Aika messevä viikonloppu

Jokseenkin mielettömän hienoja aamuja takana. Olin aika monta aamua viime viikolla kotona, joko iltavuoroon menossa tai vapaalla, ja oli kyllä ilo lähteä aamuisin lenkille.

Päivän pidentymisen huomaa jo selvästi. Aamulla valostuu selkeästi jo kahdeksalta ja pärjää ilman otsavaloa!!

Ja mikä parasta, eilen illalla oltiin jo matkalla kotiin, urheiluhallin pihan poikki. Bongasin seinältä, että kello oli tasan 17:00. Koirilla oli hyvä fiilis ja koska pakkanen ei pureskellut liikoja, päätettiin mennä vielä metsän kautta kotiin. Aivan mieletöntä, että metsässäkin näki aivan hyvin, vaikka kello oli hyvinkin 17:30 kun päädyttiin kotiovelle.

En olisi kuunaan uskonut, että itse olen jo taas pikkuhiljaa vähän talvi-ihminen. Tosin tunnustan, että olen vuosien varrella aiemminkin pohtinut samaa. Ne tyypilliset Varsinais-Suomalaiset kuratalvet on ne, joita inhoan ja miksi kuvaan itseäni talven vihaajaksi. 

Tämä raikas valkoisuus ja pakkassää on kyllä mieletön!! Hieno!! Nuo kultaiset puut ja kullan valo nousevassa auringossa. ♥

Kiitos, jos tilauksia otetaan vastaan, tätä tuonne maaliskuun alkuun saakka ja sitten nopea ja reipas kevät. 😀

Uniset murmelit

Taloja ollaan käyty katsomassa. 
Yhdestä tuli tosi hyvä tunne sydämeen, se voisi olla meidän tuleva koti. ♥

Nyt vaan peukkuja pystyyn, että joku näistä lukuisista katsojista tykästyisi meidän nykyiseen kotiin niin paljon, että tekisi asiallisen tarjouksen. Katsojia on nimittäin käynyt joka viikko useita (myyntiaika on ollut olemassa kaksi viikkoa....) ja täytyy sanoa, että meillä on paikka paikoin liiankin siistiä, kun koko ajan on oltava kaikki puts plank. (Tapa se on siitäkin kärsiä...)  

Merlin pitää huolen siitä, ettei päästä asettumaan liikoja ja tuudittautumaan siisteyden olotilaan. Viime viikolla se ensin pureskeli pari polttopuuta tulitikuiksi pitkin kämppää ja toisena päivänä söi yhden Aku Ankan taskukirjan. Liika siisteys on täysin yliarvostettua!

Aika innoissamme ollaan ajatuksesta päästä muuttamaan. 

Viime viikonloppuna käytiin ensin vanhemman tyttären luona kahvilla ja tavattiin koko oma porukka, ja ajettiin sieltä katsomaan taloja. 

Oli kyllä niin hieno tunne, kun tajusi, että välimatka lasten luokse olisi vain 30 minuuttia. Siinähän olisi mahdollisuus vaikka piipahtaa työpäivän jälkeen kylässä normaalina arkipäivänä. (Tai lähteä illalla käymään leffassa ja sen jälkeen jossain....) Asia, jota emme todellakaan ole voineet edes ajatella tähän saakka tuon 70 minuutin matkan takia. Kun muistaa, että tällä hetkellä kotiin ajan niin sanotusti väärään suuntaan...

Suunnitelmia ja haaveita siis. 
Fiilis on hyvä ja rento. Toki olen tyyppiä kaikki-mulle-heti-nyt ja sikäli väistämättä malttamaton ja kiireisen tuntuinen noiden katsojien suhteen. Samoin luonnollisesti huolissani siitä, että kukaan ei ymmärrä meidän talon hyviä puolia. 

Itse ajattelen, että talo tarvitsisi taas pieniä jalkoja sinne tassuttelemaan. Näkisin hyvin sinne jonkun toisen lapsiperheen puuhaamaan pihalle ja ihmettelemään kasvavia marjoja ja hedelmiä. 

Joten koetan pitää pään kylmänä. Olla rauhallinen. Asennoitua niin, että asioilla on tapa selvitä ja kaikki tapahtuu ajallaan. 

Vanhemmiten olen oppinut ilmeisesti vähän hölläämään. Jotenkin nyt tuntuu, ettei mun tarvitse mennä toreille huutelemaan, että kuka ostaa, hyvä talo kaupan. Antaa välittäjän tehdä työnsä, hän osaa sen. 

Keväinen arki

Facebook kyselee aina "Mitä mietit?"
No, mietin tässä, että eipä kurjuutta kummempaa. Ei siis nyt mitenkään kurjaa, hassu sanonta oikeastaan.
Vähän tämä kevään (jo syksyltä jatkunut) sateisuus, hämäryys, harmaus alkaa ottaa voimille.

