Näytetään tekstit, joissa on tunniste iloa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iloa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Sekalaista keväästä ja alkukesästä

On ollut vauhdikas ja kiva toukokuu. Yllättävä hellehän iskeytyi Suomen ylle ja tosiaan on ollut poikkeuksellisen kuuma.

Meidän nuorimmainen täytti vuoden juuri ennen vappua. Suloisia vekaroita, kerrassaan hyväntuulisia ja virkeitä tenavia. Synttärikahvit käytiin juomassa ja katsomassa heidän hassutteluaan.


Mummin murut ♥

Kesälomiahan pitää tunnetusti töissä alkaa suunnittelemaan jo hyvissä ajoin, jotta loma-ajat voidaan vahvistaa. Itse halusin varta vasten myöhäisen lomajakson tälle vuodelle. Lapin lentävät ovat turhan uteliaita ja päällekäyviä yleensä kesä-heinäkuussa, joten parempi suunnata pohjoiseen vasta ihan loppukesällä. Sainkin helposti vaihdettua lomajaksoni elokuulle. Viikon saan kuitenkin pitää jo ennen juhannusta niin jonkunlainen tasapaino säilyy.


Kesälomasuunnitelmia on tehty ja kaikenlaista varattu ja tilattu. Katsotaan nyt....

Bonolle syntyi pentuja keväällä ja käytiin helatorstaina päiväseltään retki Kotkaan. Mellis sai samalla edustavan trimmin kasvattajalta, joten kelpasi näyttää nuortamiestä näyttelykehässä. 


Mellis ja Mamma-Kaja


Yksi pennuista jää kasvattajan siskontytölle asumaan. Frida on kyllä ehdottomasti kaunis ja kaikkihan ne olivat melkoisia mörssäreitä ja varsin reippaita tutustumaan paikkoihin ja pihaan. 
Jos Frida on vaan luustoltaan täysin terve, uskon, että siitä tulee kasvattajalle jossain kohtaa mahdollisesti emäkoira. 

Frida on väriltään tricolor. Bono kantaa geeneissään kaikenlaisia hassuja yhdistelmiä väreistä, joten sillä näköjään voi tulla mitä vain. 



Vasta toukokuun puolivälissä uskalsin laittaa kesäkukkia. Eihän näistä keleistä koskaan tiedä. 
Pikainen reissu puutarhakauppaan ja yhtäkkiä auto oli pakattu täyteen erilaista ruukkua ja kukkaa.... 



Sireenit tuoksuivat mahtavalle.
Harmi kyllä ukkosmyrskyt pieksivät ne aika pahasti. 
Napakka kuumuus sai myös aikaan tosi nopean kukinnan.

Ystävien teini täytti joulukuussa 13v ja sai meiltä lahjaksi rannekkeen ja päivän Linnanmäellä. Eilen oli sitten vuoro toteuttaa tämä pitkään odotettu päivä, koulujen loppumisen kunniaksi.
Ajeltiin porukalla (minä, teini ja teinin kaveri) Helsinkiin ja käveltiin porteista sisään. Siellä sanoin vaan "vapaa" ja sinne pyyhälsivät. Pariin otteeseen törmäsin jossain kun kuljeskelin ja ihmettelin ihmisten iloa ja koneiden vinkunaa. Päivä oli tosi kaunis. Siinä missä kotona oli tullut kunnon ukkonen, me saatiin nauttia lämpimästä auringosta.

Muutaman kertalipun hankin itselleni ja kävin pari rauhallisempaa laitetta ihmettelemässä. En pidä noista vatkaimista ja katsoinkin tyytyväisenä maan pinnalta miten muut heiluivat laitteissa. Perinteinen puinen vuoristorata on hurjinta, mihin pystyn ja sen kokeilin tänäkin vuonna.

Minä pakkasin aamulla kirjan kassiin, ostin muutaman hyvän juotavan ja istuin vähän eri puolilla ihmettelyjen välillä. 
Päivä oli tosi kiva. Teinien kanssa syötiin vähän yhdessä ja sinne he taas painuivat. Olivat kokeilleet kaikenlaisia vatkaimia ja vemputtimia, mutta onneksi molemmilla oli sikäli järki päässä, että siinä rajoissa ettei kumpikaan tullut huonovointiseksi.

Vähän 19:30 jälkeen tulivat etsimään minut ja totesivat olleensa niin monta kertaa jossain missä kastui, että alkoi olla aika siirtyä autolle ja kotiinpäin. Nukkuvia teinejä takapenkin täydeltä 1,5 tunnin matkan ajan... 



