Varsinainen joulu siis tuli ja meni. Omalta osaltamme vietimme joulun tosi rauhassa ja valoisasti, olihan meillä siis LUNTA. (Löysin itsestäni pienen talvesta tykkäävän ihmisen, joka haaveili opettelevansa hiihtämään....)
Ajoimme siis lauantaina Vuokattiin. Jossain vaiheessa syksyllä löysin hauskan tarjouksen (yksityiseltä) ja kyselin lisää. Hinta oli kovin edullinen, ja ajatus ensinnäkin lomasta ja toisekseen valkoisesta joulusta houkutti kovin. Sairaanhoitajan urani aikana en muista montaakaan joulua, etten olisi ainakin jotain osaa joulusta tehnyt töitä. Tuolta käsin se olisi mahdotonta. 😃
Lähtö oli aamulla ajoissa. No, muiden mittapuulla ajoissa, omallamme aika myöhään. Teimme koirille kunnon aamulenkin ja söimme aamupalaa ennen starttia.
Matkalla jossain Jyväskylä-Kuopio välillä.
Maisema sen kuin kaunistui kun matka eteni.
Kuopiossa pidimme pidemmän tauon ja söimme myöhäisen lounaan. Sen jälkeen alkoi nopeassa tahdissa tulla hämärämpää ja navigaattori olisi halunnut opastaa merkillisille pikkuteille. Päätimme ajaa vitostietä kuitenkin suoraan Kajaaniin saakka, josta voisi helposti siirtyä perille. Päätös oli hyvä, tyypillinen Suomalainen ajokeli talvella. Liukasta oli, mutta porukka tuntui olevan hyväntuulista, koska mitään älyttömiä ohituksia tai perseilyjä ei liikenteessä ollut. Käytimme matkaan aikaa huomattavasti enemmän kuin GPS:n mukaan olisi pitänyt mennä. Nuo lienee laskettu kesänopeuksilla, koska pysähdykset oli nopeita tuota ruokailua lukuunottamatta. Ja mikäpä siinä kiirettä olisi tehnyt.
Kulta-Katti löytyi nopeasti, sijainti oli täydellinen, majapaikka vastasi täysin kuvaustaan ja asetuimme nopeasti taloksi. Siitä talvikamppeet päälle ja koirien kanssa lenkille tutustumaan alueeseen.
Tuo Katinkullan "kylä" on minusta tosi kiva. Se on kauniilla tavalla toteutettu, kävelyteitä oli runsaasti ja pitkin aluetta kulki hauska 2,5 km latu, jota pitkin porukka suihki suksillaan. En ole tarkistanut, mutta se lienee rakennettu joskus 80-luvun lopulla (?) ja paritalot ovat nykyään hyvän kokoisten puiden suojassa, ikään kuin metsässä. Ehdottomasti viehättävä. (Kun vertaa muutamaan muuhun vastaavaan majapaikkaan, jossa olemme käyneet: kaikki puusto hakattu alas ja pellolle pistetty sitten pystyyn kerros- ja rivitaloja...)
Meidän majoituksesta oli 800 m kylpylään ja 100 m ladulle. Kauppaan oli huikeat 200 m joten autoa ei tarvinnut startata sitäkään varten.
Illan aikana lähinnä asetuimme taloksi ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavasta päivästä eteenpäin tutustuimme alueeseen lähinnä kävellen. Mies sai jonkun lenssun ja oli jo sunnuntaina räkäinen kuin mikä. Jaksoi kävellä kun rauhassa mentiin, mutta esim pidemmät patikat jätettiin suosiolla vähemmälle.
Ensimmäisen päivän aamulenkkiin kuului hupaisa juttu. Tultiin takaisin, jäin touhuamaan jotain pyykkien kanssa, ja mies meni keittiöön laittamaan kahvia. Hän huikkasi "mitä keitetään" ja vastasin "Ei mun takia tartte" ja toinen oli ihan hölmistyneenä että mitä hittoa, justhan se sanoi, että keitetään kahvit. Tajusi sitten kun käänteli kahvipussia käsissään....
