Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi koti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Raivausta, vähän suurempi viikkosiivous

Isäni sanoi joskus kivasti "älä rakastu romuun". Tarkoittaen, että pidä unelmat, muistot, ihmiset ja mahdollisesti paikat, mutta unohda materia.
Tuli jälleen hyvä muistutus asiasta, kun halusin raivata vähän meidän yläkertaa. 

Näin 10 kk asumisen jälkeen alkaa huomata, mitkä huonekalut on ehkä vähän väärässä paikassa, väärin päin tai jotain. Lisäksi meillä on ns. kylmä peräkomero säilytystilana, ja sinne survottiin muuton yhteydessä kasseittain vaan kamaa sivuun. Ja siellä ne oli edelleen, ilman, että kukaan oli kaivannut. (Tosi tarpeellista kamaa, kaikesta päätellen!) 


Se aamu, kun koko maa odotti "Valtteria" eli lumi-infernoa.
Aamulla oli kyllä niin messevä auringonnousu, ja 
tehtiin pitkä ihana lenkki rauhassa ennen kuin lumisade alkoi.

Viikko oli ollut vähän pettymyksiä täynnä. Ei tästä enempää, ei liity aiheeseen, mutta minähän olin havitellut tuonne pikkuolkkariin sitä liukuoviseinää vaatehuoneeseen, ja kun asiasta alettiin puhua, kävi ilmi, että siinäKIN seinässä on tietysti ne pystytolpat. Huoh! Lisää pettymyksiä, eli leuka rintaan ja kohti.....
Eihän kantavaa rakennetta noin vain voi purkaa ilman, että katon tukee palkilla jotenkin, ja tässä tapauksessa purku-urakka olisi levinnyt liikaa. 

Oli unohdettava haaveet liukuovista. Mutta vaatehuone on tuollaisenaan tosi epäkäytännöllinen, koska meillä on vaatteet Elfa-koreissa. Ne eivät mahdu aukeamaan kuin pituussuunnassa ja se tarkoittaa, että toisen ( = minun) on tarvinnut aina puikkelehtia korien ohi perälle etsimään pikkuhousujaan yms. Tympeää!

Otettiin kaikki ulos, imuroitiin huone ja sitten pohdittiin mitä seuraavaksi.
Aika nopeasti se alkoi hahmottua. Perälle valokuva-albumit, koska niitähän riittää..... Meillä on teetetty paperikuvia oikein urakalla kaikkien lasten syntymien jälkeen, ja albumeita on pilvin pimein. Niistä en raaski luopua, ja niiden säilytys on pohdittava, etteivät homehdu tms.

Mutta vaatehuoneen takaseinä on ihan oivallinen paikka. 
Siihen eteen sitten tanko, johon vähän juhlavammat kuteet, joita käytetään harvoin. Sen kerran, kun pikkumustaa tai muuta kukkamekkoa tarvitsee, voi kaivella vähän syvemmältä. Jes!
Tankovaatteiden eteen toiset Elfat ja siihen jäikin näppärästi väli ja toiselle puolelle toiset kaksi. Meidän pikkuvaatteet mahtui heittämällä tähän ja taakse mahtui vielä kenkäteline, johon sellaisia kausikenkiä (kuten vaikka paljasjalkatossut näin tammikuussa....)


Koska olin aivan fiiliksissä tästä, purettiin sitten peräkomeronkin sisusta olkkariin, paitsi kesäkalusteiden pehmusteet. 
Käytiin jokainen pussi ja nyssykkä läpi ja lopulta kaksi isoa jätesäkillistä pelkkää tekstiiliä päätyi lähtemään keräykseen. (Kysyn vaan itseltäni, mitähän hittoa olen ajatellut, kun tänne on muutettu mm. seitsemän - kyllä, 7 kpl, erilaisia täkkejä, kun meitä nukkuu täällä kaksi! Lisäksi ne on vanhoja kuin taivas, ja vaikka ihan käyttökelpoisia, mulla nyt ei ole tapana vaihdella peittoja sillä lailla sesongin mukaan... joten iso huoh itselleni!)

Täällähän on uusi laitos, jossa käsitellään tekstiilijätettä kierräystä varten. Siinä toki karahti kiville siltä osin, että mokoma laitos ei huoli yksityisiltä mitään, joten nuo vanhat peitot, tyynyt, lakanat, huovat, pyyhkeet yms päätyvät sekajätteeseen, mikä itseäni kyllä pännii. Mitä hukkaan heitettyä kamaa!!!
Noiden säkkien lisäksi kaksi isoa pahvilaatikollista kaikenlaista pikkusilppua ja roinaa lähti ihan luvalla sekajätteeksi, samoin pahveja yms.
Saatiin mahtumaan tuonne komeroon mun entinen toimistokaappi, jonne siis keittokirjat, tärkeät paperit, kansioita, joissa jotain säästettävää yms.
Ja päätyyn vielä yksi Elfa, jonne voi laittaa jotain säilytettävää. Mies haaveili heti laittavansa siihen esim. kesäksi lapaset, pipot yms, jottei niitä tarvitse säilyttää eteisessä. Ei huono idea!


Perällä pihakalusteiden pehmusteet.
Pahvilaatikossa pojan kitaran raato. Hän tulee sen hakemaan
rakentaakseen kitaran loppuun. Oli ihan liikuttunut, kun
kuuli, että se on muutettu tänne eikä paiskattu roskiin.


Ovesta vasemmalle Elfa, sen vieressä kolme ylimääräistä
keittiön tuolia, ja niiden päällä retkeilyreput.
Mun toimistokaappi ja väliaikaisesti nojallaan
pyykinkuivatustelineet.

Sitten kun nämä raivaukset oli saatettu valmiiksi, innostuin vielä kääntämään olkkarin toisinpäin, eli TV irrotettiin seinältä ja siirrettiin.
Jotta sille saatiin paikka, piti yksi kirjahylly vielä kantaa alas.....  Raivaus siis laajeni myös asuinkerrokseen.


Hiukan vielä hakee paikkaansa. 
Esim. tuo lamppu on pähkähullu tuossa.
Mutta tilaa tuli huimasti lisää.

Sohva on aivan älyttömän kätevä nyt tuossa ikkunan edessä. Testattiin katsomalla pari jaksoa Sorjosta illalla. Takassa on tähän asti poltettu vain kynttilöitä, koska yläkerrassa on riittävän lämmin ilman lämmitystäkin. 


Sorjosen lopputekstit. 
Bono on tuossa oikealla huovan alla ja nukkuu. 