Tämä oli ihan vuodenvaihteen jälkeen, olisiko ollut toisen päivän ilta.

Kieltämättä joitain harvoja päiviä on ollut, jolloin on töistä lähtiessä havainnut hassun ilmiön: voi nähdä jotain muutenkin kuin auton valokeiloissa. Päivä siis todistettavasti pitenee.

Onneksi se tekee sen todella reippain askelin juuri tässä vaiheessa vuotta.

Sallin itseni innostua uudesta teestä.

Oli valitettavasti kuitenkin jokseenkin kitkerää.

Joku viikonlopun päivä tässä oli, kun lauantaina aamulla herätessä oli uskomaton fiilis lehteä hakiessa: pikkupakkanen ja kuulas talvisen oloinen päivä.

Koiralenkille varta vasten kännykkä valokuvausta varten asentoon.

Maailma oli jotenkin mustavalkoinen. Ehkä jos olisimme lähteneet puolta tuntia myöhemmin, aurinko olisi valaissut eri tavoin tuota retkeä. Mutta olipa pirteä ja kiva olo kävelyn jälkeen, kun ei tarvinnut otsavalolla valaista tietä.

Armeijan värejä:

vihertävää harmaata

Oi mikä ihana valo!!!

Koirathan olivat onnellisia meidän kuvatessa yhtä sun toista. Kerrankin sai rauhassa nuuskutella uutisia ja mennä rauhallisesti. Muutenkin yhteiset lenkit ovat todella merkittävästi hidastuneet. Edu-Pappa ei vaan enää pysty reippaasti kulkemaan.

Olen harkinnut tuollaisen infrapunalaitteen tai -laserin hankkimista. Edu sai laserhoitoa muutamaan kertaan taannoin, ja siitä oli merkittävä hyöty. Noita laitteita myydään kotikäyttöön ja niitä voi käyttää myös ihmisten kipujen hoitoon, joten siitä olisi varmasti hyötyä monessa mielessä. Lisäksi ennaltaehkäisevässä mielessä se on kuin hieronta eli rentouttaa niin voisi käyttää tuolle junnullekin.

Tänä vuonna joululista osui hullusti loppiaiseen saakka. Eli kolmen viikon työvuorolista päättyi vasta 12.1.
Joululistaan kertyy aina runsaasti ns. VES (virkaehtosopimus)-päiviä, eli jokainen saa ylimääräisiä vapaita. Se tiesi sitä, että minäkin vietin lähes viikon vapailla yhtä soittoa uudenvuoden jälkeen ja oikeastaan palasin töihin kunnolla vasta tällä viikolla. Kun vielä talvilomia on soviteltava pitkin vuotta, olin laittanut parin päivän lomapätkän tälle viikolle, tulee tässä vielä yksi viikko, johon osuu vain kaksi työpäivää. Eipä kukaan päässe sanomaan, että ei ole annettu levätä.

Tasan vuosi sitten kaaduin koiralenkillä ja mursin olkapään. Eli olen ollut viime vuonnakin lomalla tähän aikaan.... tosin toisista syistä.

Jospa tämä tästä lähtisi taas reippaasti kevättä kohti.
Henkilökohtaisesti en enää toivo sitä lunta ollenkaan. Toki lasten kannalta olisi kiva, että pääsisi harrastamaan talvilajeja, mutta oman liikkumiseni kannalta olen ikionnellinen, kun voi tammikuussa tallustaa lenkkareissa.

Valo

Syksyllä valo on metka.
Ensinnäkin se on jännän sinistä. Paistoin hiljattain pullaa ja kun koetin kuvata niitä päivänvalossa eli ikkunan äärellä, pullat oli jotakuinkin sinisiä. (Tähän sellainen kauhistunut ilme -hymiö.)
Eli jos ei halua julkaista ihan hassunvärisiä juttuja, kuvia pitäisi käsitellä koneella lämpimämmäksi tai jotain.

Jokin outo valoilmiö poikkesi. Meidän olkkarin ikkunat on kulmassa. Pieni pätkä etelään, isompi länteen. Valoa tulee kivasti ihan läpi vuoden. Ilta-aurinko sitten paistaa tietenkin suoraan sohvalla istujan silmiin, mistä syystä sitä rullaverhoakin hankin.

Päivänä muutamana huomasin nämä hauskat varjot. Aurinko on hurjan kirkas, toisaalta se ei enää valaise siten, että koko huone olisi valoisa, vaan tekee älyttömän isoja valoeroja.

Hankin joitain vuosia sitten bougainvillean taimen. Mikäs se on suomeksi, ihmeköynnös? 

Ensimmäinen puska kasvoi ihan järkyttävän suureksi, sen läpimitta oli liki metrin ja meille tuli hankaluuksia saada se sopimaan enää minnekään. Nappasin siitä muutaman pätkän vesilasiin juuria kasvattamaan ja lahjoitin loput työkaverille, jolla on iso kuisti. Siellä se pärjää.

