Syysloma, vihdoin

Tämä kesä on ollut jotenkin vauhdikas. Osin kivalla tavalla, mutta jotenkin olen ollut varsin paljon puhti pois ja vetämätön, ja aloin olla itsellenikin huonoa seuraa muutamien valvottujen öiden jälkeen, joten pieni loma tuli totisesti tarpeeseen.

Valvoin tietenkin myös sen lähtöä edeltävän yön, joten ihan freeseimmilläni ei rattiin menty. Onneksi meitä on kaksi kuskia, niin pystyi Tampereella vaihtamaan, ja nukahdinkin hanttarin paikalle heti ja nukuin jonkin 50 km, minkä jälkeen kahvi virkisti niin, että alkoi jo suorastaan hymyilyttää. (Naama olikin ollut aika vakava koko viikon julmetun väsymyksen vuoksi....)

Matkalla jossain Himoksen suunnalla.

Aurinko ja kahvi ♥

Pidimme mennessä yhden pidemmän tauon jossain Iisalmen tienoilla. Siellä on kiva ulkoilualue, jossa koirat sai pienen 2,5 km lenkin. Puuduttavaa se on niillekin vain makailla liikkuvassa autossa.

Poronhoitoalueelle saavuttu

Menomatka otti sen 12,5 tuntia suunnilleen. Kahdella pidemmällä ja parilla lyhyemmällä pysähdyksellä. Kuusamossa käytiin kaupassa noukkimassa puolen viikon ruuat valmiiksi.

Sen verran jaksoi, että käveltiin 7 km lenkki verryttelyksi kun kamat oli kannettu sisälle. Sitten vain teetä ja vähän iltapalaa ja oltiin valmiit kaatumaan punkkaan. Koirat oli aika levottomia ensimmäisen yön. Ne ihmettelevät aina minne on tultu ja hakevat paikkaansa.

Maaruska oli aika mieletön. Sallan korkeudella pääasia lehtipuista on koivua, jonka lehti muuttuu keltaiseksi, ei juurikaan muun väriseksi. Joten sikäli ruskaa oli vähemmän, mutta maasto soisena on todella upeaa varsinkin niissä paikoissa, joissa pakkanen on päässyt puraisemaan.

Ystävät ajoivat perässä seuraavana päivänä. Me ehdittiin käydä tekemässä yksi patikka aamulla ja sen jälkeen valmistella ruokaa pariksi päiväksi, ja illalla otettiin pieni verryttely heidän kanssaan ennen kuin jälleen kaaduttiin punkkaan. 
Aamulla herätyksen jälkeen sitten nuuskimaan maisemia. He eivät ole käyneet ennen noin pohjoisessa, eivätkä ylipäänsä ole harrastaneet patikointia. Käytännössä meillä meni viikko niin, että tehtiin aamupalan jälkeen jonkinlainen lenkki, yleensä juotiin kahvit reissun päällä ja tultiin kämpille syömään, ja sitten ehkä toinen hyppely myöhemmin iltapäivällä. Raitis ilma tainnutti koko porukan heti kympin uutisten jälkeen, saunalla tai ilman.

Yksi pidempi keikka tehtiin alkuviikosta, eli kierrettiin kahden tunturin kierros, yhteensä 20 km. Siihen varattiin koko päivä ja lisäksi lämpimät ruuat matkalle. Pussiruokaa se toki on, mutta antoi sen verran kaloreita, että reissun pärjäsi, ja illalla olikin kiva käydä Keloravintolassa pizzalla suihkun jälkeen.

Kylmäheteen päivätupa oli jokseenkin mielettömän hieno, ja

aika hienolla paikalla. Kuva otettu tuvan ikkunasta.

Tiistaille oli sovitusti vuokrattu fillarit. Erityisesti miehen työkaveri on kova pyöräilemään ja kulkee joka paikkaan aina kaksirenkaisella. Minä en ole koskaan ajanut muuta kuin tavallisia fillareita ja niitäkin pääasiassa pyörätiellä (asfaltilla), joten kokemus maastoajosta oli mielenkiintoinen, vähän pelottavakin alkuun.
Salla Ski vuokrasi kivat e-läskit ja niinhän siinä kävi, että allekirjoittanut koukuttui samantien. 

Läskit läskeilemässä

Suunniteltiin vähän "helpompi" lenkki alkuun. Kuviteltiin siis ajelevamme lähinnä metsäautoteitä pitkin, mutta kun reittikartasta noudatettiin ohjeistettua reittiä, päädyttiin melko äkkiä poluille, pitkoksille ja melkoiseen metsään.... Mikä ei onneksi tahtia haitannut. Me rouvat ajelimme rauhallisesti pitkoksilla, miehet antoivat pikkupojan itsessään ottaa vallan ja roiskivat kurat selkään pitkin suota. Tai jämähtivät suohon....  Sitä naurun määrää!!

Sähköapu oli näppärä eritoten erittäin jyrkissä ylämäissä, joskin niissä piti nojata vahvasti eteenpäin, ettei keulinut pystyyn. Tuon pyörän ainoa huono puoli on sen älytön painavuus. 40 kg fillaria ja meikäläinen joutui jumppaamaan ihan tosissaan....

