Retkipäivä

Koska lauantaiaamu oli sumuinen, mutta lupasivat kaunista myöhemmin päivälle, oli ihan välttämätöntä keittää vesi termariin, pistää kamaa vähän reppuun ja hypätä autoon. Kaupan kautta (eväät!!) ja retkelle.

Katsoin mapsista, että se on reilu tunnin ajo. Kohteena Räyskälän lentokenttä ja siellä Iso-Melkutin (kuka näitä järvien nimiä keksii???)

Koetin tutkia tätä karttaa huolellisesti ennen lähtöä ja otin kuvan (jota en tietenkään missään välissä sitten kuitenkaan katsonut....)

Päätin kiertää järven vastapäivään. Auto oli parkissa kartan yläkulmassa oikealla lentokentän parkilla.

Reitti oli äärettömän hyvin merkattu eikä eksymisen vaaraa ollut. Pääsin lähtemään parkkipaikalta pian 9 jälkeen ja silloin ensimmäisellä laavulla, kuvassa kaikkein oikeammanpuoleinen, oli jo täysi tohina päällä. Useampi telttakunta keitteli aamupuuroaan ja väkeä oli kirjaimellisesti kymmeniä. 

Ahdistuin tästä  vähän.

Ohitin siis laavun ja totesin juovani aamukahvit mieluummin jossain rauhassa. Jatkoin ehkä noiden kahden laavun puoliväliin järven yläreunaa, ja pidin tauon ihan vaan järven rannalla.

Aamukahvit ja rahka

Iso-Melkutin on yksi Suomen harvinaisia kirkkaita järviä. Näkyvyys on ihan omaa luokkaansa ja järvi on myös sukeltajien suosiossa. Tuossa aamukahvipaikalla hätkähdin kunnolla, kun yhtäkkiä järvestä kuului pulputtava ääni ja pintaan nousi iso määrä kuplia. 

Pienen hetken pohdin kaikenlaista selittävää, kunnes tajusin kuplia tulevan kahdesta kohtaa aika symmetrisesti ja hoksasin siellä olevan pari sukeltajaa tutkimassa pohjaa. Myöhemmin näin myös soutajat, jotka varmasti liittyivät tähän seurueeseen ja laittoivat jonkinlaisia poijuja tietyille paikoille.

Toiselle laavulle ehtiessäni äänet kuuluivat jo hyvän matkaa ennen kuin näköyhteyttä oli. Paikallinen partiolaisten ryhmä oli ollut yöpymässä laavulla ja heilläkin jonkinlaiset aamutouhut vielä meneillään.

Aika meno oli tuolla leirillä, joskin totesin, että jos on retkellä pakko nähdä lapsia, mieluiten sitten partiolaisia. 

Myöhemmin pidin vielä toisen tauon ja silloin patikoivatkin ohitseni. Joskin kolmannella laavulla oli myös ollut partiolaisten leiri ja nuorisoa tosiaan parveili poluilla todella paljon.

Itse käytin järven kiertoon (reipas 5 km) hyvinkin pari tuntia ja tauot päälle. Ihmettelin, katselin, hengittelin ja nautiskelin, Kun loppumatkasta eli itse asiassa tämän sillan ylittämisen jälkeen (kartassa alakulmassa vasemmalla) väkeä alkoi tulla vastaan lähes joka mutkan jälkeen, totesin, että oli onni, kun pääsin niin ajoissa liikkeelle.

Palasin autolle pian puolenpäivän jälkeen ja parkkipaikka oli aivan täpösen täynnä.

Jo ennen puoltapäivää alkoi myös melkoinen "liikenteen meteli", kun tuon pienen lentokentän harrastajalentäjät starttasivat, kauniista ilmasta hurmaantuneena, pienkoneensa ylös ja niitä meni sitten ristiin rastiin järven yli jatkuvalla syötöllä.

Ihanaa alkanutta syksyä!!
Meillä oli aamulla jo -0,8 joten sieltä se tulee.

Pienen pieni syysloma

Jopas on ollut kiireistä ja stressaavaa. Paha kyllä, sitä joutuu katsomaan peiliin kun miettii, kuka se olikaan, joka varasi kalenterin täydeltä tapahtumia.

