Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokedama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokedama. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Huonekasvi-intoilu

Kuten ehdin aiemmin kertoa, tein tässä jälleen pari yövuoroa. Edelleenkään eivät ole kyllä minua varten ja huokaan tyytyväisenä, kun seuraavaan listaan niitä ei suunnitella. Nukkuminen yöllä, omassa sängyssä, kotona, on vaan niin kivaa!

Edellisessä työpaikassa tein vuosia sitten öitä aika säännöllisesti, ja silloin tein hullun havainnon, että yövuorot eivät sovi minulle myöskään lompakon vuoksi. Selitän: yövuoropöhnässä mikään ei maksa mitään ja millään ei ole juurikaan väliä. Sellainen iloinen nousuhumala-fiilis, vaikka kyse onkin lähinnä krapulapäivästä. Ja järki on ihan jäässä. Sitä ei ole. Yhtään.
Lapset (tytöt!) oppivat tämän hyvin parin kerran jälkeen. Kun pyytää äitiä viimeisenä nukkumispäivänä mukaan ostamaan "ne yhdet ihanat farkut", voi kotiin päätyä kohtuullisen kokoisen kassillisen kanssa ja äiti korkeintaan ällistelee muutamaa päivää myöhemmin missä riivatussa sen rahat taas on. Ja teinillä on kaapit väärällään uusia kuteita!

Sittemmin valvoin yhden kaverin kanssa ja huomasimme molemmat shoppailevamme yökaudet kaikenlaista turhaa krääsää - ihan vaan, koska voi, ja koska on halpaa. (Eikä edes ollut, mutta kun mikään ei maksa mitään riittävän väsyneenä.....)  Parhaat ostokset olen kuitenkin oikeasti tehnyt yöllä, kun ostin viidelle hengelle lentoliput jonnekin kauas... mikä lie tuntihinta tai muu alennus osui kohdalleen.

Aasinsiltana siis näihin öihin.


Aasinsilta,
en voinut vastustaa kuvaa.... 😂

Olen jo jonkin aikaa pohtinut haluavani pari uutta viherkasvia. Minkälaisia, sitä ajattelin siinä yön pimeinä tunteina googlata. Ja törmäsin erilaisiin orkideoihin. ♥

Minulla on muutama isohko orkidea. Parikin niistä olen tuonut ihan silloisen Eviran luvalla Thaimaasta, ja ne kukkivat lähes vuosittain ja ovat kauniita. Googgeli vaan esitteli sitten vielä erilaisia kasveja ja vähän tuppasin innostumaan. Tällainen keltainen Vanda on siis se "poikanen", joka meillä on ollut nyt muutaman vuoden ja kasvattanut melkoiset juuren, muttei vielä lisää lehtiä. Ja oikeastaan vasta nyt tajusin, ettei se välttämättä viihdykään kookoskokkareissa umpinaisesa purkissa, vaan haluaisi olla kiinnittyneenä johonkin runkoon ja roikottaa juuriaan ilmassa, kuten kuvassa. 
Hmmm. Mitenhän sellainen karkealla kookoksella päällystetty tukikeppi, joita köynnöskasveille myydään? Mahtaisiko se voida kasvaa sellaisessa?


Kuva Plantagen: Vanda orkidea

En sallinut itseni tilata yhden ensimmäistä kukkaa minkään postin kuljetuksen kautta. Päätin, että on pakko ajaa varta vasten jonnekin liikkeeseen niitä ihmettelemään (ja selvittämään niiden vaatimuksia), mutta olipas ihan mielenkiintoista lukea blogeja ja kertomuksia erityyppisten orkideojen kasvatuksesta.

Jotain vihreää pitäisi siis saada. Makuuhuone on jotakuinkin pohjoiseen, joten ainakaan orkideaa sinne on turha laittaa. Toisaalta hylly ikkunan pielessä edellyttäisi kuitenkin vähän roikkuvaa kasvia....
Sain noin vuosi sitten Kilpipiilean alun yhdeltä kaverilta ja se on kasvanut hienosti. Se lienee jokin vanha perinnekasvi, näin ainakin ymmärsin. Helppo kuin mikä.

Kuva Plantagen; kilpipiilea

No, tuosta voisin nipistää pari alkua uuteen purkkiin ja laittaa makkarin hyllyyn. Mutta kun mieli tekisi jotain uutta!
Kyttäilin myös facebookin huonekasviryhmiä, mutta ihmiset siellä oli niin viisaita ja kokeneita, tuli alemmuuden tunne. Eikä se ollut mikään kirpputoripalsta. Mistähän jengi hankkii uusia kivoja pistokkaita?? 


Kuva Puutarha.net

Jotain vähän tämän suuntaista tavallaan havittelen. Ja sitten taas en. Ei ehkä ihan noin runsasta, mutta tuo puun oksa on hauska....  Olisi sitä paitsi hauska opetella tekemään jotain amppeleita....
Näin tämä homma sitten lähtee ihan laukalle! Kokedama jollekin kasville ja roikkumaan..... juup, näen jo itseni kiukuttelemassa noita sammalpalloja ja kanaverkkoa. 

(Huomatkaa, etten sentään alkanut pohtia rupeaisinko veivaamaan makramea. Onneksi tiedostan väsyneenäkin omat rajani... Tirsk!!)


Kuva Kukkakauppa Opuntia: Kokedama

Olenhan jo sentään hankkinut tänä talvena kaksi kasvilamppua, joista toinen, kuistilla oleva, on vaaleanpunainen ja tekee kuistista vähän Hollantilaisen kannabis-kasvattamon oloisen, ja valaisee kuitenkin pääasiallisesti sitruunaa. 

Edellisen kerran kun innostuin jostain näin, kyse oli ilmakasveista, tillandsioista. 
Niitä on edelleen kolmessa eri lasipallossa ikkunoilla ja minusta ne ovat aika viehättävä sisustuselementti. (Kuulostipa hienolta....) Ja ennen kaikkea, koska ovat helppohoitoisia, mikä ettei. 
Suihkuttelen kyllä kasveja muutenkin lähes päivittäin, joten se ei ole ongelma. Muuten erilaiset kastelutavat (upottaminen, kylvettäminen, normi kastelu) sitten taas ovat työläämpiä.

Lisäksi lukemalla erinäisiä juttuja olen saanut ideoita mm. mullattomaan kasvattamiseen. 
Tähänkin asti olen tykännyt orkideojen kanssa eniten kookosrouheesta ja pikaisella kyselyllä selvisi, että mokomaa rouhetta myydään matelijoiden terraarioihin! 😳  Ja minä olen jo pari vuotta surrut, että se on niin hirveän kallista, jos tilaa Amazonilta tai Kiinasta....   (Missähän on lähin sellainen eläinkauppa, joka myy matelijoita?)
Nyt opin, että kookokseen voisi lisätä seramista, eli jotain leca-soran tyyppistä savea ja lisäksi kaarnaa. Nuo kaikki pidättävät vähän vettä ja kasvien kerrotaan viihtyvän erinomaisesti. Eikä enää vuosittaista mullanvaihtoa.

On lähes vaarallista päästää minut useaksi tunniksi lukemaan blogeja ja kirjoituksia erilaisten kasvien hoidosta ja puuhailusta niiden kanssa. (Rauhallinen yö!)
Toivottavasti herään ja olen unohtanut pahimman intoni. (Jos edes nukkuisin....)

Talviloma

Tämän talven talvilomaviikko meni iloisesti. Äkkiä mutta kaikenlaisen kivan merkeissä. Ihania ihmisiä ja ystäviä nähden ja rentoutuen. Rauha...