Olen aina pitänyt itseäni ekstroverttinä.
Sellainen "palikkatesti", missä laitettiin ominaisuuksia laatikkoon ja saatiin jokin nelikirjaiminen selitys itselle, olin aina se eniten suunapäänä ja sosiaalisena olentona kuvautuva tyyppi.
Ikä tekee tehtävänsä.
Nyt kun epidemia jyllää ja ihmisiä kehotetaan olemaan yksin sisätiloissa ja välttämättän kaikkia sosiaalisia kontakteja, on suorastaan hupaisaa huomata, miten ekstrovertti ihminen voi näin nauttia tästä yksinolosta ja siitä, että luvalla voi kieltäytyä kaikesta. Vähän noloakin ehkä.
Nyt, kun teen pitkää päivää töissä, nautin aivan luvattoman paljon siitä, että voin mennä kotiin, ottaa koirat ja lähteä metsään. Siellä, pelkkä tuulihousujen suhina seuranani (ja parit talitintit....) olen minä ja omat ajatukseni.
Kun kaverit kyselevät voidaanko nähdä ja kahvitella, voin luvalla sanoa olevani nyt varovainen ja välttäväni turhia kontakteja, olkoonkin, että ihmiset ovat terveinä.
Ehkä ihminen voi muuttua?
Ehkä super-ekstrovertistä voikin löytyä pieni hiljainen sisäinen-introvertti, joka nyt iloitsee ja nauttii päästessään esille?
Eikä tämä tarkoita, etten tykkäisi lähteä kavereiden kanssa kahville. Tai haluaisi nähdä.
Olen kuitenkin olosuhteiden pakosta töissä hyvinkin sosiaalinen, ihmisten kanssa tehtävä työ ehkä tekee tämän juuri sellaiseksi, että vapaa-ajalla haluaa sitten olla itsekseen?
Oikeastaan: ihan sama miksi ja miten, minusta on vaan juuri tällä hetkellä aivan ihanaa ja suloista, että saa välillä olla luvalla epäsosiaalinen!!
