Kirkkaana ja rapsakkana päivänä tein koirien kanssa aamulla varhain pikkulenkin, pakkanen nipisteli -25,7°C ja Bono totesi reilun kilsan jälkeen, että varpaat ei kestä. Edu puolestaan oli syvästi tyrmistynyt, että aamulenkki loppui sikseen.... se istui vartin eteisessä ja tuijotti ovea syyttävän näköisenä.
Olin sopinut treffit toimittaja-tutun kanssa klo 11. Pakkanen ei merkittävästi lauhtunut, keittiön mittari näytti vielä -22 kun pakkasin vaatetta päälle. Onneksi löysin kätköistä Bonolle sopivat töppöset, joskus Mummo-Karolle ostetut fleecesukat.
Tepasteltiin treffipaikalle eikä pakkanen totta puhuen tuntunut ollenkaan niin kylmältä, mitä lämpötila antoi ymmärtää. Toimittaja-Aku saapui paikalle sovitusti ja lähdettiin metsään. Juttuidea oli kertoa muistakin kuin ns. perinteisistä ulkoilulajeista talviaikaan. Olen myös itse kirjoittanut erinäisiä kiittäviä mielipidekirjoituksia lehteen, koska meillä täällä ON hirveän hyvin pidetyt reitit ja polut.
Nytpä me sitten ollaan koirien kanssa paikkakunnan turhimmat julkkikset. Nauroin juttua ilahtuneena, kivasti kirjoitettu ja juuri sellainen tänne sopiva, valoisa ja positiivinen. Kuvat oli tosi kauniita, ja mikäs ollessa, kun päivä sattui olemaan juuri parahultainen tällaisen jutun tekemiseen.
Tunnin verran käveltiin ja pohdittiin syntyjä syviä. Toimittaja totesi, ettei näitä kävelypalavereja suotta kehuta, sitähän tuntee itsensä aivan uudeksi ihmiseksi pienen keskipäivän ulkoilun jälkeen.
Eipä tässä voi kuin allekirjoittaa. Ulkoilun jälkeen olo on ihan toisenlainen kuin sisällä vietetyn päivän.
Ja vaikka tästä jutusta kirjoitankin, nauran kyllä tälle "julkisuudelle". Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa muutenkin. Muutamia nauraen heitettyjä "jaatko nimmareita" -kommentteja sain samantien aamulenkillä. Lehti kun ilmestyy aamulla niin puoli kylää vähintään on sen jo lukenut.
