Talviloma

Tämän talven talvilomaviikko meni iloisesti. Äkkiä mutta kaikenlaisen kivan merkeissä. Ihania ihmisiä ja ystäviä nähden ja rentoutuen.

Rauhallinen perjantai-ilta lenkkeineen ja saunoineen. Hyvät yöunet ja aamulla startti kahvin jälkeen.

Ensimmäinen pysähdys Huittisissa, koska se nyt 

matkan varrelle osui.

Kaunis parin kilometrin luontopolku,

yhdessä kohtaa vähän veden alla pitkosten osalta,

mutta hyppimällä pääsi kuivin jaloin.

Etukäteen olin töissä sanonut, että toiset ne pääsee Palmasiin ja Bangkokiin, mutta meillä kohde oli tälle vuodelle hyvin eksoottinen KIHNIÖ.

Mieshän ei 6 viikkoa leikkauksesta ollut vielä lentokelpoinen, joten alkuperäinen suunnitelma muuttui tästä syystä. Sanoisin, että melkein parempaan, koska elukat sai mukaan.

Tarkoitus oli patikoida, rötväillä, lukea ja vaan olla. 

Loman alkajaisiksi kohteena Kauhaneva.

No, jos nimessä lukee "neva", sitä voisi päätellä, että kyse on suosta.

Ja maaliskuun lauhat yöt ja päivät olivat sulattaneet sen verran,

että ihan lenkkarikelit ei totisesti olleet....

Varpaiden kastelun jälkeen päädyttiin jatkamaan matkaa vielä 20 minuuttia.

Meillä oli goretexit mutta ei polvimittaisena.

Lauhanvuorella oli hieno reitti.

Lisäksi reitti Kauhanevalta tänne oli varsin kaunis pienten kylien läpi.

Karvialaisesta kyläkaupasta (mikä söpöliini!!) ostetut munkkipossut

kelpasi mainiosti kahvin kaverina.

Hauvoille oli luonnollisesti omat herkkutikut taukoa varten.

Kihniön Pyhäniemi oli hauska. Kesällä se on varmasti täynnä elämää, koska ihan meidän mökin edessä oli pitkä U-mallinen hiekkaranta. Alueella lisäksi iso minigolf sekä frisbee-golf rata. Hyvät ulkoilumaastot ihan mökin pihasta lähtien ja rauhallinen tunnelma.

Minähän pelkään jäätä. Jos jäällä ajaa paloauto, olen silti vakuuttunut, ettei se voi kestää ihmisen painoa. Niin ollen nämä kuvat ovat tälle talvelle ihmeitä. Erityisesti, koska jäästä näki läpi pohjaan ja ahdisti hirvittävästi....  (Vettä oli jalkojen alla ehkä 30 cm....)

Ainakin kaksi metriä rannasta.... 

Kotiin palattiin rauhallisesti tiistaina siten, että jarrutettiin vielä pienen matkan päässä ja käytiin tallustelemassa torpparin taival Seitsemisellä. 

Reitin alussa varoiteltiin käärmeistä, joten tämä lienee ollut paras mahdollinen ajankohta patikoida siellä. Viehättävä reitti tämäkin. Syötiin eväät ja ajeltiin rauhassa kotiin.

Viime vuonna vietin talviloman töitä tehden ja tälle lomalle en varannut yhtään vuoroa. 

Jo puolivälissä viikkoa olo oli sellainen, että "tältäkö normaaleista ihmisistä tuntuu, kun ne oikeasti lomailee..." ja olin kyllä rentoutunut ja tyytyväinen.

Kotipihalta saunan viilennystauolla

Viikonloppuna oltiin puuhasteltu kaikenlaisia koti-juttuja mutta sunnuntai valkeni niin kauniina, että päätettiin lopettaa loma vielä yhteen retkeen. Marttilan korven eräreitistöllä Lotikon kierros kuulosti kivalta, joten jälleen kerran eväät reppuun ja menoksi. 

Superkaunis reitti. 

Kyllä loma on ihmisten parasta aikaa!! 
Mutta oli varsin kiva palata töihinkin. Kaikenlaisia suunnitelmia ehdittiin tehdä jatkoon, joten ehkäpä jatkossa lomat lomina ja vähän vähemmän extravuoroja töissä?
(Tältä osin hiukan jännittää, koska viime vuoden veroehdotusta ei tietenkään ole vielä tullut ja järjettömästä ylityömäärästä johtuen vähän jännittää miten omien verojen kanssa käy....)

