Talviloma

Tämän talven talvilomaviikko meni iloisesti. Äkkiä mutta kaikenlaisen kivan merkeissä. Ihania ihmisiä ja ystäviä nähden ja rentoutuen.

Rauhallinen perjantai-ilta lenkkeineen ja saunoineen. Hyvät yöunet ja aamulla startti kahvin jälkeen.

Ensimmäinen pysähdys Huittisissa, koska se nyt 

matkan varrelle osui.

Kaunis parin kilometrin luontopolku,

yhdessä kohtaa vähän veden alla pitkosten osalta,

mutta hyppimällä pääsi kuivin jaloin.

Etukäteen olin töissä sanonut, että toiset ne pääsee Palmasiin ja Bangkokiin, mutta meillä kohde oli tälle vuodelle hyvin eksoottinen KIHNIÖ.

Mieshän ei 6 viikkoa leikkauksesta ollut vielä lentokelpoinen, joten alkuperäinen suunnitelma muuttui tästä syystä. Sanoisin, että melkein parempaan, koska elukat sai mukaan.

Tarkoitus oli patikoida, rötväillä, lukea ja vaan olla. 

Loman alkajaisiksi kohteena Kauhaneva.

No, jos nimessä lukee "neva", sitä voisi päätellä, että kyse on suosta.

Ja maaliskuun lauhat yöt ja päivät olivat sulattaneet sen verran,

että ihan lenkkarikelit ei totisesti olleet....

Varpaiden kastelun jälkeen päädyttiin jatkamaan matkaa vielä 20 minuuttia.

Meillä oli goretexit mutta ei polvimittaisena.

Lauhanvuorella oli hieno reitti.

Lisäksi reitti Kauhanevalta tänne oli varsin kaunis pienten kylien läpi.

Karvialaisesta kyläkaupasta (mikä söpöliini!!) ostetut munkkipossut

kelpasi mainiosti kahvin kaverina.

Hauvoille oli luonnollisesti omat herkkutikut taukoa varten.

Kihniön Pyhäniemi oli hauska. Kesällä se on varmasti täynnä elämää, koska ihan meidän mökin edessä oli pitkä U-mallinen hiekkaranta. Alueella lisäksi iso minigolf sekä frisbee-golf rata. Hyvät ulkoilumaastot ihan mökin pihasta lähtien ja rauhallinen tunnelma.

Minähän pelkään jäätä. Jos jäällä ajaa paloauto, olen silti vakuuttunut, ettei se voi kestää ihmisen painoa. Niin ollen nämä kuvat ovat tälle talvelle ihmeitä. Erityisesti, koska jäästä näki läpi pohjaan ja ahdisti hirvittävästi....  (Vettä oli jalkojen alla ehkä 30 cm....)

Ainakin kaksi metriä rannasta.... 

Kotiin palattiin rauhallisesti tiistaina siten, että jarrutettiin vielä pienen matkan päässä ja käytiin tallustelemassa torpparin taival Seitsemisellä. 

Reitin alussa varoiteltiin käärmeistä, joten tämä lienee ollut paras mahdollinen ajankohta patikoida siellä. Viehättävä reitti tämäkin. Syötiin eväät ja ajeltiin rauhassa kotiin.

Viime vuonna vietin talviloman töitä tehden ja tälle lomalle en varannut yhtään vuoroa. 

Jo puolivälissä viikkoa olo oli sellainen, että "tältäkö normaaleista ihmisistä tuntuu, kun ne oikeasti lomailee..." ja olin kyllä rentoutunut ja tyytyväinen.

Kotipihalta saunan viilennystauolla

Viikonloppuna oltiin puuhasteltu kaikenlaisia koti-juttuja mutta sunnuntai valkeni niin kauniina, että päätettiin lopettaa loma vielä yhteen retkeen. Marttilan korven eräreitistöllä Lotikon kierros kuulosti kivalta, joten jälleen kerran eväät reppuun ja menoksi. 

Superkaunis reitti. 

Kyllä loma on ihmisten parasta aikaa!! 
Mutta oli varsin kiva palata töihinkin. Kaikenlaisia suunnitelmia ehdittiin tehdä jatkoon, joten ehkäpä jatkossa lomat lomina ja vähän vähemmän extravuoroja töissä?
(Tältä osin hiukan jännittää, koska viime vuoden veroehdotusta ei tietenkään ole vielä tullut ja järjettömästä ylityömäärästä johtuen vähän jännittää miten omien verojen kanssa käy....)

Neljä kansallispuistoa viidessä päivässä. 