Uusi Swingi

Minulle ei pystyisi maksamaan tarpeeksi, että menisin tuohon.
Ihmiset jonottivat siihen ja nähtävästi se oli hieno kokemus.

Sillä aikaa kun me hurvittelimme, miehet tekivät meillä kotona sokkeriremonttia, eli vihdoin jo 2021 kesällä hankitut sokkelilevyt saatiin paikalleen ja sepeli tuohon talon seinustalle.
Olin tästä superiloinen! 


Nyt sitten viileni toistaiseksi. Onneksi myös sadetta on tullut, että keräysastioihin on saatu jotain talteen. Ehdin 1000 litraa jo kantaa kastelukannulla ja juuri pohdin pitääkö kaivosta alkaa pumpata vettä säiliöön, kun ensimmäinen sade tuotti vähän. 

Kelpaa tomaateille kantaa vettä kasvihuoneeseen edelleen.

tiistai 1. elokuuta 2023

Pieniä iloisia asioita

Edellisessä kodissa toivoin vuosia portaita, joiden leveys riittäisi siihen, että portaille voisi laittaa kukkapurkit. Pieni asia, mutta toivoin kuitenkin. Siellä takaovelta rakennetut portaat olivat niin kapoiset, että mikä tahansa purkki olisi ollut tiellä. Lisäksi pelkäsin, että ne putoavat koirien juostessa ohi.

Nyt minulla on ne portaat!! Ja siis portaat on olleet jo reilun vuoden ja vasta kun löysin edullisesti isoja pallokrysanteemeja, hoksasin, että niitä voi ainakin kokeilla.

(Edelleen on mahdollista, että kohta on purkit palasina, jos herrasväki ottaa liian vauhdikkaasti raput alas, mutta surraan sitä sitten....)


Voiko ihminen iloita pienistä asioista näin paljon?
Kunhan krysanteemit vielä aukeavat ja loistavat keltaisena,
loistan minäkin kuin aurinko.... 

Pienet arkiset asiat, joista jaksaa iloita, kantavat pitkälle. Klishee ehkä, mutta pätevä.
Toisena iloisena asiana havaitsin aamulla perinteiselle lenkille lähtiessä tohkeissaan olevat koirat ja kauniin auringonnousun. 
Viime talvena setäkoira Bono loukkasi selkänsä ja oli pari kuukautta sellainen, ettei hypännyt sohvalle, sänkyyn tai autoon ja oli selvästi kipeä liikkuessaan. Oli liukastunut paljaalla lattialla ja ilmeisesti venäyttänyt lihakset selästä. Silloin ei aamulenkillä ollut kuin kaksi koiraa.
Se, että se lähtee nyt, ihan samalla innolla kuin nuoremmat veljensä, aamulenkille, on joka-aamuinen ilonaihe.


Aamulla klo 5:20, lenkille lähdössä

Parasta elämässä on kuitenkin arki. Se, että arki sujuu, tekee elämästä pääosin aurinkoista ja hymyn huulille, vaikka sataisikin... 
Mainittakoon, että kuvan ottamis-aamuna katselin taivaanrantaa hiukan huolissani. Päätin ottaa fillarin alle normaalia aiemmin, lähdin ehkä 7:18 kun normaalisti starttaan siinä 7:25. No, matkaa työpaikalle oli vajaa kilometri kun taivas aukesi. Selvisin suurelta osin kuivana, kiitos varhaisemman lähdön. 
Ja ilokseni myös työpäivän jälkeen, Pekka Poudan lupailuista huolimatta, taivas olikin vain pilvinen ja pääsin kuivana kotiinkin. 

Monia asioita on kesken. Takan pohja on täysin tekemättä, aloittamattakin. Toisaalta olohuoneessa on pesty ikkunat! (Priorisointi kunniaan.....)
Pihalla on takaosan ryteikkö täysin rytökärpän pesänä eli sekaisin, siivoamatta, nurmi leikkaamatta, piha ajamatta ja tasoittamatta....  Vadelmat on siirtämättä, minttu odottaa siirtoa ruukussa. You name it, meillä se on todennäköisesti  tekemättä.
Pahimpana, tai se, mikä eniten henkisesti vaivaa, on kiitoskirjeen ja -paketin lähettämättä jääminen vielä, kesälomareissun kiitokset siis. Kun pitää ajaa lentokentälle viemään kuriiriposti. Posti kun ei tullaa, ja makeiset yms kiitokset pitää tullata.... 
Omat koirat on pesemättä ja trimmaamatta, pari kurssia on tilaamatta.