Bono oli ilmoitettu vielä Eckeröön Ahvenanmaalle näyttelyyn tälle syksylle. Viimeinen puserrus ja sitten talven yli taukoa. Bonon sisko Kira omistajineen lähti mukaan. Me olemme Mariannen kanssa olleet toistemme suurimpia yllyttäjiä tässä näyttelytouhussa, ja he ovat olleet mukana joka kerta, kun Bono on kehässä menestynyt. Ihanaa, että on ihminen, joka tsemppaa ja kannustaa!!!

Tytöt ajoivat meille Espoosta perjantaina, koska lauantaina oli aikainen lähtö Turusta Amorellalla kohti Maarianhaminaa.

Kira oli hiljattain aloittanut juoksuaikansa ja itse asiassa astutettu juuri viikkoa aiemmin. Valitettavasti se haisi Bonon nenään edelleen erittäin houkuttelevalle, ja Bono kyllä käyttäytyi melko mahdottomasti härkkiessään siskoaan aivan taukoamatta....

Mun pieni urhea matkustaja yksin suuren laivan kannella.

Täytyy sanoa, että jos Bonoa jostain voi kehua,

se on mielettömän hyvä matkustamaan ja asettuu taloksi minne vaan.

Lauantai-illan huumaa kämpillä.

Molemmat sisarukset päätyivät suihkuun ja sen jälkeen silkkien alle, että

turkki painuisi kauniisti.

Menestystä jälleen!!

Bono oli valioluokan toinen ja sai vara-Cacibin, joka

muuttuu Cacibiksi, koska voittaja on jo C.I.E.

(Cacib = kansainvälinen serti, jolla siis tullaan kans.väl. valioksi.

C.I.E.  = kansainvälinen näyttelyvalio)

Onneksi oli aikaa myös kävellä pitkin Maarianhaminaa.

Kaunis ja kiva pieni kaupunki!!

Näyttelyn jälkeen koirille pitkä lenkki.

Sitten ne jäivät kämpille nukkumaan ja me siirryimme

ihan naapurissa olevaan sporttibaariin pizzalle.

Koska olen aamuvirkku, heräsin tapani mukaan maanantainakin jo seiskalta. Bono oli jotenkin hirveän levoton aamupalan jälkeen, ja koska sen kynnet rapsutteli ja ripsutteli parketilla, pistin vaatteet päälle ja lähdin kävelylle sen kanssa.

Meillähän lenkkeillään niin paljon, että tuollainen kahden päivän lyhyt lenkki -päivässä tyyli taisi saada sen levottomaksi, ja mieluusti se kävelikin kaupungin ympäri.

Maisemat oli kauniita, ja olimme lähteneet niin aikaisin liikkeelle, että oli vielä hetken vähän hämärää.

Kaupungin katuja ja kauniita vanhoja taloja.

Rantamaisemaa. Aurinko nousemassa ja vähän punertaa kaislikossa.

Kävelykatua, ja mokoma roskakuski, joka kiinnitti huomion.

Maanantaina laiva lähti vasta iltapäivällä. Kun palasin Bompsin kanssa kämpille, Marianne ja Kira heräilivät. Syötiin rauhassa aamupala ja pakkailtiin. Sitten heitettiin kamat autoon ja luovutettiin kämppä pois. Otettiin renkaat alle ja päätettiin vähän katsella maisemia.

Otimme suunnan kohti Lemströmin kanaalia. Viehättävä paikka!!

Kesäaikaan siellä olisi kioskia ja jäätelökioskia auki, eli varmasti mainio paikka vaikka piknikille.

Koska aikaa edelleen oli, ajeltiin vielä vähän. Tuollahan matkat eivät ole juuri kummoisetkaan. 

Olimme katsovinaan kartasta, että Jomalan kirkon vieressä olisi kylä, jossa ruokapaikkoja yms.

Kirkon löysimme ja sitä kuvasimme, mutta harmi kyllä mitään muuta emme seudulta löytäneet ja päädyimme ajamaan takaisin Maarianhaminaan lounaalle.

Laivalla Kira rentoutui minun sylissä kun Marianne haki kahvia.

Vanhat kotikulmat, turistina Porvoossa, osa monta

Keskimmäinen lapseni on siis työharjoittelussa Porvoossa, ravintolassa nimeltä Sicapelle.
Jos satutte kaupunkiin, poiketkaapa siinä kirkon vieressä sapuskalla. Jotain fine diningia, hienoa piperrystä ja ruohosipulinkorren asettelua kastiketahran ja perunapyree-nökäreen väliin.... tiedättehän. No, se on se, mitä hän haluaa oppia ja paikka on siihen tosi mahtava.