Aika monta lounais-/länsisuomalaista puistoa on nyt käyty. Seuraavaksi pitää suunnata idemmäksi.

Patikkakeikkaa Keski-Suomessa

Jälleen puuhakas viikonloppu patikoinnin merkeissä pari viikkoa sitten. Kohteena ensin Leivonmäen kansallispuisto Joutsassa. Mahdottoman kaunis paikka. Mäyränkierros oli kiva ja kahvit maistuvat.

Joutsjärven laavulla kahvit.

Todella upea paikka.

Yllättävän paljon aikaisemmin tulee pimeä, kun menee muutaman sata kilometriä pohjoisempaan. Heti kolmen jälkeen oli nimittäin jo niin hämärää, ettei uskallettu enää poiketa erilliselle taukopaikalle vaan jatkettiin autolle. Ne otsavalot kun jäivät taas reissulta...

Majoitus oli tällä kertaa Muuramessa. Ja edellisestä kerrasta opittuna, myös arvostelut oli luettu viimeistä 1200:tta myöten...  Ihan ok paikka. Ei mitenkään merkittävän kiva, että menisin uudestaan, mutta riittävän siisti, hiljainen ja lämmintä vettä sekä sauna. 

(Jää vaikutelma, että tosi moni majoituspaikka on jämähtänyt vähän 70-luvulle. Yritetty päivittää mutta lievästi epäonnistunein ideoin... esim. tiskikoneen luukkua ei voinut avata 30 cm enempää, koska roskiskaapin ovenkahva tuli eteen. Tiskikone on tietenkin ollut pakko laittaa, koska nykyihminen ei tiskaa...
Oli hankittu uusi suuri jääkaappi, mutta sellaiseen paikkaan, ettei ruokailija voinut siirtää penkkiä yhtään...)

Napattiin mahtavan hyvä kiinalainen take away-ateria mukaan matkalta ja syötiin itsemme ähkyyn perille päästyä. Eipä se muuta kaivannut kuin unta.

Aamu valkeni kauniina ja pääsi yllättämään: LUNTA! (Onneksi tuli laitettua ne nastarenkaat!)

Rauhassa käveltiin mökkikylän ympäri, syötiin aamupalaa ja pakattiin. Tien päällä kahvit vauhdissa ja itse asiassa toiseen puistoon eli Isojärven kansallispuistoon. Majavapolku kuulosti houkuttelevalta. Allekirjoittanuthan tietenkin ajatteli, että siellä on pato, jonka päällä majava istuu kuin Disney-leffassa ja pureskelee jotain tikkua..... 😂

Mutta olivat ryökäleet padonneet sen verran, että polku katkesi valtavan tulvan alle yhdestä kohtaa, ja lenkkareilla ei ollut mitään asiaa, kun todennäköisesti kumisaappaan varretkaan ei olisi riittäneet.

Niinpä jouduttiin ottamaan omia jälkiä takaisin, mutta ei se haitannut. Kaunista oli.

Ajettiin rauhassa kotia kohti. Urjalan makeistukun kohdalla sen verran jarrua, että jouluksi vihreitä kuulia (juu, ei minulle....) ja vähän töihin tuliaisia. Hurja ryysis parkkipaikalla, kaksi isoa bussia ja henkilöautoja kymmenittäin.

Siihen on viereen avattu jonkinlainen huoltoasema, joka näytti myös viihtyisältä. 

Kotona rauhassa tuvan lämmitystä ja sauna. Mitäpä hyvään viikonloppuun muuta vaadittaisi.

Syksyä

Osuipa jo aamulenkille pakkasia heti lokakuun puolivälin jälkeen. Ei kirpsakka keli muuten, mutta tossunpohjat lipsuivat yhdessä kohtaa jonkin verran...
Sittemmin ollaan toki oltu huolella plussalla. Moni kyselee talvirenkaiden vaihtamisesta. Itse mietin lähinnä sitä, missä vaiheessa vaihdan nastarenkaan fillariin.

Tällekin vuodelle kävi niin, että kesälomapäiviä jäi käyttämättä sen verran, että tuli vaatimus käyttää ne vuoden loppuun mennessä. Koska olin viime vuonna joulua edeltävästi vapaalla, tänä vuonna olisi jonkun toisen vuoro. Niinpä pari pidennettyä viikonloppua suunnitelmiin, majoitukset varaukseen ja retkelle.

Päivälleen vuoden jälkeen sama paikka ja sama patikka. Eri seura.

Repovesi siis.

