torstai 4. helmikuuta 2016

Antioksidanteista ja hyvinvoinnista

VAROITUS: Kirjoitus sisältää tuotesijoittelua!

Kirjaston lehtihyllyssä tuttu akkainlehti. Kannessa provosoiva otsikko: onko sinkistä tai punaviinistä sittenkään mitään hyötyä tautien torjunnassa? Pakkohan se oli plarata edes juttuun asti. Jutussa oli lueteltu tavanomaisimmat: valkosipuli, inkivääri, hunaja, D-vitamiini, sinkki, gojimarjat, punaviini, avantouinti, saunominen ja muut.
Tieteellistä näyttöä siis näistä tautien torjunnassa ei ole. Mutta jos ei katsota tiedettä vaan omakohtaisia kokemuksia, niin 2009 possunuhan jälkeen en ole kunnon tautia sairastanut. (Ja nyt koputan maalaamatonta puuta useasti ja kovaa.)

Minähän popsin talvikaudet D-vitamiinia (50-100 mikrog päivässä) ja sinkkiä, ja todellakin uskon siihen, että olen välttynyt suurimmilta taudeilta joka vuosi näiden ansiosta. Thaimaasta löysimme muutama vuosi sitten teetä, jossa on sitruunaa, inkivääriä ja hunajaa. Tosi ärjyä tavaraa. Pieni pussillinen jauhetta riittää itselle tuohon 6 dl:n tuoppiin hyvin, ja on silti niin väkevää, että hiki nousee pintaan. (Nyt muuten Twiningsilla on vähän vastaava. Suosittelen kokeilemaan. Siihen tarvitsee vain itse lisätä hunaja. Se ei sisällä mustaa teetä, vaan on ikään kuin yrttitee, jolloin se ei edes piristä kofeiinittomana.)


Oma purkkiarsenaalini
Emgesan siksi, että yövuorot kuluttaa kropasta magnesiumia ja saan helposti kramppeja pohkeisiin. Glukosamiini taas helpottamaan lieviä polvivaivoja.


Töissä puhuimme tästä. Työkaverin kanssa molemmat käytämme tiettyjä ”luontaistuotteita” yllämainitulta listalta, ja nauroimme yhteen ääneen, että heti töistä päästyämme heitämme huiviin tuplat D:tä ja sinkkiä ja avataan vielä punkkupullo illalla. Toki lehtijutussa myönnettiin, että noita kaikkia hyödyntämällä yleinen vastustuskyky luultavasti kasvaa, ja siitähän on sitten apua kun tautikausi alkaa. Sovitaan sitten niin. En kuitenkaan yövuorojen jälkeen illalla kyennyt enää punkkua korkkaamaan, vaikka ajatus vielä vähän naurattikin.



Korkkasinpa. 
Tosin vasta seuraavana päivänä.... 


Joten kyllä: itse jatkan edelleen siinä uskossa, että napsimalla pillerin pari joka päivä, suosimalla terveitä elämäntapoja ja muistamalla pestä kädet kun tulen sisälle esim. kaupasta, pystyn jotenkuten välttämään osan talven räkätaudeista. (Näistä tuo viimeisin on takuulla tärkein ihan jokaiselle. Ja huom. siis pesemällä, käsidesit kuuluvat sairaalaympäristöön, ei normaaleihin koteihin.)

Tässä muutama kuva omasta hyvinvoinnistani ja terveistä elämäntavoistani (vaikka tuosta punkkupullosta voi ihan toisen käsityksen saadakin...)


Spurtti



Lumihieronta


Spurtti, osa II


Mummokoira ottaa rauhallisemmin

Töissä parhaillaankin sekä influenssaa, tavallista flunssaa että RS-virusta potilailla. Viimeksi mainitusta puhuin sitä sairastavan ihmisen kanssa, ja hän oli vilpittömän hämmästynyt kuullessaan, että sen tosiaan saa ihan vaan käsittelemällä rahaa, kaupan ovenkahvaa, kärryjä, hissinnappia tai pelkästään kuljeskelemalla esim. kauppakeskuksessa jossa joku hetki sitten aivasti ja virukset jäivät leijailemaan ilmaan. Eipä niitä pysty välttämään kuin lukittautumalla sisälle ja olemalla siellä yksin. Jos silloinkaan. Joten lepo vaan: tauti tulee jos on tullakseen. Peskää kädet! 



6 kommenttia:

  1. Heh, meillä alkoi eilen koulussa opintojakso infektioiden torjunta ja aseptiikka :D Tuttua juttuahan se lapsiperheessä elävälle on muutenkin. Vaikka minä kyllä tunnustan, että kotioloissakin pöpökaudella nostan käsidesipurkin esille :P Tiedä sitten auttaako sen käyttö, mutta vain yksi neljästä sai vatsataudin tässä perheessä. Tosin me sairastetaan muutenkin keskivertoa vähemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Nostan minäkin käsidesin vatsataudin sattuessa. Silloin voisin kotonakin kuvitella jopa käyttäväni "kuonokoppaa" jos siivoan muiden jälkiä. Nimim. kerran töistä noron kotiin tuoneena (kaikista suojaimista huolimatta)

      Poista
  2. Meillä on ollut jokin (in?)flu(e)nssa talossa pari viikkoa. Tyttö oli viime viikolla 4 pv pois koulusta, poika aloitti köhimisen sopivasti perjantaina ja oli pari päivää pois koulusta. Minä kävin sunnuntaina aamupäivällä pidemmällä lenkillä koiran kanssa, olo ok - ja melkein heti sen jälkeen alkoi kurkkua kutitella pahaenteisesti plus yskä ryskäsi miehekkäästi. Tosi nopeesti siis 3/4 perheestä tarttui.
    Meillä on käytössä myös tuo, että aina koulusta / töistä ja kaupasta tullessa pestään kädet. Tai ainakin näin olen ohjeistanut... D:tä otan 100 ųg päivässä ja oletan että siksi en nyt ollut niin kipeä kuin lapset. Tosin Jouni ei ole ainakaan vielä sairastunut - se on varmaan niin poltto- ja moottoriöljyn yms. karaisema. 😉 Jääkaapissa mulla on Valmarin-pullo. Avaamaton... 😛
    Havupuu-uutetta Jouni joi säännöllisesti jonkin aikaa mutta sekin on taas unohtunut. Pitäis (pitäispitäis...) ottaa ryhtiliike!

    VastaaPoista
  3. Mikä on Valmarin? Kiinnostaa heti. (kvg taitaa auttaa...)
    Tää on viheliäinen aika: loskaa, kuraa, liukasta, sadetta ja muuta vuoronperään ja samaan saumaan kaikki mahdolliset taudit.
    Ai niin, munhan piti asua aina jossain lämpimässä tammi-maaliskuu. =)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Jup! Tietty. =) Joskus vuosia sitten itsekin "join" jotain herajuomaa, vähän sama. Minusta kammottavaa, mutta kaiketi teki hyvää.

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...