sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Ystäväkirja

Tartun näihin satunnaisiin haasteisiin.
Älyttömän kivoja blogitekstejä olen kahlannut näiden parin vapaapäivän aikana. Kiitos teille kirjoittajat!! Kannustavaa, inspiroivaa ja viihdyttävää. Ikäänkuin uusia ystäviä. ♥
Sori, etten ole enää kaikkia uusia löytämiäni kirjoittajia vielä edes lisännyt listaan. Listan pituus hipoo kohta A4:sta.

Mutta tämä haaste, ystäväkirja-tyyliin

1. Perheeseeni kuuluu:
yksi mies, kaksi koiraa, kolme lasta (p+t+t). Lapsista vanhin muutti pois kotoa vuosi sitten, mutta käy aika ajoin (hyvin harvoin) ja muutenkin tapailemme kun meistä jompikumpi käy sillä suunnalla.

2. Ammattini:
tällä hetkellä sairaanhoitaja. Vanhalta/ensimmäiseltä koulutukseltani olen talousalan ammattilainen ja sitä työtä teinkin pitkälle yli 15 vuotta yhteensä. Tällä hetkellä tykkään uudesta työstäni kovin, varsinkin kolmivuoroista, (jotain perversioita voinee näin paljastaa.....) jotka mahdollistavat melko mainion aikataulusuunnittelun.

3. Harrastukseni:
luen aina, koko ajan ja kaikkialla, taaperran metsiä koirien kanssa, käyn aika ajoin riehumassa itseni hikeen joko salilla tai kahvakuulatunnilla, mutta onko näistä mikään varsinaisesti "harrastus". No jaa.

4. En osaa:
pitää päätäni kiinni silloin kun jokin asia jurppii. En myöskään omaa kristallipalloa, jota nykyisessä ammatissani usein tarvittaisiin...

6. Oudoin tekemäni asia:
En osaa sanoa. Joku ulkopuolinen voisi katsoa elämääni ulkopuolelta ja olla kaikenlaista mieltä tästä.

7. Jos saisin 10 miljoonaa:
nauttisin elämästä läheisieni kanssa kunnolla asioilla, joissa rahalla on merkitystä, pitäisin sapattivuoden ja ihmettelisin maailmaa.

8. Jos saisin (vai joutuisin?) olemaan päivän mies:
haluaisinko? Korjaisinko vuotavat hanat tai jotain? Hmmm...

9. Hävettää tunnustaa:
etten omaa minkäänlaista itsekuria. Tuokaa taloon salmiakkia ja ne on kohta syöty. Pyytäkää treenaamaan tosissaan ja kun päädyn pois mukavuusalueeltani, annan periksi.

10. Elämän tarkoitus on:
elää kaikki päivät niin, ettei katumista kuolinvuoteella ole.

2 kommenttia:

  1. Nämä haasteet on kivoja lukea. Usein paljastuu jotain uutta kirjoittajasta ja tulee sellaisia yhtäläisyyden tunteita, kuten sama elämäntilanne tai mielenkiinnonkohde :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun olit käynyt minun blogissani vierailulla. Yllätyin oikein, kun kommentti oli ilmestynyt ikivanhaan postaukseen:))Toki saat napata idean. Olen siitä jopa otettu. Sinä vaikutat mielenkiitoiselta tyypiltä. Varmasti käyn jatkossakin lueskelemassa blogiasi.

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...