Neljä kansallispuistoa viidessä päivässä. 

Aika monta lounais-/länsisuomalaista puistoa on nyt käyty. Seuraavaksi pitää suunnata idemmäksi.

Patikkakeikkaa Keski-Suomessa

Jälleen puuhakas viikonloppu patikoinnin merkeissä pari viikkoa sitten. Kohteena ensin Leivonmäen kansallispuisto Joutsassa. Mahdottoman kaunis paikka. Mäyränkierros oli kiva ja kahvit maistuvat.

Joutsjärven laavulla kahvit.

Todella upea paikka.

Yllättävän paljon aikaisemmin tulee pimeä, kun menee muutaman sata kilometriä pohjoisempaan. Heti kolmen jälkeen oli nimittäin jo niin hämärää, ettei uskallettu enää poiketa erilliselle taukopaikalle vaan jatkettiin autolle. Ne otsavalot kun jäivät taas reissulta...

Majoitus oli tällä kertaa Muuramessa. Ja edellisestä kerrasta opittuna, myös arvostelut oli luettu viimeistä 1200:tta myöten...  Ihan ok paikka. Ei mitenkään merkittävän kiva, että menisin uudestaan, mutta riittävän siisti, hiljainen ja lämmintä vettä sekä sauna. 

(Jää vaikutelma, että tosi moni majoituspaikka on jämähtänyt vähän 70-luvulle. Yritetty päivittää mutta lievästi epäonnistunein ideoin... esim. tiskikoneen luukkua ei voinut avata 30 cm enempää, koska roskiskaapin ovenkahva tuli eteen. Tiskikone on tietenkin ollut pakko laittaa, koska nykyihminen ei tiskaa...
Oli hankittu uusi suuri jääkaappi, mutta sellaiseen paikkaan, ettei ruokailija voinut siirtää penkkiä yhtään...)

Napattiin mahtavan hyvä kiinalainen take away-ateria mukaan matkalta ja syötiin itsemme ähkyyn perille päästyä. Eipä se muuta kaivannut kuin unta.

Aamu valkeni kauniina ja pääsi yllättämään: LUNTA! (Onneksi tuli laitettua ne nastarenkaat!)

Rauhassa käveltiin mökkikylän ympäri, syötiin aamupalaa ja pakattiin. Tien päällä kahvit vauhdissa ja itse asiassa toiseen puistoon eli Isojärven kansallispuistoon. Majavapolku kuulosti houkuttelevalta. Allekirjoittanuthan tietenkin ajatteli, että siellä on pato, jonka päällä majava istuu kuin Disney-leffassa ja pureskelee jotain tikkua..... 😂

Mutta olivat ryökäleet padonneet sen verran, että polku katkesi valtavan tulvan alle yhdestä kohtaa, ja lenkkareilla ei ollut mitään asiaa, kun todennäköisesti kumisaappaan varretkaan ei olisi riittäneet.

Niinpä jouduttiin ottamaan omia jälkiä takaisin, mutta ei se haitannut. Kaunista oli.

Ajettiin rauhassa kotia kohti. Urjalan makeistukun kohdalla sen verran jarrua, että jouluksi vihreitä kuulia (juu, ei minulle....) ja vähän töihin tuliaisia. Hurja ryysis parkkipaikalla, kaksi isoa bussia ja henkilöautoja kymmenittäin.

Siihen on viereen avattu jonkinlainen huoltoasema, joka näytti myös viihtyisältä. 

Kotona rauhassa tuvan lämmitystä ja sauna. Mitäpä hyvään viikonloppuun muuta vaadittaisi.

Syksyä

Osuipa jo aamulenkille pakkasia heti lokakuun puolivälin jälkeen. Ei kirpsakka keli muuten, mutta tossunpohjat lipsuivat yhdessä kohtaa jonkin verran...
Sittemmin ollaan toki oltu huolella plussalla. Moni kyselee talvirenkaiden vaihtamisesta. Itse mietin lähinnä sitä, missä vaiheessa vaihdan nastarenkaan fillariin.

Tällekin vuodelle kävi niin, että kesälomapäiviä jäi käyttämättä sen verran, että tuli vaatimus käyttää ne vuoden loppuun mennessä. Koska olin viime vuonna joulua edeltävästi vapaalla, tänä vuonna olisi jonkun toisen vuoro. Niinpä pari pidennettyä viikonloppua suunnitelmiin, majoitukset varaukseen ja retkelle.

