Ahvenanmaan viikonloppu

Nelisen vuotta sitten käytin Bonon näyttelyssä Eckerössä Ahvenanmaalla ja siitä jäi kivat muistot. Päätin ilmoittaa Boogien samaan paikkaan ja ottaa pitkän viikonlopun retkeilyn kannalta ilman tulostavoitteita. Parasta kaikessa oli, että sain vielä handlerin kehään, koska jännitän itse niin paljon, että koirakin on kuin jäykkä .... 

Lauantaina aamulaivalla yli. Hytissä oli vähän levotonta, kun aamulenkki oli jäänyt väliin. Ajoimmekin suoraan laivalta Getaan ihan saaren pohjoisosaan ja lähdimme retkelle Getabergetille. Tuon reitin varrelta löytyy myös luola ja useita mahtavia kiipeilykallioita. Siellä oli meidänkin kulkiessa kiipeilijöitä, jotka kantavat ne bonnel-patjat suojaksi ja pelkin käsi- ja jalkavoimin kapuavat muutaman metrin korkeuteen kiviseinää. 

Heti reitin alussa oli outoja kivikasoja. Niitä oli satoja ellei tuhansia.

Ihmisen kasaamia, syy miksi, ei selvinnyt.

Reitti kulki runsaasti pitkin kallioita ja en lähtisi sinne sateella, jäisellä kelillä tai muuten edes sateen jälkeen. Sileä kallio on järjettömän liukas märkänä, sitä se oli paikka paikoin nytkin, kun edellispäiväisen sateen jälkeen muutamassa kohdassa oli kosteaa.

Pian kivimuodostelmien jälkeen paljastui aukea paikka, jolla kallio muodosti yhdensortin amfiteatterin. Kuvasta ei näe, mutta kallio muodosti "penkkejä" toinen toisensa perään. Niillä oli kiva istua ja pistellä eväät parempiin suihin.

Kiipeilykallioissa oli monissa kohdin magnesiumjauheet käsien jäljiltä. Yhden poikatrion näimmekin kapuavan, mutta en kehdannut alkaa heitä häiritsemään kuvaamalla. Oli se hienon näköistä, kun ihminen roikkuu käsien ja jalkojen varassa selkä alaspäin ja pääsee siitä nousemaan pystysuoraan ylös... Taitavia nuoria.

Punagraniitti oli kaunista auringossa. Tässäkin kalliossa on kuin jonkun sivuprofiili. (Huomasin vasta jälkeenpäin kuvia läpikäydessäni.)

Aivan reitin päässä laskeuduttiin kauniille rannalle, jossa voisi kesäaikaan todellakin pulahtaa. Koirat sen tekivätkin, me emme.
Koko reitti oli jotain 5 km luokkaa. Tietyistä kohdista johtuen en suosittelisi huonojalkaiselle, mutta todella kaunis ja ihmeellinen se oli. 

Retken jälkeen oli ihan kivakin mennä kirjautumaan hotelliin. Koiratkin olivat tyytyväisiä ja loppuilta meni lähinnä kirjaa lukiessa.

Sunnuntaina Boogien kehä oli vasta klo 13 aikaan, joten meillä oli hyvää aikaa kiertää kaupunki aamulenkkinä. Maarianhamina on kaunis ja tykkään varsinkin merikorttelista kovin. Sunnuntainahan mikään ei ole auki, mutta katsella voi kuitenkin. 
Siitä, ettei mikään ole auki, olimme toki sen osalta hämmästyneitä, että olisimme halunneet mennä syömään jonnekin näyttelyn jälkeen ystävien kanssa, mutta ainoat ravintolat avoinna olivat lähinnä sporttibaareja. Eivätkö paikalliset halua syödä ulkona sunnuntaisin?

Maarianhaminaa aamuauringossa

Lähdimme ajelemaan Eckeröön 11 aikaan ja saavuimme sen verran aikaisin hallille, että Boogie sai vielä rentouduttua esittäjänsä kanssa ja minä panikoida huolella....

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Träsket-nimiselle luontopolulle, koska kuten sanottua, jos kiviseltä saarelta löytyy suota, pakkohan se on käydä katsomassa. Myös täällä oli kivikasoja hautamuodostelmien muodossa, ja toki se suokin.

