keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Joulu kävi

♪♫♫♪♪  Taas tultiin jouluun, nyt riemuita saa.....  ♪♫♪♪♫

Ja sitten yhtä nopeasti se oli ohi. Vähän kuin tavallinen viikonloppu. 
Varsinkin, kun lupauduin tekemään aaton iltavuoron osastolla, se OLI pelkkä kaksipäiväinen vapaa viikonloppu kaikkiaan.


Aattoaamun lenkillä kulttuurihistoriallisissa maisemissa

Koko nuoriso tuli meille sovitusti joulupäivänä syömään.
Poika tyttiksineen haettiin jo aattoiltana kun mies oli muutenkin noukkimassa minua töistä niin haki nuoret sitten samalla. Loppu porukka noukittiin joulupäivän aamuna sillä välin kun kävelin lenkin koirien kanssa.


Ainoa jouluruoka, jota voisin syödä loputtomasti:
jääkellarin lohi ja saaristolaisleipä

Ruokalistan osalta annoin periksi perinteille rosollin ja Waldorfin salaatin muodossa, muuten meillä ruokana on yleensä kaikkea muuta kuin tyypillistä jouluruokaa, koska siitä ei kukaan (paitsi mies) erikoisemmin pidä ja minua ahdistaa ajatus, että niitä hillotaan sitten siihen saakka, että homehtuvat jääkaapissa.



Who said I can't have nachos and guacamole for Christmas?
Watch me!

Kellarista löytyi olohuoneen (rumaa) tapettia vielä rulla, joten tein siitä "pöytäliinan", johon kirjoitin ikäänkuin menun näkyviin. Toimi buffet-pöydässä itse asiassa kivasti ja sai vähän huumoria kylvettyä, kun ruoka tosiaan oli mitä oli.


Oli kyllä kivaa, kun porukka oli oikein ajan kanssa eikä ollut kiire. Pieni Hilla nukkui 2,5 tunnin päikkärit ja jaksoi sen jälkeen olla puuhakkaana muiden mukana. 

Joulupukkia ei tänä vuonna tullut. Hilla on vielä vähän pieni sille eikä ollut mitään tarvetta.
Itse asiassa, koska kasvisgratiineita joutui odottamaan (laitoin ne vähän hassun malliseen astiaan ja kestivätkin huomattavasti kauemmin, kuin ohjeessa sanottiin....), päätettiin jakaa lahjat jo ennen ateriaa. Mikä olikin toimiva ratkaisu, koska siinä yhteydessä saatiin sitten mm. kasattua Hillan taaperokärry valmiiksi, ja neiti pääsi päristelemään heti herättyään. Tuollainen vuosikas kun on vähän kärsimätön odottelemaan, että etsitään jotain ruuvimeisseliä yms kahvan kiinnittämiseksi.

Illan suussa sitten osa nuorisosta lähti toisella autolla kotia kohti. Poika jäi vielä ja tunnettuun tapaan otimme tiukan peli-illan tuon jo tutuksi tulleen Terraformin Mars -pelin muodossa.
Yksi harvoja lautapelejä, joissa tietääkseni yksi peli kestää hyvinkin 3-4 tuntia ja toisaalta koko ajan tapahtuu ja on hauskaa. (Todennäköisesti vastaavia on tusinoittain, en vaan tiedä niistä....)

Yöpuulle käytiin hyvinkin Tapaninpäivän puolella.


Tapanina olin varannut meille vielä puuhaa nuorison kanssa eli pakohuoneen Turusta.
Olen itse käynyt siis kerran aikaisemmin ja oli jonkinlainen käry mitä siellä odotetaan. Piti kuitenkin varata sellaisesta paikasta, jonne kävisi myös e-passi yms, joten paikka oli itsellekin uusi. 

Pakohuoneesta ei ole kuvia, se on niissä ankarasti kielletty. Opettaja Riikonen kuitenkin sai meidät lankaan emmekä ehtineet tunnissa avata kaikkia lukkoja, koska ensimmäisen kanssa sähläämiseen meni turhan paljon aikaa. Harmi. Mutta vähän nälkä jäi, että vastaavaa voisi tehdä toistekin. 
Hauskaa kuitenkin oli.