(Ja pölynimurin johto.....😅)

Jotain siis saatiin viikonlopun aikana aikaiseksi. Sen lumi-infernon aikana/jälkeen. Tosin täällä suunnalla lunta tuli sen verran kuin nyt normaalisti talvella tulee. Jäin ihmettelemään miksi siitä öyhötettiin niin paljon joka paikassa. 
Tosin näin pari kuvaa mm. Kotkan suunnalta, jossa lunta oli sitten tullut metrin verran, ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää..... 😁

Ja ehkä se pahin pettymyskin laantui.
Aina ei pysty sanomaan kaikkien aivoituksista ja on vaan asioita, joille ei itse mitään voi. Turha niitä kai on jäädä märehtimäänkään.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Kotiesittely

Vähän naistenlehtimäistä esittelyä uudesta kodistamme.
Edelleen pohdin, missä vaiheessa tästä tulee vain koti.... 

Miten asut?

Muutimme maalta kaupunkiin. Kuten kuvasta näkyy, tämä pieni kaupunki on kuitenkin ihanan maaseutumainen ja meillä on uskomattomat näkymät pelkille pelloille ja tien toisella puolen metsää.

Vanhassa, 40-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, joka on aikanaan myyty purkukuntoisena ihmiselle, joka osasi remontoida sen nykyaikaiseksi kunnioittaen kuitenkin vanhaa. Meillä on siis kaikki 2000-luvun mukavuudet vanhan kuoren sisällä. 

Kerroksia on kolme, joista yksi siis maan alla oleva kellari. Siellä on vain oikeastaan säilytystilaa ja pyykkitupa. Asuinkerroksessa on keittiö, olohuone ja ruokailutila sekä WC ja eteinen. Vintissä taas on meidän nimittämä pikkuolohuone eli TV-aula sekä yksi makuuhuone, jonka me remontoimme itse valmiiksi.


Pikkuolkkarin sohva levitettynä.
Valmiina löhöilyyn ja oleskeluun.

Tuon näkyvän oven takana on vaatehuone, jota tullaan remontoimaan.

Onko kotisi uusi vai vanha?

Vanha, kuten edellä kerrottua.

Mitä värit merkitsevät sinulle?

Pidän väreistä tehosteina. Olen sillä lailla hyvin konservatiivinen, että haluan vaaleita ja rauhallisia pintoja, joissa sitten tekstiili tms tekee väripilkullaan ilmeen. Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka laittavat isokuvioisia ja villejäkin tapetteja, minusta sellaiset kodit ovat ihania. Itse en osaa vaan mieltää sellaista meille. (Tuossa pikkuolkkarin kuvassa oleva tapetti on minusta melko kammottava....  Se vaihdetaan jossain vaiheessa johonkin hillitympään.)


Olohuoneen ihana käsintuftattu villamatto tuo meille väriä.

Miten vietät aikaa kotonasi?

Istun todella paljon ruokapöydän ääressä. Luen tai olen koneella.

Aivan liian harvoin tulee hyödynnettyä tuota TV-olkkaria, vaikka tässä 9 kuukauden aikana, kun TV ei ollut kytkettynä kiinni, pohdin muutamaakin sarjaa, jotka haluaisin katsoa. 

Mitä paikkoja suosittelet lähikulmiltasi?

Noh, koska olen itse ulkoiluihmisiä, suosittelen ehdottomasti näitä päivittäin kävelemiäni reittejä. Lisäksi tuo vanha Alvar Aallon suunnittelema keuhkoparantola on hieno ja sinne tehdään kiertokävelyitä, joilla en ole vielä ehtinyt itsekään käydä. Tiettävästi sairaalaan on sisustettu jokin huone pelkästään Aallon kalusteilla ja se on muutenkin alkuperäisessä asussaan.

Koska vanha pääkaupunki Turku on vain kivenheiton päässä, suosittelen ehdottomasti myös piipahtamaan siellä. Jokirantoja kävellen ja välillä jossain kahvilassa piipahtaen pystyy viettämään hurmaavan päivän. Museot, näyttelyt, Linna yms ovat siinä ihan kävelymatkan varrella.

Mitä design-kalusteita teiltä löytyy?

Eipä taida löytyä.

No jaa, onhan meillä parikin Aalto-vaasia ja jotain muutakin astiaa, jotka kenties lasketaan designiin. En ole kovin innostunut varsinaisista design-kalusteista. Mielestäni meille ei sovi Lokki-valaisimet tai muut enkä niitä mitenkään havittele.

Mikä soi kotonasi?

Radio Nova, jos joku sattuu radion avaamaan. Harvoin avaa. Pidän siitä, että saan keskittyä ihan vaan hiljaisuudessa. Tosin ruokaa laittessani saatan sitten luukuttaa kunnolla.

Keittiöön on tarkoitus kiinnittää vanhasta kodista tuttu auton soitin. (Kyllä, kuulostaa hullulta, mutta toimii!) Siinä annan sitten mennä CD-levyjä vähän riippuen fiiliksestä. Nightwishistä joululevyihin ja Katri Helenaan, kaikki käy. 

Miten sisustat?

Fiiliksellä "näyttäisikö tämä hyvälle"? 
On joitain esineitä ja juttuja, joita haluan pitää esillä, koska ne ovat muistoja tai muuten rakkaita. Esim yksi valokuvakehys on ruma kuin mikä, mutta siihen on kerätty kollaasi lapsistamme yhdellä reissulla ja se on vaan niin kiva. 

Tähän taloon teimme keittiöremontin ja siinä yhteydessä heittäydyin hyvinkin uskaliaaksi ja hankin mm. tuon meille räikeän taustan lieden taakse. Vanhaan taloon en olisi koskaan pystynyt tuota tekemään. En osaa sanoa miksi, mutta sen talon henkeen se ei vaan olisi sopinut.

Mitä ystäväsi eivät tiedä kodistanne?

Koska meillä ei ole täällä juuri kukaan vielä käynyt, todennäköisesti eivät tiedä paljon mitään. 😀

Asia, joka itseä ällötti keväällä, oli infernaalinen määrä kärpäsiä. Ilmeisesti vintissä on ollut hyvä talvehtia vanhan pärekaton alla ja sisällä. Toivon todella, että ensi kevät on tämän suhteen helpompi. 

Onko teillä viherkasveja?

On. Minulla on aina ollut viherkasveja ja tässä talossa niille on lähinnä etsitty oikeaa paikkaa. Yläkerrassa on minusta hurjan kiva tasanne, mutta se on sillä lailla ikkunasta nähden huonossa paikassa, että siihen oli pakko hankkia kasvivalo. Kuistin olemme päättäneet tarkoituksella pitää viileänä, vaikka aika ajoin on tympeää pukea vilpoisat vaatteet yllensä, mutta toivon mukaan talven viileydessä kasvilampun alla pari kasvia viihtyy tavanomaista paremmin.



