keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Västäräkistä vähäsen ja uusi keittiö

Pihassa poukkoilee västäräkkejä!!! Ai että.


Aamu varhaisella aurinko paistaa ihanasti toiselle puolen jokea.
Tuolla pelloilla on jo ehditty nähdä kettua, peuraa, pupuja, fasaania ja muita lintuja.

Remontit tapaavat lähteä laajenemaan, eikä tämä talo tehnyt poikkeusta. Me emme pelkää työtä ja toisaalta nautimme siitä, kun saa omin käsin tehdä mieleistä ja itsen näköistä.....

Aivan alkuperäinen ajatus oli vaan hankkia lisää vastaavia keittiön kaappeja/laatikostoja ja lisätä säilytystilaa sikäli, mutta harmiksemme ovimalli oli juuri sellaista sävyä, mitä ei tietenkään enää saa, ja olen jo edellisessä keittiössä elänyt kahden värin mallia joten sitä en halunnut.

Joten otin kuvan uuden kodin keittiöstä ja laitoin sen Toriin. Yllättäen yhteydenotto tuli samantien, nuori nainen kävi mittaamassa ja totesi ostavansa. Riemuitsin, ja sitten mies ystävällisesti pudotti maan pinnalle kertomalla, että olisi ehkä syytä hommata se uusi keittiö, jos meinaa jotain sapuskaa joskus saada suuhunsa.... (Ikävä tosiasia kyllä elämässä.)


Vanha keittiö oli pieni.
Tavallaan tehokas, mutta säilytystilaa ei ollut.

Otimme yhteyttä tosi moniin keittiöfirmoihin toiveena saada ammatti-ihmisen suunnitelma. Mutta sepäs ei ollutkaan helppoa. Ilmeisesti näin korona-aikaan sekä lisäksi keväällä moni suunnittelee muutosta ja kaikki ajat oli tosi varattuja. Nopein aika olisi ollut viikko vapun jälkeen ja myöhäisin meni kesäkuulle.... Se on vähän pitkä aika elää ilman mitään ruuanvalmistusmahdollisuutta (en laske mikrouunia valmistuspaikaksi) ja ilman mitään keittiön säilytystilaa.

Joten luottotoimittaja ruotsalaista mallia. Ikeasta sai ensinnäkin suunnittelun noin viiden minuutin jonottamisen jälkeen, ja lisäksi tuotteet kotiinkannettuna ihan järkevään hintaan. Plus että ne muidenkin toimittajien kaapit pitää toden totta kasata. Joku nimittäin jo ehti kuittailla, että toivottavasti löytyy hyvät hermot, mutta sama kai se kenen toimittajan kaappia askartelee, kun kokonaisena ne eivät tule yhdestäkään liikkeestä, jos palvelua ei osta erikseen. (Ja mainittakoon tähän kohtaan, että Ikea on kehittänyt tuotteitaan melkoisesti eteenpäin siitä 90-luvun muodista, mitä haimme kun liike tuli ensikertaa Suomeen.... Noissa kaapeissa on metallivahvikkeet pitämässä runkoa suorassa, todella tukevan tuntuiset ja tyylikkäät, ja nopeasti kasattavissa.)

Ihan kaikkea Ikea-tyyliä en henkilökohtaisesti pidä välttämättä parhaana mahdollisena. Esim. minä en välitä integroiduista kodinkoneista ja Ikeasta ei taas muita saa. Minusta jokainen tietää, että keittiössä lienee jääkaappi, joten sen piilottaminen (kalliin) kalusteoven taakse on turhaa haaskausta. Samoin tuttavapiiristä on kuulunut huonoa, kun integroitu laite on hajonnut niin samankokoista/samaan oveen sopivaa onkin hankala saada.

Vähän se suunnittelija nyrpisteli, kun kerroin, että meillä on jo kylmälaitteet, mikro, liesi ja uuni, eli tarvitaan vain astianpesukone sekä liesituuletin. Suunnitelma on sellainen, että tiskikone itse asiassa näkyy oviaukosta, ja sen integroiminen on ehkä sittenkin ihan hyvä idea..... jää nähtäväksi.