Kaunis reitti tämäkin. Hyvin runsaasti kallioita pitkin kulkeva reitti, matkan varrella kauniita sekametsiä sekä mm. marjakuusia luonnonvaraisena. 

Ajelimme melko nälkäisenä takaisin Maarianhaminaan ja viestittelimme ystäville suunnitelmista. Päädyimme läheiseen sporttibaariin, jossa olemme kerran aiemminkin syöneet erittäin hyvät pizzat, joten koska päivän sankari oli kohtuullisen rento, lähdimme hyvissä ajoin jo yksille.

Pizza ei pettänyt taaskaan. Vaihdoimme rauhassa kuulumiset ystävien kanssa. Hekin olivat olleet näyttelyssä, mutta heillä koirat olivat kehässä jo klo 9 niin emme näyttelypaikalla tavanneet. 

Maanantaina aamulla ajoimme vielä Ramsholmeniin, jonne kuitenkin ehdottomasti kannattaisi mennä keväällä kukkaloiston aikaan. Kaunis se oli nytkin, mutta kurainen. Toisaalta nyt siellä ei laiduntanut lehmiä, koska koirien kanssa on aina vähän turhan jännittävää kävellä laidunalueiden poikki....

Päivä oli pilvisen puoleinen, mutta sillä lailla lämmin, että hyvin viihtyi.

Reitti oli lyhyen napakka. Niin pitikin, laivaan oli tarkoitus ehtiä. Joten kävelyn jälkeen auto jälleen alle ja kohti Stallhagenin panimoa, jossa on kokemuksemme mukaan aina järjettömän hyvä ruoka, eikä todella pettänyt tälläkään kertaa.

Päätellen suuresta määrästä työmiehiä, jotka tulivat haalareissaan, olimme oikeaan aikaan paikalla lounaalla.

Kalapihvi, muussi ja salaatti suli suuhun.

Pestopasta oli kuulemma myös taivaallisen hyvää.

Mies tykkää Stallhagenin oluista, mutta panimolta emme niitä ostaneet, koska olimme ehtineet hakea kaupasta jo muutenkin tuliaiset ja samalla muutaman purkin jokaista sorttia. 

Se, minkä voisi vinkiksi antaa, on, että moni muukin todennäköisesti haluaisi ostaa valmiissa pakkauksessa esim. 2 purkkia jokaista laatua. On tylsää, että valmiit packit on pakattu aina täyteen vain yhtä.

Luulisi, että noita pahvipakkauksia voi muotoilla esim niin, että ihminen lastaisi siihen itselleen haluamansa oluet ja sitten setti vaan liimattaisiin kiinni. Sen kuljettaminen nimittäin 12-packissä olisi helpompaa kuin irtotölkkien.

Idean saa varastaa vapaasti käyttöön.

Gårdsbutiken on viehättävä, vaikken mitään ostettavaa löytänytkään.

Ajoimme auton lähelle satamaa ja teimme vielä hyppelyn pitkin kaupungin syrjiä. Löysimme mm. äärettömän kivalla paikalla olevan koirapuiston (metsässä) ja samoin urheiluhallilta lähtevän pehmeän ja kauniin kuntoradan. 

Laivalle päästyä seuralaiset olivat valmiit ottamaan rauhallisesti kuuden tunnin laivamatkan ja kieltämättä itsekin oli aika takki tyhjänä. 

Kiva reissu, kivoja reittejä ja ihanaa olla kotona.

Vielä yksi reissu, kohde: Ahvenanmaa

Kerta kiellon päälle. Lomaahan tässä oli.
Koska edellisestä kerrasta on hyvinkin 20 vuotta, oli jotenkin tosi kiva ottaa auto laivaan ja hurauttaa Turusta tuo viitisen tuntia meren yli saarelle.

Merellä on aina niin kaunista!

Stallhagenin panimoravintolassa oli erinomaisen maistuva 

myöhäinen lounas (klo 15:30).

Suosittelen!

Lemströms kanal oli kaunis.

Menomatka oli laivareissuksi edullinen: kahvit ja voileivät ja muutama pullo vettä. Siinäpä ne ostokset. Itse vietin suurimman osan aikaa hytissä koirien kanssa ja luin kirjaa.