Kasvivalo lyö valokuvat hankalan väriseksi...

Mistä otat vaikutteita sisustamiseen?

Aika ajoin selailen sisustus- tai naistenlehtiä. Niistä jää varmasti kaikenlaista mieleen ja jossain kohtaa saatan haluta toteuttaa jotain näkemääni. Varmasti alitajuista.

En sisusta sillä lailla aktiivisesti, että vaihtaisin edes verhoja jouluksi, joten siinä mielessä nämä lehdet menevät osaltani hukkaan.

Mikä on parasta kodissanne?

Toimiva keittiö ihanine puuliesineen sekä pihasauna. ♥

Vanhassa kodissa ei ollut puuliettä enkä ole sellaista koskaan käyttänyt. Remontissa purimme pois keittiön ainokaisen patterin, joten puuhellan uunin lämmittäminen on keittiön ainoa lämmönlähde. Olin alkuun ja olen edelleen aivan myyty liedellä keitetystä kahvista. Nyt fiilistelen tuota puulämpöä. 

Vaikka olisimme molemmat aamuvuorossa ja lämmitys jäisi iltapäivään, siinä on jokin sydäntä lämmittävä tunnelma, kun pistää palikat palamaan ja kuuntelee tulen rapinaa.

Pihasauna taas, miehen salainen unelma, joka täällä toteutui. 

Vaihdoimme siihen kiukaan, jossa pata on kiukaassa ja tilaa säästyi siis padan verran. Eikä tarvitse lämmittää kuin yhtä tulipesää. 

Alkuun ei ollut helppoa. Saimme sen niukasti lämpimäksi ja veden noppiminen padasta oli jotenkin hankalaa. Toisella kerralla se ei tahtonut pysyä lämpimänä.
Sitten mies keksi miten sitä kuuluu lämmittää ja nyt se on sellainen tapa rentoutua, jota parempaa en pysty kuvittelemaan. Lämmitys kestää 1,5 tuntia ja puita pitää lisäillä 20-30 minuutin välein, mutta että se on sen arvoista.

Oletko tip-top vai boheemi?

Enemmän varmasti boheemi kuin tip-top. 
Pyrin siihen, että keittiön pöytä olisi puhdas, ja iltaisin keittiö raivataan niin, että aamulla pääsee puhtaaseen. Mutta koirankarvoja ja villakoiria vilahtelee kyllä nurkissa enkä kanna niistä stressiä.

Mistä et luopuisi?

Mahdollisuudesta puulämmitykseen. Riittävän isoista kylmälaitteista.

Minkälaisesta asumismuodosta haaveilet?

Olemme asuneet kerrostaloissa ja paritalossa ennen kuin ostimme edellisen kotimme. 
Omakotiasuminen on meille passeli asumismuoto. Pidämme ajatuksesta "oma tupa, oma lupa", vaikka esim. vuosi sitten kun etsimme asuntoa, harkitsimme myös rivitaloasuntoja. Isäni eritoten suositteli vaihtamaan helpompaan, koska emme tästä nuorene. 

Mutta enpä tiedä jaksaisinko esim. jatkuvaa keskustelua taloyhtiössä siitä, kenen vuoro milloinkin on tehdä mikäkin pihatyö yhteisten alueiden osalta. Kauhutarinoita näistä kuulee ihan riittämiin.

Lisäksi meillä koirien olemassaolo tekisi asumisesta hankalaa, jos seinän takana saati ylä- tai alakerrassa kuuluisi ääntä. Koirat ovat kuitenkin tottuneet hiljaisuuteen tältä osin ja minua harmittaisi, jos niiden haukkuminen haittaisi naapureita.

Olemme siis omakotiasujia ja nautimme mahdollisuudesta puuhastella pihalla ja sisällä oman mielen mukaan.

Minkälainen remontoija olet?

Innokas ja kärsimätön.
Olemme rempanneet aika paljon 20+ vuosien aikana ja tiedämme suunnilleen mitä pystymme tekemään itse ja mihin on järkevää ottaa ammattilainen. 

Meillä toimii vähän periaate minulla on ideoita ja mies osaa ne toteuttaa. Mies kyllä kertoo oman mielipiteensä ja monesti yhdistelemällä saadaan erinomaisia juttuja aikaan. Esimerkkinä vaikkapa edellisen kodin sauna ja terassi.



Yläkerta on nyt tosiaan valmis. Tällä viikolla tulee liukuovet, joilla tehdään tuohon alemman kuvan alkoviin komero. Siinä on jo tanko vaatteille sekä yksi korihylly-systeemi lakanoille ja pyyhkeille.
Pikkuolkkarin seinää on tarkoitus purkaa ja tehda siihen samanlainen, mutta korihyllyille. Siinä on nyt pieni vaatehuone, johon menee ovi. Hankala käyttää ja jopa minun mittaiselle hukkapätkälle kovin matala.

tiistai 2. marraskuuta 2021

Saunoista, sisustelua (Saunaa en sentään sisusta!)

Minähän olen saunahullu. Voisin saunoa vaikka joka päivä.
No jaa, en ehkä. Mutta joka toinen. 


Meillä saa aina saunaan kaverit. 

Kauan sitten edesmennyt Mummokoira Karo ei saunasta piitannut. Se ei tullut sinne edes houkuteltuna eikä ollut vähääkään pahoillaan jäädessään yläkertaan nukkumaan, kun me mentiin saunaan.
Pappakoira Edu taas halusi lämpöön jo pienestä pitäen. Sen mielestä saunassa oltiin rauhallisesti ja hiljaa, makailtiin pää tassuilla eikä hötkyilty. Välillä käytiin viilentymässä pihalla, kesät talvet, ja sitten palattiin. (Ja juotiin löylyvettä, johon oli kaadettu tilkka olutta. Se oli Edun bravuuri ja se oli syvästi loukkaantunut kun saunoin yksin miehen iltavuorossa, koska en juo olutta....)

Edu koulutti Bonon aikanaan tähän käyttäytymiseen ja sen myötä myös juniorisarja on oppinut olemaan rauhassa. Boogie tuli ensimmäistä kertaa saunaan kun oli asunut meillä ehkä viikon ja hoksasi heti mikä on homman juju. Näistä kukaan ei härvää tai häslää mitään, vaan asettuvat kuten kuvassa, makailemaan rauhassa. Ja kyllä, tulevana kesänä todennäköisesti laajennamme lauteita ihan vaan, että sinne mahtuu mukavammin.... 😀

Erityisesti näin syksyn viileillä ja kosteilla keleillä mikään ei ole yhtä ihanaa kuin lämmin sauna, jossa ei ole liian kuuma. (Minulle ihannelämpö on siinä 60 asteen tuntumassa, koska silloin voi istua ja olla rauhassa, heittää aika ajoin löylyä ja silti pystyy hengittämään.) Saatan makailla jalat kohti kattoa vaikka puolikin tuntia ihan vaan hiljaa.
Tai sitten parannamme maailmaa sen kanssa, kuka nyt saunassa sattuukaan olemaan kanssani. Mies tai joku ystävistä.