Mutta suunnittelijalla oli kivoja ideoita ja hän herätteli kivasti minua ajattelemaan vähän laatikon ulkopuolelta. Minähän olin henkisesti juuttunut ajatukseen vanhan talon maalaisromanttisesta keittiöstä, koska koin, ettei mikään oikein moderni sovi tänne. Mutta ihan tosi pienillä jutuilla voi saada hauskoja yksityiskohtia. Meille siis tulee musta kaksiotehana, jossa on vahvasti teollisuus-ulkonäköä, musta komposiittiallas ja mustat, valurautaisen näköiset, vetimet. Vähän särmää, sanoisin.
Voin sitten piristää kukkaverhoilla... 😂

Työ haittaa pahasti kaikenlaista harrastustoimintaa, niin myös tällainen työn ohessa "ohimennen" tehtävä pikku keittiöremontti venyy ja vanuu. Kun remontin lisäksi on ihan muutama muu muuttuja hoidettavana, kuten koirien lenkitykset, pyykinpesu, muutama muukin asumiseen liittyvä juttu (kuten pyykkitelineen hankinta), ei ihan koko vapaa-aikaa pysty uhraamaan pelkkään kalusteiden kokoamiseen. Hermoja se on koetellut, pakko myöntää. Ja valmisruoka on alkanut aika isosti jo kyllästyttää. Onneksi on hyvä kauppa, jossa runsaasti vaihtoehtoja. 

Toisaalta pidimme oikeastaan ihan suunnitellusti toisenkin viikonlopun vapaana ja teimme pihajuttuja. Aitasimme koko pihan, että koirilla on tilaa remuta. (Hyvä, että aitasimme. Mellis löysi tietenkin jostain heinikosta tutkiessamme jokirantaa, hiiren, ja pisteli sen poskeensa. Ja nyt mietin missä kohtaa hankin matokuurin.... yök!)
Lisäksi oli kauniita päiviä, jotka oli kiva viettää pihalla vähän suunnitellen minne istuttaisi ja mitä. Hankin pari kasvilavaa ja pohdin niille paikkaa, kuvittelin mielessäni vadelmat kasvamaan yhteen riviin ja pari tyrniä toiseen kohtaan. 


Tässä kuvassa näkyy vielä pöydän pinta.
Tätä nykyä se on täynnä tavaraa kun keittiö on purettu pois.
Pöydällä on mm. kahvinkeitin, paahdin ja kaikenlaisia purkkeja... *huoh*

Olin alunperin ajatellut hankkivani tännekin ruokahuoneeseen ns. yläkaapit lasiovilla asioita varten. Mieli kuitenkin muuttui, kun kuljeskelin Ikeassa huonekaluosastolla. Tykästyin kovin tuohon Havsta-nimiseen kokonaisuuteen ja esittelin sen miehelle nettikuvista. Hän hyväksyi idean ja niin kävimme hakemassa kaappi/vitriinin kotiin. Ne ovatkin täyspuuta (painoivat aivan törkeästi, onneksi en yrittänyt hakea yksin....) ja kiitollisen tukevat.
Ostin yhden ylimääräisen vitriiniosan ja laitoimme sen jalkojen päälle eteiseen. 

Kunhan keittiöön saadaan vähän ovia/etusarjoja paikalleen, otan kuvia. 
Nyt on vasta muutama runko tehtyinä ja koko puuhellan päällinen on pahuuden vallassa kun kaikki kaapeissa oleva on tyhjennetty joko siihen tai kestokasseihin ympäri taloa. 
(Mellis löysi jo kertaalleen yhden kestokassin ja pureskeli paketillisen English Breaksfast-teetä. Joku unohti kertoa sille, että siihen vaaditaan kuumaa vettä eikä kuolaa... 😂)

4 kommenttia:

  1. Minua kyllä nauratti lukiessani postaustasi <3 Mm. työn ohessa "ohimennen tehtävä" keittiöremontti ja kuvassa näkyy vielä pöydän pintaa... Ihanaa elämänmakuista remonttielämää <3 Havsta on ihana! Täällä ollaan kuulolla ja kuvia odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!!
      Minäkin olen todennut, että on helpompi vaan nauraa, koska vaihtoehto olisi menettää hermonsa eikä mikään kuitenkaan etene sen nopeammin niin. =)

      Ottaa aikansa, mutta uskon, että palkitsee sitten.
      Iloisia ja aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista
  2. Voi että. Remontit, pihat ja kaikki kuulostaa niin kivalta. Vähän kuin olisin itse muuttanut teidän mukana :).

    Hyvää viikonloppua sinne puuhamaahan <3. Taitaa tulla talvi taas sikäli mikäli ennusteisiin on uskominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas olikin loppuviikko lumen kanssa. Ja mietin lenkille lähtiessäni, noin sata metriä kotoa, kun varpaat oli jo märät, että miksi ihminen, joka kulki koko talven goretex-tossuissa, ei tajua laittaa niitä jalkaansa aamuna, jolloin maassa on 15 cm valkoista. =D Blondi mikä blondi.

      Remontti on toisaalta kivaa mutta toisaalta vie hermoja.

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...