Työt uuvuttaa, tekemättömiä töitä olisi kotona ja töissä.... mutta jos taas välillä.
Minä kun olen luonteeltani sellainen "se tapahtuu nyt tai ei tapahdu".... joskus en oikein pysy itseni perässä itsekään.
Sain päähäni, että NYT pitää korjata altaan ympäristö. Se kasvoi kaikenlaista ällöttävää heinää kivien väleistä, oli jotenkin ruokoton ja epäsiisti, ja tehdään siis HETI.
Kivet pois, alta vanha katematto pois, siitä olikin juuret jo kasvaneet niin paljon läpi, että oli ihan riekaleina. Hetken asettelua ja sitten uusi matto, kivet paikalleen ja....
.... päästiin sekoittamaan kuraa.
Päätin siis betonoida ne välit. Luulisi, ettei hirveän hyvin ainakaan kasva, ja keväällä voisi puhaltimella puhaltaa irtoroskat pois.
Luonnollisesti on maailman älyttömin idea aloittaa tällainen viikolla, jolloin mies on yövuorossa ja toisaalta itse töissä koko viikonlopun. Noooooh, minä en ole kuuluisa hyvästä maltista ja harkinnasta muutenkaan, ja tähän asti hommat on hoituneet.
Pari metriä saatiin kurattua kiviä paikalleen. Täytyy vielä huomenna aattona hakea viitisen säkkiä lisää betonia ja hoidella tässä pyhien aikana loppuun. Meille juhannus on näemmä yhtä paljon työn juhlaa kuin vappu.
Koska voin, kuvasin pikaisesti myös tyttären vanhan leikkimökin (lienee vuosimallia 1995 tai jotain, koska ostettu meillekin käytettynä) ja laitoin sen muutamalle facebookin kirpparisivulle viestillä, että annetaan ilmaiseksi, kunhan haetaan vielä viikonlopun aikana.
Siinä omien pihapuuhien välissä se sitten haettiin. Olen tosi iloinen, että mökki saa uudet asukkaat ja siitä tulee kuulemma uusien keppihevosten talli. ♥
Tosi kiva, ettei tarvinnut jäädä meidän pihaa turhanpantiksi.
Muuten juhannustaiat pitivät sisällään vähän parempaa syömistä:
Tein siis Key Lime Pien, johon väkersin päälle tuon marengin, koska en keksinyt valkuaisille muutakaan käyttöä.
Ateriana taas pulled peuraa, joka tarjoiltiin tällä kertaa salaatin ja jogurttikastikkeen kera pita-leivästä. Ah, namia!!
Bonon siskon omistaja taas poikkesi meillä portin takana sen verran, että toi ostamani pelargoniat.
Näiden tuotto siis yhdelle Espoolaiselle käsipalloseuralle.
Minusta aivan huikean väriset!!
Kaikille suloista suvea ja mahtavaa juhannusta!! Unohtakaa puheet siitä, miten kesä on jo ohi, vaikka päivä muka piteneekin!! Vielä on kesää jäljellä!
Ihanaa juhannusta! Olkaa ihmisiksi ja turvallisesti!
Tuttu tunne kaiken keskellä, pitäisi jaksaa ja ehtiä paneutua rakkaaseen harrastukseen. Laitahan kuvia, millainen suihkulähteestä tuli. Kiinnostaa. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!
VastaaPoista