Toisaalta ollaan saatu sovittua kiva ruokailu koiranhoitajien kanssa. Meillä on yksi koirakoe järjestettävänä ja siihen asiat alkavat olla järjestyksessä. Ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille, mistä sain riemua koko päiväksi onnistuttuani saamaan paikan. 

Kaiken ei tarvitsekaan olla tasapainossa. Jos jokin kohta on rempallaan, toisessa alkaa olla valmista.
Aikaa tässä vielä on. Syksy on vasta edessä.

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Ilon pilkahduksia

Edelliseen liittyen: piha on sittemmin saanut aikaan varovaisia hymyjä ja ilon pilkahduksia, kun joitain kasveja, joiden luulin jo menehtyneen talven kourissa, onkin näköjään selvinnyt. (Toistaiseksi! Sanoo varovainen minä.... ei syytä tuuletteluun vielä.) 


Rhododendron näyttäisi sittenkin selviävän.
Tosin ihmettelen uskaltaako siitä leikata n 3/4 pois,
koska se on aivan rutikuiva ja ruskea siltä osin.

Ostin viime kesänä kaksi alppiruusua Tokmannilta. Joo, ei mitään takeita mistään, koska halpakauppa. Mutta ne lähti hienoon kasvuun ja kukkivatkin. 
Mutta toki ne varmasti olivat jossain määrin tuollaisia ressukoita, jotka pelastin vaan pihamyymälästä.
Enkä tajunnut keväällä, että meille paistaa itse asiassa aamuaurinko suoraan tuohon minusta varjoisaan kohtaan, eli noiden päälle. Niitä olisi varmasti pitänyt alkaa kastella runsaasti jo huhtikuussa, että olisivat saaneet vettä. Nyt pääsivät kuivumaan auringon paahdettua, mutta juuriston oltua jäässä.....

Tänä kesänä harrastin tätä kasvien pelastamista vielä yhden oliivipuun verran. Sekin Tokmannin pihalla, jossa yksinään nökötti surullisen ja puolikuolleen näköisenä.
Minä sitten nappasin sen -60% mukaan ja istutin. Nyt olen huolella hoivannut ja tutkinut nettiä sen suhteen, mitä se kaipaa (muuta kuin kasvihuonetta ja runsaasti vettä). 
Talveksi se pääsee meille yläkertaan, jossa toivon mukaan menestyy sitten talven yli.


Eniten harmitti vadelmat.
Ostin viime vuonna kolme, jotka istutettiin mielestämme hyvin.
No, sieltä ei lähtenyt mitään kuulumaan ja julistin ne tosi pahoillani kuolleiksi
ja kävin ostamassa uudet taimet, joille suunniteltiin paikka muualle.
Yllättäen sieltä kuitenkin pilkistikin kaikkien kolmen lehtiä,
joten nyt vadelmaa on sitten runsaasti. 😋


Hevoskastanja lienee sitkeä.
Se näytti kyllä toipuvalta jo keväällä, mutta
savinen piha sai epäröimään siitäkään hehkuttamista.
Sen juurelle istutetut sipulikukat sen sijaan eivät ole pärjänneet.
Noin 35 sipulista ehkä 5 on noussut ylös ja yksikään ei kuki.


Toinen kultasateen taimista on sittenkin puskemassa varovaista lehteä!
Toivon hartaasti tämän kasvavan isoksi pensaaksi, koska
sen sijainti olisi hyvä varjostamaan vähän kasvihuonetta.


Myös nämä pohjoisesta tuodut aihki-männyn taimet
alkoivat työntää vihreää, mikä ilahduttaa kovin!

Kyllä tällainen pihan hoitaminen on yhden sortin stressi sekin. Niin kivaa kuin onkin, sitten tulee näitä tilanteita, kun ajattelet kovan työn ja satasten menneen hukkaan jonkun onnettoman, Suomessa ei-niin-yllättävän, vuodenajan takia.
Jälkiviisaus, tuo viisauksista paras, jälleen kerran kertoi, että olisi saattanut olla fiksua selvitellä vaikka naapureilta, mikä selviää mitenkin tässä maassa. Tai ylipäänsä pohtia miten savimaa käyttäytyy pakkasella....