Päivälleen vuoden jälkeen sama paikka ja sama patikka. Eri seura.

Repovesi siis.

Karmea ajomatka. Sanotaan Suomen teistä muuten mitä tahansa, on kaksi, joita en haluaisi koskaan ajaa: tie 25 (Hanko-Hyvinkää) sekä tie 6 (Kouvola-Porvoo).

Luonnollisesti molemmat osui tälle retkelle. Mennessä jyristeltiin 25:sta rekkojen perässä ja jarrutettiin puolen kilsan välein tolpille (koska edellä menijä jarrutti, minusta vauhti ei sitä vaatinut...) joilla toi pätkä on miinoitettu.

Päästiin kuitenkin perille. Saarijärven parkkialueelta reissuun. Repuissa evästä, juotavaa ja hyvää tuulta. Eikä ristin sielua missään.

Olhavalla tulet ja tauko. On se merkillinen kallio: aivan kuin veitsellä leikattu pystysuora. Se kohta, mistä kalliokiipeilijät tulee alas, laskeutuu pienelle lämpäreelle, joka ulkonee kalliosta. Muuten pudotus olisi suoraan järveen. Lämpäreen päältä sitten venekyyti "rantaan".

Tauon jälkeen kavuttiin tietenkin katsomaan maisemia. Keli oli suhmurainen eikä katsomista kovin paljon ollut. Vähän houkutti kävellä "Korpin kierros", joka lähtee vuorelta eteenpäin ja kiertää nähdäkseni järven lähinnä pyörällä ajettavia teitä pitkin. Nehän olisi nopeita kävellä koirien kanssa.....

mutta valo alkoi hiipua kun kello kävi, ja lähinnä huolestutti, ettei jäädä pimeässä kävelemään epätasaista polkua. Otsalamppuja ei oltu pakattu mukaan. (Ensi kerralla muistaa nekin!)

Pölhökustaat pääsi reissuun

Tultiin siis alas omia jälkiämme ja päätettiin kuitenkin kiertää jokin tullessa nähdyistä järvistä toiselta puolelta. Tuolla on hyvät opasteet. Kartoissa on selkeät merkit ja kun seuraa esim. tietyn tulipaikan/laavun nimeä, pystyy siitä aina jatkamaan seuraavaan etappiin.

Kilsoja tuli reilun kympin verran, ehkä 12km. Aamulla oltiin kävelty jo kertaalleen perinteinen aamulenkki joten koirat oli aivan vireessä vielä reitin lopussakin. Ihmisillä ehkä painoi tossuissa jo vähän. Varsinkin kun aivan viimeisenä oli valtava jyrkänne. Polku tuli suorastaan pystysuoraan alas ja koirat oli pakko päästää hetkittäin vapaaksi, koska niiden veto olisi kaatanut, kun muutenkin piti ottaa neliveto itselleenkin päästäkseen liukumatta seuraavan männyn kylkeen.

Kas, kun makkaraa paistettiin niin paljon, ettei ihmiset syöneet.

Jäi sitten luppakorville taukopalkka. 

Olhavanvuoren maisemaa

Olin varannut majoituksen Verlasta. Alkuperäinen ajatus oli, että jos majapaikka on tosi kiva, soitamme ja pyydämme saada jatkaa majoitusta vielä toisen yön ja kävelemme seuraavana päivänä lisää.

No tuota.....

Kun Bookingin kautta varaa majoituksen, jonka hinta on reilu satanen yöltä, sitä odottaa tiettyä tasoa. Varsinkin kun Bookingiin julkaistut kuvat antavat ymmärtää kyseessä olevan varsin kiva mökki kahdessa tasossa kaikilla herkuilla. 

Totuus oli kuitenkin 12 neliöinen huone, jossa jääkylmä vessa ja kaksi erittäin surkeaa ja vanhaa sohviksi puettua "vuodetta", joissa kummasskaan ei pystynyt nukkumaan. Toisen patjaan upposi ahteri sen 30 cm keskelle heti ja toisessa taas oli kivikova ohut petari. Sauna oli terassilta toisen oven takana  ja siellä ei ollut vesipistettä eli ei peseytymismahdollisuutta!! Keittiön hanasta tuli järvivettä. (Joka haisi kuolemalta, kunnes sitä oli valuttanut vartin verran.....)

