maanantai 28. joulukuuta 2020

Taisin olla kiltti

Jouluaattoaamun hössötystä: perinteinen patikka aattona Teijolle klo 7:30.
Koska olin tänä vuonna vapaalla, päätettiin tehdä tällainen perinne. Meidän tarvii joka tapauksessa lenkittää koirat ja sen voi tällaisena päivänä hyvin tehdä vähän eri tavalla. Kahvi maistuu aina niin älyttömän hyvälle ulkona, ja briejuustovoileipä ehkä kruunasi koko jutun. 




Pienet hienon koiran muistolle ♥


Hössön hössön hössön..... 
Tiesivät mitä tuleman pitää, tunnistavat repun.
Kenkien sitominen oli todella työlästä jommankumman pyöriessä
koko ajan naamalla...


Patikkareissun jälkeen pestiin koirat. Kyllä, joulukylpy niillekin. Koska Teijolla oli kuraista ja koti oli siivottu valmiiksi, en halunnut kuraisia tassunjälkiä joka puolelle. Sitten sauna lämpeni ja karvakaverit luonnollisesti pötköttivät lauteilla mukana kuivumassa.

Oli tosi rentoa. Aikataulu oli tarkoituksella väljä ja kaikki oli valmisteltu etukäteen valmiiksi. Joten saunottiin oikein ajan kanssa rauhassa, nautiskellen niin kuin jouluna pitääkin.

Lapset ehtivät perille vähän joulurauhan julistamisen jälkeen. Siinä vaiheessa meillä oli jo osa ruuasta uunissa ja loput aseteltuina lautasille tarjoilua varten. Yhdessä nosteltiin kaikki pöytään ja käytiin syömään.

(Ja voitteko uskoa: tajusin itsekin, että unohdin tyystin ottaa kuvan valmiiksi katetusta pöydästä ruokineen, samoin kuin kuvia siitä, miten koko porukka on yhdessä......
No toisaalta, tärkeintä oli yhdessäolo eikä siitä saadut kuvatodisteet.)



Kiltti olin kaikesta päätellen ollut....


Olen puhunut tästä lautasesta ehkä kolme vuotta.
Lapset olivat ostaneet sen porukalla. ♥ 

Poika tyttöystävineen oli hankkinut koko porukalle yhteisen lahjan:
uusi lautapeli. Taktiikka-sellainen: Terraforming Mars.

Mehän tykätään porukalla pelata, joten aattoilta menikin sitten siinä.
Ensimmäinen kierros kesti vaatimattomat 5 tuntia ja oli kivaa.
Seuraavana päivänä heti aamukahvin jälkeen aloitettiin uudelleen,
ajatuksella, nyt osataan ja ehditään pelaamaan parikin kierrosta.

Paljonpa tiedettiin. Yhtään nopeammin ei pystytty kierrosta tekemään,
kun jokaisella oli parempi käsitys miten taktikoida ja niinhän me
tahkottiin jälleen hyvinkin 4,5 tuntia.  Kivaa!!


Pelihait


Joulu meni siis mukavasti. Mitäpä muutakaan.
Palasin itse töihin lauantaina eli Tapanina. Silloin poikkesi myös Ipana, joka oli tehnyt yövuoroja siihen saakka. Heidän kyydissä sitten poistui talosta myös poika ja jäimme taas kahden. 
Niin kiva kuin onkin pitää muksuja kotona, jotenkin työvuorot ja vieraat ei sovi yhteen, joten oli tavallaan helpottunutkin olo. 
Eilen sunnuntaina mies oli mun työpäivän aikana korjannut joulun pois. Oli ihanaa tulla kotiin, jossa oli tilavaa (ei se kuusi nyt NIIN suuri ollut, mutta....) ja siistiä. 
Jotain joulukoristeita jätin vielä esille, mutta suurin osa on pois. 

Sitten arkea!!

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa just ihanalta joululta ja hyvin pitkälle samanlaisin fiiliksin olen itsekin. Elettiin omassa kuplassa, jossa ei ollut sijaa kameralle. Taltioin kaiken sitäkin tiiviimmin mieleen.

    Töihin palasin tänään, mutta ihan hyvillä mielin, koska takana on niin pitkä ja voimauttava vapaa viikko (käytin 3 kesälomarahapäivääni ennen varsinaisia pyhiä).

    Lupsakkaa loppuvuotta Vivi ja toivottavasti teillä kohta töissä tilanne rokotusten myötä helpottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, rentoa ja rauhallista. Ihan parasta!!

      Kiitos ja ihanaa vuodenvaihdetta! Ensi vuodesta tullee väkisinkin parempi kuin nykyinen....

      Poista
  2. Mukavalta yhdessäololta kuulostaa teidän joulu

    Me ei olla yhtään lautapelaajia! Eikä kyllä mitään muitakaan pelaajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että jokainen viihtyy. Senhän voi tehdä muullakin tavalla. =)

      Poista
  3. Ihana joulupostaus ja joulu! Tuo perinteinen patikkaretki on hyvä idea. Mahtavia lahjoja. Meillä joulua vietetään loppiaiseen saakka. Joulukoristeiden siivoamisen jälkeen koti tuntuu tosiaan tilavammalta. Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun piipahdit taas!
      Ihanaa vuodenvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen joulu, vaikkakin mua hieman pyörrytti tuo aikainen patikkalenkki. =D Hauskoja noi koirat tuolla lauteilla!

    Me pelattiin Skipboa ja ristiseiskaa jouluna lasten/sukulaisten kanssa, mies ei harmikseni ole yhtään kiinnostunut pelaamaan mitään, minusta kun se olis tosi mukavaa ajanvietettä. Meillä on joulusaunakin aikaa sitten pudonnut pois ohjelmasta, jotenkin ei vaan saada saunottua oikein koskaan muutenkaan, eikä joulunakaan se saunan lämmittely suuremmin kiinnosta ketään. Luulen, että jos meillä olisi sähkösauna ja jos sauna olisi tässä talon yhteydessä (eikä noin kymmenen askelen päässä pihalla...), saunoisin kyllä mielelläni silloin tällöin.

    Mukavaa loppuvuotta ja isosti tsemppiä töihin, toivotaan että korona alkaa vihdoin talttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, patikka tai lenkki, sama asia vähän eri tavoin ilmaistuna. Meillä kun aamun ohjelmaan kuuluu se reilun tunnin keikka metsään joka tapauksessa, oli jotenkin tosi ihana tehdä siitä "vähän numero". Saa nähdä miten jatkossa käy, pystynkö ottamaan aattoaamun vapaaksi...

      Ihanaa loppuvuotta, paljon ei ole jäljellä! Ensi vuodesta parempi!

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...