Checkasimme sisään hotelliin ja nostimme laukun huoneeseen. Samantien vaan tien päälle. Nälkäkin jo vähän vaivasi.... 
Kävimme katsomassa Lemströmin kanaalin, josta luin ensimmäistä kertaa kohta pari vuotta sitten, kun olin Bonon kanssa Eckerössä koiranäyttelyssä. Satuimme paikalle, kun kanaali avattiin purjevenettä varten ja reippaasti vene tulikin moottorilla kanaalin läpi. Paikalla on jäätelökioski, mutta juuri sillä hetkellä vatsa kurni niin vahvasti jo ruuan perään, ettei edes jäätelö maistunut. Jatkoimme pohjoiseen (?) ja päädyimme ystävien suosituksesta Stallhagenin panimon ravintolaan, jossa oli viehättävä terassi ja todella erinomainen lounas, vaikka olimme hyvinkin puoli tuntia lounasajasta jäljessä...

Mies tykästyi Stallhagenin oluisiin pari vuotta sitten, ja ostimmekin maistelusetin kotiin.

Kun ihmisten pakolliset tarpeet oli suoritettu, oli ajateltava reissukavereiden tarpeita. Auton nokka kohti Bomarsundia, jossa pääsisivät vähän jaloittelemaan.

Bomarsundin muureja

Kävelimme rauhassa aluetta ympäri. Kumpikin pohti, että silloin 20 vuotta sitten oltiin paikalla lasten kanssa ja muistin mukaan paikalla oli kallioita. No nyt ei ollut. Ehkäpä pitää kaivaa vanhoja valokuvia ja tarkistaa missä sitä ollaan oikein käyty. 

Siinä kävellessämme bongasimme taulun, joka kertoi ihan siitä lähtevän luontopolun, jonka varrella olisi mm. pari entisaikaista valvontatornia. No, kuten sanottua, nelijalkaisten tarpeet huomioiden luontopolku kuulosti enemmän kuin kivalta.

On se ollut hurjaa aikaa. Niin paljon kuin onkin hoilattu tätä vanhaa kunnon "... engelsmanni Suomemme rannoilla, sumffaraa, sumffaraa....." , ei sitä oikeastaan pysty käsittämään minkälaista se on ollut, vaikka näki tykinkuulien iskemät muureissa.

Nötvikstornetin päältä oli hienot näkymät ja reitti oli todella mielenkiintoinen ja viihtyisä. Siellä oli matkan varrella vaikka kuinka monta taulua, joissa historiaa kerrottiin ja esiteltiin seudun luontoa, tapahtumia ja paikkoja.

Älä lähde tälle reitille korkkareilla vaan kunnon tukevilla kengillä. On sen arvoista!!

Reitti palaa tosi kivasti yhden vähän isomman kiipeämisen jälkeen alaspäin ja "ison tien" varteen. Siitä kuitenkin jatketaan vielä tien toisella puolen viehättävää hiekkatietä ja pääsee tirkistelemään ihmisten kauniita takapihoja. Ihan lopussa reitti kulkee joko lehmä- tai lammaslaitumen läpi. Eläimiä siinä ei kuitenkaan ollut.

Kiipeämisestä puheenollen: mies totesi siinä kohtaa, kun kipusimme rinnettä ylös (osin portaat), että "ei tarvi sun kanssa kyllä miettiä, aina reissulla pääsee kiipeämään jonnekin, ihan sama minne mennään..."

Minusta nämä alueelliset merkit bussipysäkeissä on

aivan valtavan hienot!

Tuon retken jälkeen olimme kaikki neljä jo ihan valmiit lepäämään hetken. Kävimme pikaisesti kaupassa nappaamassa pientä iltapalaa ja ajoimme hotellille. Yö nukuttiin hyvin ja aamulla todettiin tyytyväisenä, ettei sääennuste pitänyt paikkaansa. Oli nimittäin luvattu, että yöllä alkaa sade ja jatkuu aamun. 

Aamupalan jälkeen teimme lenkin kaupungin ympäri. Minusta Maarianhamina on niin suloinen puutaloineen ja siellä tuntuu kuin olisi ulkomailla. Maisemat on tosi kauniit satamassa, ja olimme onnekkaita lompakon suhteen, että ihanat turistimyymälät oli tässä vaiheessa aamua vielä visusti kiinni. Lenkin jälkeen palasimme hotellille vielä juomaan kupilliset kahvia ja sitten pakkasimme kamppeet ja luovutimme avaimen.