Emme sitten päättäneet jäädä toiseksi yöksi. 😒

Tuliaisia. Hassu kuva, joka jäi vinoon.

Kotimatka tuli sitten 6-tietä pitkin. Tolppia, ohittajia, vaaratilanteita.... joopa joo.

Porvoossa kirjaimellisesti 5 minuutin pysähdys. Nappasin Brunbergilta pari laatikkoa suukkoja töihin vietäväksi ja koirat kävi pisulla. 

Porvoossa ei ole ainakaan liikennejärjestelyt muuttuneet sitten 1987. Edelleen kaupungin läpi ajettaessa saa jarruttaa jokaisiin valoihin. Ja niitä riittää. 

Muuten kaupunki on kasvanut tosi paljon. Olisi ollut kiva pysähtyä pidemmäksi aikaa, piiipahtaa vanhoilla ystävillä jne, mutta sadekeli ei houkutellut lenkille ja edellisen yön valvomisen jäljiltä oli ikävä kotiin.

Retki oli kiva. Muutaman viikon päähän on varattu jo vastaava. Kohde vaan toinen.

Lempi opukseni. Ideapankki.

Toivottavasti marraskuulla on vielä kirkkaita päiviä. Sateessa ei ole kiva patikoida, vaikkei se sikäli haittaa, että aina on kuivia vaatteita, joihin vaihtaa. Se on vaan omalla tavallaan muuten tympeää.

Valkoista joulua, vihreämpää joulua

Varsinainen joulu siis tuli ja meni. Omalta osaltamme vietimme joulun tosi rauhassa ja valoisasti, olihan meillä siis LUNTA. (Löysin itsestäni pienen talvesta tykkäävän ihmisen, joka haaveili opettelevansa hiihtämään....)

Ajoimme siis lauantaina Vuokattiin. Jossain vaiheessa syksyllä löysin hauskan tarjouksen (yksityiseltä) ja kyselin lisää. Hinta oli kovin edullinen, ja ajatus ensinnäkin lomasta ja toisekseen valkoisesta joulusta houkutti kovin. Sairaanhoitajan urani aikana en muista montaakaan joulua, etten olisi ainakin jotain osaa joulusta tehnyt töitä. Tuolta käsin se olisi mahdotonta. 😃

Lähtö oli aamulla ajoissa. No, muiden mittapuulla ajoissa, omallamme aika myöhään. Teimme koirille kunnon aamulenkin ja söimme aamupalaa ennen starttia. 

Matkalla jossain Jyväskylä-Kuopio välillä.

Maisema sen kuin kaunistui kun matka eteni.

Kuopiossa pidimme pidemmän tauon ja söimme myöhäisen lounaan. Sen jälkeen alkoi nopeassa tahdissa tulla hämärämpää ja navigaattori olisi halunnut opastaa merkillisille pikkuteille. Päätimme ajaa vitostietä kuitenkin suoraan Kajaaniin saakka, josta voisi helposti siirtyä perille. Päätös oli hyvä, tyypillinen Suomalainen ajokeli talvella. Liukasta oli, mutta porukka tuntui olevan hyväntuulista, koska mitään älyttömiä ohituksia tai perseilyjä ei liikenteessä ollut. Käytimme matkaan aikaa huomattavasti enemmän kuin GPS:n mukaan olisi pitänyt mennä. Nuo lienee laskettu kesänopeuksilla, koska pysähdykset oli nopeita tuota ruokailua lukuunottamatta. Ja mikäpä siinä kiirettä olisi tehnyt.

Kulta-Katti löytyi nopeasti, sijainti oli täydellinen, majapaikka vastasi täysin kuvaustaan ja asetuimme nopeasti taloksi. Siitä talvikamppeet päälle ja koirien kanssa lenkille tutustumaan alueeseen.

Tuo Katinkullan "kylä" on minusta tosi kiva. Se on kauniilla tavalla toteutettu, kävelyteitä oli runsaasti ja pitkin aluetta kulki hauska 2,5 km latu, jota pitkin porukka suihki suksillaan. En ole tarkistanut, mutta se lienee rakennettu joskus 80-luvun lopulla (?) ja paritalot ovat nykyään hyvän kokoisten puiden suojassa, ikään kuin metsässä. Ehdottomasti viehättävä. (Kun vertaa muutamaan muuhun vastaavaan majapaikkaan, jossa olemme käyneet: kaikki puusto hakattu alas ja pellolle pistetty sitten pystyyn kerros- ja rivitaloja...)

