Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perniö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perniö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. helmikuuta 2020

Myrskyn jälkeen....

Dennis-myrsky pieksi pienen Perniön ihan täysin.
Kun ajoin viime maanantaina (17.2.) kotiin, yhdestä kohtaa oli tie jo sillä lailla "poikki", että toinen kaista oli täysin veden alla ja omakin puoliksi. Pohdin siinä ajaessani, että jos sade jatkuu ja tuuli pysyy eteläisenä, seuraavana päivänä sen järven läpi ei omalla pikkuautollani voisi ajaa......

Vähän likempänä kotia oli taas alikulkutunneli täynnä eikä ajaessa pystynyt sanomaan missä tie kulkee, koska vesi lillui myös siinä päällä noin 50 metrin matkalta.
Siitä tuli kelju olo: vesi syö takuulla maata eikä tuollainen rakennelma kestä tonnien painoa. Enpä haluaisi olla paikalla, jos tunneli pettää jonkun auton alta.....


Lähdin lenkille yksin. Aika ajoin tarvitsen tuota aikaa itsekseni, kuulokkeet päässä ja reippaasti kävellen. Koiralenkit ovat minulle henki ja elämä, mutta se pysähtely remmissä olevan koiran kanssa on joskus rasittavaa.....

Heti alusta kävelin perinteisen puistolenkin pätkän ja totesin, että joki on noussut lähes pyörätielle:


Puut kasvavat tavallisesti nurmikolla.


Tilanne 21.2.

Joen uoma oli noussut pari metriä. Siis kun mietin missä veden pinta on tavallisesti ja kuinka jyrkät penkat sillä on.... Kesällä kuivaan aikaan kun koira pystyy kävelemään pohjaa pitkin koko joen yli. Nyt siinä oli keskellä syvyyttä varmasti kolmisen metriä.



Myös pyörätien toiselle puolelle oli tullut pienimuotoinen järvi. Nurmikko on siitä kohtaa sen verran kuopalla, että kerää näköjään nätisti veden. Reilusti yli polven syvyydelle olisi päässyt, jos olisi kahlannut.


Tilanne 21.2.
Tässä näkyy vasemmassa reunassa myös tuo joen penkka.
Vähän korkealla oli alkuviikosta.



2010 taisi olla edellinen niin paha myrsky, josta täällä puhutaan edelleen. Silloin sade tuli niin kovalla voimalla, että jokeen virtaava putki pienestä lammesta ei ehtinyt vetää ja kylän keskustan risteysalue päätyi kaikki veden alle.
Kuvassa oikeassa reunassa näkyvä kellertävä kerrostalo on täältä takapihan puolelta 1,5 kerrosta alempana kuin toisella puolen oleva keskusta. No, siinähän vesi valui kaikki kerrostalon kellaritiloihin ja mm. meidän Suomen Parhaaseen Kebab -ravintolaan, joka on täällä takapuolella alimmassa kerroksessa.....


Näitä ihmisiä täytyy pänniä kovaa, että vesi nousee ulkorakennuksen kivijalassa olevista ikkunoista sisälle.....  (Zoomaamalla näkee, miten kivijalka on puoliksi veden alla.)

Pakko sanoa, että tuohon kadulle ollaan oltu vuosikausia rakentamassa rivitaloja (jotka eivät mene kaupaksi eikä rakentamista aloiteta), etten kyllä ostaisi taloa, joka ei ole jonkunlaisten paalujen päällä rossipohjalla tuossa kohtaa.... Joki nimittäin nousee hyvin lähelle tietä ihan tavallisellakin kevätsäällä, saati sitten tulvan aikaan.



Alkaisi riittää omasta puolestani nämä sateet. Hesari kertoi tänään, että laskennallisesti on 113. päivä marraskuuta....  Lisäksi oli mielenkiintoinen juttu siitä, miten loputon syksy tosiaan on epäterveellistä, koska kaamosmasennus on tänä vuonna ollut vaikeampaa ja lisäksi ihmisten kunto ja fiilis on enemmän miinus-merkkinen säästä johtuen kuin normaaleina talvina, jolloin lumi tuo valoisuutta ja pakkanen toisenlaista tunnetta vuoteen.
En ollut ajatellutkaan, että myös tällä loputtomalla syksyllä voi olla osansa, mutta itse olen ainakin nukkunut todella huonosti koko talven, heräilen ja pyörin.

