torstai 31. maaliskuuta 2016

Villa Karoliinan tarina

Kun maaliskuussa 1999 muutimme tähän taloon, taustalla oli tapahtunut muutama oleellinen asia:
Olimme ostaneet tontin ja suunnitelleet sille talon (piirustukset on olemassa edelleen), olimme vuokralla paritalossa, jonka omistaja haki ”pitkäaikaista vuokralaista” ja sen sijainti oli ihanteellinen tonttia ajatellen, muutama sata metriä. Kuinka ollakaan, vuokraisäntä muutti mielensä kun olimme asuneet vajaan vuoden ja pisti kämpän alta myyntiin. Paniikissa ei tunnetusti hyviä valintoja ole. 

Paikkakunnalla meni silloin todella kovaa, joten hirveän montaa kämppää ei vuokralle ollut tarjolla. Pienet lapset, molemmilla melko vaativa työ ja asuinpaikka muualla kuin tontin sijaintikunnassa ei kuulostanut hyvältä. Päädyimme pitkin hampain kiinteistönvälittäjän asiakkaiksi katsomaan taloja/asuntoja. Kunnassa oli kaksi omakotitaloa myynnissä, tämä niistä toinen. Toisessa oli pelkkä ulkosauna (isännän haave) mutta en uskaltanut edes ajatella ulkosuihkua talvipakkasilla aamulla ennen töihin lähtöä. Tässä kämpässä meneillään erittäin riitaisa avioero, ikkunoita rikki, joka paikassa ”sun” ja ”mun” kamaa kasoissa, sontaa, likaa…..  Viehättävää kaikin puolin. Sanoin lapsenvahdille kun tultiin esittelyistä, että ”mikä tahansa paitsi se punainen”. Kuuluisat viimeiset sanat kaiketi.



Sedälläni on rakennus/remontointialan firma ja epätoivoisena pyysimme hänet apuun. Kun kaikki vanhemmat ja vielä remppa-Jouko oli paikalla, tulimme uudestaan tutustumaan. Setä totesi kahvikupin ääressä, että ”osta siitä talo niin minä pistän sen kuntoon”, joten teimme (törkeän halvan) tarjouksen, joka hyväksyttiin. Näin päädyimme Villa Karoliinaan (talon virallinen nimi myös kiinteistörekisterissä).

Sivujuonne tähän: minä olen toiselta nimeltäni Karoliina, samoin meidän tyttöjen toiset/kolmannet nimet on Karoliina. Kun perheeseen aikanaan tuli koira, lapset sanoivat, ettei se voisi olla mitään muuta kuin Karo, joten mummokoira sen nimen sai. Tästä syystä on jokseenkin hauskaa, että myös talon nimi "kulkee perheessä".



Setä muutti yhden työntekijänsä kanssa raksalle ja pisti tuulemaan, itse saimme vuokraisännältä pitkin hampain luvan asua vielä kuukauden pari. (Tietääkseni asunnolla ei edes ollut heti ostajaa, mutta vuokraisäntä oli/on luonteeltaan juuri kuvatunlainen.) Edellä mainituista syistä (lapset, työ) emme hirveästi pystyneet raksalla olemaan saati mitään siellä itse tekemään. (Ruokaa kannoin miehille ja siivoilin suurimpia rojuja, siinäpä se.) 
Olimme nuoria ja osaamattomia ja luotimme ammattilaisen sanaan. Aika monta asiaa talossa tehtiin niin, etten itse asiassa pystynyt/saanut kommentoida asiaa ennen kuin oli jo valmista. Tästä erimerkkinä WC ja keittiö: kalusteet vaan ilmestyi sinne ja niille paikoille, joihin laitettiin. Ehkä juuri tästä syystä olen vuosien varrella ollut jokseenkin kyllästynyt siihen, että mitään ei mahdu minnekään, kamat tuntuu olevan väärillä paikoilla ja liian ahtaasti (talo on kuitenkin iso)… ja pikkuhiljaa omat taidot ja uskallus on kasvanut ja ollaan itse tehty väliseinää, purettu niitä, vaihdettu keittiön kalustus jne. Siinä tehdessä on myös tullut sellainen ilo käsillä tekemiseen. 

Minusta on huisin kivaa maalata, slammata, asentaa ja ruuvata. Parasta on tietenkin suunnittelu mutta toteuttaminen on vähintään yhtä hauskaa. Silloin kun lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, toinen vaihtoehto oli rakennusalan koulutus. Minkä rakennusmestarin maailma minussa menettikään. Heh! 


7 kommenttia:

  1. Kiva tarina! Ei tainnut kaikesta huolimatta olla huono talo-ostos!

    VastaaPoista
  2. Muistan vieläkin kun kävin talossa ekan kerran ja kerroit tarinan kylpyhuoneen laatoista jotka liikkuivat... 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai varjele, älä edes muistuta...... =D

      Poista
    2. Meidän talon nimi on muuten Riitanpuisto 😂

      Poista
  3. Voi tää oli kiva tarina!
    Meillä on käynyt samalla tavalla kaksi kertaa (!) että on haettu pitkäaikaista vuokralaista ja kuitenkin laitettu kämppä myyntiin. Siinä sitten omia kamoja pakkaillen on näytetty kämppää mahdollisille ostajaehdokkaille, reilua.

    Hauska sattuma tuo nimi! Selvästi talo oli tarkoitettu juuri teille <3
    Meidän "tilan" nimi on Pihlaja. Luulen että nimi juontaa siitä, että pihaan kaarretaan ison pihlajapuun ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä yhdessä näytössä lapset itki vuolaasti "noi vie meidän kodin..." Ai kamala, näin jälkeenpäin naurattaa, mutta taivas miten noloa se oli silloin, ja mieti mitä ne ostajaehdokkaat on ajatelleet. (Ei muuten ostaneet.)

      Joo, tää on kyllä Koti isolla K:lla. ♥

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...