sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tuumausta koiranäyttelyistä yleensä

Minähän olen ennemminkin harrastanut aina koirien kanssa ihan vaan metsäpöhköilyä enemmän kuin noita virallisia lajeja. Näyttelyistä en ole koskaan varsinaisesti ymmärtänyt, ja kun tässä edellisen ja nyt eilisen kerran välissä jotain sääntöjä ja värikoodejakin mentiin muuttamaan, olin kyllä aika pihalla.
Sillä lailla se on onnellinen olotila, että kaikki on aina kotiinpäin. Minähän olin iloinen kun jätkä sai kivan värisen arvostelun ja olin pakkaamassa sitä jo kotiin, kun handleri kertoi, että "me muuten mennään vielä kilpailuluokkaankin", ja allekirjoittanut aivan kujalla, että "mitä häh?"


Edun kanssa aikanaan käytiin joitain kehiä juoksemassa, ja koska se oli monen tuomarin mielestä ihan nätti, keräsin sille ne sertit, jotta se valioitui. Myönnän, että jos se olisi ollut järjestään tuomareiden mielestä ruma kuin synti, olisin varmasti jättänyt sen niihin pakollisiin. (Mejä-sääntöjen mukaan koira tarvitsee näyttelytuloksen 15 kk iässä voidakseen valioitua ja toisaalta tuloksen virallisesta näyttelystä (yli 9kk) että voi siirtyä VOI-luokkaan. Meillä on nyt tuo jälkimmäinen kasassa.)

Nälkä myös vähän kasvoi syödessä ja tehtiin muutama ihan hauskakin lomareissu Baltiaan ja käytiin samalla "valioittamassa" se myös Virossa ja Latviassa. Ja ne reissut oli toki suunniteltu näyttelypäivien ympärille, mutta olivat ennen kaikkea yhteistä lomareissua ja hauskoja sellaisia. Pärnussa vietimme koko perhe aivan mahtavan pitkän viikonlopun. Saman kaupungin näytelmissä allekirjoittanut veti asiattoman Miss Märkä T-paita -kisan kun en tajunnut pakata kamppeita kaikkiin säihin ja ukkoskuuro löi päälle juuri kun kipitimme siellä niityllä......  (Naistuomari, voitto ei tullut siitä syystä. Heh!)

Tässä kohtaa sanon, että minusta (käyttö)koiran saaminen valioksi on helppoa kuin heinänteko (ampukaa toki samantien kun/jos olette eri mieltä.), jos muut vaatimukset täyttyvät. (Kuten käyttökoirilla vaadittu taipumuskoe-tulos.)


Puhun luultavasti suulla suuremmalla, mutta minusta aina voi valita sellaisen tuomarin, joka jakaa helpolla hyviä arvosanoja ja sertejä, ja/tai sellaisen näyttelyn, jossa osallistujia on vain muutama. Jos ei ihan ladon seinästä reväisty koira ole, kyllä se tarvittavat sertit kerää....  ja Baltian maissa tollerin kanssa tuo oli todella helppo nakki. Voi olla, että homma on muuttunut näissä vuosissa, mitkä olen ollut puuhasta pois. Aika näyttää! Cockereita on joka tapauksessa enemmän missä tahansa näyttelyissä kuin tollereita 10 vuotta sitten.

Olen kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että Kennelliitto tekee väärin kun jollain tavoin (minusta!!) luokittelee näytelmät ensisijaiseksi jalostukseen liittyväksi kriteeriksi. Nuo missikisat kun eivät palvele suinkaan kaikkia rotuja eikä kaikkia koiria.
Tai muotoilen asian toisin: en pysty henkilökohtaisesti arvostamaan kasvattajaa, jonka ainoa kriteeri jalostukselle on se, että koira(t) on olleet jonkun tai useamman tuomarin mielestä kauniit, jos niiden kanssa ei ole todistettavasti tehty mitään muuta eli niiltä puuttuu kaikki käyttötulokset.
Tässä kohtaa puhun tietysti vain omista roduistani, jotka on käyttörotuja. Seurakoirat on sitten asia erikseen.


Tässä kuvassa näkyy minusta kivasti Bonon vetävä askel. Sillä on oikeasti älyn hyvät liikkeet. Sellaiset, kuin hyvällä harrastuskoiralla tulee olla.

Mutta yleisesti siis näyttelemisestä.
En ole koskaan osannut suhtautua niihin vakavuudella.
Minä en omista yhtään jakkupukua, ja varjelkoon minua joutumasta Bono esittämään missään isossa näyttelyssä, koska tuon rodun kanssa se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Minä siis vetäisin kehässä farkuissa, fleece-takissa ja lenkkareissa.

(Todennäköisesti esittäjän pukeutuminen oikeasti vaikuttaa koirankin arvioon, valitettavasti!)  Tästä syystä ihana handleri on parasta mitä on!!

KIITOS NINNI!!!! ♥ 



Koska en osaa suhtautua ilmeisesti oikeanlaisella vakavuudella, en myöskään tajua sitä neuroottista puunaamista ja selkäänpuukottamista, mitä kehien ulkopuolella tapahtuu.

