tiistai 27. lokakuuta 2015

Jatkuu

Siitä, kun ensimmäisen kerran päädyin hengittelemään Ventolinet ea:n verhoihin, on nyt kolme viikkoa. Virallista saikkua takana 15 päivää, mutta käytännössä olen näiden kolmen viikon aikana käynyt tekemässä sen yhden vuoron, joka toi saikun...

Kolmessa viikossa ehtii paljon.

Olen kävellyt koirien kanssa 205 km (tänä aamuna laskettu luku). Ilman yhtään lepopäivää. Valitettavasti se tuntuu selässä ja jaloissa.... lepoakin tarvittaisiin.

Kirjasto on lempipaikkani, olen lukenut 18 kirjaa,
19. on nyt vaiheessa... saan sen loppuun tänään ja jatkan seuraavaa. Lukeminen on intohimoni.

Olen aloittanut katsomaan Greyn Anatomian kausia alusta, nyt on viides ohi (eilen kaksi viimeistä ahdistavaa jaksoa pikakelauksella) ja kuudes aloitettu. Pysyykö työote tällä kasassa? Ei takuulla...  *röhönauru*  (Tjaah, taisin aloittaa katsomisen ja paljon ennen lomaa...)

Olen leiponut. Leipää, pullaa, kakkuja, piirakoita, yhtä sun toista. Tehnyt ruokaa, nautiskellut keittiöstä ja ajasta. Pessyt pyykkiä. Yhden ensimmäistä kertaa en ole imuroinut. (havainto tämäkin) Pitäisikö tänään? Arki on pyörinyt.

Olen ollut patalaiska, lojunut ihanassa Lotan potkuhousuhaalarissa pitkin kämppää. Vaikka puhelin krenkkaa, en ole saanut aikaiseksi pestä hiuksia, piirtää silmiä päähän ja pukeutua esim. farkkuihin, että olisin voinut lähteä ihmisten ilmoille vaikka nyt vertailemaan puhelimia...  (Ruokakaupassa kävin pipo silmillä....)

Olen naureskellut tinttejä, varpusia, pikkuvarpusia ja yhtä tikkaa. Lintujen ruokinta on aloitettu ja meidän parvekkeella on vilinää. Että ne tirskuttaa.

Olen saanut nauttia kauniista säästä ainakin 90 % ja luultavasti jo yksin tästä syystä tämä syksy tulee olemaan helpompi kuin viime vuonna. Kirkasvalolamppu tosin on käytössä aamuisin.
Olen juonut enemmän ja vähemmän hyvää kahvia ja silittänyt koiria.

Kolmessa viikossa ehtii paljon.
Koirat jäävät takuulla kaipaamaan tätä lomaa: joka aamu ihana pitkä lenkki vapaana metsässä. Sen jälkeen rötköttelyä missä milloinkin. Karo yleensä sohvalla, Edu mun jaloissa toisella tuolilla, pää mun jalkojen takana.

On kiva palata töihin.
Toisaalta pakko myöntää, että olen nauttinut tästä suunnattomasti.
Huono omatunto seuranani olen nauttinut mahdollisuudesta olla terveenä luvalla pois töistä. Sairaslomalla.
Toivottavasti siellä on tuuletettu paikat kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Sitä sun tätä, ja mitä jos...

Joulukuu on ollut vauhdikas ja siinäkin on pikkasen vähättelyn tuntua. On ollut viikkoja, jolloin olen havahtunut perjantaina töissä, että ...