Karmea ajomatka. Sanotaan Suomen teistä muuten mitä tahansa, on kaksi, joita en haluaisi koskaan ajaa: tie 25 (Hanko-Hyvinkää) sekä tie 6 (Kouvola-Porvoo).

Luonnollisesti molemmat osui tälle retkelle. Mennessä jyristeltiin 25:sta rekkojen perässä ja jarrutettiin puolen kilsan välein tolpille (koska edellä menijä jarrutti, minusta vauhti ei sitä vaatinut...) joilla toi pätkä on miinoitettu.

Päästiin kuitenkin perille. Saarijärven parkkialueelta reissuun. Repuissa evästä, juotavaa ja hyvää tuulta. Eikä ristin sielua missään.

Olhavalla tulet ja tauko. On se merkillinen kallio: aivan kuin veitsellä leikattu pystysuora. Se kohta, mistä kalliokiipeilijät tulee alas, laskeutuu pienelle lämpäreelle, joka ulkonee kalliosta. Muuten pudotus olisi suoraan järveen. Lämpäreen päältä sitten venekyyti "rantaan".

Tauon jälkeen kavuttiin tietenkin katsomaan maisemia. Keli oli suhmurainen eikä katsomista kovin paljon ollut. Vähän houkutti kävellä "Korpin kierros", joka lähtee vuorelta eteenpäin ja kiertää nähdäkseni järven lähinnä pyörällä ajettavia teitä pitkin. Nehän olisi nopeita kävellä koirien kanssa.....

mutta valo alkoi hiipua kun kello kävi, ja lähinnä huolestutti, ettei jäädä pimeässä kävelemään epätasaista polkua. Otsalamppuja ei oltu pakattu mukaan. (Ensi kerralla muistaa nekin!)

Pölhökustaat pääsi reissuun

Tultiin siis alas omia jälkiämme ja päätettiin kuitenkin kiertää jokin tullessa nähdyistä järvistä toiselta puolelta. Tuolla on hyvät opasteet. Kartoissa on selkeät merkit ja kun seuraa esim. tietyn tulipaikan/laavun nimeä, pystyy siitä aina jatkamaan seuraavaan etappiin.

Kilsoja tuli reilun kympin verran, ehkä 12km. Aamulla oltiin kävelty jo kertaalleen perinteinen aamulenkki joten koirat oli aivan vireessä vielä reitin lopussakin. Ihmisillä ehkä painoi tossuissa jo vähän. Varsinkin kun aivan viimeisenä oli valtava jyrkänne. Polku tuli suorastaan pystysuoraan alas ja koirat oli pakko päästää hetkittäin vapaaksi, koska niiden veto olisi kaatanut, kun muutenkin piti ottaa neliveto itselleenkin päästäkseen liukumatta seuraavan männyn kylkeen.

Kas, kun makkaraa paistettiin niin paljon, ettei ihmiset syöneet.

Jäi sitten luppakorville taukopalkka. 

Olhavanvuoren maisemaa

Olin varannut majoituksen Verlasta. Alkuperäinen ajatus oli, että jos majapaikka on tosi kiva, soitamme ja pyydämme saada jatkaa majoitusta vielä toisen yön ja kävelemme seuraavana päivänä lisää.

No tuota.....

Kun Bookingin kautta varaa majoituksen, jonka hinta on reilu satanen yöltä, sitä odottaa tiettyä tasoa. Varsinkin kun Bookingiin julkaistut kuvat antavat ymmärtää kyseessä olevan varsin kiva mökki kahdessa tasossa kaikilla herkuilla. 

Totuus oli kuitenkin 12 neliöinen huone, jossa jääkylmä vessa ja kaksi erittäin surkeaa ja vanhaa sohviksi puettua "vuodetta", joissa kummasskaan ei pystynyt nukkumaan. Toisen patjaan upposi ahteri sen 30 cm keskelle heti ja toisessa taas oli kivikova ohut petari. Sauna oli terassilta toisen oven takana  ja siellä ei ollut vesipistettä eli ei peseytymismahdollisuutta!! Keittiön hanasta tuli järvivettä. (Joka haisi kuolemalta, kunnes sitä oli valuttanut vartin verran.....)

Emme sitten päättäneet jäädä toiseksi yöksi. 😒

Tuliaisia. Hassu kuva, joka jäi vinoon.

Kotimatka tuli sitten 6-tietä pitkin. Tolppia, ohittajia, vaaratilanteita.... joopa joo.

Porvoossa kirjaimellisesti 5 minuutin pysähdys. Nappasin Brunbergilta pari laatikkoa suukkoja töihin vietäväksi ja koirat kävi pisulla. 