Mitä tulee lahjoihin, no, näin aikuisten kesken ei mitään ihmeellistä hankita. 
Me laitoimme omalta osaltamme kaikki tenavat jonnekin matkalle: ensimmäinen lahja on jo käytetty, kun poika oli pari päivää Tallinnassa joulumarkkinoilla. 
Vanhempi tytär perheineen pääsee keväällä pariksi päiväksi Helsinkiin, siellä Korkeasaareen ja Allas Sea Pooliin uimaan (pojan lahja heille) ja nuorin lähtee Vaasaan katsomaan Nightwishin keikkaa, joten hänelle junaliput ja hotelliyö. 

Minä kävin jotain toimittamassa Tokmannilla ennen joulua ja siellä oli mm kaikki yövaatteet -40% joten hankin itselleni pari uutta pyjamaa sekä Reino-tohvelit. Lisäksi mies osti jo aikaisemmin syksyllä uuden puhelimen, koska vanha alkaa olla tullut tiensä päähän. 

Siitähän tosin riemu meinasi revetä, tai tilannehan ON vielä kesken... koska tein puhelimen kloonauksen suoraan luurista toiseen ja havaitsin varsin nopeasti, että esim. pankkien tunnistautumisjutut menee kaikki uusiksi. Mutta niitäpä ei sitten noin vain uusittukaan ja nyt odotankin pankin tekevän asialle jotain, koska olen kaikkien tunnistautumisten suhteen täysin jumissa. Luulin siis, että vanha puhelin pitää poistaa nettipankissa, jotta uuden voi ladata sinne (ja poistin sen), ja nyt olen tilanteessa, jossa missään puhelimessa ei ole sovellusta, jolla pankkiin pääsee.

Ehkäpä pankki voisi hiljalleen tulla 2020-luvulle sieltä 1980-luvulta.....  
Ihmiset nimittäin vaihtavat puhelimia eikä voi olla todellista, että jotain pahvinumeroläpyskää vuodelta 2019 tarvitaan vielä tässä kohtaa, kun on käyttänyt tunnistussovellusta siitä lähtien.

9 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa joulunviettonne. Meillä oli myös molemmat tyttäret perheineen, joten vilinää riitti. Tosin nuorinkin lapsenlapsemme on jo 9-vuotias, joten aika erilaista touhua varmaan kuin mitä teillä taaperon kanssa :) Tuo puhelimen pankkisovelluksen asennus kuulostaa hyvinkin tutulta, sillä ostin itselleni joulun alla uuden puhelimen ja kaikki muu siirtäminen sujui mallikkaasti, mutta mobiilipankin kanssa oli ongelmia. Jouduin pyytämään uuden salasanan puhelimitse pankilta ja sen saamisessa tarvittiin tosiaan tuota pahvista tunnuslukutaulukkoa, joka minulla onneksi oli tallessa, vaikka en sitä muuten enää käytäkään. Lopulta kaikki onnistui kuitenkin hyvin.
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, on se ihana aika kun lapset ja lapsenlapset ja muut ovat ympärillä. Tavallaan hetkittäin vähän raskasta (valvomisen takia), mutta sellaista positiivista hankalaa. Ja kaikesta toipuu, niin valvotuista öistäkin. =)
      Tuo pankkijuttu on minusta jotenkin täysin käsittämätön. Olen ollut yhteydessä pankkiin nyt kahta eri väylää ja odotan heiltä nyt yhteydenottoa. Elämä menee varsin hankalaksi, koska pankkitunnuksia tarvitaan niin moneen tunnistautumiseen.... Sympatiani ovat ehdottomasti niiden puolella, jotka eivät syystä tai jostain pysty ikinä saamaan nettipankkitunnuksia.
      Ihanaa vuodenvaihdetta!!