Meidän majoituksesta oli 800 m kylpylään ja 100 m ladulle. Kauppaan oli huikeat 200 m joten autoa ei tarvinnut startata sitäkään varten.

Illan aikana lähinnä asetuimme taloksi ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavasta päivästä eteenpäin tutustuimme alueeseen lähinnä kävellen. Mies sai jonkun lenssun ja oli jo sunnuntaina räkäinen kuin mikä. Jaksoi kävellä kun rauhassa mentiin, mutta esim pidemmät patikat jätettiin suosiolla vähemmälle. 

Ensimmäisen päivän aamulenkkiin kuului hupaisa juttu. Tultiin takaisin, jäin touhuamaan jotain pyykkien kanssa, ja mies meni keittiöön laittamaan kahvia. Hän huikkasi "mitä keitetään" ja vastasin "Ei mun takia tartte" ja toinen oli ihan hölmistyneenä että mitä hittoa, justhan se sanoi, että keitetään kahvit. Tajusi sitten kun käänteli kahvipussia käsissään....

Ihanien naapurien joulupaketista

Itse tosiaan ihastuin alueeseen kovin. Ihastuin myös siihen, kun maassa on lunta, pikkupakkasta eikä ole liukasta ja lumi narskuu kenkien alla. Pimeyskään ei tuntunut niin pimeältä. Olen kuvitellut vuosia vihaavani talvea, mutta kyse onkin siis täkäläisen rapa-kura-jää-liukas-pimeä talven vihaamisesta. Tuollainen oikea talvi, se niin sanottu lapsuuden talvi, on ihan eri asia. Ja katsoessa lapsuuden valokuvia, ihan oikeasti täällä etelässäkin oli muinoin oikeat talvet. Ei se pelkkää höpöpuhetta ole tuo ilmastonmuutos. Valitettavasti.

En ole hiihtänyt sitten lapsuusvuosien. Tuo on kuitenkin ollut jo joitain vuosia vähän takaraivossa, ja olen puhunut suksien hankkimisesta, mutta koska nämä Varsinais-Suomalaiset kelit.... eipä paljon houkuta. En ole koskaan kokeillut vapaan tyylin luisteluhiihtoa ja pystyn toki näkemään, miten sekoan käsiin ja jalkoihin, kun pitäisi "luistella" ja silti samalla saada ne kepakot osumaan mielellään muualle kuin jalan eteen... 😂

Tuolla olisi voinut pimeässä salaa harjoitella ja kaatuilla ihan itsekseen.

Rinteeseen en uskaltanut. Olen sillä lailla arka, etten halua laskea yksin. Mies taas ei polviltaan enää mutkamäkisuksiin pysty, joten suosiolla skippasin. Olen kuullut runsaasti kehuja Vuokatin rinteistä, joten joku kerta isommalla porukalla, jossa joku toinenkin laskee. Ja itse voisin laskea vaikka pulkkamäkeä, kun sopivasti hullu porukka olisi mukana.

Toisaalta lumettomalla kaudella tuolla vaaralla on kilometrikaupalla ihania reittejä käveltäväksi ja läskipyöräiltäväksi....  Tavatessamme ystävät torstai-iltana ensimmäiset sanat olivat "meidän pitäisi lähteä tuonne porukalla."

Ymmärrän hyvin, että tuolla valmennetaan olympia-tason urheilijoita. Puitteet oli kertakaikkiaan upeat. Osa spandex-asuisista suksijoista lienee myös tosi urheilijoita päätellen vauhdista, millä pyyhkäisivät vähän pidempiä latuja ohi.

Alue oli koristeltu kauniisti ja levollisesti.

Itselaukaisimella leikittiin ja johonkin kuvaan osuttiin ennen kuin puhelin taas kaatui...

Alueella olisi kilometreittäin reittejä. 😍

Tuon vajaan viikon aikana tehtiin useita lenkkejä joka päivä. Kämpillä ollessa istuskeltiin kirjan ja takkatulen ääressä. Sanoin jossain kohtaa ääneenkin, että "näetkö miten olisin kotona ollessa sanonut jossain vaiheessa päivällä, että mennäänkö vähän päiväkävelylle?" Kun kotona räpäskä-kelit, kuraa ja liukasta, ei paljon houkuttele. Tuolla oli niin kiva seikkailla eri puolilla ja antaa koirien lukea uutisia. Koirathan olivat aivan uuvuksissa kaikesta jatkuvasta menosta. Tohkeissaan olivat aina lähdössä ja mieluusti kävelivät, mutta kämpille päästyä kaatuivat jokainen jonnekin nukkumaan.