Porvoossa ei ole ainakaan liikennejärjestelyt muuttuneet sitten 1987. Edelleen kaupungin läpi ajettaessa saa jarruttaa jokaisiin valoihin. Ja niitä riittää. 

Muuten kaupunki on kasvanut tosi paljon. Olisi ollut kiva pysähtyä pidemmäksi aikaa, piiipahtaa vanhoilla ystävillä jne, mutta sadekeli ei houkutellut lenkille ja edellisen yön valvomisen jäljiltä oli ikävä kotiin.

Retki oli kiva. Muutaman viikon päähän on varattu jo vastaava. Kohde vaan toinen.

Lempi opukseni. Ideapankki.

Toivottavasti marraskuulla on vielä kirkkaita päiviä. Sateessa ei ole kiva patikoida, vaikkei se sikäli haittaa, että aina on kuivia vaatteita, joihin vaihtaa. Se on vaan omalla tavallaan muuten tympeää.

Syyslomanen: Repovesi, Leivojärvi ja Seitseminen

Itsellä oli lomapäiviä käyttämättä sen verran, että töistä tuli huomautus niiden pitämisestä tämän vuoden puolella. Kaikkea kun ei voi kevääseen säästää. Varasin siis pari päivää vapaata ja päätin pitää lomasen.

Keskiviikkona pääsin töistä ajoissa. Kotona pakkasin auton, käytin pojat pienellä lenkillä ja lähdin ajelemaan. Suuntana Mäntyharju, josta olin löytänyt jonkin hyvin halvan yöpymisen. Tarkoitus oli patikoida pari päivää, koluta kolme eri kansallispuistoa ja olla ulkona.

Lähdin ilman koiria, koska majapaikat eivät olleet lemmikkimajoituksia. Olisin joka tapauksessa voinut ottaa korkeintaan yhden, koska vieraassa paikassa kolmen eri suuntaan vetävän kanssa... noh. Yksin ollessa on hauskempi pitää nilkat ja ranteet murtumatta.

Matka oli pitkä ja pimeä. 
Mäntyharjulta löytyi kauppa, josta nopeasti purtavaa ja suunta kohti majoitusta, joka ilmeni vanhaksi taloksi, jossa siis yksittäisiä huoneita ja yhteiset keittiö- ja WC-tilat. Talon omistaja asui yhdessä huoneessa poikansa kanssa ja loppuja samassa kerroksessa olevia majoitti virolaiset remonttimiehet.

Itsepä valitsin halvan.
Nukuin kuitenkin jotenkuten, mutta miehet nousivat ennen kuutta lähteäkseen töihin, joten olin sitten itsekin tien päällä jo seiskalta menossa kohti Repovettä.

Auringonnousu ei ollut kovin kaksinen pilvisyydestä johtuen, mutta päivä onneksi kirkastui hyvin.

Aamukahvit Lapinsalmen sillan parkista.

Silta oli suljettu, joten Ketunelenkkiä en päässyt tekemään.

Aamupala oli kaikenkaikkiaan vähän jouluisen oloinen:

luumukanelirahka sekä omena-kanelitee.

(Muistiin itselle: tarkista jatkossa Luontoon.fi sivuilta tilanne,

älä luota kirjan karttoihin sokeasti....)

Koska aamukahvilenkki jäi odotettua lyhyemmäksi ja päiväähän oli runsaasti jäljellä, tein pikaisen siirtymän Saarijärven parkkipaikalle ja sieltä kohti Kaakkurin reittiä.

Lounas Olhavanvuoren alapuolella.

Laavulla oli porukkaa joten jäin nauttimaan maisemasta kelopuun rungon päälle.

Aurinko alkoikin paistaa jo alkumatkasta. Pipo päässä tuli kuuma, mutta reitti oli kaunis (ja paikka paikoin sellainen käveltävä, että piti tarkkaan katsoa mihin jalkansa asettaa.)

Olhavanvuorelle oli pakko kiivetä. Ei se ylösmeno mitään, mutta alastulo. (Auts!!)

Olhavanvuorelta

Kävelin rauhassa, ihmettelin ja katselin. Reitti oli kaunis, ja minusta Metsähallitus on tehnyt hienoa työtä, kun reitin varrella on tiuhaan karttoja, joista voi paitsi tarkistaa oman sijaintinsa, pohtia jatkosuunnitelmaa reitille. Nytkin totesin, ettei se opastettu reitti olisi kiva, koska kulki paljolti teitä pitkin (pyöräreitti samalla), mutta erilaisia polkuja valitsemalla ja suuntaamalla aina seuraavalle taukopaikalle, pääsisin kätevästi järven ympäri metsässä. Hyvä valinta!