Tehtiin se muka-helppo lenkki ensin aamulla, 20 km, ja käytiin kämpillä syömässä ja kahvilla. Sitten napattiin renkaat ja ajeltiin varsinainen tekareiden/amalgaamien kilistely-lenkki kivikossa, ja päädyttiin vielä Pienen Pyhätunturin eli laskettelurinteen huipulle, minne ei sivumennen kukaan ajaisi ilman sähköapua. 

Alastulo sieltä olikin ikävää, kädet alkoi krampata 2 km matkalla huolella, sen verran sai jarrua painaa, kun rinne kuitenkin on jyrkkä. Loppu hyvin kuitenkin. Kukaan ei kaatunut, kukaan ei loukannut ja aivan valtavan hauska päivä takana. 

Toivoisin, että oma työnantajani havahtuisi tosiasiaan, että on työntekijän ja työnantajankin etu järjestää jonkinlainen työsuhde-etu työmatkapyöräilyä ajatellen. Erityisesti Turussa on järjettömät pysäköintiongelmat päivittäin ja jos osa henkilökunnasta voisi helposti kulkea esim. pyörällä, se vapauttaisi paikkoja.  

Miehellä on sellainen etu, että he voivat hankkia minkälaisen tahansa pyörän ja työnantaja hoitaa palkasta pidätyksen ja maksaa frmalle. Tavallaan siis osamaksusopimus, mutta kun puhutaan tuhansien eurojen fillarista, ja toisaalta tuo on koroton vaihtoehto, minusta hyvinkin kiinnostava vaihtoehto. Ottaisin heti.

Viikko hupeni reippaasti. Iltaisin pelasimme Rummikubia, saunoimme ja juoruilimme. 
Nyt on akut ladattu monella tapaa. 

Sallatunturi talvella

Tämä oli loma, jota olin odottanut enemmän kuin montaa muuta lomaa koskaan. 
Olen äärettömän ihastunut Lappiin ja ensimmäinen kerta siellä talvella kuulosti niin ihanalta.

Torstai-illalla Turkuun rautatieasemalle ja auton lastaus junan kyytiin. Näin kun moista ei tee alvariinsa ja erityisesti kun sen tekee ensimmäistä kertaa, sitä soisi, että ohjeistus olisi jotain muuta kuin "lastaus alkaa klo XX ja päättyy klo XX". Väli noiden kellonaikojen suhteen oli nimittäin melko niukka puoli tuntia eikä minulla ollut pienintäkään aavistusta mistä junaan ajetaan.

Virkailija asemalla viittoi oikeaan suuntaan ja tosiaan; siinähän tuo on, ihan parkkipaikan vieressä. Mutta miksei sitä kylttiä voisi olla jossain älykkäästi näkyvillä, ettei tarvitsisi käydä kysymässä? Siis vaiva ei ollut järin suuri, mutta stressasi ihan turhaan. Lisäksi kuka tahansa ulkomainen voisi arvostaa ihan simppeliä liikennemerkkiä "Juna Rovaniemelle".

VR tilaihme eli lemmikkihytti

Bono itseoikeutetusti mamman punkassa eli yläpunkassa

Junaan ajaminen oli helpompaa kuin laivaan; suora linja ja lisäksi vaunu käännettiin jossain kohtaa ja sieltä ajettiin myös etuperin pois. 
Mies ja koirat olivat asemalla ja minä tepsutin sinne reppuineni kun auto oli pysäköity. Siinä oli rapiat pari tuntia hukattavaa aikaa eikä Turussa nyt ole merkittävää tekemistä kahden repun ja kolmen koiran kanssa torstai-illalla klo 19 jälkeen.....
Haettiin lähi-Salesta purtavaa ja lojuttiin asemalla. Koirat sai iltapalansa siellä ja vielä pienen pissakeikan, kunnes päästiin nousemaan junaan.

No, oli odotettavissa, etten nuku, mutta yllätti ikävästi miten meluisaa junassa tosiasiassa on. Jollain tavoin se kiskojen ääni resonoi sängyn rakenteisiin ja siinä ei tyyny merkittävästi vaimentanut. Koska en muista ikinä ajatelleeni junassa istuen, että se olisi kovaäänistä, yllätyin. Ajattelin vielä, että lentokoneessakin on se kova taustahumina, mutta tämä oli ihan omaa luokkaansa.
Yhtä kaikki, lepäsin. Ehkä torkahdinkin, koska olo ei ollut mitenkään merkittävän nuutunut Rovaniemeen päästyämme.

Noukimme nuorisoa kyytiin lentoasemalta ja jatkoimme Kemijärvelle, jossa pikainen lounas. Minähän katsoin Areenasta sarjan Taivaan tulet tuossa reilu vuosi sitten ja oli hirveän huvittavaa tunnistaa paikkoja Kempassa. Ruoka oli muuten erinomaista!!