Meillähän on tässä uudessa kodissa pihasauna. Milloinhan muuten lakkaan kutsumasta sitä uudeksi kodiksi? Milloin uudesta kodista tulee vaan meidän koti? Kun siinä on asuttu vuosi? Kaksi vuotta tai enemmän?
Pihasauna oli erityisesti miehen unelmien täyttymys. Ja täytyy sanoa, että mitä useammin sen itsekin lämmitän, sitä enemmän siitä kerta kerralta tykkään. Lisäksi tämä on ensimmäinen kerta kun meillä on puukiuas ja löylyt ovat kostean pehmeät.

Meidän saunassa on täysin kantovesi. Kiukaassa on ympärillä vesisäiliö, eli peseytyminen tapahtuu joko perinteisesti vadissa kauhomalla tai sitten ladattavalla retkisuihkulla, joka on hankittu metsäkeikkoja varten ja ehkä maailman kätevin laite tuolla. Vesi kannetaan sisältä. WC:n bideesuihkulla valutetaan ämpäreihin ja kirjaimellisesti kannetaan. Säiliöön uppoaa joku 3-4 ämpärillistä ja lisäksi kylmä vesi. Muutaman keikan saa tehdä.

Kiuas vaihdettiin sen jälkeen kun olin päättänyt pestä ja järjestää kiuaskivet uudestaan ja löysin savutorvesta muutamia läpipalaneita kohtia. Koska kyse on puilla lämmitettävästä, en totisesti halua pikkuhiljaa savustaa itseäni hengiltä....
Tämä nykyinen kiuas onkin äärettömän tehokas ja lisäksi siihen tosiaan tuli tuo vesisäiliö, kun ennen oli erikseen pata. Vesisäiliön olemassaolo taitaa olla se klikki, mikä tekee löylyistä pehmoisen kosteat, koska säiliössä oleva vesi tietenkin höyrystyy koko saunan ilmaan.

Edellisessä kodissa oli sauna, jota ihailin kaikki vuodet, ja olen edelleen sitä mieltä, että siitä tuli yksi parhaista itse tehdyistä kohteista siinä talossa. 


Tässä saunassa oli, ja on toivottavasti edelleen, sähkökiuas, joka oli hetken mielijohteesta ostettu, kun kerran oltiin hakemassa jotain ihan muuta rautakaupasta (ja jätettiin se jokin ihan muu vielä ostamatta...) 
Tuossa Harvian Cilindrossa oli riittävästi pöhinää tuohon melko suureen löylyhuoneeseen, mutta samalla sen löyly oli pehmeä eikä se kuivattanut ilmaa liiaksi. Parasta tässä saunassa oli isot U-malliset lauteet ja tuo koko saunan kattava keskimmäinen laude. 

Tuo sauna suunniteltiin täysin hatusta siten, että poika (perheen pisin) istutettiin tuolille ja mitattiin hänen yläkropan pituus penkistä. Näin päädyttiin asemoimaan ylälauteet korkeudelle, jossa hänen on mukava istua eikä pää ota kattoon, ja loput lauteet sitten niiden mukaan. 

Onhan tuo sisäsauna ehdottomasti maailman näppärin. Mikään ei ollut hauskempaa kuin vesisadepäivänä laittaa sauna lämpenemään kun lähti koirien kanssa lenkille. Palattuaan kylmissään ja märkänä sai heti mennä lämpimään.
Meillä on tässä talossa periaatteessa myös kellarissa pieni sauna, mutta se on auttamatta aivan naurettavan pieni, jopa yhdelle. Se on laivan hyttimalliin tehty komponenttina taloon kannettu eikä vaan toimi. Koska pihasauna on niin kiva, tuskin tulemme kellarin saunaa käyttämään muuhun kuin tavaran säilytykseen... 


Taitaa mennä mauttomuuden puolelle, mutta ostin vähän saksan marketista jouluvaloja. En arvannut miten riivatun pitkä on tuhannen valon ketju. Olin ajatellut, että se riittää niukasti tuohon pukuhuoneen ikkunan ympärille (oikea reuna) ja ehkä vähän oveen..... mutta nyt on koko piharakennus huolella jenkkityyliin valaistu. Pitänee lähteä liioittelemaan ja vetäistä lisää räystäisiin ja kulmiin. Ei puutu kuin teko-joulupukki kapuamassa tikapuita katolle. Valaistuna tietenkin.

Valoista tuli mieleen, että joulukin tulla jolkottaa.
Minun tuli lähes huoli, että mistä karkkihylly. Eihän voi tulla joulua ilman moista. Siitä tekemällä tehtiin perinnettä vanhassa kodissa ja jokainen muksu, joka meille jouluna tulee, odottaa takuulla löytävänsä taas äidin kaikki kirpputoreilta ostetut purkit täynnä herkkuja....¨


2019 karkkihylly valoineen

Apuun onneksi astui luottomarket ruotsalaisessa kuosissa. Olin nähnyt jossain kuvan ja vähän ideoinut sitä itse:


Tykästyin nimenomaan tuohon peiliin kaapin yläpuolella. No, kaappi oli haettavissa samantien kun nettisivuja tarkistin, mutta peili löytyi vain mustana. Seuraavalla viikolla ilmoittivat, että nyt löytyy peiliäkin ja koska mies oli ajamassa muutenkin Ikean ohi, hän lupasi noukkia sen tullessaan. 
Siinä kävikin sitten niin, että hän otti numeroa isomman ja sehän onkin hieno! 

(Onpa muuten metka efekti tuo perspektiivi: kaapin ja peilin välinen tila on todellakin sentilleen samankokoinen molemmissa päissä, mutta tästä kuvakulmasta näyttää, kuin jompikumpi olisi vinossa...)

Sain noissa kaapeissa lisää kaipaamaani säilytystilaa. Hankin niihin sisälle käteviä kannellisia muovilaatikoita, joissa pysyy paperit, kynttilät, nenäliinat yms pikkusälä, mitä on pakko jossain kuitenkin hillota. Laatikot pinoutuvat päällekkäin ja istuvat kätevästi kaappiin, koska sen syvyys on niin hyvä.
Eikä tuosta laskutasosta haittaa suinkaan ole..... 😏

Kaapit ovat samaa sarjaa kuin jo aikaisemmin ostetut astiakaapit. Ne ovat nyt vastapäisellä seinällä, mutta päällä on vielä vitriinit. Tuo peili heijastaa aivan valtavasti valoa ja tuo huoneeseen uskomattomasti avaruutta. 

