tiistai 17. tammikuuta 2017

Arkivapaat on parhaita! ♥

Ai että kun tykkään vuorotyöstä.
Arkivapaat on aivan parasta mitä ihmiselle voidaan suoda.

Palataan kuitenkin vähän taaksenpäin, viikonloppuun.

Isäni avokkeineen pääsi vihdoin lähtemään jokatalviselle reissulleen, ja tytär (tuo kokiksi opiskeleva) halusi tarjota sunnuntaina yhteisen päivällisen siten, että hän suunnitteli, kävi kaupat, teki ja valmisteli.
(Minut hyväksyttiin yhdessä kiiretilanteessa vähän heiluttamaan risottoa, mutta muuten sain käskyn pysyä pois keittiöstä...)


Alkuruokana bataattisosekeittoa, siitä ei kuvaa.


Pääruokana kevätsipulirisottoa, paistettua siikaa voi-valkoviinikastikkeessa 
ja lisukkeeksi kurkkua ja herneitä. 
Hauskan näköiset vihreä-vaaleat annokset niistä tuli.


Kahvit ja jälkiruoka nautittiin olohuoneessa.


Jälkkärinä raparperipannacottaa.

Olen oikein ylpeä tuosta tyttärestä. ♥ 
Paitsi, että hän todisti olevansa oikealla alalla, hän oli tosi innoissaan kaikesta, ja ruoka oli vilpittömästi oikein herkullista.

Pidän itseäni melko hyvänä keittiössä, mutta sainpa pari mukavaa vinkkiä jatkoa ajatellen..... ei ne noita kouluja turhaan käy.

****
Edulla on nyt kevät. 
Tai ainakin joku narttu mielessä. Ilmeisesti tontin ohi kulkee jälleen jokin hyväntuoksuinen, koska tuolla jätkällä on järki lähtenyt ihan päästä.....


Someone is in löööve! 

Eilisen (maanantai) olin jo vapailla ja tehtiin aamulla varhain jo reipas lenkki metsässä, missä sai juoksennella vapaana. Korvat oli onneksi sen verran mukana, että tuli kutsusta luokse, mutta muuten tassut ja nenä kyllä vei.....
Kotona hurjaa ääneen hengittämistä (ei siis ihan vinkumista vaan sellaista tihinää) ja jatkuvaa ikkunasta toiseen ravaamista. Eipä se juurikaan ehtinyt levätä päivän aikana.
Tehtiin yhteensä kolme lenkkiä päivän aikana, ruoka maistuu vähän sinnepäin ja kovin on levotonta....
(Jospa se jonkun juoksu olisi kohta jo ohi.....)

Tänään aamulla päästiin taas lähtemään hyvissä ajoin, klo 8, liikkeelle ja tein aivan ihanan havainnon: silloin alkaa jo valostua.


Iso kivi yhdellä karkinsyöntipaikalla.


Pojan koltiainen ♥ 


Näin valoisaa on tosiaan jo 8:30 vaikka päivä on harmaa.

Otin kotoa lähtiessä otsalampun mukaan ja pidin sitä kyllä ihan alkumatkasta päässäkin. Meiltä on ehkä puolisen kilsaa tuohon metsän reunaan ja halusin nähdä minkälainen polku on. Ei viitsi nilkkoja taittaa huolimattomuuttaan tai laiskuuttaan.
Mutta ensimmäisen pätkän jälkeen otsavalon sai kyllä jo sammuttaa.

Mahtavaa: kevät on ihan kohta täällä!
Ei siitä niin montaa viikkoa ole kun vielä ysiltä oli melko hämärää kun palasi kotiin ja kasilta lähtiessä aivan pilkkopimeää.


Kiva pikku hyppely.
Loppumatkasta (yläreunan viimeiset mutkat) mentiin ihan umpihangessa.

Kuinkahan tuo levoton sielu nyt pärjää seuraavat muutaman päivän? Olen itsekin menossa huomenna aamuvuoroon ja sitten pari pitkää päivää eli ehdin tehdä vain jonkun hyvin lyhyen lenkin aamulla ennen lähtöä...

Rakastunut ressukka.

2 kommenttia:

  1. Minä en niin välitä vuorotyöstä, mutta kyllä sekin voittaa tämän, mitä nyt teen. Kun on niinkuin kaiket päivät töissä!

    Ihanan näköiset ruuat teillä on ollut. Nam! Meidän tytär opiskeli myös kokiksi, mutta ei ole alalla. Hyvää ruokaa osaa kyllä laittaa, ei menneet opiskelut hukkaan kuitenkaan.

    Aamut alkaa todellakin olla jo valoisia. Se on ihanaa!

    Mauri oli myös ihan sekaisin noista tyttöhajuista. Se ei syönyt, inisi vain ja katseli ovelle. Ei onneksi karkaillut, oli lähinnä sellainen masentuneen oloinen.
    Meidän pihatien päästä lähtee polku, jolla kuskataan paljon koiria. Siellähän niitä narttujen hajuja piisas ja meille kantautui. Lenkillä Mauri ei tehnyt muuta kuin nuoli niiden pissajälkiä. Ratkaistiin asia niin, että Maurilta lähti pallukat. Mutta kyllä jossain aivonsopukassa vieläkin muistijälkeä on, kun hajut vieläkin kiinnostaa. Ei onneksi ihan niin paljon ja Maurikin on saanut elämänilonsa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Vaikken narttukoiraa haluaisi missään nimessä juoksujen vuoksi, onhan nämäkin "juoksut" aika ajoin vähän rasittavia...
      Tuokin on vasta vanhoilla päivillään oikeastaan alkanut vetäytyä sinne puuhun eli lähteä ottamaan hatkat hajujen perässä.
      Onneksi se ei yleensä kestä kuin max viikon kun parhaat hajut on. (Sitten tuleekin jo seuraava.... hehe!)

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Sitä sun tätä, ja mitä jos...

Joulukuu on ollut vauhdikas ja siinäkin on pikkasen vähättelyn tuntua. On ollut viikkoja, jolloin olen havahtunut perjantaina töissä, että ...