Koronakaranteenin ulkoilut

Otsikosta poiketen minä en ole karanteenissa.
Isäni sen sijaan pääsi hyvinkin yllättäen, lyhyellä varoitusajalla, palaamaan Suomeen ja tarkoitus olisi heitä pitää karanteenissa. Ensin 14 vrk Suomeen paluusta johtuen ja sitten 4 vk, koska ovat yli 70 v.
Suuresti ihmettelen, jos onnistun siinä edes reilun viikon.....

Perjantainen vapaapäivä muuttui siis hyvin toisenlaiseksi, kun aamulla herättyäni sain ilmoituksen, että "kotona tänään illalla". Heillä kun on kämppä jääkylmänä eikä esim. vesikierto ole päällä.

Oman pihan krookukset ovat salavihkaa nousseet pintaan

Kävin lastaamassa jääkaapillisen ruokaa ja pakastimeen vielä toisen mokoman. Jätin lapun pöydälle, että alueellamme toimii kauppataksi, eli toimita lista niin taksi tuo ruokakaupasta tavarat.
Tänään kun olivat heränneet, soiteltiin ja ensimmäinen kysymys oli: luuletko, ettei ihan vähän vaan voisi käydä kaupassa.

Voi GRRRRR!!  Pidä näitä nyt sitten karanteenissa, kun eivät ymmärrä (halua ymmärtää).
Annoin tulla suoraan, että ihan sama, jos itseänne haluatte altistaa, mutta kun esim. minä käyn siinä samassa kaupassa ja pahimmassa tapauksessa kuljetan sieltä nyt sitten jotain töihin. Kun juurikin viime yönä olette altistuneet n. 300 ihmisen pöpöille koneessa, eikä siellä ole takeita, ettei ollut influenssaa tai koronaa tai molempia.

Olisi pitänyt pantata auton avaimet.

Jälkeenpäin kyllä tuntuivat tajuavan mistä on kyse, ja olivat tyytyväisinä rapsuttelemassa pihaansa haravalla ja lähettivät kauppalapun toiveen kera "käytkö kaupassa" puhelimeen. Joskus tiukkasävyinen keskustelu on näemmä ihan tarpeen.

Perjantaina oli kalan savustuspäivä. Toinen puolikas vietiin isän jääkaappiin ja toinen jäi kotiin.
Ai nami!! Minä voisin syödä lähes pelkästään kalaa, niin hyvää se on. Onneksi sitä jäi niin sain pakata evääksi retkelle.

Koska olen poikkeuksellisesti vapaalla pitkän viikonlopun (pe-su), päätettiin tehdä jotain uutta ja kivaa, eli tutustua itselle uuteen kansallispuistoon.
Evästä reppuihin ja auton nokka kohti Liesjärveä, Kanta-Hämeessä (Tammela).

Alunperin meidän piti olla Bonon kanssa Tallinnassa näyttelyssä, mutta rajojen sulkeuduttua ja epidemian leviämisen vuoksi olin jo itse ehtinyt perua matkan. Bono ei lie ollut pahoillaan, kun ei päätynyt kylpyyn ja pönöttämään, vaan juoksentelemaan 6 metrin liinassa uuteen paikkaan.

Tapanin myrsky tai jokin sen jälkeisistä oli riepotellut tuolla maastoa oikein kunnolla. Puita oli tosi paljon ristissä ja paljon oli sahailtu polkujen keskeltä runkoa poikki.

Arvostan Luontopalveluiden tapaa kuitenkin järjestää kulkeminen turvalliseksi, vaikka muuten jättävätkin rungot sinne pieneliöiden kodiksi.

Viiden kilometrin jälkeen osuttiin Kopinlahden parkkipaikan lähistölle. Siinä oli sopivasti puu ja penkki, joten joimme kahvit ja söimme kalavoikkarit.

Siitä olisi lähtenyt reitti eteenpäin kohti Pirttilahtea, jonne havittelimme, mutta kannas oli niin pahasti veden alla, ettei siitä päässyt kuivin jaloin kävelysillalle saakka. Harmi.  (Toinen harmi, etten ottanut kuvaa.... seikkailumieli ei puuttunut, mutta jäätyi siinä kohtaa....)

Toisaalta, nyt on hyvä tekosyy tulla uudestaan kesäaikaan....

Takuulla Liesjärven kansallispuiston tämän lauantain

kaunein cockerspanieli ♥

Muun rotuisia tuli nimittäin vastaan vaikka kuinka.