Voihan siellä yöpyäkin. Ilmeisesti Sicapelle on samalla hotellin ravintola.

Minähän kävin aikanaan lukion Porvoossa. Sikäli kaupunki on tuttu. Vanhempani asuivat siellä pitkään, joten myös aikuisiällä on usein käyty. Nyt isäni on asunut jo.... jösses, siitä on jo 10 vuotta, täällä. Itselläni on kaupungissa vielä rakas ystävä, jonka kanssa ollaan tekemisissä tällaisena sosiaalisen median aikana liki päivittäin, ja puhelimitsekin kuukausittain.

Turistina kuvaamassa kaikkea mahdollista. Tästä oviaukosta on kuljettu kerran jos toisenkin.

Päristelin Porvooseen keskiviikkona iltapäivällä. Juotiin kahvit, hölötettiin ja lopulta kiskottiin lenkkikamat päälle ja painuttiin ulos. Reilu 8 km myöhemmin sauna päälle, sitten lauteilla parannettiin maailmaa vielä vähän, ja mahtava yhteinen iltapala koko heidän perheen kera.

Mikä älyttömän näppärä keksintö: 3,75 desin viini!!! Siis puoli normaalipulloa. 

Juuri tällaiselle kuin itse olen: juon lasin tai kaksi, loput jää happanemaan. Ei varmasti edullisin vaihtoehto noin ostettavaksi, mutta halvempaa silti kuin ostaa 0,75 litran pottu, josta kaadetaan puolet viemäriin. Lisäksi juuri tämä punaviini oli tosi hyvää. Ei se tosin mahdottoman hyvältä maistunut vahvan valkosipulikastikkeen päälle, mutta you know....   =D

Tänään sitten turistina.  (Argghh, mitkä silmäpussit. Uni jäi vähän vähäiseksi, vaikka nukuinkin hyvin.)

Ensin poikkesin yhdessä kuppilassa ostamassa vähän tuliaisia, ja sitten porhalsin tytärtä moikkaamaan ja vanhaa naapuria siinä samalla.

Olisin halunnut kuvata vanhaa kotia, mutta järki voitti. Yksityisyydensuojan vuoksi ei siis yhtään kuvaa niiltä huudeilta. 

Talo on perinteinen punainen rintamamiesmalli. Se, mitä jaksan edelleen ihmetellä, eikä asia itselleni kuulu pennin vertaa, mutta ihmettelenpä vaan: jos haluaa uutta, miksi ostaa vanhaa? 

Eli sieltä on revitty kaikki ulos ja kannettu "uutta Ikeaa" sisään, pihaan rakennettu tosi moderni pihaterassi kaikkine kalusteineen, puut kaadettu (pihassa oli 7 omenapuuta ja monta muuta havujuttua, sireeniä yms), mitään kasvillisuutta ei juurikaan enää ole (mutsilla oli kukkapenkkejä joka puolella), ja kaiken kruunasi lähes talon korkuinen lasten kiipeilyteline, sellainen, jonka olen tottunut näkemään leikkipuistoissa. (Eikä siinä mitään, mutta jösses se oli roisin näköinen siitä naapurin pihalta katsoen... sen olisi voinut naamioida jollain puskalla vähän.)

Eipä siinä, jokainen tekee omaisuudellaan mitä lystää, mutta kuvittelisin talon myymisen olevan hankalaa, jos sisäkuvat antaa ymmärtää modernia ja talo on kuitenkin selvästi vanha. En tiedä tajuaako tästä selityksestä mitään, mutta ihmettelen.

Sen verran rapsuttelin uusien omistajien koiraa siitä aidan läpi, että totesin ihmisten olevan oikein mukavia, nuori perhehän se. 

En tosin maininnut kuka olen tai millään tavoin kutsuttanut itseäni sisälle. Haluan pitää ne muistot ja mielikuvat, mitkä on jääneet.

Petri's Chocolate myi kivat Ellen Svinhuvudin leivokset ja vähän macaroneja. Heillä on vanhaan kaupunkiin avattu myymälä vasta viime viikolla. Suloinen paikka. Myymälä ja pieni kahvila siinä samassa. Suosittelen sitäkin.

