Joulurauhaa

Me aloitimme uuden perinteen. Katsotaan miten moneksi vuodeksi siitä tulee perinne, mutta ainakin idea oli mielestämme kiva ja ajattelimme koettaa sitä toteuttaa myös jatkossa.

"Minä teille tonttulakin paikan kohta näytän...."

Eli pakkasimme jouluaattoaamuna varhain koiran autoon ja huristelimme tuohon Kansallispuistoon, jossa patikoimme laavulle aamukahville. Tänä vuonna mukana oli myös piccolopullo kuoharia vähän Karon muistolle. Teijo kun oli yksi sen lempipaikoista, aina mukana innolla kun patikoimaan lähdettiin.

Pikkupikku virhe tuli tehtyä siinä, että lähdettiin niin järjettömän aikaisin (7:30), nimittäin silloinhan on vielä pilkkopimeää.....
Onneksi mukana oli yksi pieni otsalampun sukuinen tuikku, joten näimme sentään pitkospuut.
Lounais-Suomalainen keli oli sananmukaisesti karmea: vettä roimi vaakatasossa ja tuuli oli myrskyn lukemissa. Vaan meitä se ei estänyt, tosin lyhensi matkaa. Ja kahvi muuten maistui tosi hyvältä säästä huolimatta. Hänen Hännäkkyytensä oli kovin tohkeissaan pimeästä ja paikasta: Teijo on aina ollut koirien suuri rakkaus. Siellä on pitkät kivat lenkit ja ihan uudenlaista haisteltavaa aina.

Oltiin tosiaan jo 8:30 jälkeen takaisin autolla, juuri kun alkoi valostumaan.....

Kiireesti kotiin, jossa tytöt oli lämmittäneet saunan. Ehdittiin rauhassa saunoa ja laittaa vähän viimehetken valmisteluita, sitten tulikin jo Joulurauha TV:stä. Vähän kateellisina totesimme Turussa olevan melko mainio keli.

Pöytä saatiin katettua ja vieraat, tai siis jouluaterian väki, saapui paikalle juuri kun nassukka oli parhaimmillaan pois uunista. Ja vaikka itse sanonkin, olipa kyllä niin mahtavaa evästä ja aivan järjettömän ihanaa istua tällä isolla porukalla oikein rauhassa ja ajan kanssa.

Silloin kun tämän pitkän pöydän bongasin kirpparilta, mietin hetken onko se ensinnäkin liian iso meille ja toisekseen täysin naurettavan iso ylipäätään tähän huoneeseen. Tänä jouluna tuli todistettua, että jokaiselle yhdeksälle tuolille oli paikkansa ja istujansa. ♥ 

"Mulle ei ole katettu...."

Kynttilöitä oli esillä niin paljon, ettei takkaa onneksi lämmitetty, kuuma tuli nytkin.

Joulukahvit nautittiin sitten "salongin" (lue: olkkarin) puolella....

Tämä punainen kynttilä on kiva: se ei lämmitä eikä haittaa vaikka vähän Herra Hännäkäs siihen huiskuttaisi. Patterikäyttöinen led, joka värisee kuin aito tuli, mutta ei polta tai savuta.

Ainakin Ipana oli ollut kiltti. Toki me muutkin oltiin.

Tarpeellisia ja kivoja lahjoja. Paras lahja kuitenkin oli viettää rauhallinen pitkä iltapäivä yhdessä hyvässä seurassa.

Joulupäivänä sitten vähän tavallisempi aamulenkki. Olkoonkin, että kelin puolesta olisi nimenomaan kannattanut suunnata tänään sinne Teijolle: aurinkoista ja kaunista.

Väärän vänkyrän puun juurella yksi meidän lenkkien vakiopysähdyksistä: heitän sammaleen joukkoon muutamia karkkeja nuuskuteltavaksi.

Joulupäivän iltana alkaa omalta osaltani taas arki: lähden valvomaan sairaiden unta.

Toivottavasti liian monet ihmiset eivät ole tänä jouluna jälleen havainneet omaistensa huonoa kuntoa kun kerran vuodessa tapaavat....

On jokseenkin surullista, miten aina pyhinä alkaa tulla mummoa ja pappaa ovista ja ikkunoista kun omaiset huomaavat kunnon heikentyneen. Joskus kun kysyy milloin ovat viimeksi tavanneet, voi vastaus olla "äitienpäivänä".....