Olin ottanut kotoa mukaan pari peuranlihapalaa ja ostettiin vain lohi ekana päivänä. Meidän jouluruuat oli siis peurapataa ja jääkellarin lohi. Kun kumpikaan ei merkittävästi kaipaa perinteisiä suomalaisia jouluruokia, näillä pärjäsi. Miehen lenssu ja alueella uutisten mukaan riehuva influenssa ei hirveästi houkutellut mihinkään valmiiseen pöytään.... (eikä toki sekään, että siellä oli tarjolla sitä jouluruokaa.)

Räkätaudista johtuen jätettiin myös kylpylä väliin, vaikka sinne olisi ollut kiva mennä. Toisaalta sen verran alue ihastutti, että tulemme sinne varmasti menemään toistekin. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset käyvät siellä vuosittain. Alue oli aika täynnä, tosi monessa paritalossa (niitä osake-paritaloja?) oli jouluvaloja ja ihmisiä liikkui tosi paljon päivittäin. 

Ilmeisesti Katinkullan golf-kenttä on jotenkin poikkeuksellisen hyvä? Lajia tuntematta en osaa ottaa kantaa. Päädyimme jonain päivänä seikkailemaan kentän ympäri. Päädyimme metsän reunaan ja paikalle ajoi ski-doo mies, jolta kysyimme saako kelkan jälkiä pitkin kävellä. Hän totesi lunta olevan niin vähän (!!!) että hyvin saa vielä kävellä kun ei latuja voi tehdä, joten tallustimme koko kentän ympäri umpihangessa päätyen itse asiassa lähes jonkun pihaan.... 

Hihitellen päädyimme kylpylän taakse ja totesimme kentän olevan varsin suuri.

Ystävämme, intohimoinen pyöräilijä, ihastui paikkaan tämän kuvan perusteella.

Loma oli siis mainio. Paluumatkan aloitimme ajoissa ja yllätys oli melkoinen kun radio uutisoi matkalla tuon Tapaninpäivän olevan oletettavasti kiireisin paluuliikennepäivä. Olin ajatellut, että ihmiset ottivat lomaa pitkälle joulun yli, kun kahdella vapaalla sai yli viikon....

Asia, joka kiinnitti kotimatkalla huomiota liikenteen osalta: kun nopeusrajoitus tässä maassa nyt pääsääntöisesti on se 80 km/h, on metkaa, että aina löytyy se kuski, jonka mielestä tuo kyltti tarkoittaa, että pidetään oma nopeus jonon ekana siinä 70-75 km/h välillä. Ja sitten kun ohituskaista alkaa, nostetaan oma nopeus 95-100 km/h, jolla saadaan pidettyä paikka jonon ekana. *vähän silmien pyörittelyä*  Meillähän ei ollut edes kykyä ohitteluun, boxi katolla tuo sen verran ilmanvastusta, että ei tuo minun pikkuropponen lähde kuin tykin suusta. Roikuttiin siis jonossa Jyväskylästä alaspäin, mutta Tampereen jälkeen helpotti. Matka kuitenkin eteni eikä ollut vaaratilanteita.

Toinen liikenteeseen liittyvä juttu, johon olen kiinnittänyt huomiota yleensä, en tällä reissulla, on, että moottoritielle liittyessä pidetään nopeus siinä 65 km/h kun ne motaria tulevat ajavat sataa... siinä on sitten ratkiriemukasta yrittää päästä liikenteen joukkoon kupeksimalla kaikkien edessä kun et pääse kiihdyttämään. Ne liittymiskaistat kun kuitenkin on jo motarinopeuksilla.

Kotimatkallakin meno oli kuitenkin asiallista ja rauhallista. 

Kuopion korkeudella alkoi olla jo räpäskä-keliä ja Jyväskylän korkeudella ihan silkkaa vettä. Tampereelta alas kaikki olikin jo vihreää ja mustaa....