      Poista
  2. Hauska tuo jouluruokien alusta! Ja todellakin, sitä pitää jouluna(kin) syödä, mikä maistuu. Meille kävi tänä vuonna ikävästi, kun mies oli ehtinyt hankkia ison kinkun, ja sitten puolet porukasta ja kinkun syöjistä jäikin sairastamaan kotiin... Nyt on edelleen kinkkua jäljellä paljon, ja pahoin pelkään, mikä on sen kohtalo...

    Tuo pakohuone on ollut mullakin mielessä, että mentäisiin lasten kanssa porukalla. En tiedä miten kestäisi hermo sitä kuitenkaan... jos ei ala ongelma aukeamaan siis. En ole koskaan ollut moisessa, se voisi olla paitsi hermostuttava, myös jännittävä kokemus!

    Ja tuo pankkihomma, voihan hankaluus! Meidän pojalla on joku tuollainen vastaava ongelma myöskin edelleen olemassa. Hän siis pitää jotain vanhaa sim-korttia erillisessä vanhassa puhelimessa, koska se on ainoa konsti, jolla pääsee sinne nettipankkiin... En ymmärrä, miten tuostakin puhelimen vaihdosta on noin sairaan vaikeaa tehty, etenkin kun tosiaan puhelimet nykyään kuitenkin vaihtuu kohtuullisen tiuhaan. Toivottavasti saatte ongelman korjattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä ollut huonoin tuuri ikinä tänä vuonna joulun suhteen. Huh!! ♥
      Pakohuone oli hauska, suosittelen kokeilemaan nimenomaan isolla porukalla. Yleensä joku aina hoksaa jotain.....

      Poista
  3. Aivan mahtava tuo tapetti-pöytäliinaidea! Joulunne kuulostaa muutenkin tosi kivalta. <3

    Mä olen käynyt kerran pakohuoneessa, ja melkein olen päättänyt, että toista kertaa en mene. :-D Tunsin itseni siellä niin tyhmäksi, että jos ei olisi ollut viisaampia mukana, en olisi tajunnut koko hommasta varmasti mitään.

    Leppoisaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistin tapetit rullalle takaisin. Voihan sitä sitten miettiä samaa ruokalistaa uudestaan, kun levittää sen takaisin paikalleen. =D Ei tarvi pähkäillä "mikä se oli se hyvä ruoka kun oli silloin jouluna....."

      Toi pakohuone-homma on tosiaan vähän sellaista, että kovin kilpailuhenkinen tyyppi varmaan ahdistuu täysin, jos muut on itseni kaltaisia urveloita, jotka vaan sählää.
      Toisaalta se missä olin työkavereiden kanssa pikkujouluissa, oli hauskempi kuin tämä, minkä valitsin nyt. Siinä ensimmäisessä kirjaimellisesti siirryttiin huoneesta toiseen kun arvoitus ratkesi, tässä piti vain availla lukkoja ja se kävi hetken päästä vähän tylsäksi...

      Poista
  4. Mukavalta kuulostaa teidän joulun viettonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli ja toisaalta, onneksi se on nyt ohi. Arki on parasta!! =)

      Poista
  5. Lohi ja saaristolaisleipä on kyllä best.

    Pakohuone pelottaa jo ajatuksena, kun mietin, että mitä jos joudun paniikkiin, jos ei päästä pois :).
    Jos on jotain lasku- tai niihin liittyviä päättelytehtäviä (ei siis ole itsellä hajuakaan, mitä siellä huoneessa ratkotaan), niistä uskoisin selviäväni, mutta jos pitää tietää vaikka historiasta jotain, niin morjens.

    Nightwishin keikasta tuli mieleen, että isoveli antoi tehtäväksi jonottaa pikkuveljelle joululahjaksi lippuja Gettomasan keikalle heti, kun myynti aukeaa. Piti lopettaa työpaikan Teamskin sen takia kesken, että pääsen suorittamaan tehtävää. Oli aikamoinen pakohuone sekin, mutta onnistuin.

    Olen ihan sekaisin päivistä ja olen koko ajan luullut, että tänään on lauantai, mutta onkin vasta perjantai. Ja vaikea on varmaan pysyä kohta kärryillä siitäkin, mitä vuotta eletään.

    Rattoisaa vuodenvaihdetta Vivi <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...