Ihanien naapurien joulupaketista
Itse tosiaan ihastuin alueeseen kovin. Ihastuin myös siihen, kun maassa on lunta, pikkupakkasta eikä ole liukasta ja lumi narskuu kenkien alla. Pimeyskään ei tuntunut niin pimeältä. Olen kuvitellut vuosia vihaavani talvea, mutta kyse onkin siis täkäläisen rapa-kura-jää-liukas-pimeä talven vihaamisesta. Tuollainen oikea talvi, se niin sanottu lapsuuden talvi, on ihan eri asia. Ja katsoessa lapsuuden valokuvia, ihan oikeasti täällä etelässäkin oli muinoin oikeat talvet. Ei se pelkkää höpöpuhetta ole tuo ilmastonmuutos. Valitettavasti.
En ole hiihtänyt sitten lapsuusvuosien. Tuo on kuitenkin ollut jo joitain vuosia vähän takaraivossa, ja olen puhunut suksien hankkimisesta, mutta koska nämä Varsinais-Suomalaiset kelit.... eipä paljon houkuta. En ole koskaan kokeillut vapaan tyylin luisteluhiihtoa ja pystyn toki näkemään, miten sekoan käsiin ja jalkoihin, kun pitäisi "luistella" ja silti samalla saada ne kepakot osumaan mielellään muualle kuin jalan eteen... 😂
Tuolla olisi voinut pimeässä salaa harjoitella ja kaatuilla ihan itsekseen.
Rinteeseen en uskaltanut. Olen sillä lailla arka, etten halua laskea yksin. Mies taas ei polviltaan enää mutkamäkisuksiin pysty, joten suosiolla skippasin. Olen kuullut runsaasti kehuja Vuokatin rinteistä, joten joku kerta isommalla porukalla, jossa joku toinenkin laskee. Ja itse voisin laskea vaikka pulkkamäkeä, kun sopivasti hullu porukka olisi mukana.
Toisaalta lumettomalla kaudella tuolla vaaralla on kilometrikaupalla ihania reittejä käveltäväksi ja läskipyöräiltäväksi.... Tavatessamme ystävät torstai-iltana ensimmäiset sanat olivat "meidän pitäisi lähteä tuonne porukalla."
Ymmärrän hyvin, että tuolla valmennetaan olympia-tason urheilijoita. Puitteet oli kertakaikkiaan upeat. Osa spandex-asuisista suksijoista lienee myös tosi urheilijoita päätellen vauhdista, millä pyyhkäisivät vähän pidempiä latuja ohi.
Alue oli koristeltu kauniisti ja levollisesti.
Itselaukaisimella leikittiin ja johonkin kuvaan osuttiin ennen kuin puhelin taas kaatui...
Alueella olisi kilometreittäin reittejä. 😍
Tuon vajaan viikon aikana tehtiin useita lenkkejä joka päivä. Kämpillä ollessa istuskeltiin kirjan ja takkatulen ääressä. Sanoin jossain kohtaa ääneenkin, että "näetkö miten olisin kotona ollessa sanonut jossain vaiheessa päivällä, että mennäänkö vähän päiväkävelylle?" Kun kotona räpäskä-kelit, kuraa ja liukasta, ei paljon houkuttele. Tuolla oli niin kiva seikkailla eri puolilla ja antaa koirien lukea uutisia. Koirathan olivat aivan uuvuksissa kaikesta jatkuvasta menosta. Tohkeissaan olivat aina lähdössä ja mieluusti kävelivät, mutta kämpille päästyä kaatuivat jokainen jonnekin nukkumaan.
Olin ottanut kotoa mukaan pari peuranlihapalaa ja ostettiin vain lohi ekana päivänä. Meidän jouluruuat oli siis peurapataa ja jääkellarin lohi. Kun kumpikaan ei merkittävästi kaipaa perinteisiä suomalaisia jouluruokia, näillä pärjäsi. Miehen lenssu ja alueella uutisten mukaan riehuva influenssa ei hirveästi houkutellut mihinkään valmiiseen pöytään.... (eikä toki sekään, että siellä oli tarjolla sitä jouluruokaa.)