Tähän maisemaan vielä uudestaan 💖

Kun olet niin uupunut, että ajattelet haukkaavasi puruluuta

ja nukahdat kuitenkin kesken... 

Oi, valkeata joulua

Viikon kirjat.

Näistä toiseksi alimmainen miehen.

Koti oli palatessa vähän viileä, mutta kiitos näiden plussakelien, yhdellä lämmityksellä lämpeni normaaliin. Vähän jännitti miten puuhellan uuni savuttaisi, mutta lähti vetämään hyvin. Mentiin vielä samana iltana katsomaan Levoton Tuhkimo paikalliseen leffateatteriin. Vanhana Dingo-fanina en olisi voinut sitä jättää väliin, vaikka totta puhuen leffa ei ollut niin ihmeellinen kuin odotin. Se oli kuitenkin hyvin leikattu ja osan aikaa ei pystynyt sanomaan oliko mikin ääressä oikea vai näyttelijä Neumann.

Perjantaina olin siis sovitusti töissä. On kiva huomata, että niin hauskaa kuin lomalla onkin, minulla on sellainen työpaikka, jonne on kiva palata. Ei siis harmittanut vähääkään herätä aamulla ja lähteä liikkeelle. Mies oli koirien kanssa kotona ja viikonlopun lenkkien jälkeen taitavat olla maanantaina tyytyväisiä meidän molempien vihdoin lähtevän töihin, että saavat jäädä lepäämään päiväksi.

Onneksi saimme olla joulun muualla kuin tässä ankeudessa.

Lonkeronharmaa on ihan oikea sana kuvaamaan tätä.

Viikonloppuna sitten normaaleja kotihommia ja vähän ylimääräistä ruuanlaittoa. Tytöt olivat perheineen tulossa syömään sunnuntaina, silloin myös vasta meidän joulu.

Ihanaa kun pienet tulivat taas. Olivat nukkuneet päiväunet kotona ja aivan täynnä virtaa saapuessaan. Heti alkuun piti pariin kertaan käydä moikkaamassa koiria, jotka oli portin takana yläkerrassa sen järjettömän sähläämisen vuoksi, mikä vieraita aina seuraa. Kaksi pientä ja kolme riehuvaa koiraa ei oikein toimi näissä neliöissä...

Mutta lelut ja leikit alkoivat vauhdikkaasti ja meidän syödessä olkkarissa oli iloinen höpötys. Hilla varsinkin on vihdoin "löytänyt äänensä" oltuaan siis lähes kolme vuotta aivan hiljainen. Nyt tyttöä ei voi hiljaiseksi kutsua kuin nukkuessaan. 💕  Sen päiväistä höpötystä ja touhua riitti. 

Vähän jo katettu ja savukala tuotu sisään.

Muuna ruokana ihan vain lihapataa ja muussia salaatin kanssa.

Joulupukki oli käynyt tässä osoitteessa joulun aikana,

kun ei tiennyt meidän olevan poissa.

Kerrassaan viehättävä päivä ja ilta. Tytöt olivat toisistaan tietämättään tehneet meille mielettömiä herkkuja: toinen dajmia ja toinen kinuskinougata. Ah! Muksut olivat onnellisia lahjoistaan, joskin meidän hankkimat ensisukset tuntuivat hivenen hassulta lahjalta tässä kelissä....

Ensi vuoden alusta vanhempi tytär keskittyy sitten enemmän opiskeluun ja tekee vähemmän töitä. Nuorin taas edelleen pohtii mitä alkaisi isona tehdä. Joten epäilenpä, ettei hän vieläkään saa haetuksi opiskelupaikkaa, vaikka toki se on sikäli viisasta, että turha menettää ensihakijan oikeutta, jos ei aidosti tiedä mikä kiinnostaa. Harmittaisi sitten joutua hakemaan toistamiseen. Onhan hällä vielä tuossa pari vuotta ennen kuin ikä tulee sillä lailla vastaan, että on "pakko hakea", jos haluaa ensikertalais-statuksesta hyötyä.

Minä päätin tempaista ja öljytä puuhellan päällä olevat vuolukivet. Teimme taas sytykekuppeja ja aina tulee tipluja steariinista. Niitä ei saa millään kivistä pois ja näyttävät likaisilta. Öljyämällä pinnasta tulee musta ja aavistuksen likaa hylkivä. Niinpä levittelin sormin parafiiniöljyt kivien pintaan ja etureunaan ja meistä siitä tuli oikein tyylikäs. 