Kämppä oli entisellään.

Saavuttuamme pikaiset kahvit ja sitten ruokakauppaan hakemaan perustarvikkeita ainakin viikonlopun yli. Nuoret lähtivät hankkimaan hissilippuja ja vuokrakamppeita, me otimme koirat ja lähdimme tekemään ensimmäisen viikon lenkeistä. Nauraen sitä, että "pikkuhyppely" on jälleen lenkki poropuistoon ja takaisin....

Talven kartta oli melko samanlainen kuin kesänkin.

Hienot reitit suksilla, kävellen ja pyörällä.

Sallatunturissa oli ensimmäisen viikonlopun aikana runsaasti tapahtumia. Poro-Cup ajettiin nimittäin Keselmäjärven jäällä lauantaina ja sunnuntaina. Koko Cup päättyy Inariin nyt tänä viikonloppuna.

Tuon Cupin myötä paikalla oli paitsi tietenkin itseoikeutetusti kymmenittäin ellei sadoittain kilpaporoja ja niiden ajureita, myös paljon paikallisia ja sellaista hilpeää markkinatunnelmaa makkaroineen ja soppatykkeineen.

Rinteessä oli rauhallista vielä aamulla lenkille lähtiessä.

Kisaporo JJ tässä loppusuoralla

Oli tuo reipas laji. Luin jälkeenpäin, että poro juoksee jopa 60 km/h ja ihannepaino sille perässäkiskottavalle suksijalle on myös 60 kg. Rataa oli reilun kilometrin verran jäällä, soikionmuotoinen, ihan tuli elävästi ravit mieleen. Porot muuten menivät laukkaa.

Valitettavasti viikonloppuna oli todella poikkeuksellisen lämmintä, edes yöllä ei mennyt pakkaselle, ja sunnuntain osakilpailuista osa jäi ajamatta, koska jään pinta muuttui poroille vaaralliseksi ja pehmeäksi. 

Lauantaina paikallisessa Papana Pubissa oli sitten vielä tanssit ja ohjelmistoon liittyi luonnollisesti arpojen myyntiä yms. Pääpalkintoina oli mm. kaksi poron vasaa ja jäimme hetkeksi miettimään mitä olisi tapahtunut, jos etelän ihme olisi moisia voittanut.

Omppuhyvää jälkiruuaksi

Peli-iltojen puuhia

Mukana reissussa oli Yatzy, koska se on nopea pelata, ja sitten tuo nuorten joululahjaksi ostama Terraforming Mars, mikä on peleistä ihan omaa luokkaansa. Oikein kunnon taktiikkapeli, jossa joutuu vähän miettimäänkin omaa osaamistaan ja sitä, miten pärjää parhaiten. 

Illat siis istuskeltiin yleensä jonkun pelin äärellä, kun päivä oli vietetty ulkona ja nähty ehkä ruokapöydässä tai kahvilla.

Annoin houkutella itseni vielä kertaalleen kokeilemaan mutkamäkeä. Vaikka se, mitä sanotaan vanhoista naisista ja tiukoista nuorten urheilulajeista pitää ihan paikkansa. Lupasin etukäteen saapua kotiin murtamatta mitään raajaa....

No, olihan se aivan sairaan hauskaa.

Reidet ja polvet huusi armoa jo parin kerran jälkeen. Reidet eritoten hississä, kun matkat oli hippasen pidempiä kuin mihin silloin viimeksi 15 vuotta sitten jäin, kun Teijolla kävin muutaman kerran mäessä. Polvet sitten taas tuosta laskutyöstä.

Laskin pojan kanssa sinisiä rinteitä niin, että olen nyt kolunnut jokaisen rinteen (miinus kisarinne) läpi, mitä Sallatunturi tarjoaa ja onhan siellä panostettu ihan erinomaisesti turvallisuuteen ja mukavuuteen. 
Meiltä on kämpältä hissijonoon järven selän yli satakunta metriä. Eturinne on punainen, mutta siihen pääsee yli puolenvälin aika kivaa sinistä pitkin. 

Ihan viimeisellä laskulla huomasin, että lihakset alkaa väsyä ja yhdessä kohtaa (sitä punaista mäkeä) horjahdin. Taivaan kiitos selvisin kaatumatta. Siinä oli vauhtia niin paljon, että olisi sattunut aivan varmasti. Säikähdin sen verran, että oli hyvä, että oli suunnitellusti viimeinen lasku.

Niin kivaa kuin olikin, taidan jättää tämän lajin nyt nuoremmille suosiolla.

Pohjoisrinne alhaalta

Joku ehti somessa jo ihmettelemäänkin kuvia, että missä kaikki muut on. Oltiinko me siellä ihan keskenään? 
No tavallaan kyllä. Pertsaladuilla oli aika vilinä, kävelyreitit kun kulki niiden viertä. Ja kaikki majoituspaikat oli ääriään myöten täynnä. Mutta tuonne hupenee väki kun tilaa on.