Kun olin tepastellut tuon ja päätynyt kiipeämään vielä yhden korkean huipun päälle, josta laskeuduttiin suoraan parkkipaikalle, tein vielä kahvit ja lähdin suunnittelemaan matkaa eteenpäin.

Seuraavaksi yöksi majoitus oli varattu Joutsasta.

Kävin taas kaupassa hankkimassa seuraavan päivän eväät. Tein myös hauskoja tuliais-löytöjä paikallisesta kaupasta. Sitten suunta kohti Joutiaista, majoitusta.

Ja mikä majoitus! Tällainen "rivitalo", jossa pieniä asuntoja. Maisema suoraan järvelle, johon kesäaikaan laskee aurinko suoraan eteen. ♥ Parisataa metriä hiekkarantaa, joka olisi lämpimällä säällä houkutellut kahlaamaan. 

Kämpässä todella mukava vuode, näppärä olohuone-keittiö sekä sauna. 

Olin hikoillut kuin porsas tuon Repoveden reitin, joten sauna todellakin houkutteli.

Rantaa Joutiaisen majapaikan takapihalta.

Nukuin yön todella hyvin, joskus ne univelat on hoidettava. Aamulla olin kuitenkin tapani mukaan todella aikaisin hereillä, joten jälleen aamupalatarpeet reppuun ja kohti Leivonmäkeä.

Aamu valkeni pilvisenä, eikä sääennuste luvannut paljon parempaa. Vaan mitäpä siitä. Aamukahvit jossain kuulosti jälleen erinomaiselta.

Leivonmäellä valitsin Mäyränkierroksen. Kiva reippailu aamutuimaan. Ihanaa mäntymetsää, pikkaisen suota, ja viehättävä taukopaikka laavuineen, ja pyöräparkkeineen.

Aamukahvit

Suo oli upean värinen sumusta huolimatta.

Karpalot oli jo ehditty noukkimaan.

Olin lenkkini tehnyt hyvissä ajoin ja seuraavaan paikkaan olisi aika matka. Tovin pohdiskelin lähtisinkö tutkimaan matkan varren kirpputoreja tms, mutta katsoin miten päivä etenisi.

Suunta siis kohti Seitsemistä. 

Aika alkumatkasta auto hälytti että rengaspaineet on yhdestä renkaasta pudonneet. (Harvinaisen ärsyttävä tapa, ettei kerro samalla mikä rengas....)

Seuraavalle Nesteen huoltsikalle sitten. Joku oli fiksusti (NOT!!) pysäköinyt ihan vesi/ilmapisteen eteen, joten jouduin kiskomaan ilmaletkua kaksin käsin kymmenen metriä saadakseni sen riittämään. Kuskin rengas ok, samoin takarengas, mutta hanttarin puolen eturenkaan paineet tosiaan niukat. No, ajattelin, että eikös näillä rakkineilla sitä ilmaa renkaaseen pumpata ja painoin kahvasta. Sillä seurauksella, että paineet putosi vielä 0,2 baria. Uusi yritys, kas, tässä olisi jokin nappikin.... ja taas. 

Tässä kohtaa alkoi ottaa kupoliin Olin pudottanut valmiiksi niukkoja paineita jo 0,4 baria lisää ja tuo laite ei näyttänyt ilmaa antavan toiseen suuntaan. Eikä tietenkään ketään mailla tai halmeilla, jolta olisi voinut kysyä..... (jep, olisin kyllä kysynyt.)

Tarkistin vielä hanttarin puolen takarenkaan, paineet ok. Totesin, että enempää vahinkoa en uskalla tehdä. Pikainen Googlaus kertoi, että lyhyen matkan päässä olisi toinen huoltamo. Rauhassa siis sinne.

Sielläpä olikin toisennäköinen laite, joka itse asiassa puhalsi nopeasti paineet kohdilleen ja pääsin kuittaamaan tuon auton hälyn.

Aina tulee jotain.

Mieltäni rauhoittaakseni kävin noukkimassa vielä kahvin ja suklaapatukan ja lähdin eteenpäin.

Seitseminen tuli kohdalle alkuiltapäivästä. Lounasaika muutenkin. Ehtikin jo olla nälkä.

Joten lounasretkelle.

Runoja reitin varrella.

Harmi että monista oli teksti kulunut jo pois.

