Työputken päässä siintää aurinko

Otsikko on harhaanjohtava sikäli, että tasaisen harmaa lonkerokeli täällä on, mutta henkinen aurinko kyllä paistelee.

Ihan tällaisesta ruskasta ei ole enää tietoa.

Muutama pakkasyö ja lehdet putoilivat..... 

Jotenkin näiden värit on herkulliset auringossa.

Jokunen kerta on ehditty vähän sienestämäänkin. Henkilökohtaisesti en pidä mitenkään valtavasti suppilovahveron mausta. Olen ehkä kyllästynyt. Meillä on sitä syöty 15 vuotta ämpärikaupalla....
Mutta kiva sieni siitä, että niitä tulee tasaisen varmasti joka vuosi, ja ne kuivuvat äkkiä. Tänäkin syksynä laitoin isälleni mukaan ison säkillisen kuivattua, kun lähtivät etelän lämpöön talveksi. Siellä on kiva paistaa munakas tai jotain ja maustaa kotimaan herkuilla. Samoin jouluna tekevät sienimuhennuksen "jouluaterialle". Minähän teen vastaavan täällä kanttarelleista.  Hih!

Kun siitä keittiöremontista kirjoitin.....
No, olipa kerran sunnuntai. Oltiin juuri tuotu ämpärillinen suppiksia kotiin aamulenkiltä, juotiin rauhassa kahvia, ja sanoin: "voi että kun tää keittiö pitäis edes maalata ennen lakkiaisia...."
(Sivuhuomautus: meillä on keittiössä ollut sellainen boordinauha ehkä reilut 10 vuotta ja sen värit eivät ole enää sopineet verhoihin moneen vuoteen....)
Mieheni, joka on onneksi tyyppiä innostuu kohtuullisen äkkiä (kun on siis kuunnellut tätä puhetta aiheesta jo eräänkin tovin), totesi "no, jos juon tän kahvin ensin pois...." Ihana ominaisuus ihmisessä muuten! ♥

Joten kahvin jälkeen aloin tyhjentää kaappeja astioista, nostettiin ruokapöytä olkkariin ja sen päälle kaikki särkyvät. Viimeisenä sitten kaappitasot ja kylmälaitteet sivuun.
Tässä vaiheessa itsellä oli vielä mielessä, että no, jos ei remonttia niin ainakin kunnon siivous saadaan tehtyä.....

Tässä näkyy tuo vihreänsävyinen boordi vielä.

Mikä sen parempi, kuin aloittaa sunnuntaina, jolloin kaikki kaupat on kiinni. Mistään ei saa mitään tarvikkeita, mies on lähdössä yövuoroon illalla, minä taas päivätöissä kaikki päivät. Juuri meidän tapaista, ilman järjen häivääkään.... *nauraa*

Työnjohto tarkkana.

Onhan maalarinvalkoinen sentään oikeaa sävyä.

(Lattiassa olevat tahrat ovat tahroja...)

Maanantaina rautakauppa oli yhden maaliämpärin verran auki. Muutenhan meillä on kotona olemassa remonttitarvikkeet, niin ei se vaatinut kuin kaman siirtämistä ja pakkelia. Voi hyvä maailma mikä määrä reikiä olikin tuohon seinään ehditty näiden vuosien aikana iskeä.......
Mies oli nukkunut päivän, ja kun minä saavuin kotiin, oli jo ehtinyt repiä suurimman osan boordia pois. Käytin koirat lenkillä, hän otti loput boordista, ja sitten pakkeloitiin reikiä.

Tähän saumaan oli tietenkin hirveän huvittavaa saada viesti isoilta lapsilta, että "tulisimme isäinpäivänä syömään, oletteko kotona".... koska ruokapöytä ei varsinaisesti palvellut 8 ruokailijaa juuri tässä mallissa.

Jatkokertomuksen omaisesti: lisää seuraa.....

Syksympää?

Aamuisin on tosi kosteaa.
Itse asiassa niin kosteaa, että hiuksetkin tuntuu kosteilta kun palaa lenkiltä kotiin.

Aamulla heti 8 jälkeen.

Keijun mekkoja on joka paikassa.

Tiedättehän tarinan keijun mekoista: yöllä on keijujen ja menninkäisten juhlat ja mekot pitää jättää kuivumaan oksille päiväksi. Näin syksyllä kaste vaan paljastaa mekkojen sijainnit.

Tästä syystä syksyisin näkee keijun mekkoja pitkin metsää.

Aika juhlat on olleet!

Sitten tärkeä kysymys: miten se nyt oikein menee?

"Pihlaja ei kahta taakkaa kanna" eli jos on paljon marjoja, ei voi tulla paljon lunta - vai

"Tulee kova talvi kun pihlaja tekee linnuille niin paljon syötävää"? Tarkoittaako tässä kova kylmää vai runsaslumista?

Marjoja on nimittäin minun nähdäkseni tosi paljon. Monesti noissa vanhoissa sanonnoissa on vinha perä, joten haluaisin tietää miten, miksi ja mistä sen tietää milloin joku pitää paikkansa. Ja ennen kaikkea, kumpaa tässä kannattaisi uskoa?  =)  *näitä elämää tärkeämpiä kysymyksiä*

Taidan koettaa muutamia noita kerätä ja vähän keittää pihlajanmarjahyytelöä. Se on herkkua lihan kanssa.

****

Sienethän kuuluu syksyyn.

Meillä sienestetään oikeastaan kahta lajia: kanttarelli ja suppilovahvero. Korvasienet noukin keväällä jos satun paikalle, missä niitä on.

Suolasieniä tykkäisin tehdä, mutta olen tosi huono tunnistamaan ja siten keräämään muita kuin noita tuttuja... karvarouskuja täällä ei juurikaan ole. Niitä muistan, että äidin kanssa kerättiin suolasieniksi.

Bonon kanssa oltiin kaksin liikkeellä. Sitä pitäisi viedä nyt metsiin yksin, koska ensi vuonna tavoitteena on spanielien taipumuskoe, ja siinä koiran pitää "tehdä hakua" eli lähinnä nyt pööpöillä eli poukkoilla pitkin ja poikin itsenäisesti.

Joten lähdettiin pööpöttämään ja mies otti Edun ja kävi katsomassa onko pellolla kyyhkyjä.

No. Me saatiin saalista, toiset pojat ei.

Minä kuivaan myös kanttarellit. Moni sanoo, että niistä tulee sitkeitä, mutta viime vuoden kokemus osoitti, että niistä saa myös erinomaista kermakastiketta talvella kun liottaa kuivattamisen jälkeen. Meillä kun pakastimeen ei tahdo mahtua...

Viime jouluna syötiin meinaan toista litraa kanttarellikastiketta. NAM!

Syksy. Oikeastaan yksi kivoista vuodenajoista jälleen.
(Ja niin onnistuin vakuuttamaan itsenikin, etten oikeasti haluaisi asua maassa, jossa on vain aina kesä. Kyllä nämä neljä vuodenaikaa on ihan mahtavat!!)