(Ja käytyäni tässä taannoin ystävän kanssa kirpputorilla, pystyin kuin pystyinkin vastustamaan muutamia suloisia purkkeja, koska totuus on, että mulla todellakin ON riittävästi karkkipurkkeja eikä niitä minnekään ylimääräisenä mahdu....)

torstai 19. elokuuta 2021

Sisustuksellisia juttuja, syksy tulee

Meillähän ei ole vielä keittiössä valoja. 👀
Muutto oli keväällä ja kesän valoisat ajat edessä. Sitten sähkömies kävi asentamassa kaikenlaista muuta ja ledilistojen laittaminen vaan jäi. (Totuuden nimissä sähkäri jäi pohtimaan jotain ja minua alkoi tympimään se, ettei homma etene vaan aika käytettiin kahvin juomiseen enkä pyytänyt häntä enää tulemaan....  joten ihan peiliin katsomisen paikka.)

No, tässä eräänä aamuna heräsinkin jälleen aamuun varhain (työaamu) ja kas: viideltä ei ole ihan niin valoisaa kuin koko kesän on ollut. Pirskatti. Valot olisi saatava.
Olisikin niin yksinkertaista. Mikä olisi ja milloin? 😁

Tiedostan hyvin, että meillä minulla on ärsyttävä tapa aloittaa jostain, jättää kesken ja aloittaa sitten uudesta paikasta. (Kun remonttia pitäisi tehdä kolmessa kerroksessa ja tekijöitä on yksi tai kaksi, tuntuu olevan tuhoon tuomittu juttu.) Olen itse lyhytjännitteinen ja idearikas, ja koska vain niin paljon ehtii tekemään, aika ajoin jotain on aloitettu ja sitten jää kesken. 
Niinkuin nyt vaikka keittiö.

Meillä siis jäi keväällä/alkukesästä loput sähköjutut (eli ne valot) tekemättä ja sähköjohdot roikkumaan rumasti katonrajaan ja tuonne kulmaan. Sitten tuli kaikenlaista muuta..... 
Mutta tilasin Espanjasta netin kautta mielestäni hirveän hauskaa Portugalilaista kaakelia imitoivaa tapettia ja se istui meidän mielestä tuohon hellan taakse kuin nenä päähän. Lisää vähän tätä musta-valkoista tunnelmaa ja tuo särmää muuten hyvin pelkistettyyn keittiöön. Tuohon hellan taakse tulee vielä lasilevy tapetin peitoksi, jotta se on helppo pyyhkiä esim. rasvaroiskeista. Se saadaan jo ensi viikolla.

Kun keittiötä alettiin laittamaan, "hoksattiin" (lue: otettiin silmä käteen ja tajuttiin, että ne on levällään) nuo tyhmät johdot. No, rautakaupasta listaa, jonka sisälle johdot piiloon, sitten vielä koristelista ja voila. En edes sano, että helppo nakki, koska en työtä tehnyt. Lopputulos kuitenkin kiittää. Erityisen innoissani olen tuosta mustasta kattolistasta. (En olisi nähnyt tämän tulevan saati itseni sanovan näin....)

Lattiasokkelit on sentään valkoiset (niistä ei kuvaa), mutta jossain vaiheessa tuonne kaapin taakse (näkyy kuvassa huonosti, ihan oikea reuna), tulee mustasta levystä hylly vaikka viinipulloille tai tyhjille mehupulloille, koska kolo on juuri sen levyinen.


Koska syksyn sateet tuntuivat alkavan, oli pakko pelastaa kaktukset sisälle hukkumasta. Jätin ne nyt alkuun tuohon kuistin ikkunalaudoille, koska todennäköisesti nauttivat vielä valosta ja viileistä öistä. 

Salon ja Suomusjärven välillä Kiikalassa on arboretum, jossa mies on istuttanut näitä tavallisia kaktuksia ihan maahan ja ovat selvinneet siis hyvin Suomen talvista ja kosteudesta. Pidin asiaa tosi ihmeellisenä. 
Toki hiekkamaa ja hyvin kallistettu paikka, ettei juuret mätäne, mutta en ollut edes ajatellut, että kestäisivät moista. 
(Ei tarvitse kokeilla meidän vanhassa merenpohjassa. Maa on sinistä savea kun pintamullan kaivaa pois....)

Koska valoja ei vielä ole. Tai on, tylsä kattolamppu.... 
Polttelen sitten kynttilöitä. Olen vähän levitellyt erilaisia tuikkukippoja pitkin ja nautiskelen tuosta lämpimästä valosta iltojen pimeydessä. 

Aika ihanaa loppujen lopuksi, että tulee syksy ja tunnelmalliset (sateiset) illat....


Piti laittaa tuikut itse asiassa puuhellalle.
Mutta.

Jos nostan sytykekorin ja nuo pikku-polttopuut lattialle puuhellan viereen,
meillä asuu sellainen tyyppi, joka nakertaa noita keppejä. 
En jaksa juuri nyt sitä puusilpettä koko kämpän täydeltä....



Saimme isältä tällaisen tarjoilukärryn.

Se on ollut heillä vuosia pihan sivupöytänä, ja meilläkin se vietti kesän kahden riipputuolin välissä apupöytänä. Siihen oli hyvä laittaa vaikka kahvikuppi. En vaan raaskinut jättää sitä pihalle talveksi, joten toin sisälle. (Isällä oli lämmin varastotila, meillä ei.)
Toistaiseksi istuu ihan kivasti tähän olkkariin, vaikka onkin vähän reilun kokoinen.
Päällä on nyt miehen vuosia vuosia sitten saama hieno shakkilauta, josta toinen kuningas on katkennut ja makaa kuolleena aina. 😁   Pysyvä shakki matti.
Alahyllyllä oli viini/pulloteline, johon tuuppasin nuo pari punaviiniä, jotka ovat olleet jossain kaapin nurkassa keväästä saakka. Ehkä syksyn tullen tulee avattua taas punkkupullokin.

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Pientä remonttia ja sisustamista

Ostaessamme talon hoksasimme heti, että ulkoportaat eivät ole käytännöllisimmät mahdolliset. Ne on aika jyrkät ja lisäksi ylin tasanne on oikeastaan juuri sen kokoinen, että ovi auetessaan täyttää sen eli heilahtaa reunasta reunaan. Se on juttu, joka ärsyttää päivittäisissä jutuissa: kauppakassien kanssa, kun kädet on täynnä, koirat hihnassa jne.  Vielä en ole pudottanut kauppakasseja vierimään alas rappuja, mutta lähellä on ollut.