Rinteessä oli siksi kivaa, kun ei tarvinnut hirveästi miettiä varovansa muita. Ainakin pohjoisrinnettä laskettiin pojan kanssa ihan kaksistaan ensimmäinen kerta. Mäki siis avattiin juuri kun hisseiltiin itärinteeltä ylös.

Tuon paikan ehdottomasti paras juttu on juuri se, että siellä on rauhallista.

Me emme kaipaa iltahälinää tai monotansseja saati bilettämistä ja diskovaloja.

Eturinteessä oli pitkä pulkkamäki.

Ehkä hauskin juttu kun salli itsensä lapsettaa tarpeeksi.

Pulkka luisti järven yli lähes kotiovelle.

Ja siinä nousi vauhti niin kovaksi, että kypärä olisi ollut hyvä!

Olimme etukäteen suunnitelleet yhden pitkän kävelyn viikolle. Tavoitteena oli käydä Ruuhitunturin latukahvilassa. Päiväksi osui tiistai, kun edellisenä yönä asteet oli käyneet pakkasella viitisen asteen verran. Nimittäin hankien pinnat tahtoi muuttua pehmeäksi mössöksi päivän mittaan ja oli aika savotta tulla yhdeltä kävelyltä takaisin, kun joka toinen/kolmas askel upposi lähes reittä myöten sellaisen sadan metrin matkan.... Kontaten olisi päässyt nopeammin. Keksin sen liian myöhään.

Hangasjärven laavulla on edelleen keinutuoli.

70 cm lunta edessä vähän hidasti kiikkustelua,

mutta virallinen pose saatiin otettua.

Koirat saavat ehdottomasti yhden suurimmista kiitoksista onnistuneesta lomasta. Ne ovat aina niin iloisia lähdössä lenkille ja minne tahansa. Helppoja kuin mitkä. Ja reissaavat kuin eivät muuta tekisikään.

Sitten kotona makaavat reporankoina ja lepäävät ja ovat jälleen valmiina uusiin seikkailuihin. 

Hiihtäjiin, poroihin, huskeihin ja moottorikelkkoihin ne suhtautuivat välinpitämättömästi ja ohittivat rauhassa. Taukopaikoilla olivat kiltisti, joskin Mellis kävi nokistamassa naamansa joka ikisellä nuotiopaikalla.

Boogie haki Lapin kasteen menemällä yhden suo-ojan jäästä läpi. Luonnollisesti se ainoa oja, jossa virtasi sen verran, ettei ollut pohjia myöten jäässä. 

No, takajalkojen verran kastui, ponnisti itse pohjasta ylös eikä traumatisoitunut. Minä säikähdin huolella nähdessäni sen, mutta tuo ei ollut millänsäkään.

On ne aika patikkakoiria.

Reitti Ruuhitunturiin oli valtavan kaunis. Aika tiuhaan hiihtäjiä ohitteli ja huuteli terkkuja mennessään. Oli kiva latu-etiketti, että ohikulkijoita moikattiin. Majalle päästyämme menimme suoraan päivätupaan, missä lämmitimme reissumurkinaa, eli mössöruokaa pussissa.

Siihen päälle kahvit niin elämä hymyili kuin aurinko konsanaan.

Majalle saapui iso porukka moottorikelkoilla, puheesta päätellen ulkolaisia turisteja. Oli hauska kuunnella vilkasta ja iloista keskustelua ja huomata, miten hekin ihmettelivät äärettömän puhdasta ilmaa ja kirkkautta yms.

Me elbailimme niin pitkään, että oli hyvä fiilis lähteä takaisin kotiin päin. Matka takaisin menikin yllättävän äkkiä, kun suurin osa oli alamäkeä. Jossain mutkassa Hangasjärven tietämillä emme kääntyneet ilmeisesti oikeasta risteyksestä vaan jatkoimme pyöräuralla päätyen vähän pidemmän kautta kotiin, mutta ei haitannut. Itse asiassa tämä vaihtoehtoreitti oli nimenomaan näin päin tosi kaunis, ja alamäkeen....

Ruuhessakin oli riippumatto

Rinteet oli tosi kauniit iltaisin kun hissit oli kiinni.

Ihmettelimme isoa lumikissaa, jolla rinteet huolletaan joka päivä.

Ehdottomasti huikean hyvä viikko. Aurinko porotteli sen verran, että posket ja nenä otti vähän väriä. 

Tällä reissulla emme ehtineet vuokrata murtsikkasuksia, mutta jäi hampaankoloon niin, että se on jatkossa varmasti ohjelmassa. 

Edelleen on pohdinnassa tavallisten ja luistelusuksien erot ja se, kumpia sitä haluaisi kokeilla. Tietysti vuokraamalla voi ottaa molemmatkin. Mutkamäkeily muistutti mieleen, että luistelu on myös yksi vaihtoehto....

Meidän tuskin tulee etelässä hiihdettyä juurikaan, joten sikäli näppärä ajatus vuokrata vehkeet niin saa aina huolletut ja viimeisintä uusinta huutoa olevat kokeiluun. Jos sitten innostuu, ehkä jonain vuonna voi harkita omienkin hankkimista. Mutta varastoon niitä on turha ostaa odottamaan aikoja parempia.

