torstai 30. maaliskuuta 2023

Vielä vähän ja sitten sisustus (hupsis, se tulikin valmiiksi....)

Plaah! Vielä olisi telkkarin tausta työn alla. Ei siinä muuten, mutta kun telkkarille ei ole olemassa jalkaa, se pitäisi ripustaa jonnekin seinälle siksi aikaa eikä uusiin tapetteihin nyt herrantähden voi ruveta tekemään reikiä yhtä väliaikaista sijoitusta varten. 😟


yläkerran peli-olkkari

Niin, en sitten ostanut lankoja ja alkanut käsivarsi-kutoa. Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka osaa ja taitaa. Olen ko. henkilöltä tilannut aiemminkin virkatun maton ja kun laatu on oivallinen, oli turvallinen mieli tilata tämä kun sen netin ihmeellisessä maailmassa näin.

Olin jo ennalta päättänyt, että otan teemaväriksi tällä kertaa keltaisen. Meillä ei ole koskaan ollut aiemmin keltaista huonekaluissa tai sisustuksessa sen kummemmin. Koska omat hiukseni ovat sellaiset raivostuttavat vaaleat, jotka taittavat herkästi keltaiseen, koen aina itseni ihan banaaniksi, jos joudun pukemaan jotain keltaista. 

Mutta tässä: voi pojat miten iloiseksi tulin. Koko huone tuo keväisen pirteän fiiliksen.
Kunhan saamme vielä valot paikalleen, sohvalla on ihana lojua joko TV:n ääressä tai kirjan kanssa käpertyä huovan alle.

*****

Muuten, tiedättekö mikä on takuulla toimivin vaihdevuosilaastari??

- metri jesaria miehen pään ympäri kiedottuna! Sen vaikuttavuudesta kuumiin aaltoihin ei tosin ole vielä tieteellistä näyttöä, mutta todistettavasti pitää yöt rauhallisina ja hiljaisina!

(Heko heko!)



yksi vaihdevuotinen

*****

Takaisin sisustukseen ja tapettihommiin.

Eihän se sitten lopulta ollut kuin yhden iltapäivän ponnistus. Mies irrotti TV:n ja laittoi sen sängylle. Pieni motivaattori hoitaa homma päivässä, että pääsee nukkumaan.... 😁
Vanha tapetti irtosi todella helposti kokonaisina vuotina, ja koska tuo seinä oli hyvin pitkälle suoraa ja tapetti valkoista, sen laittaminen paikalleen oli helppoa. 

Minähän tietenkin halusin taas oman kädenjälkeni tuohonKIN nurkkaan ja pakko oli askarrella sinne vähän kiviä. Tiedä sitten kenen mielestä valintamme on täysin hirveä. Oikeastaan ihan sama. Mehän tuolla asumme ja itselleni on lähinnä tullut nyt olo, että tästä tulee meidän pääolohuone ja alakerta jää ns. kirjastoksi, koska kirjahyllyt ei mahdu yläkertaan korkeuden puolesta.


PS. TV:n alla tyttären uuteen kotiin tuleva TV-taso.
Tähänkin tulee jotain muuta. Pelihylly (lautapelit, noppapelit yms)

Pinterestin ihmeellinen maailma sen sijaan. Voi hyvä tavaton! 
Jos kaikki ne ideat voisi toteuttaa, joita olen tähän mennessä haalinut, tarvitsemme yhden sata neliötä lisää tilaa kaikelle. 😀


Ottaen huomioon miten vähän loppujen lopuksi meillä käytetään alkon tuotteita, on jokseenkin huvittavaa miten isot kicksit sain näistä ideoista. Mutta pakko siis saada oma viinipullokaappi.
Ja päälle orkidea ja sille kasvivalo.
Pakko!


Mies ja poikahan rämpyttää kitaraa, ja molemmat voi lähes kirjaimellisesti pahoin nähdessään tämän. Pojalta tuli melko epätoivoinen viesti, että "äiti, mun kitaroihin ei sitten kosketa".... mutta ilmoittelin asiasta jälleen somen ihmeellisissä ympyröissä ja kas, meillä on romukitara, jota saan alkaa tuunaamaan.

Eiköhän tästä lisää seuraa....  be warned! 

9 kommenttia:

  1. Harvoin näkee, että tilanne on pahempi "rempan" jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sanoa, että tällä kommentilla varmasti keräät runsaasti arvostusta jossain mustassa aukossa, johon kaltaisesi ihmiset kuuluvat.
      Toivottavasti sait isot orkut, kun peräti uskalsit nimettömänä moista sanoa.

      Päivi P

      Poista
    2. Päivi P? Päpsy?
      Siis oikeesti the Päpsy? =D Jos näin on, mitä on tapahtunut? Sä et IKINÄ ole missään somessa saati nettisaiteilla...

      Poista
    3. No minä.
      Todistanko?
      Åååå Vicky Vicky du är helt okej, hej Vicky.... ♪♫♫♪

      Mulla on reisiluu paskana, koipi suorana seuraavat 8 viikkoa ja elämä on.... joten aloitin surffaamaan. Mutta kuten tiedät, en voi rekisteröityä minnekään, koska henkilöllisyys.... noh!

      Hei, se mun täytyy sanoa. Sä oot aina vaan liian nössö. Lakkaa olemasta tollanen poliittisesti korrekti joka asiassa. Tää on sun saitti, sä oot queen of f***cking everything täällä joten noi mulkvistien idiootti-kommentit on ihan turha julkaista. Niillä ei ole kuin hikiset kourat ja joku luuserin Satisfier ja ovat niin kovaa munatonta ämmää kun uskaltavat nimettömästi tällä haukkua. Ush! Painukoot helvettiin!

      Poista
    4. Hahahahah!!! Mä soitan sulle! ♥

      Poista
  2. Mun mielestä telkkarin taustaseinän "osakiveys" on ihan superkiva! Vähän niinkuin valkoisen tapetin alla olis ollu tiiliseinä, jota on paljastettu poistamalla tapettia.

    Käyn Pinterestissä aika harvakseltaan ja silloinkin lähinnä epätoivoisesti etsimässä jotain viime hetken ideaa keramiikkakurssille, mutta niitäkin on siellä ihan loputon määrä. Ja toinen toistaan koukuttavampia, mutta omat puutteelliset taidot onneksi rajoittaa toteutusta :). Tai siis onni on se, että tiedostan ennakkoon mitä mun ei edes kannata yrittää, koska huonosta lopputuloksesta tulee vaan huono mieli.

    Ja heh. Samanlainen Elovenatukka on mullakin. Tai siis oli. Nyt on alkanut vihdoin ja viimein taittaa luontaisesti tuhkanvaaleaan. "Viimeinen väri tukassa" niinkuin mies sanoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasit kiinni mun ideasta aivan täysin. =D
      Tykästyin ehkä eniten juuri siihen, kun niitä kuvia katsoin tapettia tilatessa.

      Pinterest on yksi musta aukko. Vähän kuin IG:n videot. Katsot "yhden" ja kohta on neljä tuntia mennyt.....

      Poista
  3. En ehkä olisi itse valinnut samanlaista kuosia, mutta työn jälkihän on hienoa. Tuon kuvion kohdistaminen ei varmaan ollut helpoimmasta päästä?
    Se, mitä olen sinuun tutustunut, et tosiaan ole kukkaketo-tyyppiä ;-) joten ymmärrän hyvin, että halusit vähän toisenlaista.
    Tuosta tulee varmaan kiva, kun saatte kaiken valmiiksi.

    T. Lehtometsän Riitta

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...