Kahvia juodessa tutkimme tarkkaan paikallisopasta ja päädyimme, että käymme katsomassa Nåtön luontopolkua. Olin kahden vaiheilla Ramsholmenin ja Nåtön välillä, mutta ajattelin, että Ramsholmen olisi kauniimpi keväällä kaikessa vuokkoloistossaan.

Noh, sanottava on, että Nåtö on takuulla myös hurmaava keväällä, kun kaikki kukkii. Kaunis se oli nytkin.

Ihanat vihreät tunnelit ja mielenkiintoisesti kerrotut taulut, miten tuollaista lehdesniittyä tarvitsee hoitaa, jotta se pysyy parhaimmillaan. Ilmeisesti siihen käytetään myös eläimiä (lehmä/lammas), mutta vaatii aktiivista toimimista myös ihmisiltä. Reitin varrella oli myös alue, joka oli tarkoituksella jätetty hoitamatta ja siitä näki heti, miten se kasvaa umpeen.

Selkeä reittiopas, siisti parkkipaikka.

Liikkeelle, mars!

Jossain kohtaa tämäkin reitti meni laitumen poikki.

Siellä on aivan valtavan kokoisia lehmiä/sonneja.

Vihreä tunneli.

Täällä on varmasti pilvisellä säällä lähes pimeää.

Retken jälkeen kahvijanotti ja Ahvenanmaalla ollessa ainoa oikea vaihtoehto turistikahville on:

Mainittakoon tässä kohtaa, että vaikka miehen mukaan minun kanssa matkustaessa joutuu aina kiipeämään, ei tullut edes mieleen kysyä haluaako kivuta torniin tuolla. 😂

Ai nam, että oli hyvää ahvenanmaan pannukakkua. Hilloa ja kermaa oli takuulla ainakin kahdelle, ja valitettavasti myös paikalliset ampiaiset löysivät meidät hyvin nopeasti.

Mies kuvasi videon, jossa keskustelen ampparin kanssa siitä, että kyse on mun pannarista ja aion syödä sen itse. Viittä vaille pistiäinen päätyy kitusiin, kunnes tajuaa lentää pois....

Kotimatkalle iltapäivällä ja paluumatka oli edellistäkin halvempi: pelkät kahvit. (Meillä oli autossa sixpack vettä kaupasta haettuna ja raahasin ne hyttiin.)

Mitäpä sitä käyttämään aikaansa tax freehen kun ei ole mitään ostettavaa. Pitkään nimittäin pohdin haluanko jotain, mutta otin sen sijaan torkut ja luin lisää.

Ihan parasta koko tässä matkassa oli, että puolessa tunnissa olimme satamasta kotona!! Ai että!

Joku jo ehti säälitellä, että ei olla yhtään päästy koko kesänä turistikahvila-taidenäyttely-museo-shoppailu -reissuille. Tähän sanon vaan, että älkää huoliko. Pidän kyllä huolen, että ehdin taidenäyttelyyn sitten kun sitä haluan. Meidän loma näyttää ehkä tavanomaista enemmän patikoinnilta, mutta se on sitä, mistä tällä hetkellä tykkäämme. 

Se, että loman reissukaverit voivat hyvin, on kuitenkin myös tärkeää. Ja niiden hyvinvointi kun sattuu olemaan meidän vastuulla, valintamme saattavat olla vähän muiden mielestä outoja.

Suosittelen silti ihan ketä tahansa testaamaan noita luontopolkuja! Kaunista ja vähän toisenlaista kuin iänikuiset Hennes&Mauritzit.

Miinusmerkkinä sanottakoon tässä kohtaa ne 27 punkkia, jotka nypimme valkoisesta heti Nåtön reissun jälkeen.... Niitä käveli aivan tolkuttomasti pitkin koiraa, tuo kun on heinikot koluavaa mallia.

Kotona irrotimme vielä pari kuollutta lisää.... 

