lauantai 22. helmikuuta 2020

Myrskyn jälkeen....

Dennis-myrsky pieksi pienen Perniön ihan täysin.
Kun ajoin viime maanantaina (17.2.) kotiin, yhdestä kohtaa oli tie jo sillä lailla "poikki", että toinen kaista oli täysin veden alla ja omakin puoliksi. Pohdin siinä ajaessani, että jos sade jatkuu ja tuuli pysyy eteläisenä, seuraavana päivänä sen järven läpi ei omalla pikkuautollani voisi ajaa......

Vähän likempänä kotia oli taas alikulkutunneli täynnä eikä ajaessa pystynyt sanomaan missä tie kulkee, koska vesi lillui myös siinä päällä noin 50 metrin matkalta.
Siitä tuli kelju olo: vesi syö takuulla maata eikä tuollainen rakennelma kestä tonnien painoa. Enpä haluaisi olla paikalla, jos tunneli pettää jonkun auton alta.....


Lähdin lenkille yksin. Aika ajoin tarvitsen tuota aikaa itsekseni, kuulokkeet päässä ja reippaasti kävellen. Koiralenkit ovat minulle henki ja elämä, mutta se pysähtely remmissä olevan koiran kanssa on joskus rasittavaa.....

Heti alusta kävelin perinteisen puistolenkin pätkän ja totesin, että joki on noussut lähes pyörätielle:


Puut kasvavat tavallisesti nurmikolla.


Tilanne 21.2.

Joen uoma oli noussut pari metriä. Siis kun mietin missä veden pinta on tavallisesti ja kuinka jyrkät penkat sillä on.... Kesällä kuivaan aikaan kun koira pystyy kävelemään pohjaa pitkin koko joen yli. Nyt siinä oli keskellä syvyyttä varmasti kolmisen metriä.



Myös pyörätien toiselle puolelle oli tullut pienimuotoinen järvi. Nurmikko on siitä kohtaa sen verran kuopalla, että kerää näköjään nätisti veden. Reilusti yli polven syvyydelle olisi päässyt, jos olisi kahlannut.


Tilanne 21.2.
Tässä näkyy vasemmassa reunassa myös tuo joen penkka.
Vähän korkealla oli alkuviikosta.



2010 taisi olla edellinen niin paha myrsky, josta täällä puhutaan edelleen. Silloin sade tuli niin kovalla voimalla, että jokeen virtaava putki pienestä lammesta ei ehtinyt vetää ja kylän keskustan risteysalue päätyi kaikki veden alle.
Kuvassa oikeassa reunassa näkyvä kellertävä kerrostalo on täältä takapihan puolelta 1,5 kerrosta alempana kuin toisella puolen oleva keskusta. No, siinähän vesi valui kaikki kerrostalon kellaritiloihin ja mm. meidän Suomen Parhaaseen Kebab -ravintolaan, joka on täällä takapuolella alimmassa kerroksessa.....


Näitä ihmisiä täytyy pänniä kovaa, että vesi nousee ulkorakennuksen kivijalassa olevista ikkunoista sisälle.....  (Zoomaamalla näkee, miten kivijalka on puoliksi veden alla.)

Pakko sanoa, että tuohon kadulle ollaan oltu vuosikausia rakentamassa rivitaloja (jotka eivät mene kaupaksi eikä rakentamista aloiteta), etten kyllä ostaisi taloa, joka ei ole jonkunlaisten paalujen päällä rossipohjalla tuossa kohtaa.... Joki nimittäin nousee hyvin lähelle tietä ihan tavallisellakin kevätsäällä, saati sitten tulvan aikaan.



Alkaisi riittää omasta puolestani nämä sateet. Hesari kertoi tänään, että laskennallisesti on 113. päivä marraskuuta....  Lisäksi oli mielenkiintoinen juttu siitä, miten loputon syksy tosiaan on epäterveellistä, koska kaamosmasennus on tänä vuonna ollut vaikeampaa ja lisäksi ihmisten kunto ja fiilis on enemmän miinus-merkkinen säästä johtuen kuin normaaleina talvina, jolloin lumi tuo valoisuutta ja pakkanen toisenlaista tunnetta vuoteen.
En ollut ajatellutkaan, että myös tällä loputtomalla syksyllä voi olla osansa, mutta itse olen ainakin nukkunut todella huonosti koko talven, heräilen ja pyörin.

Vaikka nautinkin siitä, että lenkkareilla on päässyt koko vuoden, on siinä sitten tämä toinen puoli.

6 kommenttia:

  1. Joo, JVG: n olisi pitänyt tehdä biisi "Ikuinen marras!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vanha biisi, jossa uikutetaan "mua oottaa ikävistä ikävin marraskuu..." on niin totta. =)
      Onneksi se on kohta ohi.

      Poista
  2. Jopa on valtavasti vettä! Täällä satoi eilen vettä ja räntää. Ensi viikolle on ennustettu pakkasta. Lunta täällä oli ainakin jokin aika sitten vaikka muille jakaa, nyt eilen näin yhden kerrostalon pihalla nurmikkoa! Vähän on sellainen olo, etten tiedä miten tähän talveen tulisi suhtautua ja sopeutua. Auringon paiste tekisi päiväsaikaan kyllä hyvää ja antaisi potkua eloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän jännitän noita tulevia pakkasia. Tännekin lupasivat tälle viikolle, ja koska vettä on niin valtavasti, mm. tie on edelleen yhdestä kohtaa veden alla.
      Siitä tulee vallan hieno liukurata jäätyessään......

      Poista
  3. Meilläkin on sadellut paljon ja lumetonta on, mutta tuollaisia tulvia en ole ihan lähistöllä havainnut. Ei oo talvet ennallaan. =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Ja väittävät, että tämä mahtuu vielä ns. normaaliin vaihteluun, mutta minä en muista nähneeni tällaista ikinä ja sentään puoli vuosisataa elänyt...

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...