keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Rintasyöpähaasteet

Luin melko pysäyttävän kirjoituksen aiheesta ja allekirjoitan sen täysin. Suosittelen avaamaan linkin. Tuon kirjoittaja on paljon parempi näppäimillään kuin allekirjoittanut edes parhaimpana päivänään.

Eli siskot ja matka jolle kukaan ei halunnut.  Nythän jälleen vouhotetaan pitkin mediaa noista pinkeistä päivistä, sydämistä ja muista lässyttävistä teemoista, joilla muka tuodaan syöpätietoisuutta kehiin. Scheissea, sanon minä.
Tuskin nuo sydämillä profiilikuvansa ympyröineet tai ihmeellisiä "lojun kylvyssä vaatteet päällä" statuksia jakaneet edes loppujen lopuksi käsittävät mistä on kyse - saati, että panostaisivat rahaa tuohon asiaan.


Kyllä, olen Epäilevä Tuomas hamaan tappiin asti. Uskon ihmisistä aina ensin pahaa.

No ei kait.
Olen vain kyyninen ja skeptinen. Ja ärsyyntynyt tästä jokavuotisesta tavasta.

Itselleni jopa joku Duudsonien suunnittelema Roosa-nauha edustaa sitä, että ensin pitää syytää rahaa jonkun tavaran tekemiseen ja sitten vasta saada ihmiset laittamaan rahaa siihen kiinni, kun niitä ostavat.
Kun nekin rahat voisi vaan suoraan sijoittaa tutkimukseen eikä vuosittain keksiä uutta ihmeellistä silkkinauhan pätkää myytäväksi.


Toisaalta, kai se silkkinauhan pätkä on tyhjää parempi. 
Jos näitä vuosittaisia teemakuukausia ei pidettäisi, kaipa asia koskettaisi ihmisiä vasta kun se kirjaimellisesti koskettaa....

Sateisen raikasta lokakuuta!! 
Teemalla tai ilman. 
Huomatkaa, että syöpätutkimus ottaa vastaan myös rahalahjoituksia. Erityisen iloinen olen Johannan puolesta. (Seurusteli muinoin serkkupoikani kanssa...)

1 kommentti:

  1. Mä oon ihan samaa mieltä; en pidä koko Roosa-nauha hössötyksestä. Ketähän tänäkin vuonna tässä oikein tuodaan esille? Jotenkin tuli vaan mieleen, että taitaa porukka ostaa nauhaa vain sen takia kun Duudsonit on sen suunnitellut. Yhtään Roosa-nauhatuotetta en ole koskaan ostanut. Paitsi viime viikolla portugalilaisia Pirkka vadelmia, jotka kotona huomasin olevan tämän teeman alla. Se jo mielestäni kuvaa kuinka kaupalliseksi koko hyvää tarkoittava asia on mennyt!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...