Muovikapina

Kirjoitin taannoin paikalliseen lehteen mielipiteen ja ilahduin kovasti, että se julkaistiin jo seuraavana päivänä. Postitin nimittäin jutun vasta ke iltapäivällä, ja koska lehti ilmestyy torstaisin, ajattelin sen väkisin menevän seuraavalle viikolle.

Mutta tällaista tekstiä/mielipidettä siis allekirjoittaneelta löytyi, ihan omalla nimellä allekirjoitettuna.

Muovia on voinut kierrättää Suomessa vuodesta 2016. 
Tällä hetkellä muovia kerätään noin kilon verran per suomalainen. Ruotsissa on kierrätetty sen verran pidempään, että keräysmäärät ovat jo liki 8 kiloa/henkilö. 
Sekajätteeseen laitettu muovi päätyy suurimmaksi osaksi poltettavaksi, mutta jätteenpolttolaitosten kattavasta verkostosta huolimatta kapasiteetti ei riitä kaikkien suomalaisten jätteiden käsittelyyn. Ilmastonmuutosmielessä muovin kierrätys on oleellisen tärkeää. (Yle uutiset 4.7.2018) 

Pieni Puumalan kunta (noin 2200 asukasta) Etelä-Savossa kolminkertaistaa väkimääränsä kesäasukkaiden myötä. (HS 30.6.2019) Puumalan nuori ja innokas kunnanjohtaja totesikin jutussa tärkeäksi mm. muovinkierrättämisen mahdollisuuden, koska kesäasukkaat ovat siihen jo tottuneet kotonaan. 

Perniössä lienee kirkonkylän alueella asukkaita 3500. Kirkonkylän läpi ajaa meilläkin läpi melkoinen vyöry mökkiläisiä, ja kunnan alueen palvelut saavatkin kiitollisen osan mökkiläisten rahoista ostosten ja palveluiden hankkimisen nimissä. Perniössä, sen sijaan, että hankittaisiin esimerkiksi tuo paljon kaivattu muovinkierrätyspiste, onkin lähdetty täysin vastakkaiseen suuntaan ja lakkautettu kierrätysastioita. 
Liikuntahallin pihasta poistettiin paperin-, pahvin- ja metallinkeräys ja sen jälkeen on saanut tarkkaan laskea milloin voi omat kierrätettävänsä astiaan toimittaa, koska vanhan kunnantalon edessä olevat tuntuvat olevan aina täynnä. 

Muovia ei Perniössä pysty kierrättämään astian puuttuessa. Lähin muovinkeräyspiste Saloon päin suuntaavalla reitillä lienee sairaalan alapuolen asuntoalueella. Samassa yhteydessä on myös lasin-, metallin- ja pahvinkeräyspisteet sekä UFF laatikko vaatekeräykseen. 
Näin Saloon suuntautuvalla työmatkalla ei ole iso vaiva pakata omia muovi- ja muita jätteitä mukaan ja tiputtaa niitä keräykseen, mutta toki pitäisin mahdollisuutta pudottaa ne keräykseen omalla paikkakunnalla yhtenä vetovoimatekijänä. 
Teollisuuden ja kaupan pakkauskeräyksestä vastaava verkosto tuo ilmeisesti keräysastian (pyynnöstä?) paikkakunnalle, jonka asukasluku on 4000 tai yli. Näitä kesäasukaskuntia ei oteta huomioon pohdittaessa astioiden sijoittelua. 
Olisi päättäjiltä asianmukainen ponnistus avata keskustelu kierrätyspisteiden järjestämiseksi myös Perniöön. 

Kirkonkylällä asuvista tuskin kaikilla on päivittäin asiaa Saloon, ja hankaluuteen on helppo vedota, kun kysytään, miksei kierrätä. Samanaikaisesti pohditaan mitä tehdä merissä kelluville muoveille, miten vähentää mikromuovia ihmisten ravinnossa. 
Miksi metsäautoteiden varsilta löytyy sohvaa ja jääkaappia, miksei niitä toimiteta asianmukaisesti hävitettäväksi? Vastaus lyhyesti: koska se on hankalaa. 