Räkätaudista johtuen jätettiin myös kylpylä väliin, vaikka sinne olisi ollut kiva mennä. Toisaalta sen verran alue ihastutti, että tulemme sinne varmasti menemään toistekin. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset käyvät siellä vuosittain. Alue oli aika täynnä, tosi monessa paritalossa (niitä osake-paritaloja?) oli jouluvaloja ja ihmisiä liikkui tosi paljon päivittäin.
Ilmeisesti Katinkullan golf-kenttä on jotenkin poikkeuksellisen hyvä? Lajia tuntematta en osaa ottaa kantaa. Päädyimme jonain päivänä seikkailemaan kentän ympäri. Päädyimme metsän reunaan ja paikalle ajoi ski-doo mies, jolta kysyimme saako kelkan jälkiä pitkin kävellä. Hän totesi lunta olevan niin vähän (!!!) että hyvin saa vielä kävellä kun ei latuja voi tehdä, joten tallustimme koko kentän ympäri umpihangessa päätyen itse asiassa lähes jonkun pihaan....
Hihitellen päädyimme kylpylän taakse ja totesimme kentän olevan varsin suuri.
Ystävämme, intohimoinen pyöräilijä, ihastui paikkaan tämän kuvan perusteella.
Loma oli siis mainio. Paluumatkan aloitimme ajoissa ja yllätys oli melkoinen kun radio uutisoi matkalla tuon Tapaninpäivän olevan oletettavasti kiireisin paluuliikennepäivä. Olin ajatellut, että ihmiset ottivat lomaa pitkälle joulun yli, kun kahdella vapaalla sai yli viikon....
Asia, joka kiinnitti kotimatkalla huomiota liikenteen osalta: kun nopeusrajoitus tässä maassa nyt pääsääntöisesti on se 80 km/h, on metkaa, että aina löytyy se kuski, jonka mielestä tuo kyltti tarkoittaa, että pidetään oma nopeus jonon ekana siinä 70-75 km/h välillä. Ja sitten kun ohituskaista alkaa, nostetaan oma nopeus 95-100 km/h, jolla saadaan pidettyä paikka jonon ekana. *vähän silmien pyörittelyä* Meillähän ei ollut edes kykyä ohitteluun, boxi katolla tuo sen verran ilmanvastusta, että ei tuo minun pikkuropponen lähde kuin tykin suusta. Roikuttiin siis jonossa Jyväskylästä alaspäin, mutta Tampereen jälkeen helpotti. Matka kuitenkin eteni eikä ollut vaaratilanteita.
Toinen liikenteeseen liittyvä juttu, johon olen kiinnittänyt huomiota yleensä, en tällä reissulla, on, että moottoritielle liittyessä pidetään nopeus siinä 65 km/h kun ne motaria tulevat ajavat sataa... siinä on sitten ratkiriemukasta yrittää päästä liikenteen joukkoon kupeksimalla kaikkien edessä kun et pääse kiihdyttämään. Ne liittymiskaistat kun kuitenkin on jo motarinopeuksilla.
Kotimatkallakin meno oli kuitenkin asiallista ja rauhallista.
Kuopion korkeudella alkoi olla jo räpäskä-keliä ja Jyväskylän korkeudella ihan silkkaa vettä. Tampereelta alas kaikki olikin jo vihreää ja mustaa....
Tähän maisemaan vielä uudestaan 💖
Kun olet niin uupunut, että ajattelet haukkaavasi puruluuta
ja nukahdat kuitenkin kesken...
Oi, valkeata joulua
Viikon kirjat.
Näistä toiseksi alimmainen miehen.
Koti oli palatessa vähän viileä, mutta kiitos näiden plussakelien, yhdellä lämmityksellä lämpeni normaaliin. Vähän jännitti miten puuhellan uuni savuttaisi, mutta lähti vetämään hyvin. Mentiin vielä samana iltana katsomaan Levoton Tuhkimo paikalliseen leffateatteriin. Vanhana Dingo-fanina en olisi voinut sitä jättää väliin, vaikka totta puhuen leffa ei ollut niin ihmeellinen kuin odotin. Se oli kuitenkin hyvin leikattu ja osan aikaa ei pystynyt sanomaan oliko mikin ääressä oikea vai näyttelijä Neumann.