Juna etelään oli varattuna myös torstaille, joten puolenpäivän jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja otimme jälleen suunnan kohti Rovaniemeä.

Pysähdyimme Napapiirillä Joulupukin Pajakylään, koska poika tai tyttöystävänsä eivät ole siellä koskaan käyneet. 

Olen edelleen sitä mieltä, että se on viehättävällä tavalla toteutettu kokonaisuus. Jollain tavoin kaikki asiat ajateltu valmiiksi eikä niin, että jokainen toimija toteuttaa omaa näkemystään.

Onhan se aika paljon krääsää niissä myymälöissä, mutta tällainen jouluhullu ihminen, kuten minä, nauttii kyllä. Käveltiin Joulupukin pajan läpi ja se on ehdottomasti kauniisti tehty ja jollain tavoin niin hyväntuulinen kokonaisuus. Ne suloiset paketit pöydillä, arkut, joissa ohjeistus, mihin kohtaa poron rekeä lastataan.... 

Pukki itse oli päiväunilla emmekä tavanneet. Mutta sen sijaan ihailimme valokuvia julkkiksista Pukin kanssa ja erilaisten kurkisteluluukkujen läpi tonttujen touhuja. Kiirettä niillä pitää jo maaliskuussa.

Söimme pikaisesti Napapiirillä ja sitten olikin pakko pudottaa nuoriso lentokentälle odottamaan kyytiä etelään ja suunnata jälleen rautatieasemalle lastaamaan autoa.

Samat sanat kuin Turussa, olisi kiva, jos olisi mikä tahansa viitoitus kertomassa minne ajaa..... Koska autoja oli erilaisissa jonoissa, on vaikea tietää minkä jonon päähän jäädä ihmettelemään.

Paluumatka puksuteltiin samoin, ehkä jopa hivenen paremmin nukkuen. 

Tosin VR:n tyynyt ovat littanaakin littanammat ja joku siinä punkassa pisti rintarangan sattumaan. Mutta helpompaa kuin ajaa itse.

Mahtava porukka. Mahtava loma.

Kiitos osallisille!! Eiköhän nyt jaksa töissäkin taas tovin.

Kulkutaudin jälkeen

Palasin töihin 12 päivää sen jälkeen, kun kotitesti vilautti positiivista. Näiden päivien alle jäi onneksi vain viisi työvuoroa. Onni on tässä kohtaa 80 % työaika ja runsaat vapaapäivät. Ja onneksi tartuntatautipäivärahaa (mikä sanahirviö!) ei tarvitse hakea itse vaan työnantaja hakee sen puolesta ja maksaa ihan normaalin palkan lisineen, kuin olisin ollut töissä.

Tultiin iltalenkiltä tästä suunnasta kotiin.

(Yleensä toisesta suunnasta.)
Koti auringonlaskussa. Jotenkin niin hyvä mieli tästä kuvasta.

Oli tosi kiva palata töihin. Mieli oli korkealla. Työkaverit oli ilahtuneita kuultuaan, että olen toipunut ja oli helppo sujahtaa takaisin työmoodiin. Maski naamalla harmitti toki, mutta oli kiva tunnelma kun tulin kotiin ja lähdettiin koirien kanssa lenkille.
No, seuraavana päivänä ylityö- ja vuoronvaihtokielto oli päättynyt ja oli tarve paikata, joten lupauduin jäämään extraan vuoroon eli pitkään päivään.

Jo illan aikana huomasin, että oli vähän hankala olla kuonokopan takana, mutta kun oli mielekästä tekemistä niin siinähän se meni.....
Illalla sitten kotiinlähtiessä huomasin, että olen ihan poikki. Keuhkoihin sattui ja autolle päästyä yskin kuin viimeistä päivää. Olo oli aivan surkea kun ehdin kotiin. Huonompi kuin kertaakaan koko taudin aikana.

Vietävä, että harmitti! Oli pakko todeta esimiehelle seuraavana päivänä, että omalta osaltani pitkät päivät on nyt hetkeksi tauolla, koska sote-alalla tuskin päästään enää ikinä pois noista pakkoräteistä naamalla. Yöh!

Eli sellainen jäänne taudista jäi. Haluaisinpa nähdä keuhkokuvan itsestäni.... (tai ehkä en.)

Suurin osa saikkarista oli tällaista!
Ai vähänkö oli tuuria! Sai tuulettaa keuhkojaan kunnolla.

Ehdin tehdä muutaman työvuoron suunnitellusti, kun edessä oli talviloma. Alunperin olin ehkä jopa nolona, että se tuli niin äkkiä saikkarin jälkeen. En tosin tuolle taudille mitään voinut, joten turha sitä on nolostella. Mutta onhan se, kun ensin on kaksi viikkoa pois ja sitten käy kääntymässä jäädäkseen lomalle.... Sellainen perisuomalaisen luterilainen "otsa hiessä sinun on työsi tehtävä" -asenne.

