Näistä kolme ensimmäistä meni mallikkaasti. Koirien lenkkikin alkuun. Minähän pidän aina meidän piskejä irti, ja ovat sillä lailla luotettavia, että tulevat vislauksesta luokse ja antavat kytkeä kiinni. Toki olen myös hyvin tarkkaavainen ja koetan itse reagoida ensin, ettei esim. toinen koira pääse yllättämään, koska silloin riita on valmis.
Olin juuri ehtinyt sanoa miten kivaa kun molemmat on tällä hetkellä niin virkeitä ja hyvävointisia. Pappakoirakaan ei merkittävästi enää linkuta eli lihakset on vahvistuneet kipeän kohdan ympäriltä ja jalka on myös levännyt riittävästi vaikka kunnon lenkkejä on heitettykin.
Sitten tultiin tutulle pisteelle, johon aina heitän koirille karkkeja kanervikkoon haisteltavaksi, vähän aivojumppaa, ja kas kummaa: siinä haistellessa Edulla oikein näkee kun järki lähtee päästä. Voisin vannoa, että sellainen tyhjä pilvi vaan nousi pään yläpuolelta, se iski kuonon maahan ja lähti. Vauhti kiihtyi nollasta sataan siis sekunneissa, kumpikaan ei ehtinyt reagoida ja siinä vaiheessa kun vihellettiin, se mennä viiletti jo täysillä kumpareen takana. PRKL!
Itse lähdin jatkamaan polkua eteenpäin, mies nousi perässä tätä toista polkua ja Mummokoira siinä hyvin hämmentyneenä söi karkkeja ja mietti mitä ihmettä nyt tohkataan.
Kun ravasin polkua eteenpäin, itsellä oli jo kirkkaana paikka, minne se ehkä juoksisi... tuttu Pipsa-narttu takuulla haisee hyvältä juuri nyt, ja Pipsan perään on ennenkin lähdetty. Saamarin Casanova. Vanha äijä eikä yhtään järkeä.
Pääsin reitin loppuun ja vastaantulijoille hihkuin, että koira on karussa ja kannattaa soittaa jos sitä näkyy..... En ihan ehtinyt Pipsan portille kun mieheltä tulee viesti, että "molemmat on kiinni ja perässä tullaan". Palasin omia jälkiäni takaisin, löysin omani, ja toinen on aivan räkä poskella, silmät kiiluen - ja ontuu.
No, loppu hyvin kaikki hyvin. Pipsan parhaat päivät sai jälleen uroksen sekaisin, eli jatkossa lenkit suunnataan toiseen metsään nyt pari viikkoa (remmissä!!!) Illalla ei enää onnuttukaan, eli koipi ei onneksi pahemmin tästä nopeasta säntäämisestä ottanut itseensä. Ja oikeastaan tuo casanovaaminen vähän naurattikin, toisen ilme oli juurikin niin pöllähtänyt kuin voi kuvitella.... eikä tälläkään kertaa käynyt flaksi. Kovaa on koirapojan elämä.
****
Päästiin siis lähtemään kuitenkin ajallaan kohti Turkua.
Takapenkillä kyydissä Kärcherin höyrypesuri, aivan paras laite kylppärin ja keittiön kaakeleiden putsaamiseen. Lisäksi imuri, kaksi pellillistä kahvin kanssa syötävää (porkkanakakkua ja mokkapaloja) ja folion alla broilerikiusaus.
Ajeltiin vanhaa tietä, koska hoppu ei ollut. Eipä tuota moottoritietä niin merkittävästi nopeammin edes aja, vanhalla 110-tiellä on satasen rajoitus ja vähän hauskemmat maisemat. Eikä tarvi samalla tavoin jännittää kaikkia hassuja ohittajia ja muita autoilijoita, joilla on kaikilla aina niin kova kiire...
(Takaisin tultiin toki motaria, vaikka silloin oltiinkin pakettiautolla. Eläimiä varten tie on oivallinen kun on aidattu.)
Tämä näkymä on jatkossa sitten vaan varta-vasten-ajaessa. Tähän asti pojan luokse on menty tästä ohi.
Ei poikettu. Ajatuksia kyllä on mitä voisi käydä hivelemässä....
Viimeisiä kertoja näillä kulmilla. Pojalla on ollut tosi kiva yksiö tuolla takimmaisessa korkeassa talossa. Mutta kun käytännössä ovat asuneet yhdessä jo vuoden alusta, ihan hullua maksaa vuokraa kahdesta kun kerran kivaa kaksiota heille tarjottiin.
Miehet kantoivat pakettiautoon huonekaluja ja muuta painavaa ja lähtivät viemään ensimmäisen keikan. Minä jäin höyryttämään kylppäriä, joka oli itse asiassa valmiiksi melko siisti. Onpa kuitenkin seuraavan asukkaan kiva tulla paikalle kun ei tarvi ensimmäiseksi alkaa pesemään. Lisäksi omalta osaltani varmistan sen, ettei vuokravälitysfirman kanssa tule mitään sanomista vaan maksavat takuuvuokran takaisin kiukuttelematta.
Kahdesta asunnosta siirrettiin autoihin tavaraa ja kannettiin kolmanteen.
Tyttöystävän asunto kolmannesa kerroksessa eikä hissiä, uusi asunto neljännessä ja hissi, mutta osa tavaroista kulki hissillä ja ihmiset portaita. Tuli tehtyä pienimuotoinen aerobinen treeni tuossa lauantain aikana kun hypittiin rappuja eestaas. Reisissä tuntuu....
Uusi asunto on valkoinen, valoisa ja kiva. Saatiin sinne hienosti tavarat lähes paikoilleen, syötiin porukassa päivällä ensin kiusausta, myöhemmin ennen meidän kotiinlähtöä vielä pizzaa aivan talon alakerran paikasta.
Tuparilahjaksi vein sähköhammasharjan harjoja. Mokomat maksavat enemmän kuin uusi laite.
Nyt kelpaa nuorison aloittaa yhteiselämää.
Meillä ei Mauri onneksi koskaan lähtenyt pimperon perään. Mutta vinkui ja huokaili kotona, siis sisällekkin asti se loora muka haisi. Nykyäänhän pötkylä on palliton, mutta vieläkin ajoittain nuuhkii vanhaan malliin. Eikä luonne ole pehmentynyt yhtään!
VastaaPoistaOnneksi säästyitte pahemmilta haavereilta naisseikkailuista! ='D
Älä muuta vislaa. Arvaa vaan kun joutuisi "ruokkoja" maksamaan jos tuo pääsisi toteuttamaan itseään. =)
PoistaTänäänkin nenä kävi, mutta remmin nokassa se onneksi käyttäytyy vaikka vaihtoikin tien puolta tiuhaan... Pojat pojat.