torstai 9. marraskuuta 2017

Melko masentava marraskuu (normikauraa)

Tämä on se aika vuodesta, kun on vaikea keksiä paljonkaan positiivista sanottavaa. Siis marraskuusta.
Keksin kyllä ison liudan kaikenlaista valitettavaa, mutta ei lähdetä siihen.....

Kuvia kaivamalla käy kuitenkin ilmi, että mm. joskus on ollut kauniitakin päiviä. Olennainen tieto päivänä, jolloin vettä tulee kuin aisaa eikä auton tuulilasin pyyhkijät meinaa pärjätä kotimatkalla. (Miehen auto, oma oli huollossa...)


Mitäs siinä makailet kesken lenkin??

Mun parhaat ♥ pojat ♥

ONNEKSI olen oppinut pukeutumaan sään vaatimalla tavalla.
Onneksi ostin uuden, oikeasti sateenpitävän, puvun.
Koetan pilkkopimeässä metsässä tallustaessani muistaa, miten kosteus ja sade tekee hyvää iholle.... kasvoille siis.  =)
Tykkään kyllä, jollain perverssillä tavalla. Metsä saa minut heräämään henkiin ja ilman päivittäistä lenkkiä en varmasti selviäisi marraskuustakaan.


Kerran roikkutuolissa olkkarissa.
Bono ei ihan mahtunut kuvaan, tai käsi oli liian lyhyt.

Olen käynyt kirjastossa pitkästä aikaa.
Olen lukenut omasta kirjastosta (lue: makkarin hyllystä) kaikki Jarkko Sipilän Takatalo-dekkarit jälleen kerran. Tykkään aika ajoin aloittaa tuollaisen "sarjan", missä kirjat ei suoraan liity toisiinsa, mutta jotain juttuja edellisistä aina kulkee mukana.

Edeltävästi plarasin nuo kuvassakin näkyvät Läckbergit.


Kahvihetki


Sammiollinen koiranruokaa.
Sis. bataattia, myskikurpitsaa, puuroa, kurkkua, banaania, porkkanaa ja salaattia.

Olen kyllä aika ajoin niin blondi. Tähän asti on kestänyt hoksata, että koiratkin voisi hyötyä mm. bataatista ja puurosta. Mummokoira-Karollehan keitettiin pitkään puuro aina aamuisin, koska maksasairaana se hyötyi siitä. 
Näin syksyllä kun kurpitsa on halpaa, paahdoin sen uunissa kypsäksi samalla kun kiehautin bataatit ja puuron. Muut vihannekset menee aina raakana.


Tämä on harvinainen näky:
enpä muista milloin olisivat näin vierekkäin maanneet.

Pojilla on ollut harva se ilta nyt jonkunmoiset painijaiset. Siis selkeästi leikkivät keskenään ja hirmuinen tohina ja kolina on pitkin kämppää.
Joko Edu alkaa dementoitua (se ei ole ikinä leikkinyt!) tai sitten se vaan herää johonkin omaan maailmaansa iltaisin. Sitä on kuitenkin kiva katsoa.


Erään iltalenkin auringonlasku.
Vähän harmitti kuvaa valaisevat katulamput.

Joitain auringonlaskuja on ollut, joissa todellakin tajuaa, että filttereitä tai kuvankäsittelyä ei tarvita! 
Liittyykö meidän pohjoiseen sijaintiin vai mihin, mutta kieltämättä noita joitain etelän nousuja ja laskuja nähneenä Suomessa on ehkä hienoimmat värit ikinä!

2 kommenttia:

  1. Kyllä tämä mustuus ja sateisuus on ikävää! Ja kun töistä pääsee, on pimeää. Nyt voisi sitä lunta tulla, kun syyshommat on aikas hyvin tehty!

    Mutta olisihan tosiaan nyt mahdollisuus keskittyä lukemiseen, kutomiseen ja sellaisiin juttuihin, mitä ei tule tehtyä kauniilla kelillä!

    Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan pimeys ahdistaa. Kun ei koskaan ole aikaa tehdä mitään päivänvalossa. Ja mullakin sentään ON mahdollisuus vapaapäiviin niin, että sitä valoa ehtii nähdä. Mietin aina tässä vaiheessa miten selvisin ensimmäiset 40 vuotta elämästäni ns. normaalityössä eli arkisin 8-16.

      Poista

Elämänmuutoksia

Arkipäivien plussapostauksessa vähän vihjailinkin jo kertoneeni lääkärille ikäviä uutisia. Olen irtisanoutunut. Päätöstä en tehnyt kevyin pe...