Kasvihuone ovelta käsin.
Etuvasemmalla kasvusäkissä pari kasvihuonekurkkua.
Niille pitää virittää narut tällä viikolla.
Kurkkujen takana myskikurpitsaa ja takana kesäkurpitsaa.
Takaoikealla perunat, sinisessä korkeassa pelastettu oliivi ja
koristekottikärryissä chilit.

Kasvihuone aiheuttaa päivittäin hyvää mieltä ja rauhoitun tyystin kantaessani sinne kannukaupalla vettä ja rauhassa kastellessani kasveja. 
Laitoimme pohjalle paksun pahvin, jonka päälle nuo puulaatat (jotka saimme viime vuonna isältä), joten siellä on miellyttävä kulkea eikä rikkaruohot pääse ihan niin leviämään. (Ehkä!)


Toisella sivustalla laatikkopenkki, jossa tällä hetkellä pioni ja siemenestä
istutettuja hajuherneitä (niukasti itäneet). Laatikon päässä siemenestä kasvatettua malvaa
sekä arovuokkoa, joiden pitäisi kuuleman mukaan olla kovia leviämään.....
Malvan eteen laitoin erittäin huonosti menestyneet, siemenestä kasvatetut bellikset,
joiden toivoisin elävän....
Takana matalampi laatikko, jossa tällä hetkellä lipstikka ja
siemenestä heitetyt samettiruusut.


Toisella puolen takaosassa matala lava, 
jossa yksi kesäkurpitsa ja perunaa avomaalla.
Eteen valmistui eilen kukkalaatikko, jossa nyt 
yksi hunajamarja (uusi, edellisen kuoltua pikku puutarhureiden hampaissa....)
ja suunnittelen siihen vielä toista hunajamarjaa. Hyötyvät ristipölytyksestä!


Viinimarjat ilahduttavat aivan valtavasti.
Vasemmalla mustaherukka ja edessä valkoinen.
Molemmat puskevat uutta versoa aivan hassuina. ♥

Aivan omavaraistelevaa meistä ei sentään saa, mutta minusta on hurjan kivaa voida hakea jotain itse kasvatettua ruokapöytään, kun sattuu olemaan yhteinen vapaa ja pohditaan mitä tänään syötäisiin.
Kasvihuoneen vieressä, mun autotallin kulmalla, on sellainen törkeän ruma, mutta järjettömän käytännöllinen kuution kokoinen vesitankki, johon sadevesi valuu ulkorakennuksen katolta. Ei ole pitkä matka kantaa vettä (paitsi toiselle puolen pihaa....) ja se lämpeneekin siinä kivasti auringossa.

Meillähän on myös toimiva kaivo, jonka vettä voi käyttää kasteluun, muttei esim. saunassa, koska se on harmaata ja siinä on hitusia savea. Pitäisi ehkä jonain vuonna huvikseen tutkituttaa onko se muuten ihan puhdasta. Tuoksu on ainakin raikas, vain väri on epämiellyttävä.

Kaiken tämän kasvimaa-rakentamisen lisäksi olemme saaneet aikaiseksi uudet portaat etuovelle.
Eikä mitään sen suuntaistakaan, mitä haaveilin syksyllä.... huoh! Klikkiotsikko tuohon toiseen blogiin, jossa rakastuin noihin uusiin portaisiin.....
Täytyy sanoa, että joskus on tylsää löytää itsestään se järkevä aikuinen, joka ajattelee asiaa käytännöllisyyden kannalta pelkän ulkonäön tai hauskuuden sijaan. 

Kunhan saamme vielä kaiteet ja muutaman muun jutun valmiiksi (toisin sanoen tilattua puutavaran, että voisi rakentaa), kerron lisää. Tässä vaiheessa meillä on vasta laituri, ja portaat yhteen suuntaan. Tavoite on parveke, josta kahteen suuntaan eri portaat......

Työnteosta ja muista kiireistä johtuen pidempiä taukoja kirjoitteluun näyttää tulevan. 
Mutta kuten jossain vanhassa leffassa: I'll be back!

torstai 20. lokakuuta 2016

Vanhat kotikulmat, turistina Porvoossa, osa monta

Keskimmäinen lapseni on siis työharjoittelussa Porvoossa, ravintolassa nimeltä Sicapelle.
Jos satutte kaupunkiin, poiketkaapa siinä kirkon vieressä sapuskalla. Jotain fine diningia, hienoa piperrystä ja ruohosipulinkorren asettelua kastiketahran ja perunapyree-nökäreen väliin.... tiedättehän. No, se on se, mitä hän haluaa oppia ja paikka on siihen tosi mahtava.



