli ♥
Muun rotuisia tuli nimittäin vastaan vaikka kuinka.
Jouduttiin siis palaamaan omia jälkiä takaisinpäin, mutta otettiin parikin sivuhyppyä ja piipahdettiin mm. Savilahden nuotiopaikalla (useita ihmisiä ja koiria) sekä Korteniemen perinnetilan tulentekopaikalla (myös ainakin yksi isohko perhe paikalla).
Asianmukaisesti välttelimme ihmisiä. Se onnistuu hyvin, kun mukana on koira. Jos ei välttelisi, fuffeli olisi kohta pistellyt poskeensa jonkun muun eväät ja varastanut makkarat grilliltä...
Maisemat oli kauniita ja sään puolesta saatiin puolipilvisestä lumisateen kautta kirkkaaseen aurinkoon. Melkein parasta mahdollista siis.
Tukkisavottaa.
Alimman kuvan kohdalla polku kääntyy tiukkaan oikeaan.
Onneksi. Tuo olisikin ollut esterata.
Meiltä ajoi tuonne reilun tunnin. Tosi kiva keikka.
Mittarin mukaan kävelimme ensin n. 5 km ja takaisinpäin kaikkien lenkkien kautta autolle tuli 8 km.
Onneksi oli sen verran evästä mukana, että vielä autolla kiskaisimme nassuun sellaiset desin pussissa olevat hedelmäpuurot ja vähän Tupla-patukkaa kuplaveden kaveriksi. Jaksoi sitten kotiin, missä odotti ihan oikea ruoka.
Bono oli tosi väsyksissä ja nukkui autossa koko kotimatkan.
Vielä illemmallakaan se ei mitenkään erityisemmin pyydellyt lenkille. Saunassa sen sijaan makasi aivan kyljellään pitkin lauteita.
Eduhan jäi kotiin aamulla. Sen jalat eivät enää kestä tällaista eikä sitä voi vaatia kävelemään pitkiä lenkkejä. Se sai lenkin aamulla ja jäi rauhassa omaan kotiin.
Uupunut patikoja.
Meidän patikointivalio ♥
Sunnuntaina aamu valkeni jälleen kauniina. Koska edellinen päivä oli ollut niin kiva, ajattelimme, että mennään vielä Pappasenkin kanssa pieni lenkki niin, että kahvitellan. Joten auto kohti Teijoa.
Nopea kolmen kilometrin lenkki Roosinniemen laavulle, jossa oli ollut yöpyjiä!!
Wau!! Joku siis yöpyi tuolla pakkasella. Yksi teltta oli pystyssä ja nuori nainen oli ollut riippumaton kanssa. Nostan hattua!
Me kahvittelimme siinä samalla laavun nuotiopaikalla, eri puolilla. Hän kertoi, että yöllä pakkanen oli laskenut -9 asteeseen ja tähtitaivas oli ollut mielettömän kirkas. Varmasti upea kokemus!!
Järven pinta oli yöllä mennyt ohueen jäähän. Tosin se ohut oli sen verran paksu, etten saanut kopautettua sitä kahvimukilla rikki, kun olisin huuhtonut mukin.
Kotona alkoi tehdä mieli munkkeja, ja koska isäni tosiaan lähetti pyynnön piipahtaa kaupassa, otin samalla itselle maitoa ja hiivaa ja paistoin satsin munkkeja.
Totesin, että jos koronasta ei muuta haittaa ole, ainakin se altistaa ylipainolle ja sydän- sekä verisuonitaudeille, kun kotona ei ole muuta tekemistä kuin leipoa.
