tiistai 20. heinäkuuta 2021

Pientä remonttia ja sisustamista

Ostaessamme talon hoksasimme heti, että ulkoportaat eivät ole käytännöllisimmät mahdolliset. Ne on aika jyrkät ja lisäksi ylin tasanne on oikeastaan juuri sen kokoinen, että ovi auetessaan täyttää sen eli heilahtaa reunasta reunaan. Se on juttu, joka ärsyttää päivittäisissä jutuissa: kauppakassien kanssa, kun kädet on täynnä, koirat hihnassa jne.  Vielä en ole pudottanut kauppakasseja vierimään alas rappuja, mutta lähellä on ollut.

Koska minulla on ideoita....... 😂
Alkuun mietin, että puoliso parka. Mutta totesin, että jos ei ole viimeisen 28 vuoden aikana oppinut, on korkea aika.

Ihan ensimmäinen asia olisi tehdä pieni tasanne tuohon ylimmän portaan ja talon seinän väliin. Tavallaan koirille/kauppakasseille pysäkki, johon ne laskea, kun ovea avaa. Nuo rumat maalia hilseilevät metalliset kädensijat haluaisin pois, tilalle ehkä puiset kaiteet..... 
Pakko ottaa huomioon myös nuo talotikkaat, joille pääsy pitää olla esteetön.

Löysin itsestäni ihmisen, joka rakastaa rappusia. Ei kuntoilumielessä, vaan sillä ajatuksella, että jos portaat on riittävän suuret ja muhkeat, niille voi pysäköidä kesäisin yhdet kreikkalaiset ruukkupuutarhat eli kukkia, kasveja, yrttejä ja mitä nyt milloinkin....  (ja mielikuvitukseni niiden suhteen on hurjan paljon suurempi kuin taitoni sellaista laittaa....)

No, netin ihmeellinen maailma, ja löysin hetkessä blogin, jossa samaa asiaa on pohtinut ja toteuttanut joku muukin. Voihan nenä. Koska innostun nollasta sataan noin millisekunnissa, tämä oli menoa. Miesparka. Olin aamulla viideltä hereillä googlaamassa näitä töihin lähdössä, eikä lehteä tullut juhannuksen takia ja lähettelin hänelle linkkejä, ja intoilin.... 

Nooohhh! Hillitsen itseäni ja koetetaan tehdä sellainen hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -tyyppinen ratkaisu. Tänä kesänä ei siis askarrella rappuja, vaikka hillitön mieliteko onkin...

Juhannushan meni vähän vappufiiliksissä, eli puhtaasti työn juhlaa. Itsellä alkoi aattona kuuden työpäivän putki, joten kun olin kotiutunut aattona, naputeltiin uutta terassia sen verran paikalleen, että siinä voi kävellä. (Hakataan loput myöhemmin, ei nyt koko juhannusta voinut naapureiden takia möykätä...)

Mies yllätyksekseni innostui jonkin verran noista portaista. Osasyynä tähän se, että mm. Bauhaus myy valmiita porrasaskel-tukirakenteita, vai miksi niitä sanotaan. Mutta siis niitä paksuja puita, joiden päälle askelmat kasataan. Eli kun niitä ei tarvitse tehdä itse, homma on heti yli puolet helpompaa. Onhan meillä jo useammat portaat aikanaan tehty vanhaan kotiin, ja niistä ainakin kierteisten kanssa aikanaan tuli useampi harmaa hius....  Nythän puhutaan lopulta "vain" suorista rappusista.

Keittiö sen sijaan on nyt valmis. Miinus yksi onneton laatikon etusarja.
Olen toistuvasti mennyt Ikean sivuille ja koettanut saada sen click & collect tilaukseen, mutta nouto olisi vain Espoosta tai Vantaalta, mikä ei sinänsä nappaa..... Ja jostain syystä eivät sitä pysty tilaamaan meille Raisioon. 😕  Ikean aspa ei ole kovin palveluhenkinen ja muutamia sanomisia on tullut esim. heidän käyttämästään luottofirmasta ja siitä, että maksoin laskun pennilleen kerralla pois. Kuukautta myöhemmin sain kuitenkin miinus-merkkisen laskun, mistä syystä ihmettelin miksi laskuttavat lähtökohtaisesti yli 20 eur liikaa.... ja sen parinkympin palauttamisen kanssa on sitten tehty töitä hyvinkin usemman kympin edestä.

Olen kuitenkin muuten tosi tyytyväinen. Laatikot sulkeutuvat pehmeästi ja äänettömästi, kaikki on toiminut erinomaisesti. Tosi tylsää, että muuten hyvin toimivaan systeemiin on jäänyt tuollainen bugi, joka on puhtaasti asiakaspalvelun ongelma.


