Nelisen vuotta sitten käytin Bonon näyttelyssä Eckerössä Ahvenanmaalla ja siitä jäi kivat muistot. Päätin ilmoittaa Boogien samaan paikkaan ja ottaa pitkän viikonlopun retkeilyn kannalta ilman tulostavoitteita. Parasta kaikessa oli, että sain vielä handlerin kehään, koska jännitän itse niin paljon, että koirakin on kuin jäykkä ....
Lauantaina aamulaivalla yli. Hytissä oli vähän levotonta, kun aamulenkki oli jäänyt väliin. Ajoimmekin suoraan laivalta Getaan ihan saaren pohjoisosaan ja lähdimme retkelle Getabergetille. Tuon reitin varrelta löytyy myös luola ja useita mahtavia kiipeilykallioita. Siellä oli meidänkin kulkiessa kiipeilijöitä, jotka kantavat ne bonnel-patjat suojaksi ja pelkin käsi- ja jalkavoimin kapuavat muutaman metrin korkeuteen kiviseinää.
Heti reitin alussa oli outoja kivikasoja. Niitä oli satoja ellei tuhansia.
Ihmisen kasaamia, syy miksi, ei selvinnyt.
Reitti kulki runsaasti pitkin kallioita ja en lähtisi sinne sateella, jäisellä kelillä tai muuten edes sateen jälkeen. Sileä kallio on järjettömän liukas märkänä, sitä se oli paikka paikoin nytkin, kun edellispäiväisen sateen jälkeen muutamassa kohdassa oli kosteaa.
Pian kivimuodostelmien jälkeen paljastui aukea paikka, jolla kallio muodosti yhdensortin amfiteatterin. Kuvasta ei näe, mutta kallio muodosti "penkkejä" toinen toisensa perään. Niillä oli kiva istua ja pistellä eväät parempiin suihin.
Kiipeilykallioissa oli monissa kohdin magnesiumjauheet käsien jäljiltä. Yhden poikatrion näimmekin kapuavan, mutta en kehdannut alkaa heitä häiritsemään kuvaamalla. Oli se hienon näköistä, kun ihminen roikkuu käsien ja jalkojen varassa selkä alaspäin ja pääsee siitä nousemaan pystysuoraan ylös... Taitavia nuoria.
Punagraniitti oli kaunista auringossa. Tässäkin kalliossa on kuin jonkun sivuprofiili. (Huomasin vasta jälkeenpäin kuvia läpikäydessäni.)
Aivan reitin päässä laskeuduttiin kauniille rannalle, jossa voisi kesäaikaan todellakin pulahtaa. Koirat sen tekivätkin, me emme.
Koko reitti oli jotain 5 km luokkaa. Tietyistä kohdista johtuen en suosittelisi huonojalkaiselle, mutta todella kaunis ja ihmeellinen se oli.
Retken jälkeen oli ihan kivakin mennä kirjautumaan hotelliin. Koiratkin olivat tyytyväisiä ja loppuilta meni lähinnä kirjaa lukiessa.
Sunnuntaina Boogien kehä oli vasta klo 13 aikaan, joten meillä oli hyvää aikaa kiertää kaupunki aamulenkkinä. Maarianhamina on kaunis ja tykkään varsinkin merikorttelista kovin. Sunnuntainahan mikään ei ole auki, mutta katsella voi kuitenkin.
Siitä, ettei mikään ole auki, olimme toki sen osalta hämmästyneitä, että olisimme halunneet mennä syömään jonnekin näyttelyn jälkeen ystävien kanssa, mutta ainoat ravintolat avoinna olivat lähinnä sporttibaareja. Eivätkö paikalliset halua syödä ulkona sunnuntaisin?
Maarianhaminaa aamuauringossa
Lähdimme ajelemaan Eckeröön 11 aikaan ja saavuimme sen verran aikaisin hallille, että Boogie sai vielä rentouduttua esittäjänsä kanssa ja minä panikoida huolella....
Näyttelyn jälkeen suuntasimme
Träsket-nimiselle luontopolulle, koska kuten sanottua, jos kiviseltä saarelta löytyy suota, pakkohan se on käydä katsomassa. Myös täällä oli kivikasoja hautamuodostelmien muodossa, ja toki se suokin.
Kaunis reitti tämäkin. Hyvin runsaasti kallioita pitkin kulkeva reitti, matkan varrella kauniita sekametsiä sekä mm. marjakuusia luonnonvaraisena.
Ajelimme melko nälkäisenä takaisin Maarianhaminaan ja viestittelimme ystäville suunnitelmista. Päädyimme läheiseen sporttibaariin, jossa olemme kerran aiemminkin syöneet erittäin hyvät pizzat, joten koska päivän sankari oli kohtuullisen rento, lähdimme hyvissä ajoin jo yksille.
Pizza ei pettänyt taaskaan. Vaihdoimme rauhassa kuulumiset ystävien kanssa. Hekin olivat olleet näyttelyssä, mutta heillä koirat olivat kehässä jo klo 9 niin emme näyttelypaikalla tavanneet.
Maanantaina aamulla ajoimme vielä Ramsholmeniin, jonne kuitenkin ehdottomasti kannattaisi mennä keväällä kukkaloiston aikaan. Kaunis se oli nytkin, mutta kurainen. Toisaalta nyt siellä ei laiduntanut lehmiä, koska koirien kanssa on aina vähän turhan jännittävää kävellä laidunalueiden poikki....
Päivä oli pilvisen puoleinen, mutta sillä lailla lämmin, että hyvin viihtyi.
Reitti oli lyhyen napakka. Niin pitikin, laivaan oli tarkoitus ehtiä. Joten kävelyn jälkeen auto jälleen alle ja kohti Stallhagenin panimoa, jossa on kokemuksemme mukaan aina järjettömän hyvä ruoka, eikä todella pettänyt tälläkään kertaa.
Päätellen suuresta määrästä työmiehiä, jotka tulivat haalareissaan, olimme oikeaan aikaan paikalla lounaalla.
Kalapihvi, muussi ja salaatti suli suuhun.
Pestopasta oli kuulemma myös taivaallisen hyvää.
Mies tykkää Stallhagenin oluista, mutta panimolta emme niitä ostaneet, koska olimme ehtineet hakea kaupasta jo muutenkin tuliaiset ja samalla muutaman purkin jokaista sorttia.
Se, minkä voisi vinkiksi antaa, on, että moni muukin todennäköisesti haluaisi ostaa valmiissa pakkauksessa esim. 2 purkkia jokaista laatua. On tylsää, että valmiit packit on pakattu aina täyteen vain yhtä.
Luulisi, että noita pahvipakkauksia voi muotoilla esim niin, että ihminen lastaisi siihen itselleen haluamansa oluet ja sitten setti vaan liimattaisiin kiinni. Sen kuljettaminen nimittäin 12-packissä olisi helpompaa kuin irtotölkkien.
Idean saa varastaa vapaasti käyttöön.
Gårdsbutiken on viehättävä, vaikken mitään ostettavaa löytänytkään.
Ajoimme auton lähelle satamaa ja teimme vielä hyppelyn pitkin kaupungin syrjiä. Löysimme mm. äärettömän kivalla paikalla olevan koirapuiston (metsässä) ja samoin urheiluhallilta lähtevän pehmeän ja kauniin kuntoradan.
Laivalle päästyä seuralaiset olivat valmiit ottamaan rauhallisesti kuuden tunnin laivamatkan ja kieltämättä itsekin oli aika takki tyhjänä.
Kiva reissu, kivoja reittejä ja ihanaa olla kotona.
.jpg)