Hyvä lounaslenkki. Edelleen sumuista ja pilvistä, mutta ajankohtaan nähden kovin lämmintä. Pitkokset oli paikka paikoin tosi liukkaat, ja ensimmäistä kertaa arvostin niitä uudempia, jotka tehdään poikittaissuuntaan. Niissä kengänpohja ottaa eri tavoin kiinni,

Kaikilla reiteillä oli tosi hiljaista. Repovedellä kuulin äänet laavulta, mutta en kohdannut yhtään kulkijaa. Leivonmäellä ei ollut ristinsielua itseni lisäksi, ja Seitsemisellä tuli kaksi patikoijaa vastaan. Todennäköisesti arkipäivä ja ajankohdat (varhainen aamu) söivät kulkijoita. 

Näistä Leivonmäki jäi mieleen sellaisena, jonne voisi lähteä fillaroimaan. Näytti olevan hienoja reittejä... 😅

Lisäksi kaikista tuli mieleen, että voisi kokeilla uudestaankin. Mutta kieltämättä tuo ajaminen on aika rankkaa. Se asuntoauto olisi niin kätevä, koska voisi majoittua vaikka parkkipaikalle eikä tarvitsisi miettiä majapaikkoja ja niiden aukioloaikoja. 

Tämä menee pohdintaan. Ehkä sellaisen auton voisi toisenkin kerran vuokrata ja kierrellä. Puistojahan Suomessa vielä riittää....

Viimeisen yöpymisen olin varannut Ikaalisten kylpylästä, jonkin yksityisen ihmisen loma-asunto. Perus hotellihuone ilman erityisiä mukavuuksia. Onhan tuo jo aikaa nähnyt, mutta perussiisti. 

Olemme olleet Ikaalisissa joskus 2009-2010 aikoihin ja muistelin siellä olevan kivan pururata-reitin. Kävin vielä ihmettelemässä maastoja verrytelläkseni, mutta ilmeisesti vanhan reitin päälle on rakennettu ja kuntorata oli siirretty toisaalle. Pienen hyppelyn tein ja ihmettelin samalla, kun purkavat sieltä vanhemmasta päästä olevia rakennuksia. Taitaa olla juuri niitä, joissa silloin majoituimme.

Tapani mukaan heräsin älyttömän aikaisin. Olin kaikesta ulkoilusta niin väsynyt, että luin iltaisin kirjaa muutaman sivun ja sammuin ajoissa. Niinpä herätys oli kuten yleensä arkena....

Niinpä olin tien päällä jo 6:30 kohti kotia.

Olen aina tykännyt pitää osan lomista vasta syksyllä. 2014 olen valinnut saman (tässä), ja näköjään niitä olikin lähes joka vuoden lokakuussa, kun hiukan kaivoi. 

Minusta pitkää syksyä kannattaa pätkiä, ja olen taas kerran jotenkin huomattavasti virkeämpi ja intoa täynnä joulua odottamaan, kun oli pieni breikki. En ole koskaan halunnut pitää kesälomaa sitä perinteistä 4 viikkoa putkeen. Ja onneksi sen lyhentäminen on ollut ok myös töissä.

Jotain tuliaisia tosiaan toin, myös joululahjaostoksia ehdin pohtia, kun haahuilin kaupassa.

Näistä saa pienet makumuistot retkikahveilla ja lisäksi purkkien koot on jokseenkin täydelliset pitää repuissa kahvia varten. (Juomme siis pikakahvia reissuissa, jos toki kotonakin paljon,)

Huisin kiva syysloma. 
Uusin innoin kohti marraskuuta ja sen kautta sitten kohti joulua ♥ 

Jouluna uudet kujeet.

Retkipäivä: Torronsuo

Olin loppuviikolla jossain oudossa taudissa. Keskiviikkona töissä alkoi kurkkukipu, joka muuttui tosi kovaksi, samoin alkoi merkillinen yskä... 
Torstain olin ihan tattismoro-kunnossa, mutta taisin ehtiä aloittaa huilaamisen ajoissa, koska tauti alkoi talttua samantien.

Tänään sunnuntaina sitten heräsin itsekseni tosi ajoissa. Ilmeisesti kun nukkuu monta yötä paljon, alkaa unet todellakin riittää....

Lego-palikat parkkipaikalla

Siitä se idea siis lähti. Nopeasti teetä ja kahvia termariin, reput kasaan ja koirat autoon. Matkalta evästä ja retkelle.
Auringonnousu oli mahtava moottoritiellä katsottuna. Harmi kyllä, Tammelaan mennessä sää oli muuttunut varsin pilvisen harmaaksi, mutta mitäpä näistä. Torronsuon kansallispuisto oli vielä kokematta ja näkemättä, joten sinne.