Jouduttiin siis palaamaan omia jälkiä takaisinpäin, mutta otettiin parikin sivuhyppyä ja piipahdettiin mm. Savilahden nuotiopaikalla (useita ihmisiä ja koiria) sekä Korteniemen perinnetilan tulentekopaikalla (myös ainakin yksi isohko perhe paikalla).

Asianmukaisesti välttelimme ihmisiä. Se onnistuu hyvin, kun mukana on koira. Jos ei välttelisi, fuffeli olisi kohta pistellyt poskeensa jonkun muun eväät ja varastanut makkarat grilliltä...

Maisemat oli kauniita ja sään puolesta saatiin puolipilvisestä lumisateen kautta kirkkaaseen aurinkoon. Melkein parasta mahdollista siis.

Tukkisavottaa.

Alimman kuvan kohdalla polku kääntyy tiukkaan oikeaan.

Onneksi. Tuo olisikin ollut esterata.

Meiltä ajoi tuonne reilun tunnin. Tosi kiva keikka. 

Mittarin mukaan kävelimme ensin n. 5 km ja takaisinpäin kaikkien lenkkien kautta autolle tuli 8 km. 

Onneksi oli sen verran evästä mukana, että vielä autolla kiskaisimme nassuun sellaiset desin pussissa olevat hedelmäpuurot ja vähän Tupla-patukkaa kuplaveden kaveriksi. Jaksoi sitten kotiin, missä odotti ihan oikea ruoka. 

Bono oli tosi väsyksissä ja nukkui autossa koko kotimatkan.

Vielä illemmallakaan se ei mitenkään erityisemmin pyydellyt lenkille. Saunassa sen sijaan makasi aivan kyljellään pitkin lauteita.

Eduhan jäi kotiin aamulla. Sen jalat eivät enää kestä tällaista eikä sitä voi vaatia kävelemään pitkiä lenkkejä. Se sai lenkin aamulla ja jäi rauhassa omaan kotiin.

Uupunut patikoja.

Meidän patikointivalio ♥

Sunnuntaina aamu valkeni jälleen kauniina. Koska edellinen päivä oli ollut niin kiva, ajattelimme, että mennään vielä Pappasenkin kanssa pieni lenkki niin, että kahvitellan. Joten auto kohti Teijoa.

Nopea kolmen kilometrin lenkki Roosinniemen laavulle, jossa oli ollut yöpyjiä!! 

Wau!! Joku siis yöpyi tuolla pakkasella. Yksi teltta oli pystyssä ja nuori nainen oli ollut riippumaton kanssa. Nostan hattua!

Me kahvittelimme siinä samalla laavun nuotiopaikalla, eri puolilla. Hän kertoi, että yöllä pakkanen oli laskenut -9 asteeseen ja tähtitaivas oli ollut mielettömän kirkas. Varmasti upea kokemus!!

Järven pinta oli yöllä mennyt ohueen jäähän. Tosin se ohut oli sen verran paksu, etten saanut kopautettua sitä kahvimukilla rikki, kun olisin huuhtonut mukin. 

Kotona alkoi tehdä mieli munkkeja, ja koska isäni tosiaan lähetti pyynnön piipahtaa kaupassa, otin samalla itselle maitoa ja hiivaa ja paistoin satsin munkkeja.
Totesin, että jos koronasta ei muuta haittaa ole, ainakin se altistaa ylipainolle ja sydän- sekä verisuonitaudeille, kun kotona ei ole muuta tekemistä kuin leipoa.

Matkalla Helvettiin ... ja takaisin

Kun lähdettiin kotimatkalle Ähtäristä, tie vei ensin kaikkien mahdollisten "vesien" ohi. Oli Ruovesi, Visuvesi, Orivesi...
Ja sitten oli Helvetti. Luonnonpuisto siis.

Ihan alkuperäisen ajatuksen mukaan meidän piti jossain vaiheessa viikon aikana ajaa päräyttää tuonne patikoimaan päiväksi. Tiedättehän, eväät ja kaikki -tyyliin. Mutta kun selasin nettisivuja, kävi ilmi, ettei tuossa luonnonpuistossa ole varsinaisesti yhtään ympäri menevää reittiä, vaan ovat kaikki tyyliä aasta beehen. Kun auto kuitenkin olisi jossain, olisi kohtuullisen tylsää päätyä jonnekin muualle.
Koirien kanssa ei voisi ajatellakaan mitään julkista liikennevälinettä takaisin. (Sikäli kuin sellaisia edes kulkee.....)

