perjantai 15. tammikuuta 2016

Talven ihmemaa

Lumityöt on vähän kuin ruohonleikkuu: sitä innostuu aina kauden alkaessa, että "jee, pääsee taas pitkästä aikaa tekemään tätäkin".... ja heinäkuun alkuun mennessä on valmis tilaamaan Lemminkäisen pihaa hoitamaan ja näköjään tammikuussa alkaa toivoa, että kevät tulisi jo.

Raavin omaa pihatietä puhtaaksi tässä aamulla lenkin jälkeen. Mikäs tuota kevyttä pakkashöttöä on siirrellessä... Rauhalliseen tahtiin kun ohimennen leikittää koiria ja samalla lykkii, ei se nyt varsinaisesti tunnu edes työltä. Tilanne on täysin eri, kun tulee märkää loskaa jonka läpi on oikeasti paha ajaa.


Pihatiessä ei ole muuta kurjaa kun sepeli, joka kulkeutuu lumentyöntimen myötä nurmikolle... Kesällä saa sitten kyykkiä noukkimassa kiviä ja paiskoa niitä takaisin tielle etteivät kolise ruohonleikkurissa.

****
Pasi on käynyt omaa kouluaan nyt vuoden. Joka toinen torstai hän lähtee jo kuudelta Turkuun bussilla, ja eilen kävi niin tylsästi, että itsekin lähdin jo kuuden jälkeen töihin. Koirat jäivät ilman perinteistä aamulenkkiä. Tytöt oli kyllä onneksi kävelyttäneet puiston ympäri, että edes tarpeilleen pääsivät, mutta muuten tiedän minkälaista mököttävää naamaa täällä on näytetty....
Harmillisesti syksyllä oli muutama näitä päiviä, ja nyt eilen taas, että myös oma koulutukseni osui torstaille, eli ajoin töistä Turkuun iltapäivällä ja tällöin paluu jää aina myöhäiseksi. Koska sinne tulee nyt ajettua, yleensä pyrin järjestämään muutkin siellä hoidettavat asiat sitten samalla, ja niinpä eilenkin poikkesin viemässä pojalle 7,5 litran pyykinpesu-hanapakkauksen ja hänen meille unohtuneet joululahjat. Lisäksi ajettiin kotimatkalla pikkuserkkujen luokse vielä kahville, niin senhän arvaa miten kotiinpaluu viivästyy.
Koiraparat.

Onneksi niillä on normaalisti sen verran tyylikkäät oltavat lenkkien suhteen, että kestävät hyvin nämä poikkeukset. 
Edellispäivän iltana mentiin hännät viipottaen niin reippaasti, että olin ihan hikinen. Mummokoira erityisesti pisti parastaan. Ilmeisesti niitä turhautti kovat pakkaset kunnolla. Nyt kun on lauhempaa, mennään niin iloisesti reilu tunti.
Ostin hammaslääkärikäynnin yhteydessä Multidogs-tabletteja ja näyttääpä siltä, että virkeys on lisääntynyt. Ehkä tuollainen vitamiini-kuuri tekee noillekin hyvää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...