Pitkospuut oli uusittu täysin.

Parkkipaikalla oli yksi retkeilyauto sinne saapuessamme. Nähtävästi siellä nukuttiin vielä, kello oli siinä kohtaa vasta 8:30.

Pitkospuut lähtivät näppärästi parkkipaikan reunalta ja kohta oltiinkin jo suomaisemassa. Litteää, märkää, tasaista ja upeita värejä. Pystyn kuvittelemaan, miten lintubongarit tulevat tänne. Kertovat, että teeret parveilevat pulputtamassa suolla runsain määrin, samoin ilmeisesti kurkia nähdään paljon.

Kuraista, märkää, punaista, vihreää.

Tauko

Pitkospuut oli varsin liukkaat. Niiden vieressä oli isoja kasoja vanhoja pitkoksia ja nähtävästi ihan kaikki oli uusittu. Hieno juttu, että Metsähallitus pystyy pitämään paikkaa kunnossa. Vanhat puut näyttivät jo osin lahoilta, mutta tosi harmi, jos niitä ei mihinkään enää hyödynnetä vaan päätyvät jätepuuksi. 

Omasta mielestäni tuolla Suoreitillä on yksi paha puute: ei minkäänlaista taukopaikkaa. Parhaissa lintujenbongauspaikoissa oli pieniä levennyksiä ja jonkinlainen penkki. Niissä kohdissa tosin tänään tuuli huolella, koska tietenkin ovat aukeilla paikoilla. Mutta mitään tulistelu- tai muuta taukopaikkaa ei siis koko 8 kilsan lenkillä ole. Kansallispuisto kun kuitenkin palvelee muitakin kuin bongareita, saattaisi säästää luontoa, jos tehtäisiin huolella valitut paikat, jossa "leiriydytään" sen sijaan, että jokainen hakee itselleen mieluisimman paikan.

Tämä puute ei suinkaan saanut meitä luopumaan aamupalasta metsässä 😃 mutta kieltämättä olisi ollut kiva istuskella jossain penkillä. Ja koska siellä on poistettuja pitkoksia, niistä luulisi voivan rakentaa jonkun pisteen reitin varrelle..... 

Kaiken kaikkiaan reitti oli aika kiva. Hyvin suurelta osin reitti on pitkostettu, parissa kohtaa pääsi kävelemään metsäisempää reittiä ja muutaman sata metriä hiekkatietäkin. Reitti on erinomaisesti merkitty.

Metsäisissä kohdissa huomasin, että maa on painunut tosi paljon puiden juurien ympäriltä. Kurjenrahkallahan on näitä suojeltu levittämällä juurille suojamattoa sekä soraa. En näkisi tätä turhana liikkeenä täälläkään. Loppumatkasta oli myös metsäpätkä, jossa oli todella kuraista, varmaankin juuri siitä syystä, että puiden juuret eivät pysty loputtomiin maata pidättämään kun tuhannet jalkaparit tramppaavat päältä...

Hyvä sunnuntain aloitus. Ajomatka oli näppärä, eväät hyvät ja patikka oikein kiva.

Ehkä taukopaikan puutteessa ei jäänyt olo, että tuonne on päästävä uudestaan. Toki esim. kesällä auringonnousun aikaan kirkkaana aamuna värit varmasti hehkuisivat, joten olisi se näkemisen arvoinen.

Retkiä

Koska mies vaihtoi työpaikkaa viime syksynä (vuokramieheksi) ja päätyi siis saman työnantajan vakkariksi keväällä, hän poltti lomansa tässä samalla. Toki vuokramies-ajoilta maksettiin lomat ihan sääntöjen mukaan pois, mutta vapaata ei tullut. 
Itse tein saman päätöksen ja poltin lomani jälleen, tosin sopimuksella, että saan pitää jotain palkattomia syksyllä ja lisää keväällä (jää nähtäväksi miten tuleva hyvinvointialue siihen sitten suhtautuu.....), mutta näin ollen me vaan olemme töissä.

No, nythän meillä toisaalta on viikonloput vapaana. (Miinus tämä alkusyksy, koska runsaasti kaikenlaista valmista suunnitelmaa on siihen kertynyt jo viime vuodelta....)

Joka tapauksessa päätimme viime sunnuntaina tehdä jonkun retken ja kohteeksi valikoitui itselle uusi paikka.