Koska paikka osui kotimatkalle JA olimme lähteneet hyvissä ajoin liikkeelle, ei pysähdys nyt niin merkillinen asia ollut. Ja itse asiassa siellä oli yksi luontopolku -tyyppinen juttu, joka teki ympyrän. Sillehän me menisimme.  JEE!!

Portilla. Täytyy sanoa, että tuo on hienosti toteutettu kokonaisuus. Kelpasi vähän naureskella.
Minä harvoin patikoin farkuissa, mutta nehän jalassa oli, koska kotimatka......  noooh....

Se ns. lyhyt ympyräreitti on tämä Helvetistä itään -kierros. 

(Jäin pohtimaan onko olemassa myös länteen-versio. Asia ei mistään ole vielä selvinnyt.)

Vinkkinä vastaisen varalle: minusta tuo oli oikeasti hieno ja kaunis reitti. Mutta olen tyytyväinen, etten käyttänyt siihen 1,5 tuntia ajoaikaa ja bensaa, että olisimme menneet erikseen. Ihan niin kiva se ei kuitenkaan ollut. Ei siis ehkä sen rahan ja vaivan väärtti. JA tuon tunteroisen takia olisi ollut turha pakata eväitä sen enempää.... 

Pituutta tuolla reitillä oli ennakkotietojen mukaan nelisen kilsaa, mun Endomondon mukaan reissusta tuli viitisen kilsaa. Koko matkan on helposti käveltävää. Rattailla tms apuvälineillä ei pääse, parissa kohtaa oli portaita. Mutta vähän huonompijalkainenkin pärjännee ja matkan varrella oli penkkejä ja pöytiä pysähdyksiä varten.

Helvetinkolu. Näköalapaikka.

Ainoa kurja tässä oli, että kävelymatkan varrella aurinko pilkisteli tosi kirkkaasti, samoin jälkeenpäin, mutta tietenkin lykkäsi pilveen kun olimme kohdalla. Höh!

Maisema oli toki hieno ja kuvasta ei juuri käsitystä saa.

Puusto on kyllä aika korkeaa ja piilottaa tuota näkymää jo hyvin tehokkaasti. 

Eniten kiinnostaisi mahdollisuus mennä tuonne alas jollain vesikulkuvälineellä ja soudella tuota solaa pitkin. Se mahtaisi olla hienoa!!

Joten pääsinpä sitten kehuskelemaan vieneeni koko perheeni helvettiin ja takaisin. Heko heko!! Mun parhaat patikointikaverit oli tosi täpinöissään. Edu kun ei matkusta hyvin, oli tosi innoissaan aamun reilun 6 kilsan lenkistä huolimatta, että matkan kestettyä vain 45min pysähdyttiin taas ja pääsi juoksentelemaan. Ja uupui ressukka sen verran kaikesta urheilusta, että nukkui loppumatkan kotiin.

Tuo kierros oli tosi kivasti toteutettu! Pitkospuut suojasi jalkoja, nimittäin tuo suo oli märkä!! Ei todella tehnyt mieli astua vahingossa hutiin....

Loppupäässä maisema oli jollain tavoin niin kotoisaa. Meillä on Teijolla aivan samannäköinen puro. 

Jouduin melkoisen tovin ällistelemään tässä, että koirat sai kahlailtua riittävästi ja katosivat kuvasta.

Luonnonpuisto niin kaatuneita puita ei korjata pois. 

Poluilta ja kävelyreiteiltä rungot toki katkotaan ja siirretään vähän sivuun, mutta muuten luonto saa hoitaa tuolla tehtävänsä. 

Jos jotain nimensä veroista halusi hakea alueelta, tämä lienee se pahin. Eikä siis tämän pahempi ollut.

Mistähän moinen kaunis järvi on saanut niinkin kammottavan nimen aikoinaan?

Kansallispuistossa, liikuntahaaste

Meitähän on kohdannut uskomaton onni sikäli, että tuossa 15 kilsan päässä on luonnonpuisto (nyk. Kansallispuisto), jossa on mahtavat ulkoilumaastot ja valtio tarjoaa kaiken. Toisin sanoen alueella on merkityt reitit, lämpimät (siis styrox-kantiset) vessat, WC-paperit, polttopuut ja tulentekopaikat sekä mahdollisuus yöpyä omin retkeilyvälinein. Ja kaikki tämä ilmaiseksi.