Yllätyksekseni alut juurtuivat. Tosin siihen meni muistaakseni yli puoli vuotta, eli mikään nopeakasvuinen kaveri tämä ei ollut. (Enkä ole muuten toiste saanut sitä juurtumaan...)

Tuo on ihan hassu puska. Se kasvaa joka suuntaan. Ylemmästä kuvasta näkyy miten oksilla ei ole mitään järkeä kasvussaan. Leikkaan sitä vuosittain reilulla kädellä, ja tänä vuonna olin vähän pettynyt kun se ei missään vaiheessa kukkinut. Yleensä se on meillä terassilla kesän ja kukkii villinä.

No nyt. Johtuuko valosta vai mistä, mutta tyyppi päätti alkaa kukkimaan. Vuoden pimeimpänä aikana. Aivan kummallista.

Laitoimme pihaan pari heinäseiväskolmiota, joissa lyhdyt. Pahoittelut tuosta vasemmanpuoleisesta. Se otti ja kaatui tuulessa ja sitä ei oltu laitettu vielä kunnolla pystyyn. Näyttää ihan juopuneelta tuolla lailla harittaessaan....  =)

Meillä on melko pitkä pihatie, joten näistä tulee vähän kuvitteellista valoa sitten illan pimeinä aikoina. Tällä hetkellä niissä roikkuu ihan tavalliset kynttilälyhdyt, tarkoitus on kuitenkin ostaa led-lyhdyt, koska ne valaisee vähän enemmän. Muutenkin haluan jo nyt laittaa kaikki "jouluvalot" pihalle, koska illat on pimeitä.

On niin kiva tulla kotiin iltalenkiltä kun koti on valaistu.

Toin Thaimaasta joitain vuosia sitten orkidean. Olin varma, että se kuolee Suomen pimeydessä, mutta koska purkki oli minusta niin kiva, ajattelin tökätä siihen sitten vaikka jonkun perinteisen Phaleonopsiksen....  ja miten sitten kävikään? Tuo viihtyy meillä paremmin kuin yksikään täältä ostettu, tekee joka talvi kukkaa aivan kahelina ja työntää uutta vartta vuosittain. Tänä vuonna puskee kukkavartta kolmesta eri kohtaa. Ja on pohjoisen puoleisella ikkunalla. Viileä ja pimeähkö paikka. Outo kasvi tuokin.

Lokakuun viimeisen päivän aamuna. Aamulenkillä "omassa metsässä", vähän ennen kahdeksaa. Aurinko nousi juuri puiden takaa ja oli kultainen ja ihana.

Lenkin päätteeksi olikin jo taas pilvistä, mutta tuo aamun valo sai jo hymyilemään.

****

Minä herään sarastusvaloon ja luen aamun lehden kirkasvalolampun valossa.

Kuolisin ilman niitä. Ainoa asia, mikä pitää itseni tajuissani tänä kammottavana pimeänä aikana. En yhtään tykkää Suomen syksystä, inhoan pimeää ja surkeaa syksyä. Toisaalta vaikka lumi tekee maisemasta heti valoisamman, en sinällään tykkää lumesta, koska siinä liikkuminen taas tekee selälleni kipeää.

Suo siellä, vetelä täällä....

Ostin ensimmäisen sarastusvalon jo silloin kun ne eivät olleet suosittuja saati edes tunnettuja. Ensimmäinen lamppu oli merkillinen pieni tötterö, jonka valo kuitenkin teki sen mitä lupasi: kirkastui n. puolisen tuntia ennen kuin päästi varsinaisen herätysäänen. Siinä oli muistaakseni kelloradio, nykyisessä jotkut tirpat alkaa tsirpittämään. 

Hyvä ystäväni sanoi, että polttaisi päreensä joka aamu, jos kottaraiset alkaisi kiekua makkarissa.  =) 

Minä taas herään jo valoon. Kun valo lähtee päälle, herään yleensä siinä 10-15 minuutin kohdalla eli harvoin se edes kirkastuu loppuun saakka.

Kirkasvalolamppu on ollut käytössä kymmenisen vuotta. Olen herkkä tuolle valolle. Edellisessä työpaikassa oli iso kirkasvalolamppu kahvipöydässä ja joskus sitä polteltiin vielä iltapäiväkahvilla. Jos istuin niin päin, että katsoin valoa kohti, meni takuulla hyvinkin puoleen yöhön, että sain unta.

Nyt käytän lamppua aina ennen yövuoroa. Litkin teetä sen valossa illalla ja pärjään. Varmasti samasta syystä melatoniini saa minut sammumaan kuin saunalyhty. Samasta mekanismistahan siinä on kyse; toinen vaan "sammuttaa", toinen "herättää".

Toivon kaikille valoisaa ja iloista syksyä nyt kun pimeys todella pyrkii kimppuun!!

Pistetään kynttilät ja takkatulet päälle ja koetetaan nauttia parhaamme mukaan.