Kullaanvuori sijaitsee Suomen ainoassa kaupunkioikeudet saaneessa risteyksessä eli Raisiossa. Kartalta näkyi, että hauskan oloinen ympyrälenkki siitä tulisi, ja niin pakkasimme reput ja rensselit ja lähdimme aamulla matkaan.

Ihan alkumatkasta meinasi usko loppua, kun polku johti ABC:n pihaan.... 

Pikainen tarkistus kartasta kertoi, että tosiaan, sen poikki pitää mennä ja retki jatkuisi liikenneympyrän toisella puolen. Tässä kohtaa toivoin hiukan selkeämpää merkintää reitille.

Mutta kun kaupunkialueelta päästiin, maisema oli kaunista. 

Tauko pidettiin suunnitellusti reissun ainoalla laavulla. Ei sillä, että olisimme tarvinneet tulipaikkaa, koska kannamme kuuman veden noihin pussiruokiin mukana, mutta on kivempi istua jossain istumiseen suunnitellulla alustalla. Lisäbonuksena näillä paikoilla on yleensä siisti puucee, niin täälläkin. 

Jonkin matkaa laavun jälkeen oli näkötorni. Se tosin näytti sen verran huteralta, etten edes ajatellut kiipeäväni sinne. Mies kävi toteamassa, että sieltä näkyy kauas ja hyvin. Täällä ei puusto ollut kasvanut vielä näkökentän eteen.

Melko pian näkötornin jälkeen tuli useampi risteyskohta, jossa olisi totisesti toivonut jonkunlaista merkkiä mihin suuntaan on tarkoitus jatkaa. Alueella risteilee runsaasti hiihtolatujen pohjia, joten vaihtoehtoja oli paljon. Teimme pistoja vähän jokaiselle polulle, kunnes oikea löytyi.

Sitten jossain vaiheessa polku päättyi hiekkatiehen, joka lähti kulkemaan talojen ohi. Kyltti "Dobermanni vapaana pihalla" sai allekirjoittaneen ottamaan hiukan rivakampia askeleita sellaisen 100 metrin verran.... ei hirveästi kiinnostanut kokeilla onko lölleröstä spanielista vastusta tuollaiselle. Ja rehellisesti hirvitti kyllä, että onko se edes luvallista ja olimmeko enää oikealla reitillä.

Koko loppumatkan reitti kulki metkasti talojen ohi erilaisia hiekkateitä ja lopussa asfaltillakin. Emmekä päätyneet suunniteltuun loppupisteeseen, vaan päädyimme kävelemään toista kautta autolle.

Laitoin palautetta, että reittimerkinnät ovat pahasti puutteelliset, koska me kuitenkin kävelemme paljon ja päivittäin, ja silti tuo 11,5 km reitti muuttui meidän jaloissa yli 16 km mittaiseksi. Joku toinen ei ehkä pystyisi tuota ylimääräistä vitosta enää tekemään.

Joka tapauksessa oli kiva sunnuntai ja nelijalkaiset olivat kerrankin tyytyväisiä eivätkä heti kinunneet uutta lenkkiä kun kotiin päästiin.

****

Aloitan tulevana maanantaina itselleni uudessa toimipisteessä ja tästä syystä loppusyksyn aikataulu näyttää siltä, että vapaita ei arkena ole.

Miten ollakaan, mies oli kuitenkin varannut itselleen pari pekkaspäivää juuri kun itselläni oli se yksi vapaa, joten eilen illalla jo puhuttiin, että kyllähän sitä joku retki pitää suunnitella jälleen.

Helppo vaihtoehto: Kurjenrahkan kansallispuisto ja siellä Savojärven kierros. Matkaan mars!

Päivä oli upea. Onneksi järveltä kävi pieni vire, koska paikka paikoin metsän siimeksessä oli kovin hautova ilma, suorastaan tukalaa.

Luonnollisesti järvi houkutti eikä noita kolmea pitänyt mikään pois. Kuumissaan olivat ja uituaan jaksoivat tyytyväisenä jälleen eteenpäin.

Mukana oli kyllä taas retkimuonaa, mutta kumpikaan ei ollut nälkäinen vielä, joten juotiin vaan kahvit. 

Taukopaikka oli tosi kaunis.

Tuo kierros on kylttien mukaan 5,6 km. Muutama lisäkilometri tulee siitä, että jättää auton sille merkitylle paikalle ja lisäksi me poikkesimme paluumatkallakin vielä Kurjenpesällä, mutta luulemani rakennus ei ollutkaan kahvila/putiikki ja oli kiinni. 

Ai että. Tästä on hyvä jatkaa. Kesää on vielä jäljellä.