Vaikka nautinkin siitä, että lenkkareilla on päässyt koko vuoden, on siinä sitten tämä toinen puoli.

torstai 24. tammikuuta 2019

Toimittajan kanssa kävelyllä

Meillä ilmestyy pieni hauska paikallislehti kerran viikossa. Olemme tilanneet sitä vuodesta 1997 eli heti kun muutimme tänne. Uutiset ovat aitoja paikallisesti kirjoitettuja, mitään ei osteta valtakunnan uutisista eikä samoja juttuja tarvitse lukea ensin Hesarista ja sitten Salon seudun sanomista.


Kirkkaana ja rapsakkana päivänä tein koirien kanssa aamulla varhain pikkulenkin, pakkanen nipisteli -25,7°C ja Bono totesi reilun kilsan jälkeen, että varpaat ei kestä. Edu puolestaan oli syvästi tyrmistynyt, että aamulenkki loppui sikseen.... se istui vartin eteisessä ja tuijotti ovea syyttävän näköisenä.

Olin sopinut treffit toimittaja-tutun kanssa klo 11. Pakkanen ei merkittävästi lauhtunut, keittiön mittari näytti vielä -22 kun pakkasin vaatetta päälle. Onneksi löysin kätköistä Bonolle sopivat töppöset, joskus Mummo-Karolle ostetut fleecesukat.

Tepasteltiin treffipaikalle eikä pakkanen totta puhuen tuntunut ollenkaan niin kylmältä, mitä lämpötila antoi ymmärtää. Toimittaja-Aku saapui paikalle sovitusti ja lähdettiin metsään. Juttuidea oli kertoa muistakin kuin ns. perinteisistä ulkoilulajeista talviaikaan. Olen myös itse kirjoittanut erinäisiä kiittäviä mielipidekirjoituksia lehteen, koska meillä täällä ON hirveän hyvin pidetyt reitit ja polut.


Nytpä me sitten ollaan koirien kanssa paikkakunnan turhimmat julkkikset. Nauroin juttua ilahtuneena, kivasti kirjoitettu ja juuri sellainen tänne sopiva, valoisa ja positiivinen. Kuvat oli tosi kauniita, ja mikäs ollessa, kun päivä sattui olemaan juuri parahultainen tällaisen jutun tekemiseen.
Tunnin verran käveltiin ja pohdittiin syntyjä syviä. Toimittaja totesi, ettei näitä kävelypalavereja suotta kehuta, sitähän tuntee itsensä aivan uudeksi ihmiseksi pienen keskipäivän ulkoilun jälkeen.


Eipä tässä voi kuin allekirjoittaa. Ulkoilun jälkeen olo on ihan toisenlainen kuin sisällä vietetyn päivän.
Ja vaikka tästä jutusta kirjoitankin, nauran kyllä tälle "julkisuudelle". Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa muutenkin. Muutamia nauraen heitettyjä "jaatko nimmareita" -kommentteja sain samantien aamulenkillä. Lehti kun ilmestyy aamulla niin puoli kylää vähintään on sen jo lukenut.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kaamosteoriaa kielellä

Täällä Varsinais-Suomessa puhutaan kummallista lyhennettyä suomea, poislukien sääää ja määää, joille häviää lammaskin määkimisessä.
Nauratti vaan oma viestini: tääl mä ny sit....  koska jostain syystä samantien juolahti mieleen google-kääntäjä ja pohdin miten se kääntäisi tuon ruotsiksi. Koska NY ja SIT.

(No niin, tämä ei ollut hauskaa kenellekään, paitsi allekirjoittaneelle, joka hihitteli sitä väsyneenä pimeässä lenkillä....)


Marraskuun surkeus: läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun ja niin edelleen joikui jo jokin kotimainen bändi aikanaan.

Tämä on itse asiassa ollut hyvin hyvä viikko.


Viikko sitten tapasin 7-viikkoisen pennun, joka oli hurmaava!!
Pentukuume ei vielä syttynyt täysillä.
Odotamme siis vielä tovin, ennen kuin haluamme kolmannen.



Naisosasto pisti jälleen parastaan Päivä Paloasemalla-teemapäivänä la 24.11.
Tarjottiin puuroa niille, ketkä paikalle tulivat ja runsaastihan sitä väkeä oli paikalla.

