Aika messevä viikonloppu

Jokseenkin mielettömän hienoja aamuja takana. Olin aika monta aamua viime viikolla kotona, joko iltavuoroon menossa tai vapaalla, ja oli kyllä ilo lähteä aamuisin lenkille.

Päivän pidentymisen huomaa jo selvästi. Aamulla valostuu selkeästi jo kahdeksalta ja pärjää ilman otsavaloa!!

Ja mikä parasta, eilen illalla oltiin jo matkalla kotiin, urheiluhallin pihan poikki. Bongasin seinältä, että kello oli tasan 17:00. Koirilla oli hyvä fiilis ja koska pakkanen ei pureskellut liikoja, päätettiin mennä vielä metsän kautta kotiin. Aivan mieletöntä, että metsässäkin näki aivan hyvin, vaikka kello oli hyvinkin 17:30 kun päädyttiin kotiovelle.

En olisi kuunaan uskonut, että itse olen jo taas pikkuhiljaa vähän talvi-ihminen. Tosin tunnustan, että olen vuosien varrella aiemminkin pohtinut samaa. Ne tyypilliset Varsinais-Suomalaiset kuratalvet on ne, joita inhoan ja miksi kuvaan itseäni talven vihaajaksi. 

Tämä raikas valkoisuus ja pakkassää on kyllä mieletön!! Hieno!! Nuo kultaiset puut ja kullan valo nousevassa auringossa. ♥

Kiitos, jos tilauksia otetaan vastaan, tätä tuonne maaliskuun alkuun saakka ja sitten nopea ja reipas kevät. 😀

Uniset murmelit

Taloja ollaan käyty katsomassa. 
Yhdestä tuli tosi hyvä tunne sydämeen, se voisi olla meidän tuleva koti. ♥

Nyt vaan peukkuja pystyyn, että joku näistä lukuisista katsojista tykästyisi meidän nykyiseen kotiin niin paljon, että tekisi asiallisen tarjouksen. Katsojia on nimittäin käynyt joka viikko useita (myyntiaika on ollut olemassa kaksi viikkoa....) ja täytyy sanoa, että meillä on paikka paikoin liiankin siistiä, kun koko ajan on oltava kaikki puts plank. (Tapa se on siitäkin kärsiä...)  

Merlin pitää huolen siitä, ettei päästä asettumaan liikoja ja tuudittautumaan siisteyden olotilaan. Viime viikolla se ensin pureskeli pari polttopuuta tulitikuiksi pitkin kämppää ja toisena päivänä söi yhden Aku Ankan taskukirjan. Liika siisteys on täysin yliarvostettua!

Aika innoissamme ollaan ajatuksesta päästä muuttamaan. 

Viime viikonloppuna käytiin ensin vanhemman tyttären luona kahvilla ja tavattiin koko oma porukka, ja ajettiin sieltä katsomaan taloja. 

Oli kyllä niin hieno tunne, kun tajusi, että välimatka lasten luokse olisi vain 30 minuuttia. Siinähän olisi mahdollisuus vaikka piipahtaa työpäivän jälkeen kylässä normaalina arkipäivänä. (Tai lähteä illalla käymään leffassa ja sen jälkeen jossain....) Asia, jota emme todellakaan ole voineet edes ajatella tähän saakka tuon 70 minuutin matkan takia. Kun muistaa, että tällä hetkellä kotiin ajan niin sanotusti väärään suuntaan...

Suunnitelmia ja haaveita siis. 
Fiilis on hyvä ja rento. Toki olen tyyppiä kaikki-mulle-heti-nyt ja sikäli väistämättä malttamaton ja kiireisen tuntuinen noiden katsojien suhteen. Samoin luonnollisesti huolissani siitä, että kukaan ei ymmärrä meidän talon hyviä puolia. 

Itse ajattelen, että talo tarvitsisi taas pieniä jalkoja sinne tassuttelemaan. Näkisin hyvin sinne jonkun toisen lapsiperheen puuhaamaan pihalle ja ihmettelemään kasvavia marjoja ja hedelmiä. 

Joten koetan pitää pään kylmänä. Olla rauhallinen. Asennoitua niin, että asioilla on tapa selvitä ja kaikki tapahtuu ajallaan. 

Vanhemmiten olen oppinut ilmeisesti vähän hölläämään. Jotenkin nyt tuntuu, ettei mun tarvitse mennä toreille huutelemaan, että kuka ostaa, hyvä talo kaupan. Antaa välittäjän tehdä työnsä, hän osaa sen.