Kieltämättä matalat ikkunat ja niiden asettamat vaatimukset kaappien korkeudelle
on vähän keljut siinä kohtaa, kun laatikot eivät sivusuunnassa kohtaa.
Toisaalta, näillä mitoilla ei hirveästi vaihtoehtoja ole.
Jos särkee silmiin, älä katso.


Sisustamisen suhteen laitettiin jo omaa näköä eli vuosien varrella haalitut peltikyltit keittiöön. Odottelivat vähän paikkaansa ja jonain päivänä katselin ympärilleni sillä silmällä ja totesin, että se on siinä. Muutama ruuvi ja ovat paikallaan. Jos satun haalimaan niitä vielä lisää, tilaa on.

Muutenkin jotain "koristeita" on vihdoin saatu paikalleen. Olin jotenkin ajatellut, että myöhemmin. En tosin tiedä mitä odotin tapahtuvaksi myöhemmin.... mutta sitten tuli tilanne, että kesän kuumuus sai himoitsemaan taas kuplavettä ja Soda Streamin pullot olivat kadoksissa. Muistelin, että ne on pakattu ihan ensimmäisiin laatikoihin, mihin pakattiin kaikenlaista koriste-esinettä silloisia välittäjän myyntikuvia ajatellen pois tieltä. 

No, jos alan tyhjentämään laatikoita, onhan kamoille löydyttävä joku kolo. Ja niin olohuoneeseen tuli ruuvattua kiinni hyllyjä ja hyllyille yhtä sun toista. Sitten löytyi ihanat Intiasta ostetut lyhdyt, jotka piti saada roikkumaan... 

Tällainen on ihan loputon suo. Plus että olin käärinyt koriste-esineet kesävaatteisiin, eli shortseihin ja hihattomiin toppeihin. (En edes muistanut moisia kuteita, ihan kuin olisi käynyt isoilla vaateostoksilla. Hih!) Halusin vaatteet käyttöön, joten ettei mitään menisi rikki, paikka oli löydyttävä....  Siinä meni sitten se ilta.

Ei siinä muuten, mutta niitä pulloja ei sitten ilmestynyt mistään.

Lopulta muistin, että paiskasin ne roskiin, koska niissä oli tullut eräpäivä vastaan jo edellisenä keväänä ja pelkäsin, että räjähtävät käteen. 

Mutta tulihan laitettua romuja esille.... 


******




PS.  Menin taas muuttamaan ulkonäköä. Jotenkin tykkään tästä ulkonäöstä vaihteeksi enemmän, mutta.... jälleen kerran ongelma, että se "kirjaudu" ja "ulkonäkö" palkit katoavat tuolta yläoikealta.
Että tietokonevelho kun taas asialla. Keksin sentään miten tänne ehkä voi päästä....

4 kommenttia:

  1. Pakon edessä saa paljon aikaiseksi, kuten sinä etsiessäsi noita pulloja. Ja hyvä että heitit ne pois. Mun yhdellä tutulla räjähti tuollainen pullo kun hän käytti sitä vaikka viimeinen käyttöpäivä oli mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun yksi ystäväni loukkasi myös kätensä, kun käytti muutaman vuoden vanhaa pulloa. Siksi varmaan heitinkin ne pois. En vaan muistanut.
      Meillä juodaan kuplavettä oikeastaan vaan kesäaikaan, joten pullot ovat kovassa käytössä helteillä ja sitten jäävät kaappiin. Onneksi uusissa pulloissa on nyt useamman vuoden päähän eräpäivä.

      Poista
  2. Nollasta sataan innostuminen kuulostaa jotenkin tutulta. :-D Silloin kun saa jonkin idean (joka on maailman paras tietysti :-D), se pitää päästä toteuttamaan HETI.

    Ja tuo löytöjen tekeminen laatikosta! Ai sentään! Mäkin kävin taannoin läpi vaatelaatikoita, joihin olin säilönyt vaatteita, joita "en ehkä enää käytä", ja laatikoissa oli monta vaatetta, joita en muistanut edes omistavani! Löytyi monta hyvääkin, jotka pesin ja ripustin kaappiin. No arvaapa huviksesi, olenko kumminkaan käyttänyt niitä. :-DD

    Keittiössänne näyttää ihanan seesteiseltä. <3

    VastaaPoista
  3. Teillä on mahtava meno - peukutan! Kyllä ne kunnon portaat pitää olla. Se on turvallisuustekijä ja eipä sitten enää ajatuksissa pyöri tuo projekti. Minulla on tarkoitus tässä loman aikana maalata etukuistin rimat. Lomaa on jäljellä kaksi viikkoa, niin eiköhän se maalisuti vielä kädessä heilu. Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Sitä sun tätä, ja mitä jos...

Joulukuu on ollut vauhdikas ja siinäkin on pikkasen vähättelyn tuntua. On ollut viikkoja, jolloin olen havahtunut perjantaina töissä, että ...