Koska minulla on ideoita....... 😂
Alkuun mietin, että puoliso parka. Mutta totesin, että jos ei ole viimeisen 28 vuoden aikana oppinut, on korkea aika.

Ihan ensimmäinen asia olisi tehdä pieni tasanne tuohon ylimmän portaan ja talon seinän väliin. Tavallaan koirille/kauppakasseille pysäkki, johon ne laskea, kun ovea avaa. Nuo rumat maalia hilseilevät metalliset kädensijat haluaisin pois, tilalle ehkä puiset kaiteet..... 
Pakko ottaa huomioon myös nuo talotikkaat, joille pääsy pitää olla esteetön.

Löysin itsestäni ihmisen, joka rakastaa rappusia. Ei kuntoilumielessä, vaan sillä ajatuksella, että jos portaat on riittävän suuret ja muhkeat, niille voi pysäköidä kesäisin yhdet kreikkalaiset ruukkupuutarhat eli kukkia, kasveja, yrttejä ja mitä nyt milloinkin....  (ja mielikuvitukseni niiden suhteen on hurjan paljon suurempi kuin taitoni sellaista laittaa....)

No, netin ihmeellinen maailma, ja löysin hetkessä blogin, jossa samaa asiaa on pohtinut ja toteuttanut joku muukin. Voihan nenä. Koska innostun nollasta sataan noin millisekunnissa, tämä oli menoa. Miesparka. Olin aamulla viideltä hereillä googlaamassa näitä töihin lähdössä, eikä lehteä tullut juhannuksen takia ja lähettelin hänelle linkkejä, ja intoilin.... 

Nooohhh! Hillitsen itseäni ja koetetaan tehdä sellainen hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -tyyppinen ratkaisu. Tänä kesänä ei siis askarrella rappuja, vaikka hillitön mieliteko onkin...

Juhannushan meni vähän vappufiiliksissä, eli puhtaasti työn juhlaa. Itsellä alkoi aattona kuuden työpäivän putki, joten kun olin kotiutunut aattona, naputeltiin uutta terassia sen verran paikalleen, että siinä voi kävellä. (Hakataan loput myöhemmin, ei nyt koko juhannusta voinut naapureiden takia möykätä...)

Mies yllätyksekseni innostui jonkin verran noista portaista. Osasyynä tähän se, että mm. Bauhaus myy valmiita porrasaskel-tukirakenteita, vai miksi niitä sanotaan. Mutta siis niitä paksuja puita, joiden päälle askelmat kasataan. Eli kun niitä ei tarvitse tehdä itse, homma on heti yli puolet helpompaa. Onhan meillä jo useammat portaat aikanaan tehty vanhaan kotiin, ja niistä ainakin kierteisten kanssa aikanaan tuli useampi harmaa hius....  Nythän puhutaan lopulta "vain" suorista rappusista.

Keittiö sen sijaan on nyt valmis. Miinus yksi onneton laatikon etusarja.
Olen toistuvasti mennyt Ikean sivuille ja koettanut saada sen click & collect tilaukseen, mutta nouto olisi vain Espoosta tai Vantaalta, mikä ei sinänsä nappaa..... Ja jostain syystä eivät sitä pysty tilaamaan meille Raisioon. 😕  Ikean aspa ei ole kovin palveluhenkinen ja muutamia sanomisia on tullut esim. heidän käyttämästään luottofirmasta ja siitä, että maksoin laskun pennilleen kerralla pois. Kuukautta myöhemmin sain kuitenkin miinus-merkkisen laskun, mistä syystä ihmettelin miksi laskuttavat lähtökohtaisesti yli 20 eur liikaa.... ja sen parinkympin palauttamisen kanssa on sitten tehty töitä hyvinkin usemman kympin edestä.

Olen kuitenkin muuten tosi tyytyväinen. Laatikot sulkeutuvat pehmeästi ja äänettömästi, kaikki on toiminut erinomaisesti. Tosi tylsää, että muuten hyvin toimivaan systeemiin on jäänyt tuollainen bugi, joka on puhtaasti asiakaspalvelun ongelma.


Kieltämättä matalat ikkunat ja niiden asettamat vaatimukset kaappien korkeudelle
on vähän keljut siinä kohtaa, kun laatikot eivät sivusuunnassa kohtaa.
Toisaalta, näillä mitoilla ei hirveästi vaihtoehtoja ole.
Jos särkee silmiin, älä katso.


Sisustamisen suhteen laitettiin jo omaa näköä eli vuosien varrella haalitut peltikyltit keittiöön. Odottelivat vähän paikkaansa ja jonain päivänä katselin ympärilleni sillä silmällä ja totesin, että se on siinä. Muutama ruuvi ja ovat paikallaan. Jos satun haalimaan niitä vielä lisää, tilaa on.

Muutenkin jotain "koristeita" on vihdoin saatu paikalleen. Olin jotenkin ajatellut, että myöhemmin. En tosin tiedä mitä odotin tapahtuvaksi myöhemmin.... mutta sitten tuli tilanne, että kesän kuumuus sai himoitsemaan taas kuplavettä ja Soda Streamin pullot olivat kadoksissa. Muistelin, että ne on pakattu ihan ensimmäisiin laatikoihin, mihin pakattiin kaikenlaista koriste-esinettä silloisia välittäjän myyntikuvia ajatellen pois tieltä. 

No, jos alan tyhjentämään laatikoita, onhan kamoille löydyttävä joku kolo. Ja niin olohuoneeseen tuli ruuvattua kiinni hyllyjä ja hyllyille yhtä sun toista. Sitten löytyi ihanat Intiasta ostetut lyhdyt, jotka piti saada roikkumaan... 

Tällainen on ihan loputon suo. Plus että olin käärinyt koriste-esineet kesävaatteisiin, eli shortseihin ja hihattomiin toppeihin. (En edes muistanut moisia kuteita, ihan kuin olisi käynyt isoilla vaateostoksilla. Hih!) Halusin vaatteet käyttöön, joten ettei mitään menisi rikki, paikka oli löydyttävä....  Siinä meni sitten se ilta.

Ei siinä muuten, mutta niitä pulloja ei sitten ilmestynyt mistään.

Lopulta muistin, että paiskasin ne roskiin, koska niissä oli tullut eräpäivä vastaan jo edellisenä keväänä ja pelkäsin, että räjähtävät käteen. 

Mutta tulihan laitettua romuja esille.... 