Meillä oli samana päivänä perinteinen joulunavaus kylällä, 
joten porukkaa oli ehkä siksikin hyvin liikkeellä.



Oman pihan kohteet näyttävät aivan erilaiselta, kun vähän paistaa!!!


Vaikka tämä toki harmittikin,
enemmän pisti naurattamaan.

Taidan toimittaa lasit Kiasmaan. Niistä tuli ihan modernia taidetta,
kun vahingossa astuin niiden päälle....
Saa nähdä mitä vakuutusyhtiö moisesta tykkää.
Saattaa tulla halvemmaksi hankkia uudet ihan ilman omavastuita.


Meidän perheen jouluperinne vuodesta 1997:
Perniön Kebabit.

Takuuhyvää!!



Ilotulitukset joulunavajaisten yhteydessä.
Minusta oli vähän hassu aika kun ei ollut vielä pimeää, kuten näkyy.
Ne mustat savupilvet häiritsivät tunnelmaa kun jäivät roikkumaan siihen
värien viereen rakettien paukahdettua.




Illalla koiralenkillä kaunis ja rauhallinen kylänraitti.
Meillä on ehdottomasti koko Salonseudun kauneimmat jouluvalot!

Nuo tähdet on niin rauhalliset, arvokkaat ja kauniit.
Ihan toista kuin räikeät värikkäät valot Salossa, jossa 
langalla roikkuu myös joku joulukalkkuna.
En ole koskaan niitä oikein ymmärtänyt!

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kotiseuturakkautta

Olen kehunut ennenkin, enkä heti herkeä kehumasta:
Meillä on tosi kivat ulkoilumaastot. (Ilmasto tosin on ollut jokseenkn erikoinen.... ja kuvat otettu jälleen jo toukokuun alussa. NYT sentään on jo vähän vihreää eikä enää valkoisia lumilämpäreitä!)



Oma koti vähän toisesta näkövinkkelistä.
Pensasaita on tosi räjähtänyt, mutta kun siihen tulee lehdet,
ei torppaa paljon enää täältä päin näy.

Monesti puhun ääneenkin, että voisi olla hyvä ajatus muuttaa pois täältä maalta, ja sitten muistan taas päivittäiset lenkit ja sen, miten helppoa ja mukavaa tuohon vajaan puolen kilsan päähän on kävellä ja on suoraan metsässä.

Koirat voi pitää irti, itse saa hengittää, sielu saa levätä ja olo on kotiinpalattua rauhallinen ja rento. Sitä lisäarvoa saa kun suostuu ajamaan töihin vähän matkan päähän.

(Muistaen sen ajan elämässä, kun asuimme Helsingissä ja työmatkaan kaupungin sisällä meni helposti 45 min / matkaa ehkä 15 km, ja samassa ajassa isäni ajoi Porvoosta töihin Helsinkiin 50 km lyhyemmässä ajassa.....  ehkä tää 25 kilsaa/suunta on kuitenkin melko helppo nakki.)


Yhden karkkipaikan läheisyydessä oli tikka tai palokärki puuhastellut jokseenkin kauan. Koko männyt runko oli nimittäin useiden metrien matkalta täynnä reikää.
Se oli hieno. Kuin jättimäinen huilu, jossa kasvaa oksia.


Huilupuu


Karkkipaikalla. LUNTA!!
Näytän aivan tolkuttoman lihavalta varjossa.


Suomen värit.
Ihana kevät.


Vähän maisemaa kirkonkylästäkin.
Puiden ollessa lehdettömät, kirkon saa hauskasti napattua kuvaan tuosta puistosta, 
missä teemme monesti iltalenkin, ihan pikaisen reilun kilsan hyppelyn.


Tällainen käkkärämänty on niin oma sielunpuuni.
Minusta nämä on viehättäviä, ja haluaisin joskus vielä paikan, jossa 
tällainen kasvaisi kotipihalla.

Taloa tuskin rakennamme ja mökkiä en ehkä haluaisi.
Sopii kysyä, MINNE meinasin sen männyn sitten pistää......? 

Muita kesän puuhia, kultturipläjäys

En allekirjoita väitettä, että 2026 olisi ollut jotenkin poikkeuksellisen huono kesä. En kaivannut Kreikan aurinkoon (40 asteen helteisiin, ...