sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Yes Sir, we can Boogie

                                                     

Waterfox Kissed by Boogie

Tilannehan oli siis viime vuonna se, että meille oli tilattu pentukoira. Mutta koska korona.... (että voi ihmistä tympiä aloittaa mikään näin...), astutusreissulle ei voinut lähteä. Uros oli siis ulkomailla.

Halusin pennun nimenomaan tältä nartulta, meidän Edun kasvattajan nuorimmalta, kutsumanimeltään Jazi. Jazissa oli jokin pilke, johon ihastuin. Muistan edelleen kun tapasin koiran ensi kertaa ja ajattelin heti, että tältä haluan joskus vielä pennun. Lisäksi pidin muutenkin itsestäänselvänä, että meidän tolleri tulee tältä kasvattajalta.
En ole koskaan ollut erityisemmin narttukoiria ihaillut ihminen, meillähän on ollut (sterkattu) Mummokoira ja sen jälkeen vain poikia. Minä kun en kestä sitä narttujen juoksua ja PMS:ää ja muita ihmeellisiä hormonivaivoja. Urokset on vaan niin paljon helpompia. Mutta Jazissa jokin sytytti....

Kuten sanottu, vuosi sitten ei pentuja tullut, ja meillähän tuli sittemmin Merlin, meidän "vahinkopentu", valkoinen patikkakoira, joka on huikea tyyppi. Mutta Jazi saatiin siemennettyä tänä vuonna ja päätimme, että kaipa tänne sitten mahtuu.

Joten: Tervetuloa taloon Boogie! 
(Mikäpä muukaan se voisi olla perheessä, jossa vanhin on Rock 'n' Roller ja emä on Jazi? 😁)

5 kommenttia:

  1. Onko ne kasvattajat yleensäkään kartalla, kenelle edes voi antaa koiraa? Toivoisin, että näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikäli kun vihjaat, että meidän kasvattaja on kujalla meidän suhteen. No, saat kuvitella ihan mitä vaan.
      Ollaan tunnettu vuodesta 2007 muutenkin kuin koiran ostamisen merkeissä.

      Poista
  2. Ei jumaliste. Mistä näitä vatipäisiä anonyymejä sikiää? Jostain pahanhajuisesta loukosta, jossa ei ole jaettu rakkautta tai hellyyttä? Että syljettää lukea...

    Mitä helvetin vihjailua on edes ehdottaa, että kasvattaja myisi koiran jollekin, johon ei ole luottamista. Ottaen huomioon, että tänä päivänä rotukoiran omistaminen on sikäli julkista, että ihminen, joka tekee koiransa kanssa yhtään mitään (ja sanoisin, että Vivi on näyttänyt tekevän.... kävin lukemassa), altistaa itsensä ja koiransa eri tuomareiden (näyttely- tai lajien) arvostelulle ja silmille melko tiuhaan. Siinä kohtaa on turha kuvitella, että mikään koiranrääkkääjä tai ei asiallinen ihminen pärjäisi vähääkään. Ennen kuin syyttelee ketään, kannattaisi vähän ottaa asioista selvää.

    Itse olen kasvattanut vuodesta 1984 ja raivostuttaa suunnattomasti tämä anonyymi tapa arvostella sekä koiran ostajaa että kasvattajaa huolimattomuudesta ja leväperäisyydestä. Tietysti, jos aloittaja itse on jonkun rescue-rakin hankkinut jostain halvalla, voi ottaa pannuun kuulla, että toinen pystyy hankkimaan rotukoiran.

    Vivi, laitan sulle priva-viestiä.

    Katriina (A.W.)

    VastaaPoista
  3. Voi miten suloinen otus. <3 Onnea uudelle perheenjäsenelle!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...