Voihan siellä yöpyäkin. Ilmeisesti Sicapelle on samalla hotellin ravintola.

Minähän kävin aikanaan lukion Porvoossa. Sikäli kaupunki on tuttu. Vanhempani asuivat siellä pitkään, joten myös aikuisiällä on usein käyty. Nyt isäni on asunut jo.... jösses, siitä on jo 10 vuotta, täällä. Itselläni on kaupungissa vielä rakas ystävä, jonka kanssa ollaan tekemisissä tällaisena sosiaalisen median aikana liki päivittäin, ja puhelimitsekin kuukausittain.


Turistina kuvaamassa kaikkea mahdollista. Tästä oviaukosta on kuljettu kerran jos toisenkin.

Päristelin Porvooseen keskiviikkona iltapäivällä. Juotiin kahvit, hölötettiin ja lopulta kiskottiin lenkkikamat päälle ja painuttiin ulos. Reilu 8 km myöhemmin sauna päälle, sitten lauteilla parannettiin maailmaa vielä vähän, ja mahtava yhteinen iltapala koko heidän perheen kera.


Mikä älyttömän näppärä keksintö: 3,75 desin viini!!! Siis puoli normaalipulloa. 
Juuri tällaiselle kuin itse olen: juon lasin tai kaksi, loput jää happanemaan. Ei varmasti edullisin vaihtoehto noin ostettavaksi, mutta halvempaa silti kuin ostaa 0,75 litran pottu, josta kaadetaan puolet viemäriin. Lisäksi juuri tämä punaviini oli tosi hyvää. Ei se tosin mahdottoman hyvältä maistunut vahvan valkosipulikastikkeen päälle, mutta you know....   =D


Tänään sitten turistina.  (Argghh, mitkä silmäpussit. Uni jäi vähän vähäiseksi, vaikka nukuinkin hyvin.)
Ensin poikkesin yhdessä kuppilassa ostamassa vähän tuliaisia, ja sitten porhalsin tytärtä moikkaamaan ja vanhaa naapuria siinä samalla.

Olisin halunnut kuvata vanhaa kotia, mutta järki voitti. Yksityisyydensuojan vuoksi ei siis yhtään kuvaa niiltä huudeilta. 

Talo on perinteinen punainen rintamamiesmalli. Se, mitä jaksan edelleen ihmetellä, eikä asia itselleni kuulu pennin vertaa, mutta ihmettelenpä vaan: jos haluaa uutta, miksi ostaa vanhaa? 

Eli sieltä on revitty kaikki ulos ja kannettu "uutta Ikeaa" sisään, pihaan rakennettu tosi moderni pihaterassi kaikkine kalusteineen, puut kaadettu (pihassa oli 7 omenapuuta ja monta muuta havujuttua, sireeniä yms), mitään kasvillisuutta ei juurikaan enää ole (mutsilla oli kukkapenkkejä joka puolella), ja kaiken kruunasi lähes talon korkuinen lasten kiipeilyteline, sellainen, jonka olen tottunut näkemään leikkipuistoissa. (Eikä siinä mitään, mutta jösses se oli roisin näköinen siitä naapurin pihalta katsoen... sen olisi voinut naamioida jollain puskalla vähän.)

Eipä siinä, jokainen tekee omaisuudellaan mitä lystää, mutta kuvittelisin talon myymisen olevan hankalaa, jos sisäkuvat antaa ymmärtää modernia ja talo on kuitenkin selvästi vanha. En tiedä tajuaako tästä selityksestä mitään, mutta ihmettelen.

Sen verran rapsuttelin uusien omistajien koiraa siitä aidan läpi, että totesin ihmisten olevan oikein mukavia, nuori perhehän se. 
En tosin maininnut kuka olen tai millään tavoin kutsuttanut itseäni sisälle. Haluan pitää ne muistot ja mielikuvat, mitkä on jääneet.


Petri's Chocolate myi kivat Ellen Svinhuvudin leivokset ja vähän macaroneja. Heillä on vanhaan kaupunkiin avattu myymälä vasta viime viikolla. Suloinen paikka. Myymälä ja pieni kahvila siinä samassa. Suosittelen sitäkin.