Joten tämän viikon aloitin kammoamillani yövuoroilla. Mutta tällä kertaa ne meni helpommin: käytin koirat aamulla nopealla lenkillä, että ne malttaisivat vähän edes levätä. Torkuin nelisen tuntia ensimmäisen yön jälkeen. Nousin ylös, puuhastelin. Miehen tultua kotiin olin ajatellut lähteä seuraksi koiralenkille, mutta meninkin "pikku päikkäreille" ja kas, nukuin kolmisen tuntia. 
Ja jälkimmäinen yö oli miellyttävä kun en ollut kuolemanväsynyt kuten aiemmin. Eikä hirvittänyt ajaa kotiin, kun tällä kertaa ei ollut takana 48 valvottua tuntia.

Keskiviikkona torkuin muutaman tunnin ja nousin puuhastelemaan/pakkaamaan. 

Operaatio näin taimet selviävät lomasta: 

laitoin isoon vuokaan siihen kuuluvan ritilän, sen päälle pyyheliinan ja kunnolla vettä vuokaan. 

Pyyhe imee vettä. Nuo turveruukut tuntuvat imevän kosteuden pyyhkeestä 

ja näin kuvittelen, että taimet selviävät. 

(Elleivät sitten kylmety siksi, että ovat koko ajan märkinä.... pirskatti tällaista huolta.)

Isommat purkit sijoitan toisen ritilän päälle koirien kylpyammeeseen samalla idealla. 

Niissä on saviruukut ja vähän huolestuttaa. 

Mutta mies ei innostunut yhtään ajatuksesta raahata kasvit retkelle mukaan! 😆   OUTO!

Me emme ole koskaan olleet Lapissa talvella. Never.

Mutta jos nyt sitten.
Torstaina illalla auto junaan ja koirien kanssa makuuhyttiin puksuttelemaan kohti pohjoista. 
Laskin tätä useasti ja totesin, että junaliput vs hotelliyö matkan varrella on jotakuinkin saman arvoista. Talviaikaan ei kertarykäisyllä pystyisi 14 tuntia kiskomaan autossa pimeyden vuoksi.... 
Ja uusia kokemuksia. Ekologisuuttakin. Puhumattakaan itsensä säästämisestä.

(Ehei, en epäile hetkeäkään, että saisin nukutuksi silmällistäkään junassa, mutta pystyn lepäämään, mikä on enemmän kuin auton ratissa tai pelkääjän paikalla.)

Juna Rovaniemellä aamulla ja siitä parin tunnin ajo Sallatunturiin. Poika tyttiksineen lentää Rolloon, josta noukimme heidät vielä kyytiin.

Odotan lomaa mielettömällä fiiliksellä.

Talvikamppeiden lisäksi autoon on pakattu muutamat lautapelit koko porukan iltahuveiksi.
Luin Sallan turisti-infon sivuilta, että jo viikonloppuna paikallisessa Papana-pubissa on porokilpailujen jälkeen monotanssit ja kaikenlaisia kilpailuja. Taidan suunnata sinne ihan vaan, koska voin.

Patikointia, ehkäpä niiden liukulumisuksien vuokraamista ja kokeilu. Mahdollisesti kertaalleen vähän mutkamäkeä. Edellisestä kerrasta on rapiat 15 vuotta ja lupasin kyllä, etten katkaise mitään raajaa vaan palaan ehjänä töihin.

Patikkaa Sallassa

Jälkijunassa: hyvää juhannusta!!  Tästä lähdettiin: edellisenä päivänä iltakävely, jossa otin kuvan elämäni miehistä.

Aaton painoin töissä pitkää päivää muina smurffeina eli 7-20:30.

Kävi sillä lailla uskomaton tuuri, että meillä oli kiitettävän hiljaista ja pitkän päivän lisäksi iltavuorossa oli sairaanhoitaja normaalissa iltavuorossa.

Oltiin tehty kaikki tarvittavat toimet jo 19:30 mennessä ja hän sanoi, että "mitä sinä täällä enää roikut kun lomakin alkaa, lähde menemään."

Kerrankin ei tarvinnut toiste käskeä.

Kello herätti sitten 02:15, auto oli pakattu jo illalla valmiiksi ja muutaman tunnin olin siinä torkkunut.

Turha puhua minulle yöttömästä yöstä, täällä ainakin on ihan pimeää kahdelta!

02:30 oltiin portista ulkona ja vajaa 10 kilsan jälkeen totesin "en sitten pakannut muuten hupparia tai muutakaan pitkähihaista mukaan...."  

Yhteen ääneen totesimme, että eiköhän niitä kauppoja ole matkan varrella jos tarve tulee....

Ihanaa ihanammat ihmiset matkan varrella toivottivat meidät tervetulleeksi juhannuspäivän aamuna 6:20 kahville ja voikkarille. Hyvin toivottu pissatauko.

Kahvin avulla jaksoi hyvin.

