lauantai 10. marraskuuta 2018

Pikkuisen joulua

Marraskuun alku. Sesonki pikkujoulu-seasonille.
Minä en ole mikään kova bilettäjä. Edellisistä pikkujouluista taitaa olla jo useampi vuosi.... riittääköhän neljä?

Meidän osasto nyt kuitenkin ON tämän vuoden alusta virallisesti Tyksin medisiinisen toimialueen osa, ja kun kutsu sinne tupsahti, meitä ilmoittautui aika iso porukka mukaan pirskeisiin. Pitäähän maalaiskylä tuoda kartalle!


Aamulla ylös, teetä ja koirien kanssa metsään. Kunnon lenkki alle, kotona suihkuun, kahvi ja kosmetologille. Juu, olin varannut tarkoituksella kulmien ja ripsien kestovärin tälle päivälle.
Meikin kuitenkin päätin tehdä ihan itse. Kuten kuvasta näkyy, koska en edelleenkään meikkaa mitenkään rajusti, eipä tuosta juuri kuvaa saa, että mitään ripsiväriä kummempaa olisi.

Samoin varasin kampaajan ja latvoista nipsaistiin sentti pois. Siinä ohimennen mainitsin kampaajalle, että hipat on edessä niin hän ei tyytynyt pelkästään föönaamaan, vaan kampasi.

Ai jai!! Olen edelleen niin otettu tuosta tukasta!
Onhan se niin, että luottokampaaja on kyllä kuin paras ystävä: silloin paikalla kun tarvitaan eniten!! Kiitos Taru!!!


Pikkumustaa ja pikkukenkää. Vaihdoin kyllä tummat sukkahousut kuitenkin myöhemmin.
Mekko on itse asiassa lapsen jenkkituonti, hän käytti sitä niissä Prom-tansseissaan. Ihanan laskeutuva trikookangas, äärettömän miellyttävä päällä.


Pikku etkot työkaverin luona. Syötiin salaatit ja otettiin skumppaa ennen bussin kyytiin menoa.



Ihanat naiset bileissä!!
En hirveästi kuvia räpsinyt. Minusta meni hyvinkin mauttomuuden puolelle, kun osa porukkaa ei muuta tehnytkään kuin heilui tanssilattialla kameran kanssa ja koko ajan poseerasi sinne ja tänne.

Meitä lähti sinne joku kolmisenkymmentä. (Osaston koko n. 75 henkilöä.)
Kiva olla työkavereiden kanssa vähän vapaalla.

Ruoka oli hyvää. Juomat oli vapaasti. 
Bändi oli outo. (Soitti siis minusta jotain muuta kuin tanssittavaa musiikkia suuren osan, mutta kyllä se tahti siitä parani niin, että lopun Bon Jovi -veto It's my life sai vanhan tädinkin jo hyppimään!!)

Mutta kyllä vaan aamu ainoa ongelma oli: kipeät päkiät!! Sen verran jorattiin! 


Pakko ottaa pyjamassa peili-selfie yöllä 02:15 kun on menossa nukkumaan. Toi tukka ♥

(Siinä on ranskalainen letti oikealta ohimolta taakse. Kaikki oli kiharrettu ja sitten pinneillä letin häntä kiinni ja niistä kiharoista sellanen pömpylä tuohon korvan taakse!)

En sitten purkanut kaikkia 30 pinniä päästäni yöllä vaan nukuin kampauksen kanssa.
Ei parhaita ideoitani: niska oli aamulla jumissa kun ei voinut kylkeä kääntää eikä edes kääntyä selälleen. Unta sentään sain joku 5-6 tuntia.

Ainoa miinuspuoli koko bileistä oli, että meille alunperin ilmoitettiin niiden kestävän klo 01:00 saakka ja niinpä meidän bussi pyydettiin paikalle silloin. Muuten kiva, mutta paikka pistettiin kiinni 23:30 ja meidät siirrettiin pihalle...... 
Noissa vaatteissa meinasi tulla kyllä vähän enemmänkin vilu ja oli tympeää seistä kadulla.

Nyt vaan toivon, että kylmän tunne, joka on edelleen päällä, väistyy eikä aiheuta jälkiseurauksia!! Ei olisi aikaa sairastella, joten juon kuumaa ja lepään ja otan illalla vähän enemmän D-vitaa enkä anna itseni unohtaa sinkkiä tällä viikolla.

Hyvällä mielellä huomenna työmaalle ja tästä taas jatkoon!! 

4 kommenttia:

  1. Oi miten kauniilta näytät <3. Selvästi kampaus teki onnelliseksi ja silloin kun on onnellinen, sitä ihan säteilee.

    Ja juu, ihan yhtä massiiviset on meikäläisenkin juhlameikit :D. Kirkkaassa päivänvalossa jotenkuten erottaa, mutta iltahämärissä ei huomaa mitään. Mutta se on jo niin nähty, että meikäläisen ei kannata edes yrittää enempää. En vaan osaa. Ja inhoan sitä tunnetta, että on "pakkelia" kasvoilla, joten vähempi parempi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! ♥
      Ehkä tässä iässä pystyy jo juhlimaan tosiaan vähän vähemmälläkin pakkelilla. Minäkään en osaa olla kaikkien voiteiden ja kräämien alla, joten panostan silmiin.

      Poista
  2. Upea leidi siellä, kaunis mekko ja tosiaan ihana kampaus! ♥ On se kiva joskus bilettää, etenkin jos se on harvinaista herkkua ja ilta onnistunut, niin jää hyvä mieli pitkäksi aikaa!

    Ja heh, mulla on ihan sama, että meikit, etenkin juhla-sellaiset, on kyllä niiiiin huomaamattomat, että ei miksikään juhlameikiksi tajuaisi - hyvä jos edes näkee, että meikkiä naamassa on. En normaalisti meikkaa nykyään oikein koskaan, enkä edes omista kuin ripsivärin, kajalin ja yhden luomivärin, joten ei niillä tietenkään mitään ihmeitä edes loihdita... =D

    Kivaa lauantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi.... punastelen kehuille!! Joo, tykkään tuosta kampauksesta kovasti. Avasin nyt pinnikasan ja harjailin suurimpia lakkoja pois. Letti saa vielä olla, pistän sivuponnarin huomenna töihin.

      Ehkä sitä täti-ihmiset saa jo vähän vähemmän meikatakin. Antaa nuorempien maalata... hihih...

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Sitä sun tätä, ja mitä jos...

Joulukuu on ollut vauhdikas ja siinäkin on pikkasen vähättelyn tuntua. On ollut viikkoja, jolloin olen havahtunut perjantaina töissä, että ...