Juotiin aamukahvit. Tyttärellä kaikki hyvin. Viihtyy ja tykkää paikasta, oppiikin omien sanojensa mukaan. Niin sopuisasti ne siellä naapurin Ullan kanssa jutustelivat. Leivoskin oli hyvä. Tosin myönnettäköön, että olin noussut jotakuinkin suoraan aamupalapöydästä lähtiessä ja tuo oli melkoinen paukku.... ei kyllä tehnyt hetkeen mitään mieli.

Sitten heittäydyin turistiksi täysin. Ystävälläni oli oma meno ja oltiin sovittu lounastreffit puolenpäivän jälkeen....


Ensin kirkon vierestä "rytytyty-mäkeä" alas. Nimi aikanaan meidän lasten keksimä. Mukulakivi kun täryytti kunnolla auton renkaiden alla. Tuota mäkeä mentiin ylös ja alas kun käytiin mun vanhemmilla Pappilanpellolla. Nykyään siitä saa ajaa vain alas.
Siltaan oli neulottu lystikkäitä putkia. En tiedä miksi, selitystä en löytänyt vaikka etsin.


Tykkään tuosta kukin tehdystä vaakunasta ja vuosiluvuista. 
1347 on jo hivenen ränsistynyt, 2016 näkyy vielä hyvin.


Klassikko.

Näihin ranta-aittoihin ja vanhan kaupungin värikkyyteen ei kyllästy.
Joki oli aivan rasvatyyni. Toisaalta vähän harmitti, että edellisenä päivänä olisi ollut aurinkoista, mutta kaikkea ei voi saada.


Vanhan kaupungin kujia.


Lukion ja poliisilaitoksen vierestä kuljin torille. Maisema on vähän muuttunut, mutta pääsääntöisesti kaikki on paikallaan. Oikeassa reunassa Seurahovi (muistin, että se on Seurahuone....), jossa asuin isän (ja sen onnettoman hamsterin) kanssa kuukauden silloin lukion ekalla.

Porvoo on kasvanut ihan mielettömästi. Jotkut alueet, jotka oli 80-luvulla pelkkää metsää, on nyt raivattu ja tehty tonteiksi. Kävellessä jotkut talot on kyllä niin mahtipontisia, että enpä tiedä. Ei ihan omaan makuuni....

Toisaalta tontit on jotenkin nykyaikaisesti 300 neliöisiä ja kun siihen heitetään päälle 250 neliötä kämppää, ei ihme, ettei pyykkiä voi pihalla kuivata. Eihän siihen mahdu kuin hätäiseen metrin-puolentoista kaistale jotain ruohoa kasvamaan, ja naapurit voi suoraan omasta keittiöstään tarkistaa mitä toisaalla syödään....  
Muutama talo oli niin hullusti asemoitu, että niiden katolta valuu takuulla lumet naapurin pihalle. Käytännöllinen tapa muuten.


Lounas"leipänen" älyttömän hyvällä lohitäytteellä. Paikka oli Vanhassa kaupungissa, gelateria-kahvila Cafe Pos 3 eli lausutaan Postres. Italialaista gelatoa jälkiruuaksi... jep, kieli meni melkein mukana. Me suupaltit saatettiin olla ehkä kolme sekuntia hiljaa kun nautiskeltiin.



Vähän tuliaisia kotiin (ja töihin), eli Brunbergin tehtaanmyymälään. Ihan kuten suunnittelin.
Pettymys: ei juurikaan mitään maistiaisia!! Jukra, harmitti. 
Nimittäin, kun en tykkää suklaasta, ei paljon lohduttanut, että jostain saamarin tryffeleistä oli maistiaisia. HÖH!!

Suukkoja ostin II-laatuna muutaman laatikon, kaneli ja salmiakki Alkuja ja lisäksi noita meidän suosikkeja: lakritsitoffeeta. 


Vastaanotto kotona oli melko viileä: talo oli tyhjä ja hälytin vaan piippasi kun tulin sisälle. Olin ihan, että "höh, ei ketään missään".
Nuorin oli koirien kanssa juuri lenkillä ja sitten riemu repesi kun tulivat. Tykkää ne sittenkin, että olen täällä! Hih!

Ihana käydä vähän tuulettumassa. Ihana tulla kotiin.

Tää otetaan, Päkä, niin uusiksi!!!

Hrvatska

Jouluna 2025 tehdyt ylityöt tuli maksuun tammikuun lopulla. Päätin heti, ettei yhdelläkään eurolla makseta sähkö- tai vesilaskuja, ja miehen...