Kajaanin ABC:llä pysähdyimme tankkaamaan. Sitä edelsi kohtuullisen jännittävät 65 km, koska bensavalo syttyi ja en ole koskaan ajanut tankkia noin tyhjäksi. (Toisessa samanlaisessa autossa bensavalo syttyy niin, että tietokone näyttää vielä olevan 180 km varaa ajella. Mutta mistä näistä tietää.)
Matkan varrella ei ollut luonnollisesti yhtään ainutta huoltoasemaa ennen tuota ABCia.

Vaan sinne päästiin.

Tankkasin siellä itselleni tuollaisen kuvan tölkin ja voi hyvä maailma mitä sontaa ihmisille saadaankaan myydä kofeiinintarpeeseen!! JÄRKYTTÄVÄÄ PASKAA!

Tulipa kerralla kolme ostosta: ensimmäinen, viimeinen ja ainoa.  Mieli ei tehnyt yhtään kahvia mutta sen verran väsytti, että oli pakko kokeilla jotain energiaa....

(Ja meillä näitä juo porukka töissä ruokajuomana!!! En käsitä!)

Perillä Sallatunturissa joskus klo 16 paikkeilla. 

Sitä edelsi hyvin ripeä pysähdys Kuusamossa, jossa jouduimme toteamaan, että eläinkauppa ei ole juhannuspäivänä auki (asia, jonka olisi voinut tarkistaa netistä....) vaan koiralle pitää keksiä sapuskaa jostain muualta. (Kun koira syö siis raakaruokaa, ei ole ihan niin yksinkertaista ottaa vaan jotain pussia. Onneksi tavan ruokakaupat myy nykyään hyvin noita raakaruokia pakasteesta.) 

Ajoimme siis tunturista ohi Sallaan ruokakauppaan ja takaisin.

Tuntui kyllä taivaalliselta päästä perille. On se sellainen 12 tunnin ajo ja tauot päälle.

Ensimmäisenä iltana ajateltiin tehdä vaan pieni iltahyppely vähän vertyäksemme, ja päädyimme kävelemään Poropuistoon ja sieltä takaisin - vaatimaton kymppi....

Ajoissa nukkumaan ja koko sakki nukkuikin kuin tukit.

Aamu valkeni upeana. Meillä on nyt kahtena vuonna käynyt mieletön tuuri näiden säiden suhteen.

Pakkasimme reput ja otimme suuntiman kahden tunturin ympäri -lenkille.

Aikaa oli koko päivä.

Reissukaverit

Pahaojan kurulla ensimmäinen kunnon tauko: sissimuonaa eli kuiva-ainepussiin kuumaa vettä termarista ja 8 minuutin odottelu. Yllättävän hyvää, vaikka luonnollisesti vähän puuromaista. Riittävän ravitsevaa kuitenkin.

Hyvinkin tunnin breikki ennen seuraavaa etappia.

Loppumatkasta emme  pysähtyneet erikoisemmin. Juuri alakuvan pitkosten jälkeen noustaan tuohon nyppylän päälle ja siellä on laavu. Siinä joimme loput vedet ja minä piipahdin huussissa. 

Tuolla oli kaikki paikat todella siistit, ei roskia eikä ylimääräisiä mitään. Vessat oli siistit ja ehjät ja jokaisessa isot säkit kuiviketta. Kaveri kertoi nimittäin samalla viikolla Pieneltä Karhunkierrokselta, että siellä oli jaloissa asti pyörimään mehupurkkia ja -tetraa, nenäliinoja ja vessapapereita pitkin puskia, ja porukka muina miehinä teki isojakin tulia vaikka se erikseen kiellettiin. Kun ne makkarat oli mukaan otettu.

Ihme tyyppejä, kun on pelkkiä oikeuksia! Pistää kiukuttamaan!

Tuo oli muuten hullu paikka: suo nousi ylämäkeen. Se näytti luonnossa todella hassulta.

Päivälle tuli mittaa kuutisen tuntia, kilsoja joku 20. 

Perillä suihku ja lisää juotavaa sekä suolaista syötävää. Opimme heti ensimmäisenä päivänä, että maastoon on pakko kantaa vettä myös Vichyn muodossa. Pelkkä vesi tulee suoraan läpi ja vie hapoille.

Ilta meni huilaten ja sauna lämmittäen. 

Näkymä rinteeltä kohti hotellia

Hangasharjulla päiväkahvit

Viikon kävelimme reittejä, joita olemme kartasta suunnitelleet kevään. Moni niistä olisi jo viime vuonna ollut haluttujen listalla, mutta Pappakoiran kanssa niitä ei voinut ajatellakaan.

Bono oli kyllä niin reipas reissukaveri. Se oli aina valmis lähtemään, osasi levätä kun pysähdyttiin, ja jatkoi taas innolla.

Oli hetkiä, jolloin minä pohdin jaksaako tuo pieni koira, mutta se on sitkeää tekoa. Toki se sitten vastapainoksi lepäsi joka hetki, jonka oltiin kämpillä, mutta joka kerta lähti iloisesti häntä heiluen matkaan.