Pienen pieni syysloma

Jopas on ollut kiireistä ja stressaavaa. Paha kyllä, sitä joutuu katsomaan peiliin kun miettii, kuka se olikaan, joka varasi kalenterin täydeltä tapahtumia.

Bono oli ilmoitettu vielä Eckeröön Ahvenanmaalle näyttelyyn tälle syksylle. Viimeinen puserrus ja sitten talven yli taukoa. Bonon sisko Kira omistajineen lähti mukaan. Me olemme Mariannen kanssa olleet toistemme suurimpia yllyttäjiä tässä näyttelytouhussa, ja he ovat olleet mukana joka kerta, kun Bono on kehässä menestynyt. Ihanaa, että on ihminen, joka tsemppaa ja kannustaa!!!

Tytöt ajoivat meille Espoosta perjantaina, koska lauantaina oli aikainen lähtö Turusta Amorellalla kohti Maarianhaminaa.

Kira oli hiljattain aloittanut juoksuaikansa ja itse asiassa astutettu juuri viikkoa aiemmin. Valitettavasti se haisi Bonon nenään edelleen erittäin houkuttelevalle, ja Bono kyllä käyttäytyi melko mahdottomasti härkkiessään siskoaan aivan taukoamatta....

Mun pieni urhea matkustaja yksin suuren laivan kannella.

Täytyy sanoa, että jos Bonoa jostain voi kehua,

se on mielettömän hyvä matkustamaan ja asettuu taloksi minne vaan.

Lauantai-illan huumaa kämpillä.

Molemmat sisarukset päätyivät suihkuun ja sen jälkeen silkkien alle, että

turkki painuisi kauniisti.

Menestystä jälleen!!

Bono oli valioluokan toinen ja sai vara-Cacibin, joka

muuttuu Cacibiksi, koska voittaja on jo C.I.E.

(Cacib = kansainvälinen serti, jolla siis tullaan kans.väl. valioksi.

C.I.E.  = kansainvälinen näyttelyvalio)

Onneksi oli aikaa myös kävellä pitkin Maarianhaminaa.

Kaunis ja kiva pieni kaupunki!!

Näyttelyn jälkeen koirille pitkä lenkki.

Sitten ne jäivät kämpille nukkumaan ja me siirryimme

ihan naapurissa olevaan sporttibaariin pizzalle.

Koska olen aamuvirkku, heräsin tapani mukaan maanantainakin jo seiskalta. Bono oli jotenkin hirveän levoton aamupalan jälkeen, ja koska sen kynnet rapsutteli ja ripsutteli parketilla, pistin vaatteet päälle ja lähdin kävelylle sen kanssa.

Meillähän lenkkeillään niin paljon, että tuollainen kahden päivän lyhyt lenkki -päivässä tyyli taisi saada sen levottomaksi, ja mieluusti se kävelikin kaupungin ympäri.

Maisemat oli kauniita, ja olimme lähteneet niin aikaisin liikkeelle, että oli vielä hetken vähän hämärää.

Kaupungin katuja ja kauniita vanhoja taloja.

Rantamaisemaa. Aurinko nousemassa ja vähän punertaa kaislikossa.

Kävelykatua, ja mokoma roskakuski, joka kiinnitti huomion.

Maanantaina laiva lähti vasta iltapäivällä. Kun palasin Bompsin kanssa kämpille, Marianne ja Kira heräilivät. Syötiin rauhassa aamupala ja pakkailtiin. Sitten heitettiin kamat autoon ja luovutettiin kämppä pois. Otettiin renkaat alle ja päätettiin vähän katsella maisemia.

Otimme suunnan kohti Lemströmin kanaalia. Viehättävä paikka!!

Kesäaikaan siellä olisi kioskia ja jäätelökioskia auki, eli varmasti mainio paikka vaikka piknikille.

Koska aikaa edelleen oli, ajeltiin vielä vähän. Tuollahan matkat eivät ole juuri kummoisetkaan. 

Olimme katsovinaan kartasta, että Jomalan kirkon vieressä olisi kylä, jossa ruokapaikkoja yms.

Kirkon löysimme ja sitä kuvasimme, mutta harmi kyllä mitään muuta emme seudulta löytäneet ja päädyimme ajamaan takaisin Maarianhaminaan lounaalle.

Laivalla Kira rentoutui minun sylissä kun Marianne haki kahvia.