******




PS.  Menin taas muuttamaan ulkonäköä. Jotenkin tykkään tästä ulkonäöstä vaihteeksi enemmän, mutta.... jälleen kerran ongelma, että se "kirjaudu" ja "ulkonäkö" palkit katoavat tuolta yläoikealta.
Että tietokonevelho kun taas asialla. Keksin sentään miten tänne ehkä voi päästä....

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Uuden pihan muodot

Keväällä kun pakkasin, selvittelin myös somen ihmeellisestä maailmasta, että ilmeisesti uudella paikkakunnalla ei olisi lehtokotiloita. Näin ollen päätin, etten edes harkitse tiettyjen pihakasvien siirtämistä muuton yhteydessä, koska kotilo-ongelmaa ei vaan kannata tuoda tullessaan.

No, aika on todistanut muuta. Ihan samoin niitä täällä jaloissa pyörii ja kadulla murskaantuu kuin entisessäkin paikassa.

Kaksi asiaa siirsin. Syksyllä ihmettelin hevoskastanjan pähkinää/kastanjaa, ja istutin sen purkkiin. Olin jo itse asiassa vähän unohtanut koko tyypin, kun keväällä mies kävi leikkaamassa vanhan pihan nurmikon ja kertoi kasvulavasta nousevan aikamoisen taimen. Wuhuu!! Se oli itänyt. 


Hevoskastanja. 
Oman vanhan kastanjan "pentu".

Minähän istutin myös kultasateen siemeniä syksyllä, ja kun taimi oli kasvanut syyskuuhun mennessä jo aika hyvin, pelkäsin sen kuolevan sisätiloissa talven aikana ja kuoppasin yhteen kasvulaatikkoon. (Tämäkin näkyy tuossa viime syksyn kirjoituksessa...)
Kun viimeksi kävin vanhalla pihalla kesäkuun alussa, se oli reippaasti siellä tehnyt uudet lehdet ja näytti olevan hyvässä kasvussa. Saa nähdä hoksaako uusi omistaja sen jättää vai riipiikö irti rikkaruohona. 

Keväällä kävin kuitenkin itse irrottelemassa isosta kultasateesta muutamia siemenpalkoja, jotka olivat talven yli roikkuneet pakkasessa. Istutin monta siementä ja ilokseni pari niistä iti. Nekin siirsin tullessani, koska näiden mukana ei tulisi mitään vieraslajeja.... 


Kultasateita kaksi.

Olin tuon alkuperäisen kultasateen aikanaan tilannut jostain siemenkaupasta ja siemenestä kasvattanut. Siksi tuntui erityisen kivalta tietää, että sen suku jatkuu nyt uudella pihalla meidän ilona. Minusta tuo on tosi kaunis puu, erityisesti kukkiessaan. Se, miten iso houkutin ja herkku se on paikallisille bambeille ja pupuille, on sitten täysin toinen juttu.... 

Uuden kodin pihahan on yhtä "peltoa", siis suoraa nurmikkoa, jossa kasvaa pelkästään yksi 10 metrin pätkä sireeniaitaa. Näin ollen pääsen aloittamaan alusta. 
Haaveita on kaikenlaisia, ja saatoin ihan liikaa innostua keväällä kaikenlaisista kasveista.....  Seuraava juttu onkin nyt lähteä mittailemaan pihalle ihan oikeasti järkevää ja sopivaa paikkaa kukkapenkeille. Haluan niin mielelläni ikivihreitä eli havuja ja niiden oheen sitten hortensiaa ja pionia vähän väriksi. Lisäksi ehkä (epäilemättä) jotain perusperennaa, joka saa talveksi kadota näkyvistä ja keväällä taas ilahduttaa kasvullaan.

Havittelen värikästä pihaa. Haluaisin kaikki penkit jollain tavoin koholle ja olenkin pohtinut pitäisikö niille muurata "allas" kivistä vai tyytyäkö käyttämään jotain reunusnauhaa tukemaan multaa. Nopeasti se asettuu ja siihen voi reunaan laittaa vaikka luonnonkiviä tukemaan, mutta lähinnä se, että reunan leikkaaminen ruohonleikkurilla tulisi olla nopeaa ja helppoa, ettei reunassa kasva metrinen heinä äkkiä... 

Tällaiset, kuvankaltaiset puusta tehdyt altaat muistuttavat minusta jotenkin liikaa kasvulaatikoita. En oikein lämpene niille kukkapenkkeinä, vaikka varmasti muuten toimisivatkin. Tässäkin esimerkissä on kivasti nuo laatat reunan alla, jolloin ruoho ei ehkä kasva heti kiinni reunaan.... 
Mutta kun siihen istuttaa jotain tänä kesänä, menee useita vuosia, ennen kuin kasvit kasvavat reunan yli roikkumaan ja peittävät laatikon näkyvistä. Siksi laatikko itsessään saisi olla nätti.... 
Huoh, olenko vaikea?? Olen!


Kuva netistä

Luonnollisesti iso autio piha huutaa puoleensa myös uutta terassia, mikä on suunnitelmissa vasta ensi vuonna. Siihen pyritään ainakin upottamaan pieni matala uima-allas (30 cm syvä) koirille ja tulevalle lapsenlapselle. Lisäksi hiekkalaatikko olisi myös mahdollista upottaa vaikka toiseen reunaan. Heittipä joku idean Muumitalostakin leikkimökkinä... mutta jos nyt aloitettaisiin vähän pienemmällä.
Ja kuten Marketan kanssa pikkasen ehdin vitsailla, tokihan se on mahdollista, että meidänkin pihaa jonkun vuoden päästä koristaa trampoliini yms, koska lapsenlapsi....

(Sivumennen: Jenkkisiskollani oli valtava (6 m) tramppa takapihalla ja se oli nokkelasti tehty niin, että oli upotettu maahan. Siis runkoa varten oli kaivettu "allas" ja itse trampoliini oli siis maan tasalla. Ruoholta astuttiin suoraan kumimatolle. Melko turvallista sikäli, ettei sieltä kukaan putoa korkealta, vaikka menisi matosta yli. 
Toki tuollainen järjettömän kokoinen vaatisi kaivinkoneen kaivamaan sitä koloa, mutta idea oli kiva.)

Suuruudenhulluus minussa toki lähti jo toviksi kuvittelemaan isoa, ihan oikeaa uima-allasta, niitä pyöreitä tms metalliputkirunkoisia. Mutta itseni tuntien, vesi pitäisi lämmittää n. 30 asteeseen, että sinne pulikoisin. 
Ihmislihakeitto taas ei ole koskaan ollut itselleni se juttu, joten palju ei sikäli kiinnosta. 



