keskiviikko 10. toukokuuta 2017

TYHY-päivä

Meidän työpaikalla työhyvinvointi ei ole pelkästään korulause vuosiraportissa vaan aktiivista toimintaa. Meillä on tosi reipas tyhy-porukka, jotka ideoi ja pohtii ja järjestää.

Eilen loikittiin aamulla bussiin ja osin aurinkoisessa, osin räntä/lumi/rae/vesisateessa, ajeltiin kohti pääkaupunkiseutua.


Ensin piipahdukset Iittalan, Oriolan sekä Lumenen tehtaanmyymälöihin. Itselleni keikka oli sikäli halpa, että Iittala oli sikamaisen kallis (kakkoslaatu maksoi monta euroa enemmän kuin ykköslaatu paikallisessa Prismassa), Oriolalta en tarvinnut kuin koiralle hampaidenpuhdistuspuruluita ja Lumenelta ostin (koska Sulo Vilén ja kaikki muutkin...) yhden kasvoöljyn.

Sitten, pääkohteemme:


Eli Porvoo, Brunbergin tehtaanmyymälä ja lopulta muutama tunti aika chillailla kaupungilla.
Vein, eli opastin reitin, muutaman työkaverin lounaalle Cafe Pos3:iin ja olihan kyllä viihtyisää ja hyvää. Ihana paikka!!

Käytiin vielä yksillä Porvoon Paahtimolla ja käveltiin tuota toista rantaa pitkin takaisin bussille.

Ihana vapaapäivä! 
Sää tosin oli niin vaihtelevaa, etten ole hetkeen nähnyt. Miten voikin saman tunnin aikana tulla kaikki neljä, ja vähän enemmänkin, vuodenaikaa......


Tuliaisia toin sen verran, että ostin pari pussia Kaneli-Alkuja sekä noita ihania toffeita, toisen minttusuklaata ja isompi lakritsia.

Sitten Petri's Chocolate Roomista kolme jättimarenkia, joita ollaan tyttären ja miehen kanssa parhaamme mukaan koetettu tuhota, mutta on imelääkin imelämpää, joten kerrankin meikäläisellä säästyy vähän seuraavaankin päivään....


1 kommentti:

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...