Huh!! En ole unohtanut blogia enkä lukijoita.
En vaan ollut tajunnut, että marras- joulukuun vaihde voi olla sairaalan sesonkiaikaa....
Hippasen ollut siis hoppua.
Toki vähän on ollut pikkujoulujuttua, menoa sinne, tänne ja takaisin.... mutta pääsääntöisesti siis töissä melko mieletön kiire!
Meillähän oli eteisessä sellainen perinteinen liukuovikomero, jossa kolme osaa: kaksi vaatteille ja sitten siivouskomero. Näppärä ja siisti kaappi, ovet peiliä ja kivasti korkeutta. MUTTA.
Kun on luonteeltaan jonkinlainen hamsteri ja sitten tykkää ottaa vieraita vastaan... niitä vuodevaatteita tarvii hillota jossain, ja vaikka ostin siistejä muovilaatikoita, joissa kaikki on pölyturvassa, niiden pinot kaapin päällä, muiden laatikoiden lisäksi, alkoi jossain kohtaa ahdistaa tosissaan. Kun tähän vielä lisätään se, että miehen kengät ei ikinä olleet kaapissa vaan pitkin eteisen lattiaa, koska kaappi oli ahdas, JA sinne ei voinut laittaa ulkoilusta kosteita vaatteita ollenkaan, ettei koko kaapillinen sen jälkeen haise tunkkaiselle.
Oli tullut aika tehdä asialle jotain!!!
Tilasin ihkauudet liukuovet peilistä koko huoneen korkeudelta. Mittaa koko tälle systeemille tuli 180 x 275 cm. Kävi hulluntuuri: surffasin niitä ovia kun oltiin puhuttu jo pitkään tästä ideasta. Oli lauantai-ilta ja kun osuin sivuille, siellä lukee "kaikki liukuovet -40% vielä sunnuntaihin klo 24 saakka".
Otettiin mitat, laitettiin toiveet koneeseen ja tsädäm: hinnasta putosi tosiaan oikein kunnolla pois. Jätä ne nyt sitten siinä tilanteessa tilaamatta. Ei puhettakaan!
Ovet tuotiin rahtina jo seuraavalla viikolla kotiin ja siitä sitten mies ostamaan liimapuupalkkia, mistä tehdä tuo yksi kulma. Seinähän oli helppo tehdä päätyyn melamiinilevystä.
Tehtiin kaapista ensinnäkin riittävän syvä: 90cm. Meillä kun on jotenkin hassunmallinen eteinen muutenkin, se on hallimainen ja tilaa oli, ja on edelleen melkein vaikka tanssit pitää. Toisaalta lukuisat oviaukot eri puolilla hankaloittaa kyllä sellaisen walk-in-closetin rakentamista, mikä meillä ensin oli mielessä.
Kenkähyllyjen eteen mahtuu kivasti oma työkorini ja silityslauta nojalleen tuohon seinään.
Ylähylly (hattuhyllyä ei ole) on korkealla, mutta sinne pystyy jemmaamaan ne vuodevaadelaatikot ja kaikki muut laatikot kamoineen ilman, että ovat koko ajan silmissä. Bonuksena vielä se, että ne ei kerää ihan samalla tavoin pölyä tuolla.
Vaatetanko on yksi putki eli siihen mahtuu takki poikineen. Se on korkealla, mitoitettu niin, että minä hukkapätkänä pystyn sitä käyttämään. Miksi ne pitäisi ripustaa johonkin mun silmien korkeudelle, kun talossa on korkeussuunnassa tilaa vaikka kuinka? Nyt kun tuulihousut pistää roikkumaan, jopa miehen housut mahtuu suorana henkariin ilman, että lojuvat kenkien päällä kurastumassa.
Oikein märät vaatteet toki kuivataan edelleen muualla kuin kaapissa, mutta esim. ulkoilussa hivenen kostuneet vaatteet voi ripustaa tuonne suoraan, koska siellä on ilmatilaa vaatteiden välissä.
Tuossa näkymättömissä eli keskellä tankoa roikkuu itse asiassa sellainen kankainen hyllylokerikko, jossa on mm. koirien "vaatteet", jotain kaulaliinaa ja pipoa yms.
Kenkähyllyjä tehtiin kolmeen kerrokseen ja alimman alle mahtuu helposti imurinsuulake. Sekin asia, jonka olen oppinut kantapään kautta. Koska hyllytilaa on nyt 3 x 180cm, allekirjoittanut saa vielä toisetkin tossut joskus ostaa!! Hih!
Nyt joku sitten miettii minne laitoin kaikki roinat siivouskomerosta.
No, totuus on, että hamsteri täällä hei! Kun oli pakko siivota, sen kaapin kamoista 99% päätyi pois ja imurille löytyi ei-tosin-niin-nätti-paikka työhuoneen sohvan päädyn takaa, mutta se on siellä näkymättömissä ja helposti käyttöön otettavissa. Silityslauta on tosiaan kaapissa ja pikkusälä (teippiharjat, kärpäslätkät, ihmeelliset purnukat milloin mitäkin suoja-aineita ja suihkeita) menee yhteen siistiin muovilaatikkoon ylähyllylle.
Mutta kaappi on tosi hyvä!! Jos ei lasketa ovien hintaa, tuolle kokonaisuudelle ei tainnut tulla kustannuksia paljon satasta enempää. Ja ovet oli tosiaan lähes puoleen hintaan, niin saadaan olla tosi tyytyväisiä!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sitä sun tätä, ja mitä jos...
Joulukuu on ollut vauhdikas ja siinäkin on pikkasen vähättelyn tuntua. On ollut viikkoja, jolloin olen havahtunut perjantaina töissä, että ...
-
Varoituksen sana! On paljon mahdollista, että tämä teksti tullaan poistamaan. Stalkkaajat ja muut paskan levittäjät, älkää vaivautuko. Teidä...
-
Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa ...
-
Tutustuin sivustoon feelia.fi , joka myy kotiruokaa vakuumiin pakattuna. Jostain syystä olen tullut saamattomaksi tai muuten vaan hidastunut...
Ai että, kun on kätsy kaappi! Kyllä nyt kelpaa!
VastaaPoistaJuu, tää on ihan parasta!!
VastaaPoistaOnneksi on tullut joskus jotain tehtyä itse niin uskaltaa aloittaa kun saa villin idean....