Vasta keskiviikkona mäkäräiset alkoivat kiusata ja silloin Bonolla oli vähän kurjaa, kun ne menivät mahan alle, missä pääsivät käsiksi ihoon.

Toi kysyy jaksanko. Siis jaksanko?

Minähän jaksan niin kauan kuin purutikkuja irtoaa.

Pienisuuri patikkakoira Sallatunturin huipulla

Meidän toinen pidempi, pisin reissu, oli suunnitellusti vasta keskiviikkona ja kohteena Syväojankuru. Sinne oli jo kartalla hyvinkin 12 km yhteen suuntaan.
Tällä kertaa pakattiin hillitön määrä juotavia ja useampi ruoka sekä välipaloja.

Nykyään tuolla ei välttämättä uskalla juoda vettä puroista, jollei keitä sitä. Koska metsäpalovaara oli päällä, emme tehneet tulta kertaakaan, joten kuuma vesi kannettiin termareissa.

Syväojankurun reitti oli heti alkuunsa todella tylsä: soista maastoa vähän ihmisten mökkien takapihoilla, joten sääsket söivät, kengät ja sukat kastuivat ja koirat haukkuivat ohikulkijat.
Sittemmin maasto muuttui kauniiksi kangasmaisemaksi ja oli todella viihtyisää. Muuttuakseen toki 2-3 km ennen ensimmäistä taukopaikkaan jälleen hyvin kosteaksi, jossa sääskiä sitten riitti......
Ainoa kerta, kun allekirjoittaneella meinasi mennä kuppi nurin. En välitä siitä, että inisevät, mutta kun tunkevat nenään, silmiin ja suuhun, se on raivostuttavaa.

Joimme ja pureskelimme jotain välipalapatukkaa Kalliojärvien autiotuvan pihassa, mutta kävelimme Syväojalle asti ennen ruokaa. Kannatti!!!
Kuva ei tietenkään tee minkäänlaista oikeutta.

Ruuan päälle otin kengät ja sukat pois ja kävin dippaamassa varpaat jokeen. JÄÄTÄVÄÄ!! Lumi oli ehkä sulanut viikkoa aiemmin....

Syväojankuru

Seuraavana päivänä päätimme pitää tietoisesti lepopäivän ja kävimme huiputtamassa Karhutunturin Sallan Naruskassa, missä tehdään edelleen lähes vuosittain pakkasennätyksiä.
Hilpeä kylä: 35 asukasta!!
Kesäaikaan siellä väki lisääntyy mielettömästi, kun mökkiläiset tulevat ja ihmisiä saattaa olla satakin!!

Karhutunturi oli hieno aamukahvipaikka. Sieltä näki 360 astetta joka puolelle, myös vanhat Sallatunturit, jotka jäivät rajan väärälle puolelle. Niillä oli vielä lunta huipuilla.

Karhutunturin huiputtajat

Aamukahvit

Sää meitä todella suosi. Lämpötila oli koko ajan shortsikeliä, mutta tunturissa käyvän tuulen vuoksi oli miellyttävää pitkähihaisessa teknisessä paidassa.

Viimeisenä iltana tehtiin suunnitellusti Poropuiston "pikkulenkki" mutta palattiin pyörätietä, koska sääsket ja mäkäräiset olivat vähän liiallisesti iholla. Kotiin palatessa pihalla patsasteli useampi poro vasoineen syömässä. Nämä ovat siis meidän ulko-ovelta 20 metrin päässä.....

Mieletön viikko. Kävelyä tuli yhteensä reilu 100 km, en ole vielä laskenut. 

Suunnitellusti lähdettin jo perjantaina valumaan alaspäin. Ajettiin rauhassa aamulla ensin katsomaan Kiutaköngäs, joka oli upea. Jälleen kerran: kuvat eivät tee minkäänlaista oikeutta!!
Tuo olisi järjettömän hienoa nähdä keväällä varhain kun sulamisvedet tulvivat....

Kiutaköngäs

Koska aikaa oli, ajoimme myös Hossan kansallispuistoon ja teimme puolen tunnin veneretken Julma Ölkyllä.

Kyllä on 50 metriä korkea kallio todella korkea kun sitä katsoo juurelta.

Itseä ahdisti lievästi, kun kuski kertoi alla olevan vettä toiset 50 m..... 

Luppakorva veneilemässä

Julma Ölkky

Yövyttiin Kuopiossa.
Soitin edellisenä päivänä ja kysyin olisiko huonetta koiralliselle pariskunnalle, ja mainittakoon, että koira oli se, joka otettiin eniten huomioon: sille annettiin oma herkkupussi respasta ja huoneessa oli pyyhe ja kuppi odottamassa.
Tiedän olevani helppo, mutta saatan käyttää tuota hotellia uudestaan!!

Lauantaina aamulla rauhassa sitten roiloteltiin kotiin. 5,5 tunnin ajo enää.
Kuortissa kahvin ja jäätelön mittainen pisutauko.

Kotona kaikki hyvin.
Ipana oli hoitanut Pappakoiraa viikon ja se oli ratketa riemusta kun palasimme.

Kotona