Kierrätyspiste Perniön jätevedenpuhdistamolla on auki yhtenä päivänä viikossa ja silloinkin vain muutamia tunteja. Vaikka sinne voisi palauttaa myös muovit, viikon säilyttely kesäkuumalla saa ne haisemaan. Lisäksi vuorotyötä tekevänä paikalle ei pääse sen auki ollessa.
Ottaisiko joku paikallisista päättäjistä kopin ja alkaisi puffata kunnollista kierrätysmahdollisuutta Perniöön? Olisiko joku paikallisista yrittäjistä kiinnostunut lähtemään tällaiseen ”kimppaan” ja tarjoamaan esim. parkkipaikalta tilaa jäteastialle? Olisiko jätevedenpuhdistamon kierrätysaluetta mahdollisuus avata käytettäväksi päivittäin omatoimisesti? 
Voisiko Salo profiloitua entisen matkapuhelintekniikan kotikaupungin jälkeen vaikka Suomen ekologisimmaksi kaupungiksi?

Toimittajan kanssa kävelyllä

Meillä ilmestyy pieni hauska paikallislehti kerran viikossa. Olemme tilanneet sitä vuodesta 1997 eli heti kun muutimme tänne. Uutiset ovat aitoja paikallisesti kirjoitettuja, mitään ei osteta valtakunnan uutisista eikä samoja juttuja tarvitse lukea ensin Hesarista ja sitten Salon seudun sanomista.

Kirkkaana ja rapsakkana päivänä tein koirien kanssa aamulla varhain pikkulenkin, pakkanen nipisteli -25,7°C ja Bono totesi reilun kilsan jälkeen, että varpaat ei kestä. Edu puolestaan oli syvästi tyrmistynyt, että aamulenkki loppui sikseen.... se istui vartin eteisessä ja tuijotti ovea syyttävän näköisenä.

Olin sopinut treffit toimittaja-tutun kanssa klo 11. Pakkanen ei merkittävästi lauhtunut, keittiön mittari näytti vielä -22 kun pakkasin vaatetta päälle. Onneksi löysin kätköistä Bonolle sopivat töppöset, joskus Mummo-Karolle ostetut fleecesukat.

Tepasteltiin treffipaikalle eikä pakkanen totta puhuen tuntunut ollenkaan niin kylmältä, mitä lämpötila antoi ymmärtää. Toimittaja-Aku saapui paikalle sovitusti ja lähdettiin metsään. Juttuidea oli kertoa muistakin kuin ns. perinteisistä ulkoilulajeista talviaikaan. Olen myös itse kirjoittanut erinäisiä kiittäviä mielipidekirjoituksia lehteen, koska meillä täällä ON hirveän hyvin pidetyt reitit ja polut.

Nytpä me sitten ollaan koirien kanssa paikkakunnan turhimmat julkkikset. Nauroin juttua ilahtuneena, kivasti kirjoitettu ja juuri sellainen tänne sopiva, valoisa ja positiivinen. Kuvat oli tosi kauniita, ja mikäs ollessa, kun päivä sattui olemaan juuri parahultainen tällaisen jutun tekemiseen.
Tunnin verran käveltiin ja pohdittiin syntyjä syviä. Toimittaja totesi, ettei näitä kävelypalavereja suotta kehuta, sitähän tuntee itsensä aivan uudeksi ihmiseksi pienen keskipäivän ulkoilun jälkeen.

Eipä tässä voi kuin allekirjoittaa. Ulkoilun jälkeen olo on ihan toisenlainen kuin sisällä vietetyn päivän.
Ja vaikka tästä jutusta kirjoitankin, nauran kyllä tälle "julkisuudelle". Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa muutenkin. Muutamia nauraen heitettyjä "jaatko nimmareita" -kommentteja sain samantien aamulenkillä. Lehti kun ilmestyy aamulla niin puoli kylää vähintään on sen jo lukenut.