Kun koronaa ollaan pidelty jo niinkin pitkään kuin ollaan, myönnän olevani jotenkin tosi kyllästynyt kaikkeen sen aiheuttamaan hässäkkään, rajoituksiin, uutisiin ja muuhun. Vaikka koko edellinen 1,5 vuotta on mennyt omalta osaltani vähän salavihkaa edes koko koronaa erityisemmin huomioimatta (maskipakkoa lukuunottamatta), olinkin jotenkin yllättynyt lukiessani Sadun reissukuvausta ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan löysin itseni ajattelemasta, että ehkä sitä voisikin joskus vielä suunnitella jotain matkaa....
(Tähän nyt sivuhuomautuksena erittäin masentavat uutiset saamarin Pietarin potkupallovierailijoilta, joiden ansiosta koko Suomi todennäköisesti taas suljetaan, kun piti vähän Intian deltavarianttia käydä tuomassa.... *prkl*)
No. Mehän olemme menossa pohjoiseen loppukesällä. Patikoimaan, kuten ennenkin. Tällä kertaa kohde on meille uusi, joten kaikenlaista liittyy taas tämänkin vuoden reissuun.
Mutta siihen samaan saumaan on melko helppo nyt pistää muutama päivä extraa ja ottaa koko 15 tunnin matka seikkailun kannalta ja varata vuorokauden pit stoppeja. Eli booking piste com pääsi osaltani tarjoilemaan ja varailin lopulta meille neljälle eri päivälle majoitukset matkan varrelta. (Sivumennen, airbnb yllätti kalleudellaan verrattuna hotellimajoituksiin... Onko tämä kotimainen tapa vai osuinko vain vaikeaan ajankohtaan?)
Olemme kahtena kesänä tehneet reissun Sallaan kesäkuussa, ja tänä vuonna jännittää kovaa, miten paljon heinä-elokuun taitteessa voi olla mäkäräisiä ja muita lentolaivueen edustajia liikkeellä.....
Mieshän oli viime vuonna vielä elokuun ekalla viikolla pohjoisessa toistamiseen ja kertoi ihmetelleensä niitä sääskittömiä päiviä......
Samoin Kristiinan kuvaukset Maarianhaminasta saavat aivan mieletöntä halua lähteä käymään siellä.
Tähän asti työnantaja ei ole suostunut oikein edes picnic-risteilyihin saati sitten Maarianhaminassa päivään pariin, mutta nyt rajoitusten poistuessa en näe sille enää niin merkittävää estettä.
Ja koska kesäloma on vasta edessä, minäpä menin ja varasin meille vuorokauden Maarianhaminassa. ♥
Jesh!! Yläfemmat tälle! Eli pohjoisesta kotiin ajettuamme ehdimme pestä pyykit ja huilata ja sitten voikin taas mennä.... 😁
(Saa nähdä miten sen kanssa käy. Työnantaja suhtautuu hyvin negatiivisesti ajatukseen laivamatkasta, jos tartunnat lähtevät leviämään. Ai että, tekisi mieli laskuttaa saamari jokaiselta potkupalloilijalta toi reissu, jos joudun perumaan... MUR!!)
Nyt kun Suomessakin on lämpötilat kuin Hua Hinissa Thaimaassa, en ehkä sillä lailla kaipaa lämpöä ja aurinkoa. Kaipaan sitä tunnelmaa, lomafiilistä. Sitä meren tuoksua, tunnelmaa, kun aamulla herätessä lähinnä pohtii juodako sitruuna- vai piparminttuteetä (elämän tärkeät kysymykset), onko kämpillä riittävästi vettä, lähdetäänkö kaupungille vai siirrytäänkö altaalle. Ja mitä tänään syödään ja missä.
Vaikka kuinka olisi loma ja tällaiset kelit, näitä juttuja ei pysty siirtämään kotiin.
Vaikken meduusa-insidentin jälkeen todellakaan mene mereen uimaan, tykkään kävellä siinä rantavedessä nilkkoja myöten. Minusta on itse asiassa huikean hauskaa vaan kävellä pitkin rantaa, antaa auringon paistaa (ah, miten ihanan epäterveellistä) ja värin tarttua, käydä heittämässä juotava huiviin ja jatkaa kävelyä. Tuijotella ihmisiä, ihmetellä uimareita ja auringon paistetta aalloilla.
Toisaalta viime talven (2020) reissulta, mistä kuvatkin ovat, jäi myös todella positiivisena mieleen ns kaupunkiloma, vaikkakin rantakohteessa.
Sielläkin pystyi nimenomaan kävelemään ja ihmettelemään, toisaalta iltaisin oli paljon mahdollisuuksia käydä pelaamassa minigolfia, poolia, istua Irkkupubissa ja hölistä niitä näitä, kun tyttären mies seurasi tohkeissaan jotain futismatsia. Siinä mielessä tykkäsin Eurooppalaisesta iltaelämästä Thaimaata enemmän. Taikamaassa illat oli lähinnä sitä, että pohdittiin missä syödään, sitten mentiin ravintolaan, jonotettiin pöytää, syötiin ja siirryttiin takaisin kotiin. Ei siellä ollut samalla tavalla vapaata kävellä kaupungilla, koska jokaisen kaupan sisäänheittäjät alkoivat raskaasti kyllästyttää jo ennen kuin ensimmäinen kortteli oli kävelty. Toki siellä sitten pelattiin kämpillä Rummikubia ja korttia, paiskottiin Yatzyn noppia ja istuskeltiin vaan höpöttämässä. Vähän seurasta riippuen.
Ilmastoltaan paikat olivat siinä mielessä erilaisia, että Kanarialla illat eivät olleet viileitä, mutta ne olivat siedettävämpiä. Thaimaa ei viilene koskaan.
Kai sitä voisi pohtia josko joskus vielä käyttäisi lentokonetta ja siirtäisi itsensä paikasta A paikkaan B. Kyllä, ilmastoikävää ja asiatonta ja mitä niitä onkaan.
Toki olisi kiinnostavaa napata paikat junista ja porhaltaa Euroopan läpi jonnekin etelään rautatietä pitkin. Ongelma, ja meille se on ihan todellinen ongelma, on se, että siinä kuluu sitten jo useampi päivä matkoissa, jolloin loma-aika onkin yhtäkkiä suunnilleen tuplat ja sitä emme halua. Ne koirat.
Niin, että koska koirien takia loma pitää olla lyhyt ja napakka, tarviiko sitä sitten edes havitella mitään reissua ilman niitä?
No ei. Periaatteessa.
Mutta kun aloin asiaa pohtimaan, havaitsen itsessäni pienen seikkailijan heräävän, joka haluaisi lähteä katsomaan jotain uutta. Euroopassa, sen jo ehdin pohtia valmiiksi, mutta sen verran kaukana kotoa, että lentäminen on vaihtoehdoista ainoa.
Onneksi on pakko käydä töissä. Pitää kummasti jalat maassa (ja pään pilvissä) kun makselee laskuja ja miettii onko seuraavalla viikolla yksi vai kaksi vapaapäivää.
Olen aiemminkin sanonut, että paras loma on se, jota suunnittelee, jonka saa elää, ja jota saa muistella. Tällä hetkellä elän vaihetta yksi, eli suunnittelen ja haaveilen. Kohdekin on vielä epävarma ja surffailen sekä matkatoimistojen sivuilla että muualla ihmettelemässä minne voisi mennä.