Suomalaisena tuo ilmaisuus ei ehkä ole niin iso asia, olemme siihen tottuneet, koska esim. Lapissa näitä puistoja ja tarjontaa on ollut jo kymmeniä vuosia. Mutta matkustakaapa lähes minne tahansa muualle ja ihmiset ovat aivan äimistyksissään kuullessaan, että tästä ilosta ei tosiaan tarvitse maksaa mitään.
Esim. Jenkkilässä siskoni luona keskustelimme asiasta ja he ostavat vuosittain koko perheelle kortit, jotka oikeuttavat käyttämään vastaavia puistoja. Ihan heidän alueellaan niitä on sen verran, että koko perheelle kannattaa kortti ostaa, ja hinta pyörii muutamassa sadassa taalassa, per kortti.
Jos meidänkin perhettä ajattelee, se olisi tonnin pieti vähintään vuodessa.

Me loikkasimme autoon erään miehen työpäivän päätteeksi (olin itse vapailla) ja porhalsimme jälleen tuohon Teijoon. Luontotalolta Matildanjärven ympäri, ja tällä kertaa taskussa kaiken varalta myös tehokas otsavalo.

Järvi oli jäässä.

Siellä oli pilkkijöitä. Kahelia kansaa.

Minä huusin tuon 24 kiloisen pois jäältä, koska en luota....

Kahvi maistuu muuten tosi hyvältä ulkona. Aina.

Kahvit ja eväät.

En ole tunnettu suklaansyöjä, mutta kahvin kanssa suklaakeksi pitää olla.

Yllättävän paljon väkeä oli liikkeellä. Tosiaan ihan alkumatkasta jäällä oli iso lauma ihmisiä pilkillä, mukana myös pieniä lapsia.

Minua puistattaa.  Brrrr!

Olen tosi arka kulkemaan jäällä muutenkin. Saa hyvin pidellä -25°C kuukauden verran, ennen kuin minut saa kävelemään jäällä ja silloinkin olen melko hysteerinen kaikista rasahduksista. Ehdottomasti pahin painajaiseni olisi jos jää pettäisi jonkun toisen alta.

MINÄ tahdon myös keksin!

Olimme aloittaneet päivän käymällä eläinlääkärissä vuosittaisilla rokotuksilla. Tai niin minä uskoin kun aikaa varasin. Tosin rokotukset olikin jo kunnossa mutta kennelyskä"rokote" annettiin ja sitäpä ei nykyään enää pistetä piikkinä niskaan vaan pieni määrä nestettä suoraan nenään.

Tämä nuorimies veti siitä niin isot herneet nenään (hah, sanaleikki tahallinen), ettei edes katsonut minua päin ja väisti kun yritin silittää....

Tuolla vihdoin heltyi ja suostui unohtamaan.

Talven harmautta.

Selhvie.

Vai doublelhvie? 

Reitin varrella oli muutama ihminen. Vickbäckinlahdella, jossa kahvittelimme, oli pariskunta, jotka kertoivat vuokranneensa mökin Teijolta ja käyttävänsä viikon siellä patikointiin. Sikäli heillä kävi vähän huono tuuri, että parissa paikassa puut olivat loppu (mm. juuri tuolla) joten eivät saaneet tulta laitettua.

Ilmeisesti Metsähallitus hoitaa sinne puita talven aikana kun jäitä pitkin pääsee kelkalla vetämään.

Luin syksyllä jo, että kävijämäärät ovat lähes tuplaantuneet edellisvuodesta sen jälkeen kun Teijo Kansallispuistoksi nimitettiin. 

Niin paljon kuin tykkäänkin siitä, että siellä on rauhaa ja mahdollisuus kävellä yksinään, on kuitenkin ihanaa, että jengi on paikan löytänyt ja hyödyntää sitä.

Väliojan tulentekopaikalla olisi ollut puita.

Tästä päästäänkin sitten siihen ideaan: liikuntahaaste 2017.

Ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tai edes kiinnostusta, mutta haastan silti niitä, jotka innostuvat, tämän vuoden ajan laittamaan muistiin tai käyttämään puhelimen appsia (Endomondo, Sports Tracker tms) mittaamaan noita liikuttuja kilometrejä ja haastamaan itsensä.

Ilman suorituspaineita tai vertailua muuhun kuin omaan liikkumiseen edellisenä vuonna.