Perjantaina olin siis sovitusti töissä. On kiva huomata, että niin hauskaa kuin lomalla onkin, minulla on sellainen työpaikka, jonne on kiva palata. Ei siis harmittanut vähääkään herätä aamulla ja lähteä liikkeelle. Mies oli koirien kanssa kotona ja viikonlopun lenkkien jälkeen taitavat olla maanantaina tyytyväisiä meidän molempien vihdoin lähtevän töihin, että saavat jäädä lepäämään päiväksi.
Onneksi saimme olla joulun muualla kuin tässä ankeudessa.
Lonkeronharmaa on ihan oikea sana kuvaamaan tätä.
Viikonloppuna sitten normaaleja kotihommia ja vähän ylimääräistä ruuanlaittoa. Tytöt olivat perheineen tulossa syömään sunnuntaina, silloin myös vasta meidän joulu.
Ihanaa kun pienet tulivat taas. Olivat nukkuneet päiväunet kotona ja aivan täynnä virtaa saapuessaan. Heti alkuun piti pariin kertaan käydä moikkaamassa koiria, jotka oli portin takana yläkerrassa sen järjettömän sähläämisen vuoksi, mikä vieraita aina seuraa. Kaksi pientä ja kolme riehuvaa koiraa ei oikein toimi näissä neliöissä...
Mutta lelut ja leikit alkoivat vauhdikkaasti ja meidän syödessä olkkarissa oli iloinen höpötys. Hilla varsinkin on vihdoin "löytänyt äänensä" oltuaan siis lähes kolme vuotta aivan hiljainen. Nyt tyttöä ei voi hiljaiseksi kutsua kuin nukkuessaan. 💕 Sen päiväistä höpötystä ja touhua riitti.
Vähän jo katettu ja savukala tuotu sisään.
Muuna ruokana ihan vain lihapataa ja muussia salaatin kanssa.
Joulupukki oli käynyt tässä osoitteessa joulun aikana,
kun ei tiennyt meidän olevan poissa.
Kerrassaan viehättävä päivä ja ilta. Tytöt olivat toisistaan tietämättään tehneet meille mielettömiä herkkuja: toinen dajmia ja toinen kinuskinougata. Ah! Muksut olivat onnellisia lahjoistaan, joskin meidän hankkimat ensisukset tuntuivat hivenen hassulta lahjalta tässä kelissä....
Ensi vuoden alusta vanhempi tytär keskittyy sitten enemmän opiskeluun ja tekee vähemmän töitä. Nuorin taas edelleen pohtii mitä alkaisi isona tehdä. Joten epäilenpä, ettei hän vieläkään saa haetuksi opiskelupaikkaa, vaikka toki se on sikäli viisasta, että turha menettää ensihakijan oikeutta, jos ei aidosti tiedä mikä kiinnostaa. Harmittaisi sitten joutua hakemaan toistamiseen. Onhan hällä vielä tuossa pari vuotta ennen kuin ikä tulee sillä lailla vastaan, että on "pakko hakea", jos haluaa ensikertalais-statuksesta hyötyä.
Minä päätin tempaista ja öljytä puuhellan päällä olevat vuolukivet. Teimme taas sytykekuppeja ja aina tulee tipluja steariinista. Niitä ei saa millään kivistä pois ja näyttävät likaisilta. Öljyämällä pinnasta tulee musta ja aavistuksen likaa hylkivä. Niinpä levittelin sormin parafiiniöljyt kivien pintaan ja etureunaan ja meistä siitä tuli oikein tyylikäs.
Jonkin verran se haiskahti ensimmäisillä lämmityksillä, mutta teen saman vielä olohuoneen kamiinan päällä olevalle kivelle.
Öljytty ja vielä kosteudesta kiiltelevä pinta
Oli tarkoitus julkaista video siitä meidän joulujunasta, mutta en tunnu saavan sitä mitenkään tänne. 😡
Ilmeisesti koko on liian suuri tai jotain, ja taidot eivät riitä moisen kutistamiseen. YouTubeen en jaksa alkaa sitä lataamaan ja sitä kautta julkaisemaan. Onhan se nyt kumma....
Junavideo, tai sitten ei...
tai ainakin vahva ehkä....
