Sen kerran, kun jonnekin menen, olen innoissani ja pohdin, että pitäisi koettaa muistaa useammin.... ja sitten se jää.
Salon Taidemuseo Veturitallissa oli kuitenkin valokuvanäyttely, jota on lähes koko kevät hehkutettu lehdissä, ja usea tuttu on sitä kehunut. Kun nuo vanhemmat palasivat Suomeen, lähetin jo ennakkoon viestin, että olen ajatellut teidät raahata moiseen ja innostuivat.
Valitettavasti tämä näyttely loppuu jo tällä viikolla, joten en voi sitä erikoisesti suositella ainakaan pitkänmatkan kävijöille.
Kaikki paikkakuntalaiset tosin kehotan käymään. Tuonne on pääsymaksu naurettavan edullinen ja minusta kuvat oli hienoja.
Luontokuvissa on muutenkin sitä jotain.
Tähän nallenpentuun tykästyin heti.
Nuo pyöreät korvat hörössä, tarkkaavaisena. Jos jonkun näistä haluaisin omalle seinälleni, tämän.
Taidemuseossa oli sellainen systeemi, että Heikki Willamo itse oli puhunut nauhalle tarinoita eri kuvista. Kuvien vieressä oli punainen nappi, ja kun meille annettua pientä "nauhuria" (sellainen pitkulainen avaimenperä) napsautti (infrapunavalolla) tähän nappiin, ääni alkoi siitä kuulua ja kuuli sen tarinan.
Lisäksi jotain kansantarinoita oli tulostettu julisteiksi.
Hän oli matkustanut mm. Norjassa ja Islannissa kuvaamassa eläimiä ja luontoa.
Kuvien tarinat olivat paljon sellaista muinaisihmisten kokemaa, miten kalliopiirroksissa jo kuvattiin mm. hevosia.
Nämä issikat oli pitkine tukkineen vaan niin sympaattisia.
Myös tässä lähialueella hän oli kuvannut jotain karjaa, noita pitkätukkalehmiä.
Niistä otettuja kuvia oli valotettu kahteen kertaan siten, että taustalla oli myös kallio, jossa ikäänkuin sen sonnin pää.
Nämä oli erityisen hienoja, jotenkin juuri sitä muinais-Suomea kuvaavia.
Kyllä oli hieno kaiken kaikkiaan!
Täytyy nyt koettaa pitää mielessä tuokin paikka. Ainakin tulevalle syksylle sinne suunnitellaan jotain valokuvanäyttelyä, joka kiinnosti jo luettuna. Toivottavasti muistan sen vielä silloin.
Täällä toinen harvakseltaan kulttuuria harrastava ilmoittautuu..
VastaaPoistaVieroksun mm. taidenäyttelyitä, kun jotenkin ajattelen, että "en kumminkaan ymmärrä mistään mitään". Ihan kuin niistä pitäisi väkisin aina jotain ymmärtääkään. Kunhan katselee ja näkee kaiken sellaisena kuin näkee, mutta kun on varustettu sellaisella pohtimisgeenillä, niin pitää tauluillekin alkaa keksimään jotain omia merkityksiä. Paitsi, jos taulu esittää selkeästi jotain. Tyyliin kukka on kukka ja metsä on metsä ja sillä selvä..
Mutta tollaseen luontoaiheiseen valokuvanäyttelyyn voisin mieluusti lähteä. Kiinnostaa sekä luonto että taitavat kuvat, ja jos vielä on mahdollisuus kuunnella kuvaajan oma tarina siinä sivussa, niin kuulostaa kyllä sellaiselta paikalta, jossa viihtyisin. Ja sen harvan kerran kun tulee lähdettyä, sitä tuntee heti jotenkin olevansa ikäänkuin parempi ihminenkin :). Vähän sama kuin että jos näin antiaamuihmisenä on joskus poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä. Maailma näyttää ihan erilaiselta.
Mikähän siinä muuten on, että se "kuulostaa niin hienolta ettei se ole mua varten"? Juuri noin kun sanoit: sitähän voi katsoa ja olla mitä mieltä tykkää.
Poista