Verkkokauppa.com

Hauska näitä on pohtia. Malttamattomana haluaisin tietenkin, että olisi jo valmista. Mutta aika on rajallista ja priorisoida pitää.
Se on hyvä, että taloudessa asuu tuo järki, koska muuten tunteet ottaisivat vallan. 😁

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Arki on parasta

Olipa mahtava viikonloppu. Olin vapaalla torstaina ja ajelin aamusta tekemään pari verijälkeä koirille. Meillä on tulossa koe samoihin maastoihin heinäkuun alkuun ja saatiin samalla hyvä mahdollisuus kävellä metsät läpi nähdäksemme, ettei esim. metsää ole harvennettu niin paljon talven aikana, että sinne ei voisi koetta järjestää. Ihana aurinkoinen päivä, hyvässä fiiliksessä käveltiin neljä jälkeä.

Seuraavana päivänä sitten miehen kanssa mentiin viemään koirat sinne ja tuo natiainenkin teki hyvää työtä! 👍  Ehkäpä sen uskaltaa ilmoittaa kokeeseen jo tänä vuonna.
Perjantaille oli sovittu myös kaikkien vanhempien kanssa yhteinen kahvi, joten tuon aamureippailun jälkeen pistettiin vähän kotia siivoukseen ja laitettiin pöytää koreaksi. 

Olipa ihan tosi kiva saada kaikki vanhemmat yhdellä kertaa. Eivät ole aiemmin käyneet meillä tuolla uudessa kodissa niin nuuskittiin sitten heidän kanssaan joka nurkka. Näin, miten appiukolla sormet syyhysi päästä tekemään yläkerran tulevaa makkaria. Toivottavasti sattuisi yhteisiä vapaita viikonloppuja, niin vaari saa tulla avuksi, jos haluaa. Hän on ollut meidän luottopakki kaikki nämä vuodet, mitä rakennushommiin tulee, ja tykkää tulla tekemään, kun omassa kodissa ei ole vastaavaa puuhaa. 

Lauantaina sitten pistettiin pöytä tuplaten kivaksi. Kaikki lapset puolisoineen (miinus yksi) tulivat brunssille ja istuttiinkin pitkään syömässä. 
Poika otti toisen auton lainaan ja kävivät heittämässä keikan Espoossa ja veivät auton sitten päivän päätteeksi Turkuun, mistä tytöt ottivat sen seuraavana päivänä käydäkseen mun isän luona. Ihanaa kun lapset vierailee itsenäisesti!


Brunssi on katettu


Pensasmustikkaa




Yksi lempiyhdistelmistäni: lakat ja narskujuusto


Oma porukka ♥

Tehtiin sitten vielä tyttöjen kanssa retki puutarhalle kun netti paljasti yhdellä läheisellä puutarhalla olevan vielä tyrnin taimia. Tyrni ja vadelma ovat ne kasvit, joita ehdottomasti haluan. 
Ajeltiin porukalla ja hyvä, että oli näitä hillitsijöitä mukana. Minähän olisin ostanut kaiken. Yhdestä kasvista/puusta Ipana joutui huomauttamaan, että "äiti, se ei mahdu edes autoon...." 😀


Tyrnit laatikoissaan.
Aidattuna, koska eräs valkoinen puutarhuri.... 

(ja vähän peurat ja puput)


Saattoi lähteä lapasesta myös kukkien osalta


Tupantuliais-orvokit ♥

Sattui kyllä ilmojen puolesta ihan paras mahdollinen viikonloppu. Saatiin tosiaan tehtyä pihajuttuja, kun piha on tällä hetkellä jota kuinkin tyhjä. Ehkä siitä tulee viihtyisä kesäkeidas. Ihmiselle, joka on mallia "äkkiä nyt heti valmista", tämä on vähän luonnetta kasvattavaa. 

Kelit ovat sallineet myös koirien uimaharjoitukset. Olen tosi mielissäni, että Merlin osoittaa suurta kiinnostusta vettä kohtaan ja on jo pulahtanut pariin kertaan. Kylmäähän se vielä on, mutta selkeästi sillä on halu veteen mennä. 


Sumuinen aamu pikkulammen kallioilla

Keittiö on lähes valmis. Herra Ikea on kiitettävästi toimittanut loppuja etusarjoja, ja vahingossa jopa ylimääräisen kaapin rungon... 
Pari laatikon etusarjaa puuttuu vielä, ja yhden apteekkikaapin mekanismin palautan ja teen kaapista vain hyllykaapin. Tuo apteekkimekanismi on niin hassun mallinen (kapenee alaspäin). ettei siihen lopulta mahtuisi mitään, kun kyse on vain 30 cm leveästä alakaapista. Onneksi ovat joustavia tuolla ja liiat/väärät/ylimääräiset saa palauttaa.


Yhdestä yläkaapista puuttuu vielä ovi ja kaikista vetimet

Sitten tuli maanantai. Hyvä aamu: herätys 4:37, koska miehen aamuvuoroviikko ja olin itsekin lähdössä aamuun. Käytin koirat lenkillä heti viideltä ja tulin kotiin lukemaan lehteä. Tänä maanantaina vaan ilman teetä, koska oli muutamia labroja, joista yksi paastokoe. 
On muuten kertakaikkiaan kamalaa jättää edes juomatta. Miksi juuri sellaisena aamuna oikein erikoisesti janottaakin, kun tietää, että pitää olla ilman?

No, menihän se. 

Naamasi, kun olet paastonnut....  

Kävi sillä lailla hauskasti/hassusti, että töissä pukuhuoneen ovi on tavallisesti tosi painava ja tiukka. Sitä siis tarvii kunnolla repiä. No, minä tempaisin sisään mennessäni ja se olikin jotenkin ihan löysä ja lähti kirjaimellisesti kädestä ja tömähti seinään. (Kuulin jälkeenpäin, että siitä oli valitettu ja ilmeisesti korjattu....)
Tietenkin pukkarissa seisoi pomo ihan silmät selällään. Purskahdin nauruun. "Ei, en ole yhtään huonotuulinen, vaikkakin nälkäinen kun on paastokokeita....  Niin, toi oli ihan vahinko, miten se nyt oli noin kevyt...."

Selitä siinä. Mahtoiko uskoa? 😂  Ainakin se vähän varovasti kysyi "onhan sulla aamupala mukana". 
Luuli kai, että puren joltain potilaalta pään irti ensi töikseni. 

Mutta voi veljet, harvoin maistuu kahvi yhtä hyvältä, kuin moisen jälkeen. Pääsin siis ensimmäisten joukossa piikin alle, ja kaikki kunnossa. Mahtavaa!

Purunpää

Jos jotain kaipaan vanhasta kolmivuorotyöstäni, niin arkivapaita. Pystyn järjestämään kampaajat tai ripsien värjäyksen työpäivän jälkeen tai...