Hyvästi 2015, tervetuloa 2016

2015, en jää sinua kaipaamaan. Muutama hassu viikko, joita kannattaa muistella, muuten yhtä kuraa alusta loppuun. Paska vuosi.

2016, odottavalla kannalla.
Aloitin sulkemalla sosiaalisen median omalta osaltani. Tulevan vuoden aikana nähdään oliko niitä oikeita kavereita, jotka ottaa yhteyttä kun ei voi koneelta lukea kuulumisia. Niitä on ehkä kolme. Loppujen kohdalla kyse on sitten iloisesta yllättyneisyydestä.

****
Menen illaksi töihin. Kotiin siinä vaiheessa, kun kotona läähättää yksi levoton sielu, hermostuneena jatkuvasta metelistä. Ei pysty syömään, ei voi päästää pihalle asioilleen, ei voi olla paikallaan.
Luultavasti istun lukemassa kirjaa kellarissa sen kanssa ja menen ennen puoltayötä nukkumaan. Yleensä se on siihen rauhoittunut.

Miksi Suomessa pitää rakettien ampumisen olla kansalaisoikeus? Ottaen huomioon ne vahingot, joita joka vuosi tulee kun känniääliöt ja kakarat aiheuttaa itselleen ja sivullisille, puhumattakaan roskaamisesta joita yksikään ei takuulla seuraavana päivänä ole korjaamassa.
Miksei rakettien ampuminen voisi olla oikeutettua kunnille, kaupungeille ja yhdistyksille? Paitsi, että tällä saataisiin kerralla vähän isompi ja hienompi show, se voitaisiin sovitusti myös aikatauluttaa niin, ettei paukkuarkojen koirien ja muiden eläinten tarvitsisi olla montaa päivää kirjaimellisesti kusi sukassa.

Eipä silti, ei tässä maassa montaa muutakaan järkevää lakia ole, joten tätä ei pitäisi viitsiä edes hämmästellä.