Jonkin verran se haiskahti ensimmäisillä lämmityksillä, mutta teen saman vielä olohuoneen kamiinan päällä olevalle kivelle.

Öljytty ja vielä kosteudesta kiiltelevä pinta

Oli tarkoitus julkaista video siitä meidän joulujunasta, mutta en tunnu saavan sitä mitenkään tänne. 😡

Ilmeisesti koko on liian suuri tai jotain, ja taidot eivät riitä moisen kutistamiseen. YouTubeen en jaksa alkaa sitä lataamaan ja sitä kautta julkaisemaan. Onhan se nyt kumma.... 

Junavideo, tai sitten ei...

tai ainakin vahva ehkä....

Patikkareissu

Auton vuosihuolto, mikä mainio syy tehdä retki itselle uuteen paikkaan.

Kahvit ja tykötarpeet reppuun, auto huoltoon ja toisella loppumatka. Kohteena Iso-Valkee järvi, joka käsittääkseni sijaitsee Someron kaupungissa, mutta voisi yhtähyvin olla myös Salon kaupungin reunama-aluetta.

Googlen ohjeet paikalle oli jälleen omintakeiset. Itsellä mennyt täysin maku siihen G:n akkaan, joka ohjeistaa, koska tuntuu, että puolet ajasta se eukko ei tiedä oikean ja vasemman eroa. Perille kuitenkin päästiin siten, että auto jätettiin melkoisen pienen metsätien varteen ja käveltiin loppuun. 

Kävi ilmi, että alueelle tulee useampia pieniä metsäautoteitä, joista suurin osa oli hyvinkin paljon paremmin kuljettavissa, kuin G:n meille opastama. Toisaalta, samainen eukko on minua ja ystävää kuljettanut Rovaniemellä yhtä korttelia ympäri kävellen ja samoin ajatti Kemissä korttelia ympäri kun tietöistä johtuen ei pystynyt kulkemaan...  eikä millään olisi laskenut uutta reittiä, kun mentiin toiseen suuntaan, hihkui vaan "tee U-käännös"....

Kotioloissa tuo tyyppi tunnetaankin paremmin nimellä "saakelin akka".

Järven ympäri menee kiva polkumainen reitti, hyvin merkitty ja kulkee jatkuvasti siten, että järvi on näkyvissä. Lenkin varrella on kaksi laavua, joissa polttopuut ja vessat, lisäksi pari erillistä grillipaikkaa, joissa ei voi avotulta pitää tulipalovaaran aikaan.

Järven vesi oli uskomattoman kirkasta. Pohjaan näki todella syvälle. Erehdyin todistamaan sen koettamalla astua pohjaan, mutta kun reiden puolimatka kastui eikä varpaat tavoittaneet pohjaa, oli uskottava, että sinne ei vaatteet päällä olisi asiaa. Harmi, että uikkarit jäi kotiin.

Pojat oli tietty tohkeissaan saadessaan juosta ja uida, ja sitten uida ja juosta vähän lisää. 
Pakkasin mukaan kahvit ja pienet eväät, tarkoitus oli syödä myöhemmin kunnon ruokaa, joten välipalalla mentiin. 

Sen mitä tosiaan jalkoja kastelin, vesi oli hyvinkin +20 ja olisi sietänyt uida.

Päivä oli lämmin, vaikka aamulla outo sumu teki olon viluiseksi ja kosteaksi. Sumun hälvettyä päivä tosin kääntyikin helteen puolelle.
Järven ympäri käveli ehkä nelisen kilsaa. Hyvin helppokulkuista, tosin juurakoita oli paikka paikoin, ja samoin joissain kohdissa rinnettä siten, että toinen jalka kulki alempana. Huonojalkaisena en lähtisi ehkä tätä kokeilemaan. 

Meillä oli auto reilun kilsan päässä järven rannasta ja kulutimme tarkoituksella aikaa siten, että pääsin hakemaan auton lähes samantien valmiina.

Alueella on myös yksi vuokramökki, jossa näkyi ikkunasta kurkistettuna olevan kerroslaverit ja pöytä+penkki. En ole varma oliko mökissä myös pieni sauna. Riippumatossa pystyisi nukkumaan alueella, puita riitti sitä tarkoitusta varten. Saattaisi olla kiva kohde kaveriporukalla mennä grillaamaan ja viettämään iltaa.