Aikanaan tollerikehän ulkopuolella kuulin suoraan, miten Edu haukuttiin pystyyn, koska oli "väärän kasvattajan koira" tai ainakin "aivan väärä valinta". Ilman erikoisempia perusteluja siis. Yleensä kyse oli niistä ihmisistä, joiden suosikkikoira oli samassa kehässä eikä meidän vuoksi menestynyt. (Olisi todella mielenkiintoista tietää olisiko juuri se koira saanut parhaan tuloksen, jos meitä ei olisi siellä ollut....)

Minähän en ole Edua esim. pessyt koskaan. Saati sitten näyttelyyn mennessä.
Minusta tuollaisen käyttökoiran pitääkin tyyliin nousta lähimmästä sorsajoesta ja lampsia suoraan kehään, esittäjä mieluusti maastohousuissa ja haulikko olkapäällä (vähän karrikoiden), koska siinähän se koiran oikea tarkoitus on.
Olen kuitenkin todistanut omin silmin, miten häntäkarvoja pörrötetään ja pöksyjä siistitään vielä ennen kehää. Tapansa kaikilla.


Onnellisimmillaan
Ei suinkaan kehässä vaan metsässä.

Bonon kohdalla olen antanut sen verran periaatteistani, että cockeri on pakko pestä ennen näyttelyä, ja se on myös pakko trimmata. (Sitä toki tarvitsee tehdä joka tapauksessa, on se sitten menossa kehään tai ei. Ja tuo on metka rotu siinä, että jos sitä ei oikeasti pese, se alkaa haista märälle koiralle.)

Mutta mitä tulee kehän ulkopuoliseen toimintaan, otin toki mukaan harjan ja kävin koiran kertaalleen sen kanssa läpi. (Eipä uskoisi, kun katsoo seisotuskuvia, sen jalkakarvat kihartuu jo....)

Sen sijaan olin äärettömän kiinnostunut seuraamaan kanssakilpailijoiden toimintaa:
oli trimmipöytää, fööniä, suoristusrautaa (Aion totisesti selvittää onko sen käyttö luvallista!!!!), saksia ja karstoja, useampi. Koiria leikattiin ja nypittiin siinä minuutti ennen kehään menoa ja toistamiseen kehätoimitsija sai huudella samoja koiria....

Sitten kun tällainen huolella puunattu koira sai saman arvostelun kuin esim. me, vieressä kirottiin kuin mustalaiset tai merimiehet ja haukuttiin tuomari puusilmäksi ja sokeaksi ääliöksi.
Samanaikaisesti ko. henkilön koiraa trimmattiin vieressä ja se vapisi.
Olen pahoillani, mutta itselleni ensimmäinen ajatus oli: mitenhän tuota koiraa kohdellaan kotona jos se pelkää noin kovin käsittelyä. Eli onko se vaan ihmisen ylpeyden ja voitontahdon väline, jolla ei ole muuten mitään arvoa? Ja kun ei menestynyt, voidaan paiskata nurkkaan kuin rukkanen?
Pisti niin vihaksi!!

Toisten kilpailunhalu ja voitontahto vie kaiken terveen järjenkäytön! En tajua. En edes halua tajuta.
Muistin taas elävästi, miksi näyttelyt eivät ole minulle mieluisin harrastus. Omissa lajeissani olen tottunut siihen, että kaverinkin menestyksestä iloitaan eikä se ole minulta pois. Tosin harrastankin tavallaan yksilölajia, jossa jokainen voi olla sen ykkösen arvoinen. Ehkä siksi.

Minusta koiralla vaan pitäisi olla hauskaa, on harrastus mikä tahansa. Jos se on näyttelyt, sitten on. Koiran pitäisi tykätä puunaamisesta edes jossain määrin, ainakaan se ei saisi sitä pelätä tai kokea sitä kivuliaana.
Tiedän koiria, jotka aivan syttyvät kun pääsevät poseeraamaan! Edukin oli nuorempana sellainen. Meillä oli kehässä oikeasti tosi kivaa, ja olen sitä mieltä, että meidän välinen "aivan sama mitä sieltä tulee, mutta tässä me nyt pönötetään" asenne toi meille joissain näyttelyissä sitä kiitosta ja rusetteja. Eduhan seisoi kehässä vapaasti häntä heiluen ja minä olin vain sen kanssa (farkuissa ja lenkkareissa), en poseerannut tuomarille tai katsellut muiden esiintymistä.

Mummokoira-Karo aikanaan kulki näyttelykehässä perässä kuin teuraaksi vietävä lammas eikä sille menestystä suotukaan. En sitä myöskään sinne enää ilmoitellut, koska se ei selvästi siitä tykännyt.

Bonosta jää vielä nähtävää.
Tokihan se on nätti, nyt todistettavasti jonkun muunkin mielestä.
Ilmoitan sen ainakin muutamaan kehään ensi vuonna. Katsotaan mihin rahkeet riittää.
Tuo on myös melko arvokas harrastus, joten ihan rahan takia en siellä ala hyppiä joka viikko.


Bono oli niin onnellinen kun oli seisotettu ja Mamma tuli hakemaan.
Se aivan loikkasi mun syliin.
Remmikin jäi Ninnille tässä kohtaa käteen.

Jee!! Mun oma pieni junnukoira!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...