Juotiin aamukahvit. Tyttärellä kaikki hyvin. Viihtyy ja tykkää paikasta, oppiikin omien sanojensa mukaan. Niin sopuisasti ne siellä naapurin Ullan kanssa jutustelivat. Leivoskin oli hyvä. Tosin myönnettäköön, että olin noussut jotakuinkin suoraan aamupalapöydästä lähtiessä ja tuo oli melkoinen paukku.... ei kyllä tehnyt hetkeen mitään mieli.

Sitten heittäydyin turistiksi täysin. Ystävälläni oli oma meno ja oltiin sovittu lounastreffit puolenpäivän jälkeen....

Ensin kirkon vierestä "rytytyty-mäkeä" alas. Nimi aikanaan meidän lasten keksimä. Mukulakivi kun täryytti kunnolla auton renkaiden alla. Tuota mäkeä mentiin ylös ja alas kun käytiin mun vanhemmilla Pappilanpellolla. Nykyään siitä saa ajaa vain alas.

Siltaan oli neulottu lystikkäitä putkia. En tiedä miksi, selitystä en löytänyt vaikka etsin.

Tykkään tuosta kukin tehdystä vaakunasta ja vuosiluvuista. 

1347 on jo hivenen ränsistynyt, 2016 näkyy vielä hyvin.

Klassikko.

Näihin ranta-aittoihin ja vanhan kaupungin värikkyyteen ei kyllästy.

Joki oli aivan rasvatyyni. Toisaalta vähän harmitti, että edellisenä päivänä olisi ollut aurinkoista, mutta kaikkea ei voi saada.

Vanhan kaupungin kujia.

Lukion ja poliisilaitoksen vierestä kuljin torille. Maisema on vähän muuttunut, mutta pääsääntöisesti kaikki on paikallaan. Oikeassa reunassa Seurahovi (muistin, että se on Seurahuone....), jossa asuin isän (ja sen onnettoman hamsterin) kanssa kuukauden silloin lukion ekalla.

Porvoo on kasvanut ihan mielettömästi. Jotkut alueet, jotka oli 80-luvulla pelkkää metsää, on nyt raivattu ja tehty tonteiksi. Kävellessä jotkut talot on kyllä niin mahtipontisia, että enpä tiedä. Ei ihan omaan makuuni....

Toisaalta tontit on jotenkin nykyaikaisesti 300 neliöisiä ja kun siihen heitetään päälle 250 neliötä kämppää, ei ihme, ettei pyykkiä voi pihalla kuivata. Eihän siihen mahdu kuin hätäiseen metrin-puolentoista kaistale jotain ruohoa kasvamaan, ja naapurit voi suoraan omasta keittiöstään tarkistaa mitä toisaalla syödään....  

Muutama talo oli niin hullusti asemoitu, että niiden katolta valuu takuulla lumet naapurin pihalle. Käytännöllinen tapa muuten.

Lounas"leipänen" älyttömän hyvällä lohitäytteellä. Paikka oli Vanhassa kaupungissa, gelateria-kahvila Cafe Pos 3 eli lausutaan Postres. Italialaista gelatoa jälkiruuaksi... jep, kieli meni melkein mukana. Me suupaltit saatettiin olla ehkä kolme sekuntia hiljaa kun nautiskeltiin.

Vähän tuliaisia kotiin (ja töihin), eli Brunbergin tehtaanmyymälään. Ihan kuten suunnittelin.

Pettymys: ei juurikaan mitään maistiaisia!! Jukra, harmitti. 

Nimittäin, kun en tykkää suklaasta, ei paljon lohduttanut, että jostain saamarin tryffeleistä oli maistiaisia. HÖH!!

Suukkoja ostin II-laatuna muutaman laatikon, kaneli ja salmiakki Alkuja ja lisäksi noita meidän suosikkeja: lakritsitoffeeta. 

Vastaanotto kotona oli melko viileä: talo oli tyhjä ja hälytin vaan piippasi kun tulin sisälle. Olin ihan, että "höh, ei ketään missään".

Nuorin oli koirien kanssa juuri lenkillä ja sitten riemu repesi kun tulivat. Tykkää ne sittenkin, että olen täällä! Hih!

Ihana käydä vähän tuulettumassa. Ihana tulla kotiin.

Tää otetaan, Päkä, niin uusiksi!!!